Koirat.com

Aiheen vierestä menee edelleen, mutta menköön.

Myös mulla on ollut laumanvartija kerrostalossa, ja sittemmin rivarissa ja siitä edelleen maalla. Ja sinne maalle se koira myös jäi. Ja ei, sen kanssa ei ollut vaikeuksia kaupungissa, mutta silti sen koiran paikka ei siellä ollut. Ja mä en enää ikinä ota minkään rotuista laumista kaupunkiin. Kun siinä koirassa näkee sen eron kun se asuu kaupungissa ja sitten maalla, niin ainakaan mulle ei tule mieleenkään että sen koiran paikka olisi siellä kaupungin vilinässä.
Ja juu, parempi sen laumiksen on asua hyvässä, rotua ymmärtävässä kodissa kaupungissa kuin huonossa kodissa maalla (tätä olisi kuitenkin kohta joku kysynyt).

Ja kyllä, laumiksista löytyy niitä yksilöitä, jotka sopeutuvat siihen kaupunki asumiseen aivan vaivatta. Ja sitten löytyy koko joukko niitä, jotka eivät sopeudu vaikka kuinka olisivat olleet siellä kaupungissa pennusta asti ja kuinka olisi sosiaalistettu. Ne ongelmat kun usein alkavat sitten kun se koira on siinä kolmen - neljän ikävuoden paikkeilla ja alkaa oikeasti vartioida ja kasvattaa reviiriään.
Allekirjoittanut on matkustellut jonkin verran maailmalla ja käynyt tutustumassa eri laumiksiin niiden alkuperäisessä ympäristössä. Etenekin komondoreja olen käynyt seuraamassa unkarissa useamman kerran. Ja sitten kun on ne koirat siellä nähnyt, niin ei tule kyllä mieleenkään, että ne koirien olisi jotenkin hyvä olla kaupungissa. Ja ei, en tarkoita, että niitä lammaslauman kanssa eläviä koiria pitäisikään enää kaupunkiin raahata, vaan ihan koko rotua.

Ja edelleen, jos joku haluamalla haluaa sen laumiksen sinne kaupunkiin, niin ei ole multa pois. Tässä herää vaan se kysymys, että miksi se laumis halutaan sinne kaupunkiin? Vartioimaan parveketta?
Ja vaikka niitä laumiksia löytyykin, jotka sinne kaupunkiin sopeutuvat, niin silti rodun hankinna lähtökohta tulisi olla se, että sille koiralle on tarjolla sitä rodunomaista tehtävää ja parhaat mahdolliset olosuhteet. Mitään rotua ei pidä hankkia sillä periaatteella, että mä voin ottaa tän koska se vaan sopeutuu.

Ja ei, en mustamaalaa ketään kasvattajia siitä syystä että myyvät laumiksia kaupunkeihin. Sekään ei ole multa pois. Mä en myöskään kasvata laumiksia eikä mun tarvi tehdä niitä päätöksiä, että minne kukakin koira myydään. Ja silti edelleen olen sitä mieltä, että laumiksen (minkään rotuisen laumiksen) paikka ei ole kaupungissa tai tiheään asutulla taajama-alueella. Ja silti olen edelleen sitä mieltä että kukaan rotuaan kunnioittava kasvattaja ei laumista kaupunkiin myy.

Rotuaan kunnioittava kasvattaja, joka on oletettavasti myös rotuun erinomaisesti perehtynyt, luovuttaa koiransa sinne, missä siitä pidetään huolta ja sitä ymmärretään. Suomessa ei olisi kovinkaan montaa laumanvartijaa, jos kriteerit olisivat maatila ja roduntunteva ja taivata koti - kumpaakin löytyy, mutta hyvin harvoin yhdessä.
Mitä pentuja itse olen kasvattanut, en ole suorilta käsiltä tuominnut kerrostaloa vaan olen ensijaisesti ottanut selvää millä asialla pennun ostaja on liikenteessä. Se on ihan sama onko koira kaupungissa vai maalla, jos sitä ei osata käsitellä, eikä rotua ymmärretä yhtään. Sanottakoon näin tiivistettynä - pentuja on mennyt omakotitaloon ja harvakseltaan asetetulle seudulle, että rivitaloon, mutta ainakin yksi koira asuu nykyään kerrostalossa, täysin ongelmitta. On kysymys ihmisestä, pärjääkö hän koiran kanssa kaupungissa - koira kyllä sopeutuu minne vain. Keskiaasianpaimenkoira on myös koira, joka osoittaa vartiointi silloin kun jotain vartioitavaa on. Vaikka koira kokoajan olisikin tietoinen ympäristöstään, se siedättyy normaalielämään ja sen ääniin, eikä tämä aiheuta koiralle stressiä. Sitten jos halutaan koira oikeasti vartioimaan, vaikkapa sitten rivitaloon, vaikkapa huumeluolaan, kysymyksessä on aivan eri lähtökohdat koiran kasvatuksellekin. Omia koiriani ihailee suurimmilta osin juurikin nämä laitapuolenkulkijat ja ainakin ne kasvattajat, joiden kanssa olen itse ollut tekemisissä - suomessa, ovat kertoneet myös, että pentuja kyselee huomattavan paljon narkkarit ja juopot, huorista puhumattakaan, jotka taas asuvat pääsääntöisesti kaupungissa. Pennun ostajasta on otettava selvää, jonka jokainen rotuaan kunnioittava kasvattaja tekee.

Ja sanottakoon vielä tuohon, että mitä laumanvartija on alkuperäistehtävässään ja mitä se on jossain muualla.
Puhun nyt sitten keskiaasianpaimenkoirasta, kun siitä tuota tietoa eniten löytyy. Olen itse päässyt seuraamaan useita kertoja hevoslaumojen ja kamelien rinnalla viillettäviä keskiaasianpaimenkoiria ja lammas-, vuohi-, että karjalaumojen matkassa vaeltavia keskiaasianpaimenkoira, mutta myös mitä ne ovat omalla kotipihallaan ja sisätiloissa. Mielestäni niiden elämä ei juurikaan poikkea siitä, mitä niiden elämä suomessa laumanvartijan tehtävissä on. Ne vaeltavat ja juoksentelevat mukana ja varoittavat, jos jotakin epämääräistä ilmaantuu. Olen itsekin nähnyt koiran, joka noin 6-8 vuoden ikään on tappanut 13-14 sutta, eikä se olemukseltaan poikkea koirasta, joka ei ole elämänsä aikana edes nähnyt sutta. Olen myös nähnyt useamman peräkkäisen tappelukehän voittajia ja mestareita - ainoa ero vähän sinnepäin kotikoiran ja voittajan välillä on, että hyvät taistelijat ovat niitä rauhallisimpia ja vähiten rähjääviä. Kokemus tuo varmuutta ja koira oppii tuntemaan omat voimansa.
Se onko koira onnellisempi alkuperäistehtävässään kuin osaavan perheen kanssa rivitalossa, ei ole mielestäni asia jota voidaan lähteä spekuloimaan. Niinkauan kuin keskiaasianpaimenkoira saa ilmoittaa vaarasta ja vartioida reviiriään, jota rodunomainen koira tekee jatkuvasti, eli se sitten maalla tai kaupungissa, se on tyytyväinen. Taistelut susia vastaan eivät ole mielestäni kriteeri siihen, onko koiralla hyvä olla tai onko koiralla eläinlauma vartioitavana vai ei, jos eläimiä ei ole, se vartioi ihmisiä ja aluetta.
Tietysti kaunis ajatus olisi, että keskiaasianpaimenkoira saisi juosta kamelin tai hevosen rinnalla ja vartioida ajettavaa tai tarkkailtavaa laumaa ja taistella henkensä uhalla lauman puolesta, mutta näin ei asia ole kovinkaan globaalisti. Esimerkiksi turkmenistanissa arpia täynnä oleva koira keskellä erämaata ei ole sen erikoisempi tai ihmeellisempi tapauksena kuin moskovassa omistajaansa perässä riuhtova ja ohikulkijoiden kimppuun hyökkäilevä koira. Kaikki nämä koirat ovat syntyneet eri ympäristöön ja erilaisiin oloihin ja niille on asetettu erilainen työ - mitä toisella on ja toisella ei, sitä toinen ei osaa kaivata.

Kaksi ilmeisen pätevää, oppinutta ja maailmaanähnyttä ihmistä täällä nyt tuntuu vain mittailevan toisiaan...Mistä te hyvät ihmiset oikein riitelette? Muistaako kumpikaan mistä inho toista kohtaan on alkanut? Eikö toinen usko johtajuuteen ja toinen uskoo, vai? Viimeiset tekstit ainakin paljasti, että samat ajatukset teillä molemmilla on, toinen ei vaan veisi laumista kaupunkiin...
No, eikö se nyt ole ihan sama mihin toinen uskoo, jos on saanut omilla tavoillaan koiransa tottelemaan ja osannut ehkä neuvoa jotain toistakin siinä sivussa onnistuen siinäkin. Yhdet ja samat neuvot ei aina sovi kaikille, joten eikö ole hyvä että täällä näkyy erilaisia mielipiteitä Niistä pitää vain osata poimia itselle sopivat...*lopettaa sovinnontekoyritykset ja menee ulos* Menkää tekin...

^Komppaan täysin

ressukka82, ei tässä mitään mittailla eikä toisiaan inhota. Meillä on volkodavin kanssa erilaisia näkemyksiä erilaisista, ja samoistakin, asioista. Kyllähän nämä keskustelupalstat kävisivät jokseenkin tylsiksi, jos täällä ei näitä erilaisia näkemyksiä saisi vaihtaa. Ja se niiden erilaisten kokemusten, käsitysten ja mielipiteiden vaihtaminen ei tarkoita inhoa ketään kohtaan. Mä en ainakaan tietääkseni ole volkodavia koskaan elävävä tavannut eikä pelkkä keskustelupalstailu saa minua inhoamaan ketään. Ja uskoisin että jos myö volkodavin kanssa tavattaisiin elävänä ja keskustelisimme asioista, joista olemme erimieltä, niin silti tuskin inhoaisin volkodavia.
Se, että mä en jaksa komppailla ja ihqutella täällä palstoilla, ei tarkoita henkilökohtaista inhoa, vihaa tai halveksuntaa ketään kohtaan. Mä olen suorapuheinen ja jos se jotain loukkaa, niin sitten loukkaa.

volkodav kirjoitti:


Ja juu, urpohan se kertoi hapettaneensa koiraansa.

Pakko palata vanhaan aiheeseen, koska täällä nimeäni lausutaan. Urpo EI ole sanonut hapettavansa koiransa, sen väitteen esitti nimenomaan Volkodav ITSE. Urpo kiistää moisen.

Hiertää tuo kummallinen termi, mistä lie otettu. Suomen kielessä hapettaminenhan tarkoittaa hapen lisäämistä(esim. talvella mataliin järviin), niin miksi käytetään tarkoittamaan hapenpuutteen aiheuttamista? Päinvastainen asia.

Volkodavin soisi lopettavan tuollaisten valheiden esittämisen, että olisin kuristanut ja hirttänyt koiraani. Näistä huimista väitteistä sitten edettiin eläinrääkkäysvihjailuihin, vaikka jo itse väitteet ovat Volkodavin oman mielikuvituksen tuotetta. Ihan tolkutonta toimintaa. Ei tulisi mieleenikään satuttaa tai tukehduttaa koiraani. Tai ketään muutakaan.

En jaksaisi uudelleenlämmittää vanhaa asiaa. Tilanne lyhyesti: kävelylenkin lopuksi kookas nulikkaikäinen saa remmiriehuntakohtauksen, ja hammasta tulee ihan kunnolla. Nostin koiran muutamaksi sekunniksi pystyasentoon, ja samalla rähisin koiralle tiedoksi, että oli tasan viimeinen kerta kun minun päälle käydään. Kun käytössä on normaali ei-kuristava nahkapanta ja ison koiran takajalat tukevasti maassa, ei tuosta lyhyestä hetkestä kyllä mitenkään hirttäjäisiä saa aikaiseksi. Tapahtui vain kerran, 5 kk sitten. Minä eläinrääkkääjä. Eikö löydy oikeita rääkkääjiä tarpeeksi, kun keski-ikäinen koiratätikin saa tuollaista lokaa niskaansa? Ihan joutavaa.

"Keskustelu" on ollut samaa tasoa jatkuvasti. Ennakkoluuloissaan vouhottava Volkodav saa aikaiseksi vain joukon väärinkäsityksiä, joita sitten innolla on "kumoamassa". Mutta jos ei lukemaansa ymmärrä, niin ei ymmärrä. Vuolaissa sepustuksissa heiteltyjen näennäistieteellisten termien sekava käyttö tuottaa vain lukijalle myötähäpeän tunnetta. Päättömät litaniat kertovat selvää kieltään kirjoittajan päässä vallitsevasta käsitteellisestä sekasotkusta.

urpo kirjoitti:

Noin nuori temppuilee ja kokeilee, kun kyllästyy narunjatkona kulkemaan.
Itse kyllä lopetin sen tavan lyhyeen kunnon vihaisella kiellolla ja nostamalla remmin avulla koiran pystyasentoon, missä sen olo oli tukala.Sitten jatkettiin matkaa reippaasti eteenpäin. Se lopetti ongelman.

Siinä on se hapetusjo aiemmin ja tässä ei mielestäni ole mitään epäselvää, eikä tarvitse heitellä sen erikoisempia näennäistieteellisiä termejä.
Ja nythän kerroit sen vielä selkeämmin.

Ridgeback: Ok

Ja jos urpo luulet, että olen itse keksinyt termin "hapetus", olet väärässä.
Tässä puhutaan hapettamisesta, kuten myös tässä pieni historia katsastus (koehler menetelmään kuuluu mm. hapetus), ja tästä pääsee hyvin jatkamaan aiheen tutkiskelua.

Ja eläinsuojelulaki sanoo;
4 luku - Eläinten kohtelu ja käsittely 12 §
Eläintä ei saa vahingoittaa tai käsitellä väkivaltaisesti. Eläimen potkiminen sekä lyöminen kuritus-, «koulutus»- tai muussa sellaisessa tarkoituksessa eläintä vahingoittavalla välineellä on kielletty.

Eläintä ei saa raahata sarvista, jaloista, hännästä, turkista tai suoraan päästä vetäen taikka käsitellä muutoin sillä tavalla, että sille aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä.

13§
Eläintä ei saa kouluttaa tai käyttää siten, että vahingoitetaan sen terveyttä tai hyvinvointia. Eläintä ei saa pakottaa yrittämään luonnollisten kykyjensä tai voimiensa ylittämistä.

14 §
Eläinsuojelulain (247/96) 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan tuottamista eläimelle on:

8) muu sellainen eläimeen kohdistuva toiminta tai toimenpide, joka aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa.

Eiköhän tämä nyt tullut kaikille selväksi - mitä on hapetus ja, että se on väärin.
Aiheesta tuskin tarvitsee enempää jatkaa.

Sen vuoksi kysyinkin aiemmin kuka niitä "laittomia" keinoja on käyttänyt, kun ei mun silmään ollut osunut mitään sen sorttista. Mun mielestä on väärin syyttää keskustelupalstalla toisia eläinrääkkäyksestä, kun sellaisesta ei selkeästi ollut kyse eikä tilannetta ole oltu seuraamassa. Ja urpon selvennys vahvisti vielä asian. Tukala olo koiralla ei nyt ole eläinrääkkäystä, koirilla saattaapi tulla tukala olo ihan vaikka tavallisesta kurapuvusta. Enkä nyt mitenkään puolustele tekoa itsessään, ottaa vaan suoraan sanottuna päähän tuollainen lynkkausmieliala.

MinttuMetsala kirjoitti:

En tiedä mistä tulee uskomus, että johtajuus mielletään fyysisenä kurituksena jne?

Tällä hetkellä julkisesti suurin vaikuttaja tällä saralla taitaa olla Cesar Millan, joka luo "näkymätöntä henkistä yhteyttä" koiriin mm. kuristamalla, hapettamalla ja potkimalla koiria. Ja sitten niihin muinaisiin uskomuksiin, että johtajaksi tullaan, kun otetaan koiralta "luulot pois" eli kurittamalla sitä aina, kun se tekee jotain "väärin".

Minä en tästä aiheesta aio enää jatkaa, mutta oma mielipiteeni on ehdottomasti se, että on erittäin epäeettistä nostella koiraa kaulapannasta taikka hihnasta ilmaan niin, että koira seisoo takajaloillaan. Oli kyse sitten kolmesta sekunnista tai puolesta minuutista. Ja minun mielestäni ajalla ei ole väliä, koska tarkoitus on kuitenkin sama. Enkä myöskään henkilökohtaisesti erittele vaikkapa sitten aktin keston perusteella, onko kyse hapettamisesta vai ei, kun kysymys kuitenkin on juuri siitä, silloin kun koiran hengitys vaikeutuu tämän seurauksena.

^Olisiko urpon kuvaamassa tilanteessa ollut eettisempää ottaa koiraan kiinni niskasta tai korvasta? Miksi urpon kuvailema käytös on eläinrääkkäystä ja täysin epäeettistä, mutta sitten taasen volkodav itse käyttää niskasta kiinni tai korvasta kiinniottoa? Jos urpon kuvaaman käytös on täysin eläinrääkkäystä niin sitten sitä on myös volkadovin koiraan kiinni käyminen. Vai?

Minä en tuossa tilanteessa oli noin toiminut. Ei ole vielä kertaakaan koiraan käsiksi käydä sen kanssa ulkoillessa.
Ja kuristamista ja kiinnipitämistä ei mielestäni oikein voi verrata keskenään. On paljon muitakin tilanteita, joissa koiraa tulee pidettyä niskanahasta kiinni. Enkä pidä myöskään oikeana repiä, väännellä, muuten murjoa koiraa sen enempää niskasta, kaulasta, korvasta kuin mistään muualtakaan. Korva kiinnipitäminen ei varmasti aiheuta koiralle kärsimystä - ellei sitä jollakin tavalla murjo - kysymys on lähinnä psyykkinen. Siinä tapauksessa, jos korvaan tarttuminen sattuisi koiraa, kärsisi meillä koira päivittäin, kun noita korvatippoja saa olla jokapäivä korvakäytävään sorraamassa. Psyykkeestä ei kyllä voida puhua, kun kerran koiran hapensaantiin vaikutetaan.

^Mutta eihän urpokaan käynyt koiraansa käsiksi? Vaan esti sitä hihnan ja pannan avulla puremasta itseään?
Todennäköisesti noin olisin toiminut itsekin urpon kuvaamassa tapauksessa, koska tuo on se kaikkein koiraystävällisin keino lopettaa omistajansa pureminen kesken lenkin. Jos koiralla on tavallinen kaulapanta kaulassa ja se sen avulla nostetaan pystyyn muutamaksi sekunniksi, niin en kyllä näe, että mitä kuristamista ja rääkkämistä tuossa on. Miten sinä volkodav olisit toiminut tilanteessa jossa oma koira alkaa purra sinua?
Ja jos tuo urpon käyttämä tapa on kuristamista niin sitten mun koirat yrittää kuristaa itsensä joka ainoassa maastojuoksukisassa. Siellä kun lähetyksessä alkaa jo sellainen hinaaminen vieheen perään, että usein ne etujalatkin nousee ilmaan.

Niinku esim tälviisiin:


Ja tämän kuvan jälkeen kaks sekuntia myöhemmin tuo keuli koko koira, että tuo kuva on vain lähtöasento sille kuinka pystyyn koira tuon pannan varassa nousi.

Ja sit toinen koira kuristaa itteään vielä tälviisin:

Koirallahan on myös mahdollisuus olla vetämättä - se ei vain halua. Itse noin "cao testien" pohjalta voin sanoa myös, että kyllähän se riuhtoo ja hyppii yläpystyä ja revittää parin metrin hihnassa, joka on sidottu vaikkapa tolppaan, kun maali alkaa uhkaamaan. Kun hihna on käsissä, lentää koiran perässä kaksi aikuista miestä mennen tullen, jotta kyllähän sitä koiraa varmaan jonkin verran myös silloin kuristaa.
Tai kun koira saa vaikkapa ketusta vainun, näköyhteydestä puhumattakaan, ei ennätä kissaa sanoa, kun koira jo riuhtoo perään, eikä luovuta vaikka henki vinkuisi. - Olettaen, että ollaan lähimetsää tarkastamassa.

Itse nyt jokatapauksessa olisin toiminut ja olen toiminut tilanteissa, jossa koira on kiihtynyt liikaa, alkanut hyppimään ja roikkumaan hihassa, yksinkertaisesti kääntämällä selän ja lähtemällä tilanteesta pois.
Ei ainakaan näiden viimeisten koirien kanssa ole ollut tilannetta, jossa olisi ollut vaara, että koira repisi raajat kappaleiksi. Enkä antaisi tilanteen siihen pisteeseen kehittyäkään.
Ja kyllähän täälläkin päässä koira hamuaa ja roikkuu hihassa tai takissa, jos vaikkapa jäljelle pääsy kestää, jolloin koira turhautuu ja purkaa sen ensimmäiseen asiaan mikä kohdalle sattuu, asiaa enempää miettimättä. Toisaalta taas ainakin oman rotuni kohdalla koira keskittyy juuri siihen asiaan mihin on keskittymässäkin, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä tahansa. Joten ainakin puolustuspuolella on ihan sama roikunko hihnan toisessa päässä, annanko käskyä tai mitä tahansa, se ei saa koiran huomiota enää pois kohteestaan - joten turhautuminen ja sen purkaminen on aika harvinaista ja epätodennäköistä rakennetuissa tai muuten hallituissa tilanteissa.

En tiedä kuinka montaa eri keinoa Urpo oli käyttänyt saadakseen koiransa riehumiskohtaukset loppumaan lenkillä, mutta tiedän että kaikkiin koiriin pelkkä pysähtyminen ja selkänsä kääntäminen ei toimi. Yksi epätoivoinen suomenpystykorvapennun omistaja kysyi kerran neuvoja ja yritin neuvoa juurikin tuota konstia. Siinä jutellessamme seisoin ainakin 5 min paikoillani kun kyseinen pentu järsi aivan hullaannuksissaan kenkiäkin ja nilkkojani eikä se aikonutkaan lopettaa. Jotenkin se oli sen mielestä aivan mielettömän kivaa. Neuvoin lopuksi käyttämään vesipulloa tai sisätiloissa toiseen huoneeseen sulkemista kunnes se rauhoittuu. Ja tietääkseni ongelmaa ei ole enää esiintynyt...
Turhaantuneeseen bokseriin selän kääntäminen sitten taas toimi moitteetta...Bokserin kohdalla omistajan karjuminen ja turhaantuminen koiran mukana vain pahensi asiaa...En osaa siis sitten sanoa, että oliko Urpon toiminta aivan oikein, ehkä se oli etenkin jos se toimi.
Tuo mun koira kerran ollessaan vielä nuori ja kouluttamaton rähjäsi koirakoulukentällä toiselle koiralle nousten kahdelle jalalleen hihnassa. Mulla oli siinä täysi pitäminen ja jottei se vaan olisi päässyt karkaamaan käsistäni päätin nykäistä viimeisillä voimillani, jotta saisin sen vetämiseen edes pienen tauon (olin luisunut hiekalla jo puoli metriä koiran perässä ja ohjaajakin neuvoi mua tekemään niin). Siitä seurasi kuitenkin se, että se menetti tasapainonsa ja kaatui pahannäköisesti. Voi että mua vaivaa toisinaan vieläkin se, ettei siihen vain sattunut...
Mutta mitä sitten jos se olisi päässyt karkaamaan toisen koiran luo kenties verinen tappelu seurauksena? On onni, että se osaa jo nykyään käyttäytyä muuten olisin sen kanssa kusessa...

Pahoittelen että väitin urpon käyttäneen hapetusta. Toisaalta urpo kuitenkin on roikottanut koiraansa hihnasta, ja vaikka takajalat olivat maassa, oli tavallinen panta jne jne niin väkivaltaa se on ihan yhtä kaikki minun silmissäni. Näkemyskysymyksiä varmaankin, vähän niin kuin keskustelu lasten kurittamisesta. Jotkut eivät salli ollenkaan ja joidenkin mielestä tukistaminen tai läimäisy on ihan hyväksyttävää.

Jos mietitään johtajuuskysymylsen kannalta välillä muita tilanteita kuin kurittamista / komentamista, niin olisi kiva lukea erilaisia näkökantoja aiheesta koiran huomiointi ja arjen eleet. Tarkoitan siis sitä, kun toiset ovat sitä mieltä, että johtaja kulkee ovista ensin, johtaja ei mene koiran luo vaan kutsuu koiran luokseen, johtaja ei väistä koiraa jos se makaa keskellä käytävää, vaan koiran on noustava. Ja vastaavia tilanteita. Lenkillä toiset ovat sillä kannalla, ettei koira saa kulkea edellä, vaikkei vetäisikään, ettei se luule olevansa pomo. Saako koira pysähtyä oma-aloitteisesti nuuskimaan lenkillä lyhtypylväitä, vai vain luvan kanssa? Mites lepopaikat, annatteko koiran olla sohvalla tai sängyssä, ts parhailla lepopaikoilla. Entä jos koira tulee hakemaan huomiota? Nätisti, laskien kuononsa reidelle kevyesti, tai tulemalla viereen lelu suussa istumaan. Moniko rapsuttaa korvan takaa tai heittää pari palloa, vai käsketäänkö koira muualle ja kutsutaan myöhemmin luo leikkiä ja rapsuja varten? Millaisia mielipiteitä?

Itse en ole mikään dominanssiteorian kannattaja, mutta kuten useimmat, näen, että koiralle täytyy olla luotettava ja johdonmukainen sekä reilu johtaja. Se ei minulla tarkoita nallittamista ja mielivaltaista käskyttämistä, kyykyttämistä tai selättämisiä, vaan sitä, että ihminen on se, joka antaa ohjeet miten missäkin tilanteessa toimitaan ja ottaa vastuun niin arkipäiväisissä kuin tukalissakin tilanteissa.

Mulle itselle on aivan sama, kuka täällä sisällä tossutellessa ovista ekana kulkee. Ulko-ovista menen itse ennen koiraa, mutta tässäkin marssijärjestystä tärkeämpää on se, ettei ryysitä, vaan mennään nätisti. Remmilenkillä koira saa kulkea mielensä mukaan joko edessä, takana tai sivulla, kunhan pysytään tien omalla puolella eikä hihna kiristy. Ohituksissa kävellään aina sivulla, ainakin koira-ohituksissa. Nuuskia saa, joskus jään odottelemaan, että kaikki aromit on imuroitu, toisinaan jatketaan matkaa ja haju saa jäädä (varsinkin jos hajun lähde vaikuttaa epäilyttävältä). Mennään-sana tarkoittaa, että matka jatkuu. Soffalla ja sängyssäkin saa koira olla, mutta osaa myös alas-käskyn, koska kaikki vieraat ei tykkää vieressä retkottavasta karvakasasta. Sängyssä joutuu koira siirtymään, jos on mun paikalle eksynyt. Muuten harvemmin komentelen siirtymään. Mä en näe alistuvani koiralle, jos otan 2 sivuaskelta kun se nukkuu keskellä kulkureittiä. Luna nyt kotona nukahtelee mihin sattuu, ja välillä keskelle lattiaakin. Huomion kerjäämisessä hellyn toisinaan, joskus vaan jatkan puuhiani, jos on joku tärkeä homma kesken. Syödessä tuo ei edes tule kerjäämään mitään, vaan vetäytyy muualle ihan käskemättä. Pienempänä pentuna huomiota toki kerjättiin välillä kyseenalaisillakin tavoilla ja vähemmän nätisti. Niistä ei tietysti mitään herunut. Eikä nytkään minusta "vaadi" huomiota, vaan jos ei kiinnostusta saa herätettyä, vetäytyy omiin oloihinsa tai pistää maaten jalkojen juureen.

No hoh, tulipa taas pitkä sepustus, vaikka piti vaan lyhyt viesti kirjottaa. Mä en vaan osaa edelleenkään. Tiivistää siis.

Oeln Twobeanssin kanssa melko samoilla linjoilla.
Meillä menee säännöt ja käytännöt seuraavasti:
- Ulko-ovista ulos kuljetaan vain luvan kanssa, välillä minä ensin, välillä koirat. Miten nyt milloinkin ja miten on kätevintä missäkin tilanteessa.
- Sisällä harvoin kutsun koiria ylipäätään, vaan esim. kynsiä leikatessa menen koiran luo, tai sitten koira tulee itse "aloittamaan" kynsien leikkuun tulemalla koskettamaan kädessäni olevia saksia. Ulkona taas nimeomaan haluan, että koirat pitävät minun kulkemistani silmällä ja käyvät välillä moikkaamassa, josta niitä myös palkkaan niiden normaalilla ruualla.
- Koirat saa kyllä makoilla yleensä missä huvittaa. Jos makaavat kulkureitilläni, niin kävelen yli tai kierrän. Jos ovat oikeasti tiellä esim. siivotessa tai vaikkapa kaapin ovan edessä, niin sitten käskytän pois tai vain avaan oven rauhallisesti että koira tajuaa itse korjata luunsa tieltä. Mun mielestä olisi paljon huonompi ja todennäköisesti koirien kannalta stressaavampi, jos koirien pitäisi jatkuvasti tarkkailla, että milloin pitää olla väistämässä mistäkin syystä.
- Sänkyyn ei ole kotona kummallakaan koiralla asiaa, kylässä poikkeustapauksissa ja silloin vain "käskystä/luvasta". Vanhempi koira saa olla sohvalla, mutta jos haluan sen paikalle istumaan, niin sitten käsken sitä väistämään tai kokonaan pois sohvalta.
- Huomion kerjuusta, joskus huomioin, mutta useinmiten en. Paimen käyttää vieraita sujuvasti hyväkseen rapsutusautomaatteina, mutta itse sitä harvemmin huomioin eikä se juuri minulta huomiota kerjääkkään.

Nämä säännöt eivät ole meillä sen takia, että haluaisin erityisesti olla koirien "johtaja" vaan lähinnä arjen sujumiseksi.