Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Keskiviikkona, 16.06.2010 klo 11:41

Koira paimentaa ponia.

TiiTu

TiiTu
Viestimäärä: 1

KOIRA PAIMENTAA PONIA. - Keskiviikkona, 16.06.2010 klo 11:41  
+
0
Hei!
Käännyn koiraihmisten puoleen, koska tarvitsen apua.

2v sekarotuinen (paimenkoira) uros on oppinut tavan, että tallilla "paimentaa" poneja. Jos olen lähdössä ponilla lenkille ajamalla (siis pienet kärryt on ponilla perässä ja itse istuin kärryissä) koira ei kuuntele minua laisinkaan ja komentaa ponia haukkumalla niin, ettei poni uskalla mennä eteenpäin. Jos seison ponin vieressä, niin ongelmaa ei ole. Koira kuuntelee ja ei hauku tällöin ponia.

Nyt olen ruvennut ottamaan koiran aina tallista lähtiessä naruun kiinni ja mennyt koiraa kärryissä istuen taluttamalla ensimmäiset 200m, jonka jälkeen ongelmaa ei enää ole. Taluttaen koira toimii, eikä hauku ponia.

Olisiko ideoita kuinka jatkossa toimia koiran kanssa? Tuo alkumatkan taluttaminen ei mielestäni poista ongelmaa, koska ei voida lähteä tallin pihasta normaalisti liikkeelle.
Ajomaastot meillä muuten on sellaiset, että koira voi juosta ajolenkit mukana ja tottelee maastossa niin, että tulee heti pyynnöstä luokse.



Toivon asiallisia vinkkejä.
Ponityttö pohjois-savosta.
(Viestiä on muokattu keskiviikkona, 16.06.2010 klo 14:36)

SanttuJ

SanttuJ
Viestimäärä: 5302

VS: KOIRA PAIMENTAA PONIA. - Torstaina, 17.06.2010 klo 11:55  
+
0
Mulla ei vastaavasta ongelmasta ole kokemusta, mut miten luulet koiran suhtautuvan siihen, et heti kun se siirtyy ponia paimentamaan, suihkaiset sitä kohti esim. suihkepullosta vettä? Kovin kovaäänistä "rankaisua" ei tietenkään kannata käyttää ettei koko homma "pillastu" käsistä. Mut et tuommoisella epämiellyttävällä keinolla katkaiset sen käytöksen? Toinen mikä tulee mieleen on se, et harjottelet jonkun avustajan kanssa sitä kulkemista. Jos koira kulkee hihnassa nätisti, niin joku kävelemään koiran kanssa siinä ponin lähellä ja "opettamaan" sille se oikea tapa. Tai sit se avustaja voi toimia suihkepullon käyttäjänä ja ruiskasta vettä jos koira aloittaa paimentamisen.

P.s. Nämä siis ihan tämmösenä ehdotuksena noviisilta.
bokseri Luna 14.8.2009 - 13.3.2015
labradorinnoutaja Inni 31.3.2014

triikki

triikki
Viestimäärä: 364

VS: KOIRA PAIMENTAA PONIA. - Perjantaina, 18.06.2010 klo 11:25  
+
0
Ettei koira hauku kun näkee sinut rattaissa? Jos se on koiran mielestä vaarallista ja se haukkuu sen vuoksi. Tai se on innoissaan kun pääsee pääsee juoksemaan tai sitten haukkumalla haluaa muistuttaa sinua että et varmasti unohda sitä matkasta. Kun pääsee hihnaan , niin tietää pääsevänsä mukaan.
Paimentamisesta ei ehkä ole kyse, koska reissu menee sitten hyvin .

Laita hihnaan ajoissa ennen kun nouset kärryille. Kaupoista saa keltaisia heijastin viittoja. Laita esim sellainen koirallesi myös. Se on merkki koiralle, että nyt se pääsee mukaan. Käytä aluksi hihnaa ja viittaa ja kuukauden kuluttua laitat vain viitan kokeeksi ja katsot tuloksen. .
Vesisuihkun käyttöä en suosittele, sen käyttö voi tulla viiveellä ja koira yhdistää epämukavan vesisuihkun ja hevosrattaat keskenään.
Sheltit Foggy 2001-2015 ja Viksu 2003-2015,

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28166
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6324
Viestejä yhteensä545663
Uudet käyttäjät tänään1
Viestiketjuja aloitettu tänään1
Viestejä kirjoitettu tänään4
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265827
(Tilastot päivitetty viimeksi 20.04.2024 klo 14:30)