Koirat.com

Helmiina, kuulinkin Akun edellisellä trimmikerralla, että Helmilläkin olisi samanlaista ongelmaa. Jos tohon paksupäiseen velipoikaankin toimis toi kieltäminen, täytyy nyt kokeilla jatkaa tolla :) Akullakaan ei ole mitään lelua mikä tepsis tuossa tilanteessa, eikä lemppariherkutkaan vois kiinnostaa pätkän vertaa...

Joo, pistelen teille yksäriä/ s- postia meiän tilanteesta, katotaan lähteekö kehittymään mihinkään :)

Samba on myös ollut pienestä pitäen kova paimentamaan kaikkea nopeasti liikkuvaa, kuten autoja, pyöriä, rullaluistelijoita ja juoksijoita. Tämä aiheuttaa päänvaivaa kaupunkialueella ja hidastaa hihnaharjoittelua ikävästi, joten kysyyhän se hermoja treenata päivästä toiseen samaa asiaa etanavauhdilla edistyen.

Tämä pikkupaimen yrittää selvästi juosta kohteen eteen ja pysäyttää/kääntää karkulaisen, eli ei vaikuta mitenkään pelkäävän tilanteessa. Ikää on nyt 4,5 kk ja siedätyksen edistyminen kulkee vielä täyttä vuoristorataa. Ollaan yritetty lähestyä ongelmaa pehmein keinoin, ettei pentu oppisi inhoamaan autoja ja pyöriä, kun saa rankaisuja aina niitä nähdessään. Aika moni rähisijä kai mesoaa ainakin osittain epävarmuuttaan, jolloin rankaisut vain pahentavat tilannetta.

Ollaan pääasiassa vastaehdollistettu antamalla ruokaa ennen kuin taapero pääsee ihan kierroksille. (Vai voiko sanoa vastaehdollistamiseksi, jos käyttää usein kutsusanaa vaikeissa tilanteissa? Ehkä se on enemmän kutsun vahvistamista häiriössä...) Nykyään siis lähes kaikki ruoka annetaan pieninä annoksina ulkona, kun sopivia ärsykkeitä tulee vastaan. Menetelmä tuntuu toimivan, mutta sitä vaikeuttaa hemmetisti vilkas ympäristö, jossa pyörä saattaa pyyhältää heti kotioven ohi. Näin ollen liian vaikeita tilanteita tulee liikaa suhteessa helppoihin ja edistyminen vaihtelee rajusti. Jos koira ehtii rähähtää, ollaan vaan pyritty keskeyttämään toiminta mahdollisimman lyhyeen vaikka kääntämällä pennun takamus kohteeseen päin. Aluksi ei kielletty tai toruttu ollenkaan vaan kehuttiin vuolaasti onnistumisista, mutta nyt ollaan otettu kielto mukaan. Edelleen yritetään pitää pääpaino kehuissa ja palkkioissa, myös silloin kuin rähähdys ehtii tulla, mutta loppuu kieltoon.

Samba muuten pääsi myös irti valjaista rimpuilemalla (meillä tosin T-valjaat vielä kasvuaikana, kun en löytänyt säädettäviä Y-valjaita) ja oli lähdössä pyörän perään. Hihkaisin kutsun ja taaperohan kääntyi katsomaan! <3<3<3 Juoksin sitten lelun kanssa toiseen suuntaan ja sain pennun kiinni nätisti leikin tuoksinassa. Samaan aikaan pyörä ja pari autoa menivät turvallisesti ohi kauempana. Ehkä tämän voimalla jaksaa taas treenailla muutaman huonomman päivän yli ;)

kadi kirjoitti:

Meillä ainakin auttoi tuohon jahtailuongelmaan se, että siihen puuttuttiin tiukasti kieltämällä. Minkään jahtaaminen ilman lupaa ei ole hyväksyttävää, eikä remmissä poukkoilu muutenkaan. Siitä tulee ärrinmurrinraivarit aivan äärimmäisellä volyymilla. Ja onnistuneista suorituksista sit tietysti nannaa, leikkiä, kehuja ja muuta mukavaa.

Kannattaa muutenkin ottaa koiran koulutuksessa aina yksi tietty linja, mitä sitten noudattaa alusta loppuun saakka. Koira saattaa kokea käytöksen hyväksynnäksi jo sen, että tyyli vaihtuu.

Samaa mieltä!
Meillä oli aikoinaan sheltti, joka oli melko arka ja jahtasi juuri autoja, lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä, rullaluistelijoita kaikkiea mitä liikkui. Käytöstä ei ollut pikkupentuna vaan se alkoi koiran ollessa noin 7kk vanha. Onneksi oltiin hereillä ja heti vaan tiukka linja niin johan loppui moinen.
Voi olla että teillä koira kokee jostain syystä tuon pörräilemisen jotenkin palkitsevana. Ei se koira mene rikki vaikka vähän komentaisi;)

Meillä ei ole tiukka komentaminen auttanut. Ihan alkuun kokeiltiin hyvällä ja kun se ei auttanut, niin pahalla sitten. Eli niskasta kiinni ja todella tiukka kielto, mutta eipä auttanut sekään. Poitsu ei muutenkaan pienistä hätkähdä, joten aikapitkälti yrittää jatkaa jahtaamista, vaikka olisi niskasta napattu. No, nyt on yritetty lähestyä asiaa vastaehdollistamisen kautta mikä onnistuu kyllä siinä tapauksessa, että koiran kerkiää saamaan kontaktiin. Valitettavan usein pyörä/auto tms. tulee nopeasti esim. nurkan takaa, jolloin asiaan ei ole pystynyt valmistautumaan. Aikamoista päänvaivaa asia tuottaa ja kovasti yritetään töitä sen eteen tehdä. Välillä parempia päiviä, välillä huonompia :) Toivottavasti jossain kohtaa rupeaisi tulosta syntymään.

Nemi kirjoitti:

No, nyt on yritetty lähestyä asiaa vastaehdollistamisen kautta mikä onnistuu kyllä siinä tapauksessa, että koiran kerkiää saamaan kontaktiin.

Jos pyydät koiralta kontaktia, kyse ei ole vastaehdollistamisesta.

Meillä on tämä ongelma kahdella koiralla. Emmi, 5 vuotias sekarotuinen narttu haukkuu läheltä meneviä, isoja ja kovaäänisiä mopoja/autoja. Emmillä on ilmeisesti herkkä kuulo, joten luulen sen vaikuttavan asiaan. Emmi myös tuntuu uhmaavan kaikkea mitä pelkää tai minkä luulee olevan uhaksi..
Emmin 1-vuotias poika Aku, joka saatiin mummulasta hoitoon, haukkuu kaikkea mikä liikkuu. Oli se sitten ihminen tai ajoneuvo. Aku kun on asunut syrjäisessä paikassa missä autoja liikkuu vähän, ketjussa haukkunut. Kerran sai päänsä kolahtamaankin autoon, vähän aikaa oli kipeänä mutta muuta ei käynyt. Toivoin tämän opettavan vähän muttei näyttänyt vaikuttavan.

Miten tuollaisen kanssa voi kävellä missään ihmisten ilmoilla, pieni kylä tämä on, mutta iso kaupunki tuollaiselle jääräpäälle.. Lenkillä ei ole täällä vielä käyty kun vasta tuli, mutta kuonopannan ajattelin pistää kun mennään.

Aku on aika kouluttamaton, edes kunnolla sisäsiisti se ei ole. mielissäni olin kun saatiin tuo meille, jos vaikka vähän tapoja saisin iskostettua.

Meillä vieläkin on tätä ongelmaa, mutta kaipa tässä oikeaan suuntaan ollaan menossa. Jotenkin on helpottavaa kuulla, ettei olla ainoita, jotka taistelee tän ongelman kanssa :D

Joo, mutta siis meillä toi kieltäminen ei myöskään sitten tuottanut oikeen tulosta. Nyt meillä on jo pidemmän aikaa ollut juustoa aina lenkeillä mukana, se on ton ykkösherkkua. Ja tosiaan, jos satun olemaan tarpeeks nopea, niin saan ton kontaktiin sen juuston avulla auton tullessa. Me ollaan nyt rajattu, että tota juustoa Aku siis saa vain ulkoiltaessa ja oon vähän alkanu miettimään, pitäiskö se sit siirtää niin, että saa ainoastaan autojen tullessa... täytyy kattoa vielä. Mutta aina kun auto tulee, kaivan palasen juustoa taskusta ja kutsun Akua, silloin se yleensä aina katsoo ja näkee hyvin mitä mulla on tarjolla. Useimmiten myös sitten valitaankin se juusto mielummin kuin auto :) Eli parempaan päin ollaan menossa, sillä ennen ton huomiota ei olis saanu millään herkulla, mutta nyt tilanne on toinen. Ja eilenkin tosiaan päästiin yhen aivan vieressä ajavan auton ohi kun toi sai valita: juusto vai auto ja juuston luohan se syöksähti ja sit aivan hirmuset kehut ! :) Eli eiköhän tää tästä, ajan kanssa.

Sekavaa tekstiä, mutta on vähän kiire nyt, palailen asiaan myöhemmin.

Meidän penikalla on alkanut myös tuo autojen jahtaaminen. Takaapäin tulevien autojen mukaan se yrittää lähteä, mutta vastaantulevat autot on pahempia. Yrittää ruveta hiipimään, sitten pysähtyy, haukkuu ja koittaa hyökkiä autoa päin. Huoh.

Päätin että ruvetaan vaan kävelemään ihmisten ilmoilla enemmän, nyt on tullut liikaa metsälenkkeilyä. Toivottavasti saadaan kitkettyä pois tuo autojen jahtaaminen, pentu vetää nyt jo aika kovaa, mutta entäs sitten kun painaa lähemmäs 30 kiloa?

Mulla meinas sydän pysähtyy kun kerran oltiin Lunan kanssa normaalisti lenkillä niin neiti päätti yhtäkkiä hyökätä kohti vastaantulevaa autoa. Onneks kerkes jarruttaa just ja just, oli nimittäin lähellä ettei joutunu tiestä kaapimaan pentua irti. Nappula oli jonkun puolvuotta ja harrasti sitä aina välillä. Veikkaan, että meijän kohdalla oli kyseessä turhautuminen, ei nimittäin tykännyt juurikaan remmilenkeistä tuossa iässä.

Meillä jahdattiin kanssa autoja aikanaan, kytättiin ja hypättiin eteen kun auto oli lähellä, sama mopoille. Meillä toimi tuo hyvinkin selkeä "kielletty mikä kielletty, tästä ei keskustella piste", jos ei se "EI" tehonnut niin niskasta kiinni ja uudestaan "Ei", loppui autojen paimennus muutamalla raivokohtauksella (ei, en siis piessyt koiraani, nolasin vain itseni huutamalla tien laidassa ääni käheänä). Mopojen suhteen taas (niitä kun kulki harvemmin) palkkasin pikkuveljen ja kaverit huristelemaan edestakasin tietä pitkin ja aina kun koira oli huomioimatta mopoa palkka ja leikkiä (tätä autoillakin tietysti) ja jos huomioi niin taas "ei", nykyään koira on niin varma autojen kanssa kun eläin voi olla. Meillä tosin autojen jahtaus oli silkkaa paimennusta, ei pelkoa, joten jos koira pelkää autoja ja sen takia niitä esim. haukkuu tai on muuten arka niin tämä keino ei ole se paras, todennäköisesti tällä saadaan aran/pelokkaan koiran kanssa vain tukku lisää ongelmia..

^ Meilläkin vaan paimentaa, mutta esim. niskasta ottaminen ei tehoa. Se ei muutenkaan ole varteenotettava rankaisukeino (meillä), koska pentu ei pienestä välitä ja monesti on tuntunut että miten pitkälle tässä pitää mennä ennenkuin tuo uskoo. Mutta enivei.. tänään kokeilin yhden kouluttajan vinkkiä. Nostelin kierroksia pallon avulla ja annoin välillä retuuttaa/heitin pallon lähelle. Sitten kun käveltiin lähellä autotietä (ei ihan jalkakäytävällä, vaan pidemmän matkan päässä) palkkasin aina pallolla kun jaksoi keskittyä minuun. Loppujenlopuksi käveltiin kotiin ihan jalkakäytävää pitki, muutama auto ajoi ohi ja muutos entiseen oli huomattava. Tosin, tämä tuskin oli tässä eli paljon vaan häiriötreeniä autojen lähellä. Eiköhän se siitä :)

Kossi oli nuorempana kova jahtaamaan autoja. Lahinna silloin jos sattui olemaan irti saattoi syoksahtaa auton peraan. Hihnassa kayttaytyi normaalisti, joten ei puututtu tuohon ongelmaan sen kummemmin. Ian myota muutenkin tuommonen jahtaaminen alkoi vaheta, niin ajateltiin etta se oli vaan pennun huimapaisyytta.

Muusan kuoleman jalkeen ongelma kuitenkin palasi entista pahempana ja Kossi alkoi hyokkailla autojen lisaksi myos ohiajavia pyorailijoita, rullaluistelijoita ja jopa kavelijoita kohti. Aluksi yritettiin puuttua kaytokseen saamalla koiran huomio itseen makupalan avulla, mika toimikin jonkin aikaa. Kerran lenkilla takaa pain tullut hiihtaja paasi yllattamaan, blam ja koira naykkasi pohkeesta. Se kylla sai tajuamaan etta meilla on tassa oikeasti kaytoshairioinen koira, jolle on pakko tehda jotain ennen kun sattuu pahemmin ja koira lahetetaan piikille luonneongelmien takia. Meijan tapauksessa alistaminen oli viimeinen keino, milla tuon sai onneksi loppumaan. Koira selalleen maahan miettimaan tekosiaan aina kun yritti syoksya jotain kohti. Tata linjaa sai jatkaa ihan hyvan tovin ja lopulta saatiin kaytos muuttumaan. Luottamus koiraan meni kylla taysin useiksi vuosiksi.

En usko, etta monillakaan ongelma pahenee talla tavalla, mutta kannattaa silti puuttua kaytokseen heti alussa niin siita paasee viela suht helposti eroon. Kossilla pentuaikana kaytokseen ei puututtu ja luulen etta Muusan kuolema aiheutti jonkinlaisen stressireaktion, jonka seurauksena koira turhautui ja aloitti uudelleen taman kaytoksen... Kossille ei oltu koskaan kerrottu etta se on vaarin, jonka takia meila meni pitka aikaa oppia taas tavoille.

Nykyaan Kossi on maailman ihanin vanha luppana, enka ikina voisi uskoa etta se on joskus ollut tammonenkin ongelmatapaus. Etta tsemppia vaan kaikille! Teette hyvaa tyota koiriennen kanssa :)