Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Sunnuntaina, 11.04.2010 klo 11:29

eroahdistustako

Pepsa

Pepsa
Viestimäärä: 54

EROAHDISTUSTAKO - Sunnuntaina, 11.04.2010 klo 11:29  
+
0
Tarkoitus oli ottaa "tapakasvatukseen" nuori aikuinen koira. Fiksu, aktiivinen, palveluskoiratyyppinen, seurankipeä, lähestulkoon KOULUTTAMATON narttu. Alunperin epävarma orpo, edelleenkin pentumainen koheltaja. Ollut sillontällön hoidossa luonani, puuhailtu jokseenkin paljon, edistymistä ollut näkyvissä muutamissa päivissä. Nyt kävi kuitenkin niin että ensimmäisenä työpäivänäni, jäätyään yksin, koira onnistui kuin onnistuikin avaamaan ulko-oven (!?!) ja otti ja karkasi! Palasi pian onneksi takaisin ja otus oli nopeasti kiinni eikä vahinkoja sattunut :shifty: Aiemmin ollut yksin luonani pieniä hetkiä, max pari tuntia, ja kaikki ollut palatessani ok. Ilmeisesti 4-5h oli sitten liikaa kun niillä main pinkaisi perääni?

Kärsii näemmä siis eroahdistuksesta ja epäsäännöllisestä rytmistä. Ajattelin että jos kyseinen koira olisi viikon pari kyennyt olemaan luonani niin se olisi kenties ehtinyt sisäistää että "OK, tässä talossa aamulla lähdetään ja illalla 100% varmuudella tullaan kotiin".

Nyt koira siis takaisin omistajallaan, suutuin niin kovasti mokomasta tempusta. Ovi ok mutta karmi säpäleinä, puhumattakoon luottamuksen rippeistä kyseiseen tapaukseen. En todellakaan halua koiran tai ylipäätään minkään tuhoavan kämpässäni yhtikäs mitään (Typyllä ei olisi pitänyt olla mitään hätää, tietoisena taipumuksistaan vedettiin kunnon lenkit niin illalla kuin aamullakin. Lisäksi lenkit sujuivat hienosti.), saati sitten että narttu ottaa ja karkaa uudelleen.

Mitenhän tilanne pitäisi hoitaa? Unohdanko koko jutun? Olisiko keinoja ettei koira söisi kämppääni? Entä miten nuo ovet teljetään? Todella näppärä koira, en tiedä millaiset varusteet täällä pitäisi olla! :eitietoo:
nahkapoika s.8/11

maddy

moderaattori
maddy
Viestimäärä: 3542

VS: EROAHDISTUSTAKO - Sunnuntaina, 11.04.2010 klo 12:39  
+
0

Pepsa kirjoitti:
Kärsii näemmä siis eroahdistuksesta


Mielestäni ei voi vetää johtopäätöstä eroahdistuksesta siksi, että koira ei malta odottaa yksin kotona (eikä edes kotonaan vaan periaatteessa vieraassa paikassa) vaan keksii itselleen tekemistä ja onnistuu siinä räpeltämään ulko-oven auki. Eroahdistuskoira ahdistuu jo omistajan lähdön hetkellä ja ilmaisee sen usein kävelemällä levottomasti, läähättämällä, vinkumalla tms. Nuoret koirat tekevät usein tuhojaan ihan puhtaasta nuoruuden innosta ja tylsistymisestä. Se on vähän sama kuin laittaisi nelivuotiaan lapsen istumaan keskelle lastenhuonetta ja kieltäisi leikkimästä millään leluilla seuraavaan kahdeksaan tuntiin ja lähtisi sitten itse paikalta. Se ei vaan onnistu.

Pepsa kirjoitti:
Mitenhän tilanne pitäisi hoitaa? Unohdanko koko jutun?


Suosittelisin että unohdat. Ihan perustuen tähän itse kirjoittamaasi tekstiin:

Pepsa kirjoitti:
Nyt koira siis takaisin omistajallaan, suutuin niin kovasti mokomasta tempusta. Ovi ok mutta karmi säpäleinä, puhumattakoon luottamuksen rippeistä kyseiseen tapaukseen. En todellakaan halua koiran tai ylipäätään minkään tuhoavan kämpässäni yhtikäs mitään (Typyllä ei olisi pitänyt olla mitään hätää, tietoisena taipumuksistaan vedettiin kunnon lenkit niin illalla kuin aamullakin. Lisäksi lenkit sujuivat hienosti.), saati sitten että narttu ottaa ja karkaa uudelleen.


Otat siis tapakasvatukseen aktiivisen nuoren koiran ja suutut siitä, että se toimii, kuten useat aktiiviset nuoret koirat tekevät. Jos et kestä sitä, että tuollaisen koiran kanssa tulee helposti alkuvaiheessa jonkin verran tuhoja, älä ryhdy leikkiin.

Tigru

moderaattori
Tigru
Viestimäärä: 2736

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 12.04.2010 klo 01:01  
+
0
Pepsa: miten olit alunperin ajatellut koulutuksen sujuvan? Millaisiin ongelmiin olit varautunut? Ja miksi koira tuli sinulle koulutettavaksi sen sijaan että se koulutettaisiin kotonansa?
Taigalta (poetry in motion): bedlingtoninterriereitä.

lallimus

lallimus
Viestimäärä: 501

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 12.04.2010 klo 12:30  
+
0
Kun jutuin luin, ilme oli kyllä :eek: ja suunnittelin jo kirjoittavani vaikka mitä, mutta maddy kirjoitti sen mitä ajattelin ja paljon lyhyemmin miten ite olisin kirjoittanut.

Niin ja mun mielestä on vähän hassua, että otetaan "tapakasvatukseen" vieras koira, joka palautetaan heti kun vähänkin "koulutus" menee harakoille eikä (hyvin todennäköisesti) tervejärkinen koira toimi niinkuin itse haluaa.
- nimimerkki vaihtunut -
(Viestiä on muokattu maanantaina, 12.04.2010 klo 12:34)

Pepsa

Pepsa
Viestimäärä: 54

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 12.04.2010 klo 17:28  
+
0
Jaahas. :roll: Vai tällaisen vastaanoton saa teksti josta on ilmeisestikin olennaisia yksityiskohtia jätetty pois, ihan tarkoituksella.

Tarkennetaan sen verran että kyseinen koira on ollut minulla aiemminkin hoidossa jonkinverran, muttei koskaan noin kauaa yksin kotona. Se on aiemminkin aiheuttanut kukatiesmitä tuhoa, niin minulla kuin omistajallaan, joten lienee vain inhimillistä että jossain vaiheessa tulee raja vastaan? Lisäksi on ollut puhe, että jos tapakasvatus tuottaisi tulosta, voisin pitääkin koiran pysyvästi. Jos ei, vaihtoehdot ovat vähissä koska omistaja ei voi sitä enää pitää. Olin varautunut oikeastaan mihin tahansa PAITSI tuohon karkaamiseen ja siihen että koira osaa avata oven lukosta. :mietiskel:

Jos nyt unohdetaan taustat ja muut, niin olisiko teillä arvon koirat.comilaiset ehdotuksia siitä, miten tämä älykäs eläin saataisin pysymään asunnon sisällä, ja kuinka se ei siellä yksin ollessaan tuhoaisi paikkoja?
nahkapoika s.8/11

myrkku

myrkku
Viestimäärä: 2138

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 12.04.2010 klo 17:35  
+
0
Rajattu huone, aktiivista tekemistä sillä välin (kongi yms) aktivisiointia PALJON ulkoilun lisäksi. Ja jos tuhoaminen on tosiaan vain tylsistymistä niin näillä pitäisi päästä suurimmasta osasta eroon. Mutta miten ajattelit tapakasvatuksen syntyvän aina muutamassa päivässä (vai kuinka kauan koira on aina kerrallaan sinulla ja sitten taas omistajallaan) kun koiran pitäisi luultavasti olla jopa viikkoja sinulla ennenkuin kunnon tulokset näkyvät? :roll:

Pepsa

Pepsa
Viestimäärä: 54

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 12.04.2010 klo 17:47  
+
0
En ajatellutkaan sen tapahtuvan muutamassa päivässä. Viikkoja jopa kuukausiahan se vie. :suru: Propleema on vain ollut siinä etten ole uskaltanut jättää sitä yksin niin pitkäksi aikaa. Nyt sitten toiveikkaana jätin, ja heti kävi näin. Odotin lähinnä tuhottua ovea, en sitä että koira pääsee karkuun, ja sitä ei todellakaan saa tapahtua uudelleen. Ja niin, mitenhän se huoneenrajaus olisi parasta tehdä, jos koira osaa avata ne ovetkin?
nahkapoika s.8/11

myrkku

myrkku
Viestimäärä: 2138

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 12.04.2010 klo 17:59  
+
0
Tuoli kahvan eteen jos vaikka makuuhuoneessa on sellainen kahva joka alaskääntymällä avautuu :wink:
Kuinka kauan koira nyt pisimmillään on ollut sinulla hoidossa ja miksi entinen omistaja on siitä näin oudolla tavalla luopumassa (kuin erissä? o.o)

lallimus

lallimus
Viestimäärä: 501

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 12.04.2010 klo 18:19  
+
0
Jotkut (mun porukat mm, kun suomenajokoira osaa noita ovia myös avata) on laittaneet oviin säppejä, siis ihan sinne ylös ettei koira yltä sitä itse ronklaamaan. Ei ole mikään iso säppi tarvinnut olla, kunhan on kunnolla kiinni (kunnon ruuveilla tms), hyvin tuo on porukoillakin toiminut ja estänyt karkailut tähän mennessä, vaikka ei se ajokoira ole sieltä pienemmistä päästä ja voimaa löytyy.

Ainiin ja onko minkälainen koira kyseessä?
- nimimerkki vaihtunut -
(Viestiä on muokattu maanantaina, 12.04.2010 klo 18:21)

kadi

kadi
Viestimäärä: 839

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 12.04.2010 klo 19:10  
+
0
Ja totuushan on, että yleensä vie kuukauden päivät, ennenkuin koira näyttää todellisen minänsä. Siihen asti se usein on ns. 'vieraskorea' ja jättää ne suurimmat ässät hihaan odottamaan..

Minuakin kiinnostaisi tietää koirasta enemmän.

Tigru

moderaattori
Tigru
Viestimäärä: 2736

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 12.04.2010 klo 20:12  
+
0
Karkaamisen ja tuhoamisen voi estää rajaamalla tilan sellaiseksi ettei siellä ole ihmeemmin tuhottavaa (syytä on olla jotain luvallisia juttuja kuitenkin) ja joko lisäämällä säppiä oviin tai esim kääntämällä kahvat niin että ovi aukeaa kun kahvaa nostaa painamisen sijasta.

Miksi koira tuhoaa? Tylsyyttään vai ahdistustaan?
Taigalta (poetry in motion): bedlingtoninterriereitä.

lallimus

lallimus
Viestimäärä: 501

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 12.04.2010 klo 20:39  
+
0
Porukoiden ajokoira oppi avaamaan nopeasti myös tuon ylöspäin käännetyn kahvan, sitä kahvaa on käännetty vaikka mihin suuntaan, mutta lopuksi vaan säppi on toiminut :)
- nimimerkki vaihtunut -

Vanis

Vanis
Viestimäärä: 6114

VS: EROAHDISTUSTAKO - Keskiviikkona, 14.04.2010 klo 00:03  
+
0
Onko teillä väliovea? Meillä on väliovessa vessanlukko tuulikaapin puolella, ja sitä ei yksikään koira saa mitenkään sisäpuolelta auki.

Pepsa

Pepsa
Viestimäärä: 54

VS: EROAHDISTUSTAKO - Torstaina, 15.04.2010 klo 14:08  
+
0
Tässä on ladattu akkuja ja laadittu toimintasuunnitelmaa. Motivaatiota hain myös koirakoulusta, johon otamme koiruuden kanssa yhdessä osaa alkaen ensi viikosta :peukku: Ei siis vielä lainkaaan luovuteta, yritetään nyt kaikki mahdolliset nippelit ja nappelit ennenkun siirrytään seuraavaan suunnitelmaan. Olen toiveikas. :wink: "Oudosti" omistaja ei mielestäni ole luopumassa, kyseessä on siis minulle tutun ihmisen koira, joka ollut ihan vaan hoidossa luonani sillontällön. Nyt vasta viimeaikoina ollut puhe (oman koirani poistuttua koirien taivaaseen) josko voisin jopa pitää kyseisen koiran, kun siitä kuitenkin pidän. Paitsi noista karkailuista, tuhoamisista jne. Katsotaan nyt miten menee, voin sitten myöhemmin raportoida mikä tepsi ja mikä ei. :paapatus:

Mukavat keväät kaikille koirat.comilaisille! Ainakin tänään keli on mitä mainioin, ei muuta kun pihalle touhuamaan. :aurinko:
nahkapoika s.8/11

kiharapaa83

kiharapaa83
Viestimäärä: 357

VS: EROAHDISTUSTAKO - Lauantaina, 17.04.2010 klo 11:18  
+
0
Onko koira iso vai pieni? Riittääkö koira/lapsi portti pitämään koiraa jossain huoneessa?

Luita, kongi täynnä jotain herkkua sekä leluja huoneeseen.
Koiralle juttuja, jotka voisivat saada sen tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Samat rutiinit esim. aamulla ennenkuin lähdet töihin.

Esim. jos on maitopurkkeja ym. mitä saisi tuhota, niihin nameja ym. sisälle ja niihin saa koiran aikaa kulumaan.
kääsna Wilma 09/2008
borcol Windy 08/2011

Wilman ja Windyn kotisivut
Wilman ja Windyn blogi

Nika

Nika
Viestimäärä: 903

VS: EROAHDISTUSTAKO - Torstaina, 12.08.2010 klo 22:12  
+
0
Hei,
Minulla on kohta 1-vuotias kääpiöpinseriuros ja ongelma on sisälle kuseskelu. Kotona ollessani on täysin sisäsiisti, öisin ei tee mitään ja jaksaa pidättää aamullakin melko pitkään, jos ei itse millään jaksa nousta. Osaa myös pyytää ulos hädän sattuessa. Mutta yksinollessaan asia on ihan toinen. Tänäänkin löytyi 5 lammikkoa kun tulin koulusta kotiin. Myös <½h kauppareissun jälkeen lattialta löytyy lammikko tai kaksi. Sakis ei ole koskaan tuhonnut mitään eikä myöskään enempiä haukkunut/ulissut. Voisiko tällainen pissailu kuitenkin olla merkki eroahdistuksesta? Jos voi, niin miten sitä voisi auttaa? Alkaa itsellä mennä usko omaan kykyyn opettaa koira sisäsiistiksi ja eroahdistus on tällä hetkellä ainoa keksimäni syy tähän ongelmaan. :eitietoo:
Kääpiöpinseri Sakis 8/2009

Agitem

Agitem
Viestimäärä: 1072

VS: EROAHDISTUSTAKO - Perjantaina, 13.08.2010 klo 19:15  
+
0
Heippa.

Minulla on 3-vuotias bichon frisènaaras Iiris ja ongelmana aitaräyhäys. Agilitytunneilla on väistämätöntä että koira joutuu jossain vaiheessa jäämään aitaan minun mennessä esimerkiksi rataan tutustumaan. Ongelma on että se pitää ihan hirveää meteliä siellä aidassa, räyhää ihan täydeltä terältä. Koira ei ole varsinaisesti paniikissa eikä riuhdo miten sattuu vaan seisoo hihna kireänä paikallaan ja haukkuräyhää ahdistunut ilme naamassaan. Olen tulkinnut tilanteen jonkinlaiseksi pelkoaggressioksi, koira pitää yksinjäämistä erittäin epämiellyttävänä ja räyhää vihaisena niin kauan kunnes tulen takaisin. Agilitykenttä on tuttu paikka jo vuoden takaa eikä haukku kohdistu muihin aidassa oleviin koiriin vaan pikemminkin meihin ihmisiin jotka siellä radalla olemme, mietin kykeneekö koira olemaan huolissaan laumanjäsenistään ja voisiko se kuvitella muiden kurssilaisten tekevän minulle pahaa? Tai sitten se on vaan liian kiintynyt minuun eikä tarpeeksi itsenäinen jäämään aitaan yksikseen. Eroahdistusta ei ole koskaan esiintynyt kotona, tällä hetkellä ongelma esiintyy säännöllisesti vain agilitykentällä.

Joudun yleensä tunnilla pitämään koiraa luonani muiden ollessa radalla kun meteli käy sietämättömäksi. Se on todella ärsyttävää. Miten tästä voisi päästä eroon?
no you don't know what it's like
welcome to my life

Anuapina

Anuapina
Viestimäärä: 342

VS: EROAHDISTUSTAKO - Maanantaina, 23.08.2010 klo 01:00  
+
0

Agitem kirjoitti:

Heippa.

Minulla on 3-vuotias bichon frisènaaras Iiris ja ongelmana aitaräyhäys. Agilitytunneilla on väistämätöntä että koira joutuu jossain vaiheessa jäämään aitaan minun mennessä esimerkiksi rataan tutustumaan. Ongelma on että se pitää ihan hirveää meteliä siellä aidassa, räyhää ihan täydeltä terältä. Koira ei ole varsinaisesti paniikissa eikä riuhdo miten sattuu vaan seisoo hihna kireänä paikallaan ja haukkuräyhää ahdistunut ilme naamassaan. Olen tulkinnut tilanteen jonkinlaiseksi pelkoaggressioksi, koira pitää yksinjäämistä erittäin epämiellyttävänä ja räyhää vihaisena niin kauan kunnes tulen takaisin. Agilitykenttä on tuttu paikka jo vuoden takaa eikä haukku kohdistu muihin aidassa oleviin koiriin vaan pikemminkin meihin ihmisiin jotka siellä radalla olemme, mietin kykeneekö koira olemaan huolissaan laumanjäsenistään ja voisiko se kuvitella muiden kurssilaisten tekevän minulle pahaa? Tai sitten se on vaan liian kiintynyt minuun eikä tarpeeksi itsenäinen jäämään aitaan yksikseen. Eroahdistusta ei ole koskaan esiintynyt kotona, tällä hetkellä ongelma esiintyy säännöllisesti vain agilitykentällä.

Joudun yleensä tunnilla pitämään koiraa luonani muiden ollessa radalla kun meteli käy sietämättömäksi. Se on todella ärsyttävää. Miten tästä voisi päästä eroon?



Vaikea sanoa koiraa näkemättä ja tuntematta, että mistä räyhäys johtuu... Onhan koira laumaeläin, mutta en tiedä onko se tässä tapauksessa huolestunut sun turvallisuudesta, vai onko vaan innoissaan tai malttamaton...

Mulla oli joskus vastaavanlaista ongelmaa joka ilmeni etenkin agilityreeneissä mutta myös muualla, tosin mun koira myös riuhtoi ja poukkoili, kun ei halunnu, että meen kauemmas eikä malttanu odottaa yhtään. Nyt odottaa jo ajoittain ihan hyvin, jos on aidassa kiinni. Agilityreeneissä viedään koirat nykyään yleensä odotuksen ajaks autoon (onneks sellainen mahdollisuus on), koska siellä odottavat rauhassa. Jos vaan on mahdollista viedä koira autoon, tai laittaa vaikka häkkiin odotuksen jälkeen niin se vois olla hyvä.

Mää lähtisin purkamaan ongelmaa niin, että laittaisin koiran rauhallisessa ympäristössä johonkin puuhun tms. kiinni ja alkaisin erikseen harjoitella sitä, että koira odottaa kun itse liikuskelen yms. Aluksi voi mennä ihan vaan askeleen päähän jne. Sitten pikkuhiljaa lisää häiriötä. Ensin niin, että vaikka ite tekee jotain pihahommia ja koira on vieressä kiinni jne.

Koiran luo palataan vaan sillon kun se on rauhallinen, mieluiten jo ennen kun se ehtii ollenkaan hermostua (vähän sama taktiikka kun muussa yksinoloharjottelussa). Jossain vaiheessa koiran pitäis oppia, että sen kuuluu odottaa rauhassa. Reeneissäkin kun meet hakemaan koiraa aidalta niin odota aina, että se on rauhallinenja hiljaa ennenkun lähestyt. Jos se saa haukkumalla huomiota ja pääsee pois aidasta niin toki se yrittää sitä jatkossakin.
kääsna Kapu (11/2008)
kääsna Myy (12/2011)

Jagster

Jagster
Viestimäärä: 1534

VS: EROAHDISTUSTAKO - Tiistaina, 18.10.2011 klo 13:35  
+
0
Muun koulutuksen ja tapakasvatuksen lisänä kannattaa harkita myös muita tukitoimia. Rotilla tyrosiini-niminen aminohappo lievensi tehokkaasti ahdostusoireita. Mikä parasta, jos se toimii, niin kyse ei ole edes lääkitsemisestä, joten sivuoireitakaan ei tarvitse pelätä.

http://www.katiska.info/ravitsemus/lisaravinteet/tyrosiini/
--
koiratiedon ja -taidon rautalankahässäkkä
http://www.katiska.info
***
Katiskan eJulkaisut
http://www.katiska.info/ejulkaisut

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28951
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä7364
Viestejä yhteensä548691
Uudet käyttäjät tänään1
Viestiketjuja aloitettu tänään2
Viestejä kirjoitettu tänään2
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös266248
(Tilastot päivitetty viimeksi 21.04.2025 klo 07:15)