Koirat.com

Löytyykö koiranomistajia joiden koiralla on todettu heikko hermorakenne?
Minkälaista elämää teillä vietetään?
Minkälaisissa tilanteissa koiran pää hajoaa, miten se käyttäytyy silloin ja
miten saatte koiranne rauhoittumaan?
Olisi kiva vaihtaa ajatuksia "kohtalotovereiden" kanssa ja saada
uusia näkökulmia heikkohermoisen koiran kanssa toimimiseen.
Onko kukaan kokeillut homeopatiaa tai luontaislääkkeitä
rauhoittamaan koiraa?

Laitoin yv:tä

Itsellä ei ole heikkohermoista koiraa, mutta kiinnostaisi kyllä tietää miten se todettu heikkohermoisuus ilmenee? Voisiko aloittaja vaikka kertoa miten oma koirasi käyttäytyy? :) Lähipiirissä on muutama usein hermostuneen oloinen koira, mutta en tiedä liittyykö se heikkoon hermorakenteeseen mitenkään.

JuF kirjoitti:

Itsellä ei ole heikkohermoista koiraa, mutta kiinnostaisi kyllä tietää miten se todettu heikkohermoisuus ilmenee? Voisiko aloittaja vaikka kertoa miten oma koirasi käyttäytyy? :) Lähipiirissä on muutama usein hermostuneen oloinen koira, mutta en tiedä liittyykö se heikkoon hermorakenteeseen mitenkään.

Pentutestissä todettiin hermorakenteen olevan huono ja osasin odottaakkin sitä.
Kun pentu tuli meille se vinkui melkein koko hereillä oloaikansa ensimmäisen kuukauden.
Yleensä meillä koirat itkeneet pari ensimmäistä päivää mutta tuon kohdalla vinkuminen vain jatkui ja jatkui.
Koira ei kestä minkäänlaisia paineita vaan alkaa nyt edelleen vuodenkin ikäisenä kiljumaan suoraa huutoa jos jotakin erikoista sattuu...
Tänään lenkillä ohitettiin kahdesti toinen koira ja toisella kerralla kun ohitus oli jo ohi
hajosi koirani mieli ihan kappaleiksi. Se vinkui ja häsläsi, alkoi kiskomaan... se siis
vain häärää jotakin päämäärättömästi, pystyy etenemään mukanani mutta se vinkuminen ja muu sähläys...

Kun koira huomaa että ollaan lähdössä autolla jonnekkin se huutaa kämpän ovelta autolle saakka ja alkumatkan autossa..
Koirassa on suurin osa saksanpaimenkoiraa ja on toki muutenkin kova piippaamaan, kiljuminen
mitä koirani harrastaa on luku erikseen.

Koira kiihtyy myös erittäin helposti, ja se on erittäin kärsimätön.
Toisia koiria kohtaan hyökkäävä ja dominoiva vaikka uskon käytöksen
johtuvan enemmän pelosta ja epävarmuudesta, nuori kun koira vielä on
ja kun koirani oli nuorempi hyökkäsi irtokoira ja säikäytti pennun pahanpäiväisesti...

Johtajuusongelmaa ei ole, koira on tottelevainen, yhteistyöhaluinen ja oppii erittäin
nopeasti ja vielä muistaakin opitun :D
Sisällä se on itsevarma ja rohkea, mutta ulkona se on ihan kuin eri koira.
Se on hieman epävarma ja siksi uhittelee edelleen toisille koirille vaikka ollaan
käyty koulutuksissa ja erilaisialla ohjatuilla lenkeillä missä on saanut harjoitella ohittamista yms.

Tälläinen sesse täällä meillä :D

Voin varmasti jatkaa tähän että löytyisikö täältä
koirani sukulaisia. Ihan vain siksi olisi mukava tietää
onko muilla pentueen jäsenillä samaa ongelma
ja miten ihmiset ovat pärjänneet koiriensa kanssa.

Koirani on haettu Jämijärveltä, pennun hinta oli 50e
Pentuja oli muistaakseni ainakin 6.
2 urosta ja 4 tyttöä.
Rotuina saksanpaimen, collie, suomenpystykorva. (isä saksanpaimen)
Pennut ovat syntyneet 20.8.2010
Paikkana oli maalaistalo keskellä metsikköä
pennut juoksivat pihalla vapaina ja pihassa oli
kiinni kytkettynä kaksi koiraa, pentujen emo sekä
joku toinen koira, hyvin saksanpaimenen näköisiä olivat molemmat.

Mä luulen, että koirasi sukulaisia tavoitat helpommin Aikuisten palstan Sisaruksia ja muita sukulaisia etsitään -topikin avulla.

Pakko vielä kysyä, mutta miksi sä olet ottanut pennun, jos on ollut tiedossa että sillä on huono hermorakenne?

Mä voin tunnustaa, etten 16-vuotiaana ekaa koiraa hommatessani tajunnut hermorakenteista, sukusiitosasteista sun muista perusjutuista hölkäsen pöläystä. Koiran piti vaan olla ns. koiran näköinen ja kokoinen, mutta mun fyysisesti hallittavissa ja siis ehdottomasti lyhytkarvainen. Miksi - sitä en tiedä. Sen kanssa piti myös pystyä kokeilemaan kaikennäköisiä harrastuksia, vaikka mitään varsinaista kilpailukoiraa en etsinyt. Roduksi valikoitui pinseri. Pennun piti em. kriteereiden lisäksi olla ehdottomasti MUSTA (siis kyllä, värihän on se tärkein valintakriteeri, huoh..). "Sopiva" pentue löytyi lopulta ja eiku soittoa ja varausta tekemään. En nähnyt pentuja, emää tai isää kertaakaan luonnossa, sillä kasvattaja asui niin kaukana. Videoita, kuvia ja kuulumisia kylläkin tuli paljon. Nykyään en silti ikinä vois ottaa pentua näkemättä sitä, testailematta saalisviettiä yms. Jos olis sitä sukutaulua tiiraillut pikkasen tarkemmin, olis saattanut vaikkapa huomata, että kaikki suvun luonnetestatut koirat jotain yhtä ulkomaista lukuunottamatta on saaneet tulokseensa merkinnän LA..

Mutta jeppis, niin meille sitten muutti heikkohermoinen koira. Näin emän luovutushetkellä ekaa kertaa ja muistan vain hilseisen turkin (ilmeisesti matkastressistä) ja piipityksen. Pentukin piippas kovasti emästä mallia ottaen. Piippaus jatkui seuraavan yön ja osittain päivänkin. Kotipihastaan Nova ei suostunut lähtemään piiiitkään aikaan luovutuksesta. Luotto muhun nyt ei varmaan ollut vahvin mahdollinen, mutta eipä olleet hermotkaan. Lopulta lenkkeily lähti kuitenkin luonnistumaan, eikä siinä nykyään ole ongelmia.

Eka uusivuosi meni ok, mutta nähtyään kuumailmapallon ja pari ukkosta tuli koirasta ääniarka. Se pelkäsi pahimman shokin aikaan pamausten lisäks mm. lyhtypylväitä, savupiippuja, kirkonkellojen ääntä ja laskuvarjohyppääjiä. Ne pelot on onneksi selätetty, mutta ukkonen, raketit ja laukaukset saavat edelleen aikaan voimakkaan pakenemisreaktion (josta koira kylläkin palautuu melko nopeasti 10 min sisällä). Lentävät esineet, kuten lelut, pelottavat edelleen. Pelkotilojen ja vinkumisen lisäksi koira ilmentää heikkoa hermorakennettaan erilaisin pakkoliikkein/sijaistoiminnoin. Se mm. rapsuttelee itseään, ravaa edes takaisin ja haukottelee huomatessaan lenkillelähtötilanteen tai muuta kiihdyttävää. Koira ikäänkuin "vuotaa" pahaa oloaan ulos, kun ei pysty sitä sisälleenkään patoamaan. Harrastuksiin sillä ei riitä keskittymiskyky ja saalisvietti on olematon - riistaviettiä kylläkin löytyy aivan liikaa.

Ja jottei elämä kävisi liian helpoksi, koiralla on henkisten ongelmien lisäksi fyysistäkin kremppaa. Tällä hetkellä mennään polvikivuilla, jotka jumittavat selkää sekä ajoittaisella ripulilla. Lisäksi koira sairastaa usein silmätulehduksia. Epäilen jonkinlaista ruoka-aineallergiaa, mutta mitä, se on kysymysmerkillä. Luontaistuotteista kauranversouute rauhoittaa selvästi koiran "vuotamista". Nivelvaivoihin kokeillaan nyt lisäksi Osteomax-K:ta ja glukosamiinijauhetta + kalaöljyä.

Koira on mulle hyvin rakas, mutta en voi sanoa etteikö joskus kyllästyttäisi. Nova on tärkeä perheenjäsen, eikä se itse voi mitään rodulleen tai kasvattajien jalostusvalinnoille. Onkin kamala sanoa, että parin vuoden päästä koira vie tilaa toiselta harrastuskoiralta, sillä mun jaksaminen ei kerta kaikkiaan riittäis yhdistelmään stressierkki, treenikoira plus pentu.. Huhhuh. Nova saa nyt elää ihan tavallisen kotikoiran arkea ja sitä autetaan ja tuetaan niin hyvin ku osataan. Tässäpä tätä juttua jälleen kerran.

vems kirjoitti:

Mä luulen, että koirasi sukulaisia tavoitat helpommin Aikuisten palstan Sisaruksia ja muita sukulaisia etsitään -topikin avulla.

Pakko vielä kysyä, mutta miksi sä olet ottanut pennun, jos on ollut tiedossa että sillä on huono hermorakenne?

Edittii: niin, ja tarkoitus ei ollut mitenkään syyllistämismielessä kysyä tuota. Ajattelin vaan, että miksi pentu piti saada juuri tuosta pentueesta, ja varsinkin kun sulla on käsitystä mitä huono hermorakenne on. Itselläkin meni ensimmäisen koiran kanssa pennun valinta täysin pieleen. Ei sillä ettäkö mä olisin mitään harrastuskoiraa etsinyt, ihan vaan seurasesseä jonka kanssa voi lenkkeillä. Joku kokeneempi olisi todennäköisesti nähnyt jo pentulaatikossa, että Väinö ei ole ehkä se paras pentu. Mä en tiedä onko Väinöllä heikko hermorakenne, ei varmaankaan, mutta arkahan se on. Välillä tuntuu, että Väinö on rauhallinen kuin viilipytty - ei hätkähtele kovia ääniä, ei säikähtele jännittäviä, uusia tilanteita. Silti musta tuntuu ettei se nyt ehkä hermorakenteeltaan se ihanteellisin koira ole.

edit2: jaa, vastasimpa sit omaan viestiin. No anyway, eiköhän kaikki selvää saa.

vems kirjoitti:


Pakko vielä kysyä, mutta miksi sä olet ottanut pennun, jos on ollut tiedossa että sillä on huono hermorakenne?

KÖHÖM!!!

Aluksi en tiennyt enkä havainnut pentua hakiessani juurikaan mitään erikoista, vasta silloin
alkoi koiran käytös tulla julki kun pentu joutui tilanteisiin missä siihen kodistui paineita.
Ja jo kotiin tultaessa aloin epäillä jonkin olevan vinossa kun itkeminen vain jatkui ja jatkui...
Luuletko että olisin oikeasti niin tyhmä että ihan väkisin ottaisin koiran jolla on heikko hermorakenne?!

Paikka mistä pentua hain ja nainen joka pentuja myi oli vähän "yksikertaisen" oloinen.
Koirat oli juuri niitä jotka juoksee pihassa vapaana tai on kiinni ketjussa.Tuskin niiden kanssa mitää harrastettiin.. Olisi ehkä pitänyt kääntyä pois aikaa sitten ja jättää pennut sinne..
Toki "vahinko" olisi mennys silloin vain jollekkin muulle.
En vain voinut jättää koiraani sinne kun se asteli suoraan eteeni. Istui ja tuijotti mua...
Tunteita ei saisi sekoittaa pennunvalintaan, mutta uskon että ei se toinen uroskaan sen kummempi olisi ollut...
Paras kommentti mitä nainen sanoi oli "hyvä jos pentu saa hyvän kodin.."
Hänellä ei siis ollut mitään käsitystä koiristaan eikä hänkään osannut valaista minua pentujen
mahdollisesta levottomuudesta. Tasapainoiselta kaikki pennut silloin näyttivät, tottakai, kun ollaan omalla turvallisella reviirillä äidin ja sisarusten kanssa...

Seuraavalla kerralla valitsen kyllä tarkemmin ja otan ihan kasvattajalta pennun, tai sekarotuisen jonka "kasvattaja" on perehtynyt pentueeseen kunnolla ja osaa kertoa pennuistaan tarkemmin.
Pentutehtaita en kannata missään nimessä!
Kaippa selkein olisi ottaa kasvattajalta koira niin ainakin tietäisi mitä on luvassa, suunnilleen.
Sekarotuisissakin on kuitenkin oma viehätyksensä.

Se on vain se valinnan vaikeus, olisin ihastunut moneen rotuun mutta en osaa päättää
minkä ottaisin, toki voisi ottaa ja pitää kahta koiraakin, se ei olisi mahdottomuus.
Nämä asiat jätän suosiolla kuitenkin tulevaisuuteen sillä nykyisen koirani kanssa ei voi toista koiraa ajatellakkaan.

Rez kirjoitti:

Pelkotilojen ja vinkumisen lisäksi koira ilmentää heikkoa hermorakennettaan erilaisin pakkoliikkein/sijaistoiminnoin. Se mm. rapsuttelee itseään, ravaa edes takaisin ja haukottelee huomatessaan lenkillelähtötilanteen tai muuta kiihdyttävää. Koira ikäänkuin "vuotaa" pahaa oloaan ulos, kun ei pysty sitä sisälleenkään patoamaan.

Tuttuja juttuja, aina kun mennään lenkille koira piippaa vähän ja rapsuttelee itseään ennenkuin antaa laittaa pannan, se myös haukottelee todella paljon ja jos se on kiihtynyt se menee makuulle ja venyttää etujalkojaan? :D
Onneksi koirani ei pelkää ukkosta, laukauksia tai raketteja, ihme kyllä.
Koirat taitavat olla sen ainut pelko, muuten se on niin hössö että se tuskin edes ymmärtää pelätä muita. Pikkulapsista ja äkkiliikkeistä/kiljumisesta koira ei pidä.
Enkä ihmettele miksi lapset ovat koiralleni myrkkyä, jos nämä meluavat ipanat eivät hauku tai vihellä ohittaessaan niin ne keksivät kyllä jonkun muun keinon häiritä koiraa ja saada sen huomio.
Ensimmäisillä kerroilla koira oli ihan ihmeissään kun yks kakara alkoi haukkumaan sille...
Aivan kuin se ihmistenkin ohittaminen ei olisi joskus ollut riittävän hankalaa...

Niin ja tarkennan vielä että pentutestissä kävin kun koirani oli jo 7kk ikäinen.

Ahaa okei, mä käsitin, että pentu on testattu jo ennen luovutusikää, niinkuin on useammin tapana.

muoks: selvensin vähän.

On kyllä surullista, miten huonoon suuntaan moni koirarotu on nykyään menossa.. Heikkoa hermorakennetta kun valitettavasti saa periytettyä paljon helpommin kuin rautahermoja. Myös saalisvietin saa heikennettyä yllättävän nopeasti.

Itse laitan seuraavan koiran kohdalla tilaukseen hyvähermoisen, pinta- ja äänivarman, rauhoittumaan kykenevän, itsevarman, saalisviettisen yksilön. Mahtaako löytyä muualta ku suojelukoiraroduista.. Jotenkin epäilen.

Rez kirjoitti:

Itse laitan seuraavan koiran kohdalla tilaukseen hyvähermoisen, pinta- ja äänivarman, rauhoittumaan kykenevän, itsevarman, saalisviettisen yksilön. Mahtaako löytyä muualta ku suojelukoiraroduista.. Jotenkin epäilen.

Jep jep. Kuin myös. Seuraavan piskin kohdalla tehdään semmonen pohjatyö ja kasvattajien ristikuulustelu että oksat pois. Yksi huonohermoinen koira kyllä piisaa. Mietin kans vaan sitä, että mistä tommosia pakkauksia löytyy, millä olis hermot kunnossa, sopivasti saalisviettiä, itsevarmuutta, toimintakykyä, taistelutahtoa, mielellään ohjaajapehmeyttäkin ja yhteistyöhaluja ehdottomasti, eikä arkuutta ääniin tai ihmisiin. Ja kun tervekin vielä pitäis olla. Hmm. Ei ole helppo duuni ei. Mutta asiaa toki helpottaa hiukan se, jos mieluisan rodun/rotujen piiristä löytää vastuullisen, järkevän ja asiantuntevan kasvattajan, jolle samat asiat on tärkeitä ja joka on tarkka ja huolellinen jalostusvalinnoissaan.

Niin eli löytyyhän siis meiltäkin pieni hermoheikko eläin. Tai no, tuo on kyllä semmonen jekyll&hyde, että toisena päivänä kaikki sujuu kuin rasvattu eikä metelit tai muut häiritse hommia, mutta toisena päivänä taas... Luna on kotona ja arjessa aika normaali, ei piippaile tai häslää levottomana tai muuta vastaavaa. Sisällä huilaa tai leikkii, tai kömpii syliin rapsutettavaksi. Metsälenkillä porhaltaa iloisena häntä pystyssä keppejä riepotellen ja käpyjä viskoen eikä haittaa kolinat, sirkkelit ja paukkeet. Ampumaradan vierestäkin voi mennä ilman minkäänlaisia reaktoita. Remmilenkillä on hiukan enemmän ehkä varuillaan, tai siis yleisesti ottaen kulkee aivan normaalisti, nuuskii pissat ja silloin tällöin bongailee risujakin. Ohittaa eleettömästi ihmiset, pyörät ja muut, koiria hiukan tsiigailee mutta ei rähjää tai pelkää. Mutta, jos vaikka mennään pihan ohi missä vasaroidaan, käytetään naulapyssyä tai muuten kolistellaan ja rämistellään, alkaa pelottaa. Se ilmenee oikeastaan vain sillä tavalla, että asento painuu hiukan matalammaksi ja alkaa vetää päästäkseen nopeasti pelottavan pihan ohi. Mä tietysti en anna vetää silloinkaan, ja nämä pihaohitukset sitten joskus kestääkin ärsyttävän kauan. Mitään ääntelyä ei siihenkään liity, mutta en esim saa kontaktia koiraan nimeltä kutsuttaessa pelottavan pihan kohdalla.

Luna myös päiväsaikaan pelkää omassa pihassa jotain asiaa x. Ei aavistustakaan mikä se on, mutta rennosti ei pysty omassa pihassa olemaan kuin aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Sen tiedän, että sen on joskus talvella jokin säikyttänyt perinpohjin sen ollessa yksin kotona kodinhoitohuoneessa. Sitä en tiedä, mikä se on ollut, mutta ei kyllä mikään yksittäinen pamaus. Luulen että joku on käynyt takaovella kolkuttelemassa tai jotain. Yksinolot sujuu kyllä silti ihan hyvin, nukkuessa.

Oman pihan pelon lisäksi ärsyttää valtavasti se, että se pelkää joitain muitakin paikkoja ilman järkevää syytä. Esim jalkapallokenttää lähistöllä. Keväällä käytiin siinä vielä treenailemassa ja alkukesälläkin, mutta sitten tuli joku selittämätön juttu, ja enää ei pysty tekemään siellä mitään. Muuten ei panikoi, piippaa tai läähätä, mutta menettää toimintakykynsä ja pyrkii pois. Heti kentän reunan ulkopuolella on taas oma itsensä. Mökillä taas saattaa juosta isolla pellolla ilman huolen häivää onnellisena, eli mikään avaran paikan pelko tuskin on kyseessä. Ja onneksi se nyt sentään tokenee säikähdyksistään nopeasti eikä jää tuntikausiksi tutisemaan.

Ihmisarkuudessa ollaan edetty kyllä, mutta sitä myötä taämmöinen ääniarkuus ja mysteeripelko on lisääntynyt. Välillä tulee epätoivo, että eihän tuosta koirasta mihinkään harrastuksiin ole, kun on noin vauhko. Siedättää voi toki yrittää ja totutella, mutta jos hermot on paskat niin ne sitten on paskat. Ei siedätykselläkään loputtomiin päästä jos nupissa viiraa. Sääli, sillä Luna on fiksu, oppivainen ja ihana koira, joka tykkää tehdä yhdessä hommia ja oikealla tuulella ollessaan vallan mahtava, iloinen ja energinen harrastuskaveri. No, mutta sen kanssa puuhataan niin pitkälle kun rahkeet riittää ja niin kauan kun koiralla on vielä kivaa eikä pelkkää stressiä. Ja jos me ei ikinä mihinkään kisakentille päästä niin sitten temppuillaan olohuoneessa omiamme...

Olisko pitänyt hiukan tarkemmin valita pentu ja kasvattaja. Olisi pitänyt. Ja olisi pitänyt myös pienenä paljon enemmän totuttaa eri paikkoihin, tilanteisiin, ääniin, ilmisiin... Ah, jälkiviisaus on niin mahtava asia.

Vaikka arki välillä onkin raskasta koirani kanssa niin en antaisi sitä pois mistään hinnasta.
Silloin kun itken tulee koirani hädissään viereeni, nuolaisee naamaa ja laskee pään syliin..
Tai kun ulkona on pimeää ja rapussa kolisee epämääräisesti, kun koira on kerällä vieressä ja murisee ääntä kohti.. on turvallinen olo.
Tai kun koira hyppää sohvalle viereen laskee pään syliin, huokaisee tyytyväisenä ja alkaa nukkumaan :)
On se niin rakas ja kotona aivan ihana, kun mieli pysyy kassasa.
Helvetin fiksu se kumminkin on (uskokaa tai älkää) :D oppii erinomaisesti ja vielä musitaakin
ne vaikka ei olisi juttuja pitkiin aikoihin kerrattu.
Mainio koulutettava :)

Niinkuin täällä kirjoitettiin meinaan myös tehdä perinpohjaisen selvityksen seuraavam koirani kasvattajasta. Ettei yksikään kivi jää kääntämättä ja että varmasti saan koiran jonka hermot kestää... En itse tarvitse metsäviettiä, parempi kun sitä ei ole.
Haluan koiran kokoisen koiran jonka kanssa pystyy harrastamaan esim jäljestystä jos niin tahtoo. Kilpailu ei tässä vaiheessa kiinnosta mutta omaksi iloksi ja koiraa aktivoidakseni on lelujen etsintää ja alkeellista jälkeäkin ollaan menty...

Olen herkutellut ajatusta kultaisestanoutajasta... en ymmärrä miksi rotu kiinnostaa minua, sillä tahdon kuitenkin koiran jolla on luonetta. Kaikki tapaamani kultaisetnoutajat ovat olleet tavalla tai toisella "hissukoita". Tai sitten ne näyttävät vain niin tavattoman kilteiltä tuohon omaan "rymypetteriin" verrattuna :D En epäile etteikö luonnetta tarpeen vaatiessa myös kultsuilta löytyisi mutta kuitenkin..
Nyt kun on tuollainen "hieman" yli mitoistaan venynyt sakemannia muistuttava koira aina ulkona mukana niin saa olla rauhassa pulsuilta ja muilta.
Naapuritalossa nimittäin asuu jos jonkinlaisia juoppoja ja yksi nainen on aika aggressiivinen ja sitä kannattaa oikeasti varoa.. Rauhallisin mielin saa kulkea ulkona koiran kanssa... ilman koiraa en ulos lähtisi varsinkaan pimeällä, kun ei ikinä tiedä mitä hiippareita vastaan tulee.

Leonbergi olisi myös ihana, isän serkulla sekä entisillä naapureilla on ollut niitä ja aivan ihania veijareita ovat :) Berni olisi ihana mutta se on harmillisen sairas (en yleistä muissakin roduissa on omat sairautensa) Saksanpaimenkoira tuntuu myös omalta, en kuitenkaan haluaisi jäädä yhteen rotuun kiinni vaan tahtoisin kokemusta monenlaisista koirista.
No, tässä on vielä kuitenkin paljon aikaa kokea enemmän ja vähemmän hauskoja juttuja koirien ihmeellisessä maailmassa, en siis ala hätäilemään :D

vems kirjoitti:

Ahaa okei, mä käsitin, että pentu on testattu jo ennen luovutusikää, niinkuin on useammin tapana.

muoks: selvensin vähän.

En usko että paikasta mistä pennun hain, kukaan on edes koskaan kuullut pentutestistä xD
Se oli sellainen tavanomainen maalaispaikka missä heitetään koirille ruoanjämät ja siellä ne saavat
mennä omaan tahtiinsa, epäilen oliko koiria edes koulutettu mitenkään...

Ihan uteliaisuudesta sillon vien koirani pentutestiin... olin jo ehkä vähän aavistellut
koiran luonntetta mutta kyllä se kuitenkin vähän karvaalta maistui kun epäilykset
kävivätkin toteen.. Nooh helpompaa se kumminkin on sen jälkeen ollut, kun ymmärtää
miksi koira käyttäytyy tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla. Kun ymmärtää koiraa
paremmin niin sen kanssa on helpompi olla ja yrittää tehdä sen oleminen mahdollisimman mukavaksi.

Koirani kiljuu ja kiihtyy kun laitan sille turvavaljaat päälle, kun ollaan lähdössä autoilemaan.
Ajattelin että laitan muutaman kerran päivässä valjaat päälle, annan olla hetken ja sen jälkeen otan pois.. Jos saisin siten kitkettyä pois edes osan kiihtymisistä ja hermoiluista.

Nummetar kirjoitti:

En itse tarvitse metsäviettiä, parempi kun sitä ei ole.

Jos tällä viittasit tuohon puhumaamme saalisviettiin, niin sillä ei ole mitään tekemistä "metsävietin" kanssa. Metsäviettiä/metsästysviettiä ei edes mun tietääkseni ole olemassakaan, vaan metsästävä koira käyttää töissä riista- ja saalisviettiä. Riistaviettinen koira etsii aktiivisesti riistaa hajuaistin avulla ja vaihtaa saaliille nähdessään liikkuvan kohteen. Jos kohde katoaa näkyvistä, koira jatkaa etsintää riistavietin avulla haistelemalla ilmaa ja maastoa, vaihtaa taas saaliille nähdessään kohteen jne. Riistaviettiä ei tarvita jos metsästys ei kiinnosta, itse asiassa siitä on vain haittaa.

Saalisvietistä sen sijaan kumpuaa koko koiran tekeminen. Siitä syntyy halu syödä ja leikkiä - mitä voimakkaampi saalisvietti, sitä voimakkaammin koira tekee töitä ympäristöstä ym. häiriöstä välittämättä. Koira palkkautuu erinomaisesti sekä ruualla että leikillä ja sillä on vahva, hiljainen puru. Tietenkään ilman terveitä hermoja ei erinomaisella saalisvietilläkään tehdä mitään.

Tää nyt meni vähän ot, mutta kun tuo viretilan säätely, puruotteen hektisyys ja koiran "mielialan" vaikutus leikkiin kismittää itseä, niin..

Rez kirjoitti:


Jos tällä viittasit tuohon puhumaamme saalisviettiin, niin sillä ei ole mitään tekemistä "metsävietin" kanssa. Metsäviettiä/metsästysviettiä ei edes mun tietääkseni ole olemassakaan, vaan metsästävä koira käyttää töissä riista- ja saalisviettiä. Riistaviettinen koira etsii aktiivisesti riistaa hajuaistin avulla ja vaihtaa saaliille nähdessään liikkuvan kohteen. Jos kohde katoaa näkyvistä, koira jatkaa etsintää riistavietin avulla haistelemalla ilmaa ja maastoa, vaihtaa taas saaliille nähdessään kohteen jne. Riistaviettiä ei tarvita jos metsästys ei kiinnosta, itse asiassa siitä on vain haittaa.

Saalisvietistä sen sijaan kumpuaa koko koiran tekeminen. Siitä syntyy halu syödä ja leikkiä - mitä voimakkaampi saalisvietti, sitä voimakkaammin koira tekee töitä ympäristöstä ym. häiriöstä välittämättä. Koira palkkautuu erinomaisesti sekä ruualla että leikillä ja sillä on vahva, hiljainen puru. Tietenkään ilman terveitä hermoja ei erinomaisella saalisvietilläkään tehdä mitään.

Tää nyt meni vähän ot, mutta kun tuo viretilan säätely, puruotteen hektisyys ja koiran "mielialan" vaikutus leikkiin kismittää itseä, niin..

Anteeksi, pahoittelen kovasti väärää termiä mitä käytin...

Ihmeellistä että käsitettä "metsävietti" kuitenkin vielä nykyään käytetään metsästäjien piireissä.
Kaippa tarkoittavat "metsävietillä" koiraa esim hyvin jänistä ajavaa beaglea tai vaikka hyvin hirveä haukkuvaa norjanharmaata... Metsästyskoiraa...

No tälläisen amatöörin ja väärillä termeillä puhuvan, pitäisi vissiin olla hiljaa ja kuunnella kun viisaammat puhuu...

^ No ei nyt tarvi sentäs marttyyriksi ruveta. Termeillä ei sinänsä ole merkitystä (esim. metsävietti on tod näk riista + saalis), mutta lähinnä halusin selventää mihin sitä saalisviettiä nimenomaan tarvitaan. Ja joo, esim. haukkuvan metsästyskoiran haukku syntyy saalisturhauman, ei metsävietin kautta. Jos saalisviettiä ei ole, on koira tavallaan aika heikoissa kantimissa eri lajeja ja arkielämääkin ajatellen. Jos koira ei halua palkkaa tai ei pysty sitä heikon hermorakenteen vuoksi ottamaan, kun asia X ahistaa/pelottaa, niin motivointi on haastavaa.

Rez kirjoitti:


Itse laitan seuraavan koiran kohdalla tilaukseen hyvähermoisen, pinta- ja äänivarman, rauhoittumaan kykenevän, itsevarman, saalisviettisen yksilön. Mahtaako löytyä muualta ku suojelukoiraroduista.. Jotenkin epäilen.

Bortsuista löytyy (toki löytyy sitä toistakin ääripäätä) ja kyllä monessa muussakin rodussa on tullut vastaan, mutta varmasti rodussa kuin rodussa joutuu tekemään sitä pohjatyötä löytääkseen ne yhdistelmät, joista tuollaisen pennun löytyminen on todennäköistä. homma on oikeastaan mun mielestä sitä haastavampaa, mitä vietikkäämpää koiraa etsii, sillä sitä enemmän hermorakenteelta vaaditaan. Toki kaikki koirat tarvitsisivat hyvät hermot, mutta mitä vietikkäämpi, niin sitä enemmän, että pakka pysyy kasassa.

^ Totta, pelkkä järjetön saalis menee täysin hukkaan jos hermot prakaa. Oman kelpien takaa löytyy luonnetestien perusteella erittäin mukavaa sakkia (laukausvarmoja, suuren taistelutahdon ja puolustusvietin omaavia), mutta niinhän se nälkä kasvaa syödessä. Olisi hienoa, jos voisin pysyä tässä rodussa mikä tuntuu omalta, mutta pohjatyö pitää kyllä aikanaan tehdä hyvin.

Vanhempi koirani collie todettiin luonnetestissä mm. vähän hermostuneeksi, häiritsevän vilkkaaksi ja pehmeäksi, testin kokonaispisteet useamman kymmentä miinuksen puolelle.

Koiran kanssa elo ja arki on sujunut paremmin sen jälkeen kun muutettiin syrjään metsän keskelle asumaan. Kaupungissa kerrostalossa se pelkäsi yläkerrasta kuuluvia ääniä; tärisi, läähätti, kuolasi ja tuli aivan aivan kiinni hakemaan turvaa. Reaktio sama esimerkiksi isompia huonekaluja siirreltäessä. Vieraissa paikoissa se ei pysty rauhoittumaan vaan läähättää ja vaeltaa huoneesta toiseen tunti toisensa jälkeen. Näyttelyissä ym. tapahtumissa koira yrittää riuhtoa paikasta toiseen, pää pyörii kuin pöllöllä, se ei pysty keskittymään mihinkään, se piippaa, vinkuu, kiljuu ja haukkuu, makupalat eivät kelpaa. Jos se pelästyy jotain, se ei pääse pelostaan yli vaan paniikki jää päälle pitkäksi aikaa. Ääniarkuus on pahentumaan päin, aina en edes tiedä mitä koira pelkää kun omaan korvaan mitään erikoista ei ole kuulunut ja koira ulkona riuhtoo hihnassa häntä koipien välissä täysin paniikissa tai sisällä tärisee ja läähättää häntä koipien välissä. Muutokset saavat koiran pois tolaltaan, se selvästi stressaa ja sen levottomuus lisääntyy kaikenlaisesta lähtötohinasta ja pakkaamisesta. Muutosta se sai ruoansulatuskanavan oireita, alkoi oksentelemaan täysin sulamatonta ruokaa useita tunteja ruokailun jälkeen. Vaiva parani parin kuukauden lääkekuurilla..

Nyt onneksi koiran on parempi olla kun päästiin pois kaupungin tohinasta, se syö paljon paremmin ja on levollisempi ylipäätään, paniikkitiloja on huomattavasti harvemmin.