Koirat.com

En tiedä, mut liittyykö teidän mielestä heikkohermoisiin ns. lyhytpinnaiset koirat? Esim. koira joka ei hyväksy pennulta minkäänlaista riekkuamista vaan ärähtää heti tai koira jonka pinna ei kestä odottamista koulutuskentällä vaan se rupeaa mölyämään saadakseen huomiota ja jälleen jotain tekemistä.

Mua kans hirvittää bernhardinkoirien tilanne heikkohermoisuuden osalta tai oikeastaan enemmän niiden vietikkyyden takia. Halusin bernhardilaisen nimenomaan sen takia, että se olis rauhallinen ja koira joka ei välitä lähes mistään ympärillään tapahtuvasta. Näin ei kuitenkaan asiat olleetkaan enää, vaan bernhardilaisiakin jopa kasvatetaan vietikkäämmiksi, jotta niitä olisi kuulemma helpompi kouluttaa. Onhan se hienoa, kun sen saa koulutuskentällä seuraamaan tiiviisti, mutta...mun mielestä isolle koiralle ei sovi palveluskoiran luonne, koska siltä monesti odotetaan jotain muuta silloin kun sitä pentua hankitaan. Ei ole ilmeisesti kauaa, kun bertsu oli tappanu pienen koiran Haminassa...tätä harmittelen suuresti... Onneksi olen siltä kauhulta itse säästynyt.

Hyvää yhdistelmää on varmasti vaikea etsiä. Meidän koira osoittautui epävirallisessa luonnetestissä tai pikemminkin käyttäytymiskokeessa toimintakykyiseksi/rohkeaksi, teräväksi, puolustushaluiseksi, hyvä hermoiseksi ja kovaksi. On sellainen kuin saksanpaimenkoiran tulee olla ja olisi varmasti pärjännyt suojelussa. Kulkee meidän mukana riippusillat eikä pelkää ampumista, ukkosta; suorastaan rakastaa ilotulitusraketteja.

Omistajilta tämmöinen pakkaus vaatii paljon. Vasta nyt olen alkanut ymmärtämään, että miten sen kanssa tulee elää ja kuinka tärkeää on osoittaa johtajuus. Kumpikaan ääripää luonteessa ei varmastikaan ole hyvä.

Riippuu mikä on kenenkäkin mielestä ääripää. Ymmärsin kyllä pointtisi, mutta halua tuoda tämän puolen kolikosta esille.
Toisen mielestä ääripää voi olla hieman varautunut koira, joka ilmoittaa vieraista murisemalla, jossain määrin dominoi muita ja esimerkiksi ajaa kohtuu hyvin riistaa. Jollekin tälläinen koira voi olla rutosti liikaa, toisille tälläinen koira on lähinnä keskiverto, toisille taas nössö.
Toisen mielestä koira, joka pelkää ukkosta, on hermoheikko, toisen mielestä vain hieman arka tai mahdollisesti vain oire esimerkiksi aktivoinnin puutteesta.

Omalla kohdallani keskiaasianpaimenkoira ei ole hermoheikko tai mitenkään erityisen vaikea ja haasteellinen koira. Rotu sopii mainiosti omaan elämäntyyliini tai pikemminkin tapaan elää. Toisille perus keskiaasianpaimenkoira tai se miljoonatuotanto jota hilataan venäjältä ja sitten jatketaan suomessa, voi olla liian suuri pala purtavaksi, kun itselleni sellainen koira olisi lähinnä lemmikki.

Itselleni taas joku japanese chin tai vastaava ei sopisi ollenkaan. Mielestäni koko rotu on hermoheikko, kun on tottunut keskiaasianpaimenkoiran vakaaseen, tasapainoiseen ja ylpeään luonteeseen, sekä rauhalliseen tapaan elää.

Kysymys on mielestäni länni tottumusesta, kokemuksesta ja omasta tavasta olla ja tehdä.

Sitten jos oikeasti puhutaan hermoheikosta koirasta. Ne on niitä jotka puree vain sen takia, koska pelkäävät niin kovasti, kaikkea. Tai niitä, jotka ovat niin arkoja tai aggressiivisia ja stressaantuneita, että joko A) menettävät kontrollin pienenkin paineen alla välittömästi tai B) passivoituvat täysin, eivätkä kykene enää reagoimaan mihinkään missään määrin normaalilla tavalla, edes aggressiolla.
Näitä saa sitten sieltä pentutehtaista ja turvakodeista.

Ilotulitusraketeista muistu mieleen, että me joudutaan nykyään pitämään koira sisällä, kun ammutaan raketteja, koska se yritti pyydystää yks uusi vuosi pikku pommeja...

En ole käyttäny tuota luonnetestissä, mutta olis kyl mielenkiintoista tietää mitä siitä sanottais...

Enpähän itsekään kuvittelisi mitään kääpiökokoista koiraa itselleni, tosin en laumanvartiaakaan.

Tuttavalla on saksanpaimenkoira, joka pelkää kävellä uusilla pinnoilla. Terveyskään ei ole paras mahdollinen. Yksilöissä on paljon eroja. Vaikka rotu olisikin muuten hyvä, niin pitäisi löytää hyvä yksilö ja onnistua kasvattamisessa.

Tuossa on muutamien rotujen luonneprofiileja:
http://www.fortunecity.com/greenfield/bigmama/10/profiili.htm

Itseasiassa kaikkein tärkeintä olisi alkukantaisten rotujen kohdalla tehdä oikeita valintoja jalostuksessa eli valita oikeat koirat oikealla tavalla, ja ymmärtää historiaa. Ei voi tavoitella jotain tiettyä piirrettä vaan pitää ottaa koko paketti. Esimerkiksi keskiaasianpaimenkoirien kohdalla on surullista, että venäläinen kasvatustyö tähtää suureen kokoon ja jättää muut asiat sikseen. Eurooppalainen kasvatustyö riippuen maasta tähtää yleisestiottaen ulkomuotoon, joka jo entiseltäänkin poikkeaa suht huomattavasti alkuperäisestään. Kun luonne ja historia unohtuu, peli on menetetty. Varmasti harvempi tietää mistä maasta keskiaasianpaimenkoira on alunperin lähtöisin tai myös sen, että keskiaasianpaimenkoira on myös metsästyskoira. Eipä paljon kuulu ei näy tätäkään ominaisuutta enää, kiitos venäläisen ja länsimaisen kasvatustyön...

Sitten voidaankin jo siirtyä puhumaan kultivoituneista roduista, joiden kohdalla terveys ja ylläpito koiran historian, ulkomuodon, luonteen jne ohella olisi ensisijaisen tärkeää, jottei mentäisi jalostuksessa ainakaan enää huonompaan suuntaan.
Kuten saksanpaimenkoirat, voiko rodun tilanne enää olla huonompi... vaikka ne polvi ja kyynärtilastot olisikin nousussa, se ei paikkaa sitä mitä tehtiin jo hitlerin aikaan.

Kun nämä asiat pääsee unohtumaan, kuten ehkä noin 200 rodun kohdalla on päässyt tapahtumaan, syntyy niitä oikeasti heikkohermoisia koiria. Tulee pakko-oireita ja juurikin pelkotiloja. Niihin ei sitten enää tapakasvatus auta, ehkä voi tekohengittää, muttei se pelasta koiraa tai rotua.

Mä olen viime aikoina miettinyt, voisiko vastaus meidän ongelmiin olla heikko hermorakenne, ainakin osittain.

Ensinnäkin koira ei kykene hillitsemään itseään, vaan esim. jos meille tulee vieraita, hyppii, juoksee, riehuu jne, tottelee kyllä kieltoa / istu käskyä, mutta on sekunnissa taas riehumassa. Jos otan koiran kiinni, ettei se pääse riehumaan, alkaa kiljunta ja älämölö, koira siis purkaa sitä innostumistaan ääntelyyn, kun ei pääse riehumaan. Samaa ilmiötä on autossa, jos ollaan menossa tuttuun, kivaan paikkaan, niin huuto alkaa jossain vaiheessa matkaa, kun koira tajuaa, että ollaan menossa kivaan paikkaan.

Vieraissa paikoissa / oudoissa tilanteissa ei osaa rauhoittua, vaan on jatkuvasti valppaana, ei esim. rauhoitu makaamaan lainkaan, vaan koko ajan tarkkailee ympäristöä ja on ns. kierroksilla. Sama juttu jos kotona on vieraita, ei asetu silloin.

Toisaalta koira osaa hyvin rauhoittua sisätiloissa, kestää hyvin toimettomuutta, ei pelkää juuri mitään, ei ole arka, vaan pikemminkin päinvastoin... Mutta kaikki ns. tavallisesta arjesta poikkeava saa koiran pasmat sekaisin, ja silloin sillä menee myös helposti kuppi nurin.

Aikaisemmin pidin koiraa ihan normaalina, mutta verrattuna toiseen, nuorempaan koiraani ei kyllä tuo ole normaalia millään tavoin. Nuorempi koirista on kuin kotonaan missä vain, rauhoittuu nukkumaan vaikka ventovieraassa ympäristössä, on todellinen lehmänhermo.

^Kuulostaa ihan omalta dallulta. Autossa voidaan rauhoittua jos ollaan tehty hurjaa treeniä ja juoksutusta, mutta kun lähdetään sinne paikkaan, on ihan hurja älämölö. Jos pitelee kiinni ihanien ihmisten tullessa joita haluais moikata, alkaa kiljua. Samoin treeneissä ei osaa olla yksin kiinni vaikka ollaan sitäkin harjoiteltu. Kiljuu ja huutaa.

Mutta en oo pitäny mitenkään hermoheikkona, ei pelkää raketteja, ei pamauksia, säikähtää jos ihan vieressä pamahtaa mutta ei sitten jos useammin ja palautuu heti.
Osaa kanssa ottaa rennosti eikä vaadi mitään superrutiinia muuta kuin että ruoka tuolee kerran-kaksi päivässä joskus ja ulos päästään 3 kertaa päivässä.

Rotuominaisuus

Olisiko teidän dalluilla itsehillinnän puute, joka ilmenee paineen alla odotustilanteissa?

Sitä voi kehittää pikkutreeneillä, kuten vaikka käsketään koira istumaan ja näytetään makupalaa, odotetaan joitakin sekunteja ja sitten vasta annetaan palkkio. Ulkona taas, koiran täytyy seurata tietty matka, jonka jälkeen se pääsee nuuskimaan pusikkoa - sitten taas vierelle ja seuraamista pidempi matka, josta palkintona vapaa nuuskiminen. Paikkaharjoitukset. Käske koira pysymään paikalla ensin vähän lyhyemmän aikaa ja sitten makupala. Sitten otetaan pidempi aika, koiralle näytetään makupala, annetaan käsky - koira jää paikalle odottamaan, kävellään koiran ympärillä, kävellään poispäin ja kohti, kävellään koiran ympärillä, mennään piiloon ja tullaan kohti, sitten palkinto. Jne.

^Kaikkea tuota tehty.
Tää tulee käskystä vierellä lenkillä ja kun haluan sanon vapaa ja pääsee haistelemaan. Myös ihan samoja makupala-nenän-edessä-ihminen-toisessa-huoneessa-harjoituksia ollaan paljon tehty.
Treeneissä oon sitten tehny ihan vaan että hihna kiinni ja istu-paikka-käskyt ja sitten aina satunnaisin väliajoin palkannut. Alusta asti tätä, mutta jos ei käskyä anna, on armoton älämölö. :D
En siis koe mitenkään kauheaksi ongelmaksi asiaa, ainoastaan autossa korvan vieressä kiljuva koira ei aina ole sitä herkuinta.

Jos se ei sitten hiffaa käyttäytyä samoin myös ilman käskyä, kun on käskystä oppinut jotakin tekemään esim odottamaan. Siis, että koira tarvitsee ärsykkeen, josta ketjureaktio saa alkunsa. Käsky - toiminto. Muuten sitten koira ei vaan osaa.
Ei olisi ihme, nimittäin olen kuullut monen kertovan, myös niiden titeleerattujen koirien omistajien kertovan tälläistä, ettei koira vaan tajua ellei sitä erikseen käsketä.

^Tuo taas on heti paljon lähempänä (ainakin tuntuu siltä)
Osaa olla vetämättä hihnassa-> mutta vain käskystä
Osaa odottaa pitkäänkin (treeneissä lähinnä)-> vain käskystä
jne jne. Jos jollakin jotain vinkkejä tähän, otetaan mieluusti vastaan (vaikka yksärillä, menee kuitenkin vähän topan aiheen ohi..), mutta en koe että ne olisi mitenkään ongelmia jotka rasittaisivat elämää mitenkään :)