Käsiohjaus ja siitä luopuminen
Rez

Viestimäärä: 1140
Sarahia kirjoitti:
Ompa kommentoitava tänne käsiavuista, kun täällä on yleistetty niin rankasti. Käsiapu ei aina suinkaan tarkoita namin perässä menemistä, tai edes sen koiran houkuttelua namilla.
ja
kadi kirjoitti:
Eikös haku, jälki ja nome-touhuissahan käsimerkit ole ihan yleisesti käytössä kun koiralle ohjataan suuntaa mistä sen pitäisi haju löytää tai minne suuntaan lähteä.
Tässä tapauksessa kyse taisi kuitenki olla ihan siitä "perinteisestä" käsiavusta, eli namilla auttamisesta ja kysyttiin miten siitä pääsee eroon. Tottahan toki esim. tokon kaukokäskyissä käsimerkit on ok, mutta se nyt on täysin eri asia eikä liity houkutteluun millään tavalla.
Sarahia

Viestimäärä: 4470
Rez kirjoitti:
"Namikäden" perässä roikkuminen on myös mun mielestä äärimmäisen ärsyttävää (ja ruman näköistä).
Tässä aloittaja puhui jäävistä liikkeistä, joissa käsiapu on alussa usein kätevä. Jos ei käytä käsiapua niin useat käyttää jäävissä alussa apuna vartaloapua (eli "kääntyy koiran eteen"). Tämän voi pikkihiljaa häivyttää esimerkiksi siihen käsiavuksi (enää käsi "kääntyy") ja sitä kautta pelkäksi suulliseksi. Se esimerkiksi ei liity namikäden perässä roikkumiseen. Kommentoin siihen, että yleistit rankasti vetämällä kaikki käsimerkit siihen, että koira roikkuu namin perässä.
maddy

Viestimäärä: 3542
Tässähän se olennainen tulikin.kurkumiini kirjoitti:
käsiavun ongelma on usein se että ohjaaja ei malta luopua siitä ajoissa vaan jämähtää siihen niin pitkäksi aikaa että sen häivyttäminen on sen jälkeen todella hankalaa
esim. sivulle tulossa ei ole tarkoitus että koira kieputetaan siihen sivulle isolla kaarella kädellä houkutellen 100kertoja, usein miten ihan muutamat toistot riittävät kertomaan koiralle että mikä se kohta oli mihin pitää tulla jolloin jo aloitetaan heti käsimerkin häivyttäminen

juulia

Viestimäärä: 656
kadi kosketusalustaa aloitetaan kunnolla harjoittemaan huomenna Nellin kurssilla, sitä voin sitten soveltaa Anniin.
kääpiövillakoira Nelli 1/2010
Strikku

Viestimäärä: 1820
Otetaan esimerkiksi sivulletulo, seuraaminen ja seuraamisesta maahanmeno.
Itse opetin sivulletulon aluksi palkkaamalla kontaktista, sitten siitä, että se tulee vasemmalle puolelleni (vaikka eteenkin, mutta kuitenkin niin että on kontaktissa ja on vasurilla), sitten että se on vasemman jalkani vieressä, sitten että se on naama eteenpäin ja lopuksi että se istuu suorassa vieressäni. Tässä en siis käyttänyt sen suurempia käsimerkkejä.
Seuraamisen opetin sillein, että ensin oli koira hihnassa ja kuljeskelin ristiin ja rastiin ja kontaktista palkkasin. Vähitellen lisäsin kontaktin kestoa, mutkia ja säätelin vauhtia. Sitten vielä olen opettanut lopuksi, että käsi saa heilua ja tehdä ihan mitä vaan niin silti seurataan.
Seuraamisesta maahanmenon peruste on tietysti, että koira osaa seurata ja mennä maahan erikseen. Tästä sitten lähdettiin ja kun sanoin 'maahan' vauhdissa vein namilla koiran maahan. Sitten jatkoin askeleen matkaa ja käännyin palkkaamaan. Sitten siirryin siihen, että käsimerkki tapahtui ilman namia. Sen jälkeen koirien mahtavaa ennakointikykyä hyväksi käyttäen sanoin ensin 'maahan' ja sitten askeleen päässä näytin käsimerkin. Sitten kahden, kolmen, neljän, viiden jne. askeleen päässä. Palasin takaisin ja pakkkasin.
Muistakaa palkata koira liikkeen suuntaisesti esim. sivulletulossa jalan vierestä, seuraamisessa ylöspäin (kontaktiasento) ja maahanmenossa maahan. Näin koira oppii liikkeen suunnat ja että kun pysyy maassa niin mä saan sen palkan. Jos sen sijaan palkkaa vaikka maahanmenossa ylöspäin voi koira nousta ennenaikojaan ylös. Älkää myöskään lopettako liikkeitä (seuraus ja sivulletulo poikkeuksia) sivulletuloon, sillä muuten koira alkaa ennakoimaan käskyä ja vaikka maahanmenossa nousee istumaan ennen käskyä.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28951 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 7366 |
Viestejä yhteensä | 548694 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 4 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 5 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 266248 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 21.04.2025 klo 08:30) |