Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Tiistaina, 31.01.2012 klo 17:16

Hyppii vasten ihmisiä

Ikiuni

Ikiuni
Viestimäärä: 4

HYPPII VASTEN IHMISIä - Tiistaina, 31.01.2012 klo 17:16  
+
0
Eli kysyisin täältä neuvoja 2v hoitokoirani käytökseen.
Kyseessä on siis newfounlandinkoira-uros, joka asuu päivät säästä riippuen ulkona hihnassa ja yöt sisällä. Lenkeillä koira käyttäytyy todella hyvin, tottelee, ei vedä tms., samoin sisällä, mutta pihalla narussa ollessaan nöffi hyppii tervehtimään tulleita ihmisiä vasten. Ison koiran kyseessä ollessa sille ei voi tällöin kääntää selkää tms. koska koira hyppää tällöin selkää vasten.
Myöskään narun "kanto-alueen" ulkopuolella ei voi odottaa koiran rauhoittumista, sillä se turhautuu, hyppii koko painollaan hihnaa vasten ja alkaa lopulta haukkua hampaat irvessä.
Hyppiminen on leikkimielistä, mutta sitä on vaikea estää, ja mitä enemmän sitä yrittää estää, sitä enemmän koira innostuu.
Koiran omistaja on käyttänyt koiraa erilaisilla ongelmakoirankouluttajilla, mutta useimmat eivät ole keksineet mitään pätevää neuvoa, muutamat taas ovat käskeneet alistaa koiran väkivalloin.
Itse olen kiinnittänyt koiran huomion herkkuun, joka on itselläni toiminut kyseisen koiran kohdalla, mutta omistajan keinoa kokeillessa ei kuulemma mennyt yhtä hyvin.
Siksi kysyisinkin vielä teiltä uusia ideoita kyseisen tavan pois kitkemiseen.

urpo

urpo
Viestimäärä: 171

VS: HYPPII VASTEN IHMISIä - Tiistaina, 31.01.2012 klo 18:46  
+
0
Koiran käytös varmaankin kertoo sen turhautumisesta narunjatkona olemiseen. Useimmat "kahlekoirat" käyttäytyvät juuri noin.
Pari ehdotusta, en tiedä, onko jo kokeiltu.
1) Lähestyttäessä heitetään makupalat maahan, jotta koira keskittyy niihin. Sitten lähelle silittelemään. Jos alkaa hyppiä niin lähdetään pois.
2) Kauempana vain rauhassa odotellaan, kunnes koira turhautuneena lopulta istuu. Ottaapi mukaan tuolin ja hyvän kirjan. Sitten luokse palkitsemaan silityksin. Voi liittää istu-käskyn juuri sillä hetkellä, kun koiran arse koskettaa maata. Koirat istuvat ennen pitkää, kun ne eivät saa haluamaansa ja turhautuvat.
Olennaista toistaa niin monta kertaa, että koiralle varmistuu käsitys, millä keinoin se saa ihmisen tulemaan luokseen. Istumalla/laskemalla pään.
Ei-käsky hyvin opettettuna auttaisi tässäkin asiassa.
(Viestiä on muokattu tiistaina, 31.01.2012 klo 18:48)

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28951
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä7365
Viestejä yhteensä548693
Uudet käyttäjät tänään1
Viestiketjuja aloitettu tänään3
Viestejä kirjoitettu tänään4
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös266248
(Tilastot päivitetty viimeksi 21.04.2025 klo 08:00)