Koirat.com

Mäkin nyt tungen nokkani tänne...
Mä koen johtajuuden määrätietoisena, loogisena ja reiluna. Voiko sitä sitten käyttää koiran kanssa? No tietysti voi ja sehän olisi ihanne. Oon kuitenkin itse joutunut aina oppimaan kantapään kautta, koska aina asiat ei mene niin kuin ajattelisi.
Koen asian myös niin, että koira tarvitsee itseään vahvemman ihmisen rinnalleen, jotta voisi itse ottaa rennommin ja luottaa ihmiseen. Pehmoinen koira pärjää lempeän ihmisen kanssa, mutta kovempi tarvitsee johdonmukaisen koulutuksen ja siihen sopivan ihmisen. Joskus siis ihmisen täytyy näytellä koiran kanssa vahvempaa kuin onkaan, suoristaa selkänsä ja pitää tietynlainen kuri. Sitähän se Milan tavallaan tekee.
Koiranomistajan on kuitenkin tunnettava koiransa ja kovia otteita minäkään en suosi. En oikeastaan edes hihnasta nykimistä. Minulla on koira jonka totuttaminen ihmisiin jäi pentuna vajaaksi. Se vaikutti aluksi aggressiiviselta ihmisiä ja koiria kohtaan. En ollut saanut itseäni vielä silloin "pomoksi" ja käytin hihnasta nykimistä ja ääntäni komentamiseen, kun en paremmastakaan tiennyt. Huomasin kuitenkin, että koira muuttui levottomaksi ja hermostuneeksi. En aivan heti osannut yhdistää sitä omaan käyttäytymiseeni vaan kuvittelin sen olevan koiran luonteessa, kun en tuntenut koiraa. Vähitellen huomasin, että koira arastelee ja yrittää vihallaan karkottaa kaikki pelottavat läheltään. Hetkessä vaihdoin taktiikkani kärsivällisemmäksi ja välttelin koiralle jännittäviä tilanteita. Yritin välttää kaikkia koiraa ahdistavia eleitä ja äänensävyjä. Hihnan pidin aina löysällä, jos vain mitenkään mahdollista.
Vältän edelleenkin tilanteita, jossa koiran kierrokset meinaa nousta liian korkealle, jotta se pystyisi kuuntelemaan minua.
Eilen jatkoin lenkkiäni pidemmälle sen takia, kun tien toiselle puolelle ilmaantui toinen koira kävelemään samaan suuntaan. Joka kerta, kun koiran kierrokset meinasivat nousta, sanoin sen nimen ja annoin makupalan kun se katsoi minua. Niin sain katkaistua tuijotuksen ja kierrokset laskivat taas hetkeksi. Lopulta pystyimme kävelemään vierekkäin nätisti, koirani piti vain välillä vilkaista toista tarkastaakseen että se oli vielä siellä missä sen pitikin olla. Olisi ollut minun vikani, jos sen kierrokset olisivat ehtineet nousta niin korkealle että se ei olisi enää kuunnellut ja siinä vaiheessa olisin joutunut käyttämään hihnasta nykäisyä, jota koirani inhoaa ja joka vaikuttaa sen käyttäytymiseen pitkän aikaa negatiivisesti. Olisin tuntenut pettymystä ja syyllisyyttä pitkän aikaa.
Eli mitä tästä pitkästä tekstistä voimme päätellä? Kerroin lyhyesti kokemukseni, jotta yhteys ei katoaisi...

No niin eli yksi pointti jäi nyt epäselväksi.
Miksi kuitenkin pidän tietynlaista selkärankaa ihmisellä tärkeänä koirankoulutuksessa, jos itse käytän lihapullia ja kehuja? Siksi koska myös minun koirani tarvitsee vahvan ihmisen rinnalleen, sellaisen, joka pystyy vastaamaan sen isoon kokoon ja varmistamaan sen turvallisuuden. Koirat harvoin pitävät heikkoja yksilöitä johtajinaan, eikö totta? Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi käyttää fyysisiä voimiaan tai karjua koiralle suoraa kurkkua. Pelkkä vahva olemus piisaa, sitähän koiratkin käyttävät välttääkseen tappeluja.
Olen joutunut oppimaan tämän kantapään kautta, koska aikaisempien koirieni kanssa olen saanut olla höllempi kukkahattutäti.

volkodav kirjoitti:

Dazzle
Aivan. No jokainen voi lukea mitä toimintoja henkilö on käyttänyt ja osa niistä on laittomia. Mitä tulee hevosiin, niihin pätee samat lait kuin muihinkin eläimiin - eläimelle ei saa tuottaa tarpeetonta kipua/ tuskaa tai kärsimystä.

Kuka on käyttänyt? Urpo vai Milan? Mun lukemani mukaan urpo ei ole sentään mitään laittomia keinoja käyttänyt?

Komppaan kyllä ressukka82:sta, itselläni on pitkälti samat mielipiteet asiasta.

kondo kirjoitti:

Kuka on käyttänyt? Urpo vai Milan? Mun lukemani mukaan urpo ei ole sentään mitään laittomia keinoja käyttänyt?

Tuossa taitaa olla kyse hapettamisesta.

Tuo heikko ihminen johtajana homma, no noinhan se menee, mutta tulikinnoisat voidaan olla sitten eri mieltä.

Eli ihminen eritää pelätessään tai stressissä erilaisia hormooneja jotka koirat haistavat, ja tokihan koira elekieltä lukee. Jos ihminen pelkää jotain, niin monet koirat ottavat tilanteen haltuun ja suojelevat omistajaa. Eli ottaahan se koiran "pomon" paikan. Pennut purevat jos eivät saa jotain jos ihminen on hermostunut hepulin aikana, yksinolo ongelmia ei voi korjata jos ihminen panikoi aina lähtiessään. Eli koira pelaa ihmisen mukaan, jos ihminen ei ole johdonmukainen niin ei koira tiedä mitä siltä odotetaan, tai jos koira pelkää omistajaa, näissä tilanteissa väärin ymmärrylsrt usein syntyvät. Tämähän voi olla tilanne kohtaistakin, jos koira on aina rähissyt naapurin mustille, niin koko tapahtuma ketju alkaa jo siitä kun omistaja huomaa Mustin, kiristää hihnaa yms. ja ajatus on todennäköisesti, voihan vee. Se laukaisee jo koiran rähinän, koksa omistaja on hermostunut ja sehän tarkoittaa että pakko rähistä-> Musti menee pois->omistaja rauhoittuu. Koiran näkökulmasta ja tällöinhän se eroaa ihmisen kannasta.

Ei tarvitse olla kova, sanan merkityksessä, vaan itsevarma, järkevä ja johdonmukainen!

Kova ja pehmeä koira, tarkoittaa luonnetestin mukaan hiemane eriä mitä taisit tarkoittaa.
Kova palautuu uhasta nopeasti, eli jos sitä uhkaa ja muuttuu ystävälliseski koirakin muuttuu ja päästää luokse.

Pehmeä, ei palaudu uhasta niin nopeasti,eli edellen se ihminen joka äsken uhkasi ei lähelle pääse.
Näiden määritelmien mukaan itselläin on molemman luontoiset, koulutus molemmila samalainen pohjalta, rotuerot tekevät mausteet.

Alkuperäisesti aihe taitaa olla että vaikka olet johtaja koiraa pitää silti opettaa, että ei se tee asioita vain siksi että ihminen on johtaja. Johtajuus monesti liitetään myös fyysisiin pakotteisiin ja rangaistuksiin. Kyllähän Millanikin itsevarma on ja se näkyy kehonkielessä ja niin jokaisen omistajan pitäisi olla, siihen loppuukin asiat josta Millanin kanssa olen samaa mieltä.
tämän vuoksi voidaan puhua jopa ennemmin vanhemmudesta.

Selvennykseksi vielä omiin viesteihini, että ns. johtajuusteoriat ovat minun mielestäni suurimmaksi osaksi hölynpölyä, niin se ei tarkoita sitä, etteikö minun mielestäni koirien ja muidenkin eläinten kanssa pitäisi toimia johdonmukaisesti. Se, mikä Millanin, Vilandereiden jne. johtajuusteorioista tekee mielestäni hölynpölyä on, että niissä asioille keksitään sellaisia syy- ja seuraussuhteita ja koirille sellaisia ominaisuuksia ja käyttäytymismalleja, minkä olemassa ololle ei tutkimuksissa ole todettu mitään perusteita. Lisäksi niissä sivuutetaan monessa kohtaa tunnetut ja toimiviksi todetut oppimmisteoriat, joista on kuitenkin olemassa tieteellisiä tutkimustuloksia hyvin pitkältä ajalta. Lisäksi siinä vaiheessa kun johtajuusteorioiden kannattajat alkavat kritisoida positiviisen vahvistamisen ja erityisesti ruokapalkkioiden käyttöä koulutuksessa, he tuntuvat täysin unohtavan, että a) positiivisen vahvistamisen käyttäminen tarkoitta palkkioiden käyttöä yleensä, ei vain ruokapalkan ja b) positiivisen vahvistamisen käyttäminen ei tarkoita, etteikö koiran elämää koskisi varsin tiukatkin säännöt ja etteikö sitä kohdeltaisi johdonmukaisesti. Positiivisuus ei tarkoita sallivuutta!!!

Muuten kirjoitukseen enempää kantaa ottamatta - vinttikoirat hyvin harvoin rähisevät. Ainoa rotu vinttikoira puolella, joka voi heittäytyä sosiaalisuuden kanssa hankalaksi on whippet. Mitä suomesta ei löydy, kuten tazit ja venäjän borzoi puhtaana käyttölinjana, voi aiheuttaa päänvaivaa, kun ovat jalostettu aggressiiviseen sudenmetsästykseen ja pystyvät jopa taltuttamaan yksittäisen suden tai villisian.

Muuten tähän keskusteluun enempää kantaa ottamatta - aikamoista yleistämistä tuo ylläoleva. Ettäkö ainoa vinttikoirarotu, joka voi heittätyä sosiaalisuuden kanssa hankalaksi, on whippet? Ei taida vinttikoirarodut olla erityisemmin tuttuja? Vinttikoiria kun on aika montaa eri rotua, jotka poikkeavat toisistaan monella tavalla. Jos vaikka verrataan italiaanoa ja polakkia keskenään, niin jo näillä on vissi ero luonteensa puolesta. Pliisuksi en myöskään lähtisi eri rotuisia vinttikoiria kutsumaan, mutta tämähän on makuasia.

volkodav kirjoitti:

Onhan sekin jo useampaan kertaan tutkittua, että jos koiraa tai muuta eläintä koulutetaan ainoastaan pakotteilla, kivulla ja rankaisemalla, eläimestä tulee epävarma ja epätasapainoinen, koska se elää rangaistuksen pelossa, eikä se koe onnistumista, joka motivoisi sitä jatkamaan. Myöskin tälläinen eläin jää hyvin usein pennun/ poikasen tasolle, eikä koskaan itsenäisty tai opi ajattelemaan itse - kasva aikuiseksi.

Nimenomaan. Kyseisenlaisen "kouluttamisen" kauhein seuraus on mielestäni opitun avuttomuuden tila.
"Opittu avuttomuus on tila, johon eläin vaipuu, kun se ei voi kontrolloida tai ennustaa sitä mitä sille tapahtuu. Hevonen toisin sanoen luovuttaa, koska se ei tiedä mitään keinoa, jolla se saisi epämiellyttävät avut tai pahimmassa tapauksessa rankaisut loppumaan. Opittu avuttomuus on melko vähän tutkittu alue hevosmaailmassa. Rotilla ja koirilla sen on havaittu aiheuttavan masentuneisuutta, kyvyttömyyttä tuntea nautintoa sekä muita kognitiivisia puutteita. Eläimiä kuolee opittuun avuttomuuteen."

Kuka on käyttänyt? Urpo vai Milan? Mun lukemani mukaan urpo ei ole sentään mitään laittomia keinoja käyttänyt?

Urpo on mielestäni jossain ketjussa maininnut käyttäneensä ns. "hapetusta". Korjatkaa jos olen väärässä.

ridgeback
Sen verran ko. kastiin olen perehtynyt, että tiedän niiden olevan näön turvin metsästäviä koiria, joista pienimpiä on käytetty ja käytetään edelleen pienriistan metsästykseen ja esimerkiksi tazia ja borzoita on käytetty suden ja suurriistan metsästykseen. Salukia tai sen tyyppisiä rotuja käytetään edelleenkin mm. villisika jahtiin ja suden ajoon. Itse salukia pienriistan metsästykseen. Mitä tulee massiivisempiin vinttikoiriin - irlantilainen ja skotlantilainen, ovat sitten sinällään oma kastinsa.
Osaa vinttikoirista on käytetty laumoina, joka taas merkkaa koirassa tietyntyyppistä luonnetta. Se mitä riistaa koiralla on myös metsästetty, vaatii taasen koiralta tietyn tyyppistä luonnetta.
Pienistä ja suuremmista, irlantilaista ja skotlantilaista lukuunottamatta, ehdottomasti suosituin on whippet, sitten saluki. Mitä enemmän koiria lukumäärällisesti on, rotu laskee ominaisuuksiltaan kuin lehmän häntä. Joka taasen tarkoittaa sitä, että pentuja teetetään myös sellaisilla yhdistelmillä, joita ei missään nimessä pitäisi käyttää jalostukseen, koiria jätetään rekisteröimättä, niiden terveys jää hämärän peittoon, rajojen yli tuodaan koiria, jotka eivät edes kaikki ole puhdasrotuisia, ja kun näissä puitteissa lähdetään pentuja teettämään vain siksi, että kysyntä on kovaa ja tässähän on kova bisnes, ei minkään rodun tulevaisuus hyvältä näytä - tulee arkoja, epävarmoja, jopa aggressiivisia koiria, rakennevikaisia ja kaikkea muuta paitsi rotutyypillisiä. Tässäpä vinttikoirien kärki rodun whippetin tarina. Whippet on ehdottomasti se rotu vinttipuolelta, jonka kanssa todennäköisemmin tulee ongelmia. Eikä ole ollenkaan erikoista, että lenkkipolulla tulee vastaan arka saluki tai rähjäävä borzoi.
Mitä borzoihin tulee, sen luonne on ennestään jo "kova" - suden metsästykseen käytetty rotu. Se taas vaatii koiralta pelotonta luonnetta, mutta myös ehdotonta reaktiokykyä ja tilanne analyyseja, mutta ennenkaikkea viisautta - tämä on tainnut borzoin kohdalla päästä unohtumaan. Käyttöpuolen borzoi eroaa kaikin puolin meidän borzoista, niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin ja etenkin venäjällä rodun jalostuksessa on kiinnitetty viime vuosina erityistä huomiota ärhäkkään luonteeseen, joka taasen ei meillä päin kuulu rotuun.
Mielestäni vinttikoirat, joita meillä suomessa tapaa, skotlantilaista ja irlantilaiset ovat oma lukunsa luonteen puolessa, mutta muia vinttikoiria väittäisin melko pliisuiksi. Niillä ei juurikaan ole suurempia haluja puolustaa reviiriään, ne eivät turhia mölyä, viihtyvät hyvin yksinkin jne - ne elävät juoksemista (ja metsästystä varten). Ehkä italialainen lienee tässä suhteessa poikkeus, jonka historia kertoo olennaisesti olleen seuralainen. Verrattuna vaikkapa karjakoiriin, vinttikoirat ovat todellakin pliisuja tai verrattuna laumanvartijakoiriin - vaikka ne ovatkin ehkä olemukseltaan vinttikoiriin verrattavia, rauhallisia ja ylväitä, niiden luonne polttelee huomattavasti enemmän kuin yhdenkään vinttikoiran.
Jos nyt vinttikoirasta halutaan hakea jotakin räväkkyyttä, lienee paras esimerkki olevan metsästys...

Ja juu, urpohan se kertoi hapettaneensa koiraansa. Mitä tulee Millaniin, häntähän on jo ainakin kertaalleen syytetty eläinrääkkäyksestä...

Ja tuohon, että kovaluonteista koiraa pitäisi "johtaa kovemmin" kuin pehmäee koiraa. En nyt ole ihan varma missä mielessä asia tule esille, mutta jos puhutaan muussa mielessä kuin koe mielessä kovuudesta.
Mielestäni mikään koira ei tarvitse itselleen kovaa ihmistä rinnalle. Koiraan ei tarvitse käyttää kovia otteita, sille ei tarvitse karjua, eikä ihmisen tarvitse olla kuin kallio. Kovaluonteisen koiran ihanteellinen omistaja on mielestäni ymmärtäväinen - ymmärtää miksi koira käyttäytyy niin ja hyväksyy tosiasiat, esimerkiksi rodun ja sen historian merkityksen.
Omaa rotuani pidetään yleisesti erittäin kovana ja vaikeasti hallittavana, joka ei mielestäni pidä paikkaansa. Koira voi olla omiaan suojellessaan hurja, peloton ja peräänantamaton, ja valmis taistelemaan vaikka karhua vastaan hetkeäkään epäröimättä. Se ei mielestäni kuitenkaan vielä kerro koiran kovuudesta mitään. Kun koulutan omia koiriani, en voi käyttää minkäänlaisia pakotteita tai edes korottaa ääntäni - homma menee ihan plörinäksi. Koira on oikeasti todella herkkis, joka on juurikin se asia mikä tekee siitä erinomaisen vartiointikoiran - se kuulee, näkee, huomaa kaiken, että muistaa kuinka missäkin tilanteessa piti toimia, muistaa miltä uhka näyttää ja mistä suunnasta se yleensä tulee, oppii voimasuhteita jne. Jos koira olisi kamalan "kova", se ei pystyisi tähän. Eli on mielestäni vähän kaksipiippuinen juttu tuo kovuus pehmeys - toisaalta onko mikään rotu "kova". Tuntuu, että mitä hurjempi maine, sen herkempi koira.
Sitten jos verrataan esimerkiksi collieta ja dobermannia, voisi collien sanoa olevan "pehmeä" ja dobermannin "kova".

Aika filosofista, eikä varmasti kukaan ymmärtänyt pointtiakaan.

Tuohon kova vs. pehmeä
Omat molemmat koirat kuuluvat ns.koviin rotuihin, mutta jos katsotaan tuota koe kovaa ja pehmeää esimerkin kautta.

Humalianen mies tulee vastaan yöllä, molemmat koirat tulevat eteeni ja aloittavat vahtihaukun ja murinan, mies on ystöävällinen enkä itse ole stressaantunut, niin amstaffi lopettaa ja toteaa, hei, ihminen sitlä saa rapsutuksia, kun toinen on edelleen edessäni sitä mieltä että olen hiljaa mutta jos kosket niin kuolet. Jos karjaisen sisällä pienempi vetää maihin, eli joka on kovempi ja pehmeämpi kattelee että mitäs siinä huudat.

Silti koulutus pohjautuu pehmeään metodiin molemmilla, kummatkin rotunsa luonteisia.

Nyt hukkasin pointtini

En tiedä mitenkä muut ymmärtävät "johtajuuden", mutta minulle se ei ainakaan tarkoita fyysisten pakotteiden käyttämistä, taikka koiralle huutamista tai mitään erinäistä rankaisukeinoa, ei koulutuksessa, eikä arkielämässäkään. Mielestäni jokainen koira (jos nyt puhutaan esim. näistä kovista/mukamas kovista roduista) toimii paremmin, kun ihminen on itsevarma, luottaa ja tietää mitä tekee, on määrätietoinen ja osaa tulkita koiraa ja ihmisen itsensä elekieli on sellaista, jota koira pystyy lukemaan. Kun tällaiset asiat ovat korian ja ihmisen välillä kunnossa, on mielestäni suhde oikeanlainen. Molemmat kunnioittavat kumpaakin osapuolta, eikä koira yleensä ala syyttä suotta oireilemaan (käytöshäiriöt, pelot ym), eli näen tällaisen yhteiselämän ihanteena ja eräänlaisena "johtajuutena". Eikä nämä asiat millään tavalla poissulje positiivista palkitsemista tms, päinvastoin. En tiedä mistä tulee uskomus, että johtajuus mielletään fyysisenä kurituksena jne?
Esim pk- puolella koulutetaan koiria aika kovalla kädellä, eikä se, että koiraa hakataan päähän tai huudetaan kurkku suorana tarkoita sitä, että omistaja on hyvä "johtaja". Mutta se, jos ihminen on ihan hakoteillä jokaisessa koiraan ja sen elekieleen liittyvissä asioissa, ei "koira toimi halutulla" tavalla ja tällöin mielestäni myös "johtajuus" on kadoksissa. Sakuista näkee hyvin, että heti kun on ihminen joka tietää mitä tekee, koira toimii ja käyttäytyy ihan eri tavalla.
En nyt tiedä saiko kukaan selkoa mitä tällä ajan takaa, mutta tulipahan kirjoitettua

Minäkin ängen tänne oman sanani sanomaan.

Monesti on joku aina maininnut että "pennusta pitäen opettaa tavat, miten käyttäytyä ja miten ei käyttäytyä". Täällä kuitenkin monia ihmisiä, jotka ovat ottaneet aikuisen koiran. Silloin sitä ei välttämättä niin vain opeteta, jos koira on ns. kovia kokenut, ja tästä johtuen arka/alistuva, tai uhmakas/aggressiivisuuteen taipuvainen. Tai ylipäätään tulee aikuisena uuteen kotiin, jossa kenties täysin eri tavat tms.

Sain volkodavilta aikoinaan vinkkejä luottamuksen parantumiseen. Ja täytyy sanoa, että se on hyvin paljolti vaikuttanut koiran käytökseen. Kaikki kiellot, yms ovat lähteneet aivan kuin itsestään tehoamaan, mitä pidempään koira on meillä ollut. Eli avainsanana se luottamuksen ansaitseminen.

Kyllä musta tuntuu, et samoilla linjoilla kaikki täällä on. Ulosanto on vaan niin erilaista

Volkodaville vielä, että en ole lukenut koirapsykologiaa enkä tunne luonnetesti sanastoa, joten tarkoitin pehmeällä vain hieman herkkää koiraa, joka tottelee omistajaansa moitteetta pennusta asti ja kovalla omapäisempää ja rohkeampaa tapausta, joka tekee asiat omalla tavallaan...Ehkä olisi pitänyt valikoida sanat tarkemmin Joskus vaan oikeat sanat on kateissa ja sit on pakko keksiä jotain tilalle...
En tiedä lueteltaisiinko tuo mun koira pehmeisiin vai koviin koiriin. Se on arka ja se muistaa huonot tapahtumat todella pitkään. Itse olen aina yrittänyt käyttäytyä jännittävissä tilanteissa mahdollisimman normaalisti, katsellut toisaalle kun ohitamme jotain pihaa, josta on joskus joku koira käynyt päälle yms...Hankalan siitä tekee se, että se osaa lukea ihmisiä todella hyvin. Se muun muassa tunnistaa hetkessä ihmiset, jotka pelkäävät tai inhoavat koiria ja käyttäytyy niitä kohtaan huomattavasti huonommin (röyhkeästi). Sitä käsiteltäessä ei saa epäröidä pätkääkään mm. eläinlääkärimme on huomannut tämän. Samoten se tunnistaa myös koirista ne "heikoimmat" tapaukset ja käyttäytyy sen mukaan...Sen vuoksi mun on ollut lähes pakko ottaa siihen tietynlainen ote, en voi lällytellä sitä loputtomiin tai antaa sen voittaa vetoleikkejä, vaikka en toisaalta usko sen tekevän mulle tai perheelleni mitään. Menetän vain osan "arvostani" sen silmissä. Mutta niin kuin sanoin niin en voi myöskään käyttää vahvoja kieltoja enkä fyysisiä pakotteitakaan, ne vain pahentavat tilannetta.
Keskinäisellä luottamuksella on tosiaan suuren suuri merkitys.
Koira on nyt 4,5-vuotias eli vielä on vuosia edessä tutustua ja oppia

Volkodav: Kiitos mielenkiintoisesti selostuksesta, mutta olisi ihan riittänyt kun olisit vaan todennut, että ei, en tiedä vinttikoirista paljon mitään. Mutta en sotke tätä keskustelua sen enempää kun eivät nämä vinttarit sen enempää tähän nyt liity.

Sive, sen enempää mihinkään puuttumatta, mutta kannattaa koiran antaa voittaa vetoleikki välillä. Se nostaa koiran itsetuntoa ja kun kyseessä on arka koira niin se on hyvä lisä sen rohkeuteen. Leikin voitto ei tee koirasta agresiivisempaa tai muuta pahaa. Eikä se pilaa omistajan kuvaa koiraa silmissä. On nyt kyse minkälaisesta, johtajasta, mammasta tai mistä vaan kyse

Ressukka82
Minä toimin myös pitkälti noin, että jos ei ole syytä alkaa hermoilla, ei hermoilla. Esimerkiksi jos pihalla rähisee toinen koira, en kiinnitä siihen sen suurempaa huomiota, vaikka koirani kuinka uikuttaisi ja osoittaisi kiinnostustaan. Niinkauan kuin koirani ei ala riuhtoa, joka on nykyään erittäin harvinaista, jos se niin tekisi, tai kiihtyä liikoja, en tee asialle mitään - kävellään vain ohi. Siinä tilanteessa, jos lähtisin koiraa oikomaan, että "nyt peeveli koira, ota se katsekontakti", koira todennäköisesti vain kiihtyisi entisestään. Joskus on vain parasta antaa asioiden olla, jos asiaan ei varsinaista puuttumisen aihetta ole.

Volkodav: Juuri noin mäkin nykyään teen Minusta se siis jo vaatii omistajalta tietynlaista selkärankaa ettei lähde siihen koiran hermostumiseen mukaan voivottelemalla tai komentelemalla

Zirppa: Tarkoitit varmaan mua. Koirani on tosiaan arka joissakin tilanteissa, mutta ehkä jo se että se yrittää peitellä pelkoaan isottelemalla tekee siitä hieman erilaisen kuin "tavallisen" aran koiran? Muutoin normaalissa oloissa siinä ei ole mitään arkaa. Jos "häviän" vetoleikeissä niin se alkaa ilveilemään mulle. Yleensä se siis tuo lelun mulle kun olen ensin heittänyt sen sille, vedämme vähän aikaa ja kun pyydän sitä päästämään irti niin se päästää. Mutta jos annan sen voittaa niin se alkaa kiertämään mua eikä anna lelua enää. Se pudottaa hetken päästä lelun maahan ja menee haistelemaan muualle kertoen sillä, että sen mielestä leikki on nyt ohi. Ja se tuntuu ilkkuvan vielä pitkän aikaa sen jälkeen muulla olemuksellaan...En tiedä uskotko, mutta näin se on...

Tuo vetoleikkiasia on vähän kaksipiippuinen juttu - itse en kannata vetoleikkejä=taisteluleikkejä.
Hyvänä esimerkkinä koirapuistot. Liian usein saa seurata vierestä, kun epävarman koiran annetaan vetää lelua kilpaa toisen koiran kanssa. Jos vastapeluri on jo fyysisestikin voimakas, että luonteeltaan koira, joka ei aio taipua epävarman koiran tahtoon ja päästää lelusta irti, sillä ei ole mitään pakkoa päästää lelusta. Piakkoin epävarma koira repii ja riuhtoo "tuskissaan" lelua irvistäen hampaitaan ja muristen. Kun epävarma koira käyttää koko voimaansa saadakseen lelun itselleen ja yrittää kaikin voimin taistella lelusta, uhkaillen murinalla ja hampaiden näyttelyllä - ei hyvä juttu. Epävarma koira jää tällöin jo hermojensa puolesta pahasti alakynteen ja tulee lopulta saamaan pahasti turpaansa vastustajaltaan, kun homma menee tappeluksi. Tämä taas vain vahvistaa epävarman koiran uskoa itsestään ja pahimmassa oravanpyörässä saadaan aikaiseksi erittäin arvaamaton ja heikkopäinen koira.
Oman koirani kanssa saatan silloin tällöin vetää lelua, mutta se on hyvin harvinaista ja tällöinkin leikki loppuu siihen, kun koira alkaa taistelemaan lelusta, vetämään lelua, eikä suostu päästämään irti.

^^ ja ^ Taisteluleikin säännöt kuuluu opettaa koiralle. Tuolla tavalla käy lähes kaikille, jotka harrastavat koiransa kanssa vetoleikkejä eivätkä tiedä yhtään, mitä ovat tekemässä. Motivointi/palkkaus -ketjussa oli tästä juttua. Saalis + taisteluhan on paras palkka vietikkäälle koiralle esim. treeneissä. Minusta volkodav menee nyt pikkasen hakoteille verratessaan omistajan ja koiran välistä leikkiä kahden koiran taisteluun lelusta. Vetoleikin idea ei ole tapella koiran kanssa siitä, kumpi voittaa.