KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Perjantaina, 21.10.2011 klo 10:52
Kaukosäädinvaras
saippua

Viestimäärä: 65
Meidän "ongelma" on mielestäni jo lähes humoristisen klassinen. Lähes kuin elokuvista. Puolivuotias kultsiherramme siis on ammatiltaan ilmeisesti kaukosäädinvaras. Ongelman tästä tekee se, että koira EI ota olohuoneen pöydältä tai sohvalta mitään, kun olemme näkyvillä. Se ei edes haista pöydän suuntaan, jolloin sitä "voisi" asiasta kieltää.
Tuo "en saa ottaa pöydältä" - sääntö ei ilmeisestikään ole voimassa kun poistun ulos takaovesta. Jo koomiseltakin näyttävä käyttäytymisketju alkaa, kun laitan takaoven kiinni. Koira lähtee välittömästi kirtämään ja haistelemaan sohvaa ja olohuoneen pöytää, kaukosäädintä metsästäen. Saan siis seurattua koiran toimia ikkunasta/ovesta. Koira irroitaa kaukosäätimen kun karjaisen ovesta että "IRTI" tai jotain muuta. Olen väijynyt sitä ulkosalla ja pyrkinyt huutamaan tai mölyämään hyvissä ajoin niin, että saan estettyä kaukosäätimen nappaamisen. Onnistun estotoimissani hyvin, kunnes taas seuraavalla, seuraavalla jne jne kerralla se napannut kapulan kun en ole väijymässä ja valppaana ollut.
Ongelma on nyt ratkaistu lähinnä laiskuudella, nostamalla säätimet pois pöydältä. Ongelma on kuitenkin pidemmän päälle hyyyyyyvin rasittava. Haluaisin ongelman pois "kerrasta poikki menetelmällä", mutta tuo tuskin on mahdollista. Mutta mutta, vinkkejä?

SanttuJ

Viestimäärä: 5302
^Meillä elää koirat vissiin pellossa, mut miksi tuo kaken varastaminen haittaa? Hajottaako se sen vai varastaa pelkästään? Tee siitä koiralle temppu josta se saa palkkaa eli annat koiran ihan luvan kanssa etsiä sen kaukosäätimen. Sika näppärä taito etten sanoisi.
muoks. Selvyyden vuoksi sanottakoon, et jos oma koira moista tekis niin varmaan vaan nauraisin
Meillä esim. siis koira aukoo kengännauhoja ja ei tuolle muuta olla tehty ku hekotettu kippurassa.
muoks. Selvyyden vuoksi sanottakoon, et jos oma koira moista tekis niin varmaan vaan nauraisin

bokseri Luna 14.8.2009 - 13.3.2015
labradorinnoutaja Inni 31.3.2014
labradorinnoutaja Inni 31.3.2014
(Viestiä on muokattu perjantaina, 21.10.2011 klo 22:07)
saippua

Viestimäärä: 65
SanttuJ kirjoitti:
^Meillä elää koirat vissiin pellossa, mut miksi tuo kaken varastaminen haittaa? Hajottaako se sen vai varastaa pelkästään? Tee siitä koiralle temppu josta se saa palkkaa eli annat koiran ihan luvan kanssa etsiä sen kaukosäätimen. Sika näppärä taito etten sanoisi.
muoks. Selvyyden vuoksi sanottakoon, et jos oma koira moista tekis niin varmaan vaan nauraisinMeillä esim. siis koira aukoo kengännauhoja ja ei tuolle muuta olla tehty ku hekotettu kippurassa.
Kiitos vinkistä :) Mäki olen aina vitsaillu että tuo nuorempi koira (kake varas) "kasvaa pellolla". Tosiaan, ekan kerran nauratti, toisenkin kerran nauratti. Kolmannella kerralla ei naurattanut, puraisi mun koksetusnäytöllistä puhelinta --> josta tuli sitten käyttökelvoton. Siitä lähtien lakkas naurattamasta :D Tosiaan se varastaa sen, mikä sinänsä ei olis haitallista laisinkaan (onhan meillä talo täynnä noutajia). Mut se tosiaan syö sen kaukosäätimen. Pari nappia saanut jo painettua pohjaan ikuisiksi ajoiksi --> toosa ei enää sammu kaukosäätimestä painamalla. Kohta uuden kaken ostoon.
Ottaisin vielä mielelläni vastaan muitakin ehdotuksia asian tiimoilta :)
SanttuJ

Viestimäärä: 5302
Toinen vaihtoehto on toki valella se kake jollain karkottimella. Pari kertaa kun koiraa ottaa suuhun esim. valkopippuri-chili-seoksella valellun kaken niin luulis suurimpien intojen loppuvan siihen.
bokseri Luna 14.8.2009 - 13.3.2015
labradorinnoutaja Inni 31.3.2014
labradorinnoutaja Inni 31.3.2014
eepi78

Viestimäärä: 5693
Mä ratkaisin asian niin, että nostin aina säätimet johonkin korkeuksiin kun poistuin itse paikalta. Meillä koira pentuna paitsi varasteli kaukot niin se myös söi ne. Ei siinä voinut kuin itteään syyttää jos olin kaukon esille jättänyt ja se oli syöty. Aika rutiiniksi lopulta tuli se, että ennenkuin poistuin paikalta niin kävin asunnon läpi ja nostelin tarvittavat tavarat korkeuksiin tai kaappeihin. Jossain vaiheessa se himo niihin loppui kun koira kasvoi, nykyään voi jättää vaikka kännykän viikoksi koiran nenän eteen niin ei tapahdu mitään, paitsi ehkä se että se menee sen päälle makaamaan.
Kotona labradorinnoutaja Taavi (27.3.2006) ja Aapo (22.5.2012), marsut Toivo, Vertti, Vilja sekä Illusia sekä kääpiöhamsteri talvikko Myy.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28951 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 7365 |
Viestejä yhteensä | 548693 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 3 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 4 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 266248 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 21.04.2025 klo 08:00) |