Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Perjantaina, 12.08.2011 klo 15:52

Koira haukkuu muille koirille

Mange

Mange
Viestimäärä: 1

KOIRA HAUKKUU MUILLE KOIRILLE - Perjantaina, 12.08.2011 klo 15:52  
+
0
Eli omistan Whippet neidon. Ikää löytyy 4-vuotta ja tyttö on leikattu.
Koira ei ole ollut minulla kun vasta 3 kk.
Entiset omistajat antoivat koiran pois, sillä ei tule muiden koirien kanssa toimeen, sillä joskus neidon kimppuun oli käynyt toinen koira.
Ajattelin silti ottaa koiran, sillä ajattelin pystyväni opettamaan koiralleni, että koirat ovat kavereita.
Jotkut koirat ovat ok ja riippuu aina koiran päivistä.
Ystävälläni on samanrotuinen Whippet-pentu ( uros ), jonka kanssa Ronja rakastaa temmeltää, vaikka välillä toki alistaa pentua.
Mutta esimerkiksi äsken olin koirani kanssa ulkona ja ystäväni halusi tutustuttaa omaa pentukoiraansa minun koiraan mutta koirani alkoi samantien haukkumaan ja näyttämään hampaita.
Vapaana ollessa koira lähtee heti uhoamaan muille, mutta ei koskaan käy kiinni.

Eli oisko teillä vinkkejä, että miten saisin koirani ymmärtämään ja leikkimään muiden koirien kanssa ilman, että pitäisi koko ajan olla varuillaan ja kuunnella sitä räksyttämistä.

volkodav

volkodav
Viestimäärä: 974

VS: KOIRA HAUKKUU MUILLE KOIRILLE - Torstaina, 01.09.2011 klo 08:29  
+
0
Koirasi ei ole vakavasti koira-aggressiivinen, kun kerran sillä on kyky tulla toimeen edes jonkun koiran kanssa.
Hihna on sellainen asia, joka saattaa muuttaa kiltinkin koiran käytöstä kaaottiseksi. Koiralla ei ole mahdollisuutta paeta, eikä omistajakaan osaa antaa oikeita merkkejä koiralle vaan hihna kiristyy, toinen koira tulee lähemmäs, kaikkia jännittää ja sitten potti räjähtää käsiin.
Toisiin koiriin totuttamisen aloittaisin esimerkiksi koirapuistossa. Huolehdi, että toinen koira on varmasti ystävällinen ja hyväntahtoinen, mielellään leikkisä ja tietenkin alistuvaa sorttia. Anna koirien tutustua toisiinsa ihan rauhassa, äläkä mene itse huslaamaan lähellekään. Hyvin usein koiratappelu alkaa juuri silloin kun omistaja tulee paikalle, ei yhtään aikaisemmin. Jos ei kerran ole pelkoa, että suinpäin hyökkää toiseen kiinni, eikä sellaista ole tehnyt, se tosiaankin vain matchoilee.
Hanki paljon positiivisia kokemuksia toisista koirista.
Toinen oiva tapa on lähteä koirakaverin kanssa lenkille. Nopeat nuuskutukset, eikä sen enempää tutustuta nenät vastakkain vaan lähdetään samantien kävelemään. Toinen koira kulkee omalla puolellaan oman omistajan kanssa ja toinen taas toiselle, jottei koira kävele naruja ristiin tai aiheuta muuta ongelmaa. Vähitellen koira alkaa tottua ja osaa rentoutua toisten koirien seurassa.
Sitten kannattaa harjoitella ohituksia, joista onkin jo juttua toisessa keskustelussa.

JuF

JuF
Viestimäärä: 205

VS: KOIRA HAUKKUU MUILLE KOIRILLE - Torstaina, 01.09.2011 klo 08:53  
+
0
^ Koirakuiskaajasta ja muista koiraohjelmista (heh :D) tuttu tapa juurikin et mennään yhdessä lenkille niiden koirien kanssa, jotka ei tuu toimeen. Sinä voisit vaikka oman koirasi kanssa tulla perässä muutaman metrin päässä ja toinen mennä edellä, tai sitten vierekkäin niin, että omistajat on koirien välissä. Ja vaikka aluksi olisi kauheaa louskutusta tästäkin, niin luultavasti meno rauhoittuisi normaaliksi ja rauhalliseksi kävelyksi. Tämän jälkeen voi taas koittaa viedä varovasti lähemmäs.

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28864
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä7247
Viestejä yhteensä548389
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään1
Viestejä kirjoitettu tänään5
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös266225
(Tilastot päivitetty viimeksi 23.03.2025 klo 11:30)