Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Lauantaina, 07.01.2012 klo 15:06

Koiran yhteishuoltajuus

Spaniel

Spaniel
Viestimäärä: 7

KOIRAN YHTEISHUOLTAJUUS - Lauantaina, 07.01.2012 klo 15:06  
+
0
Erosin koirani/koiramme ollessa vasta 4kk, ja meillä on koirasta "yhteishuoltajuus". Käytännössä tämä toimii siten, että koira on minulla arjet ja ex-puoliskollani viikonloput - tämä järjestely toimii tällä tavoin joka viikko, poikkeuksia tietenkin on ja välillä koira on toisessa kodissaan yhtäjaksoisesti yli viikon mittaisia pätkiä. Koira ei tunnu kahdesta kodista kärsivän, ja innoissaan on lähdössä molempiin koteihin. Hieman ongelmia tuottaa erilaiset tavat per koti, ja vaikka yhteisistä "pelisäännöistä" pyritään pitämään kiinni, eroavaisuuksia on paljon, myös koiran huomaa käyttäytyvän eri paikoissa tietyn lailla.

Toisessa kodissa on ilmennyt tuhoja, kuten kengät, vaatekappaleet ja jopa huonekalut ovat joutuneet järsimisen kohteeksi liikunnasta ja aktiviteeteista huolimatta, ja toisessa kodissa yksinolo aikaa on huomattavasti vähemmän, eikä eroahdistusta=tuhoja ole tullut. Toisessa kodissa elämä on paljon vapaampaa, kuten esim. kuri ei ole aivan yhtä tiukka kaikissa asioissa ja liikunta on enemmälti vapaana juoksemista kuin hihnaliikuntaa.

Mielestäni on kuitenkin ollut hyvä että vaihtelua tekemisissä ja aktiviteeteissa on, ja luultavasti paikan vaihdosten myötä koirasta on tullutkin niin sosiaalinen ja uusia tilanteita ja paikkoja pelkäämätön kaveri. Kuinka paljon kaikki eroavaisuudet voivat kuitenkin sekoittaa koiran päätä? Koira on todella fiksu ja on ollut helppo kouluttaa, mutta nykyään on huomannut uusien asioiden (temppujen jne.) oppimisen olevan vaikeampaa ja koira tuntuu epävarmalta siitä mitä siltä odotetaan (vikaa voi olla kouluttajassakin). Koira on nyt 1v3kk ja uhmaa alkaa olla.

Tällä tavoin on eletty nyt vajaa vuosi ja mietinnässä on, ettei tämä kuitenkaan voi näin jatkua koko koiran elinikää.. Voiko koira kuitenkin mahdollisesti "kärsiä" tästä järjestelystä?

pampulainen

pampulainen
Viestimäärä: 455

VS: KOIRAN YHTEISHUOLTAJUUS - Lauantaina, 07.01.2012 klo 19:41  
+
0
Järjestely voi onnistua jos molemmissa paikoissa on samat säännöt eikä koira joudu ihmisten erimielisyyksien vuoksi pelinappulaksi. Kaikki nuo kuvailemasi ongelmat kertovat ettei systeemi ainkaan noin voi jatkua.

Jos ei yhtenäistä linjaa löydy niin sitten on parempi viheltää peli heti poikki. Koira mieluummin jää sinne paikkaan jossa on levollisesti yksin, siellä se on tyytyväisempi.

virtahepo

virtahepo
Viestimäärä: 1788

VS: KOIRAN YHTEISHUOLTAJUUS - Tiistaina, 10.01.2012 klo 22:53  
+
0
Omasta mielestäni olisi parempi, jos koiralla olisi selvä yksi ja ainoa koti, sillä koirakin tarvitsee sen varmasti oman kotinsa ja yhden paikan missä olla. Olisi ehkä parempi sijoittaa se vain toiselle, vaikka onhan luopuminen rankkaa rakkaasta perheenjäsenestä, olisi ehkä parempi koiran kannalta mikäli se asuisi pysyvästi toisessa kodissa, voihan sen aina sillointällöin ottaa sieltä toisen luokse esim. viikoksi hoitoon.

Koiraa kuitenkin varmaan edes vähän stressaa ja ihmetyttää kokoaikainen reissaaminen (en tiedä kuinka pitkä välimatka talojen välillä on) sekä koko ajan uudet paikat, hajut ja sun muut.

Mutta tottakai mikäli koira ei tästä järjestelystä kärsi, niin onhan se tottakai jokaisen oma ratkaisu, miten ja missä oma koira asuu. Itse en omalle koiralleni tämmöistä järjestelyä kuitenkaan haluaisi, sillä varsinkin tuommoiset alle viikon pätkät ja viikonloput yhdessä paikassa eivät ehkä tee hyvää, sillä kokoajan sen täytyy reissata paikasta toiseen.

Mutta jos on tosiaan molemmilla samat säännöt, samat käskyt ja molemmissa saa mukavasti aktiviteettejä, niin tottakai jos se vain on teidän tapauksessa ongelmaton ratkaisu.
skcu Pongo

eetla

eetla
Viestimäärä: 3461

VS: KOIRAN YHTEISHUOLTAJUUS - Maanantaina, 16.01.2012 klo 15:03  
+
0
Täälläkin palstalla monet vievät koirat välillä päiviksi hoitoon vanhemmilleen, ettei koiran tarvitse olla yksin työpäivän ajan tai jopa muutaman päivän ajaksi. Miten tällaiset hoitoonviennit eroaa tällaisesta tilanteesta? Jos homma toimii niin miksipä ei. Mutta jos koira alkaa enemmänkin pistämään toisessa paikassa tiloja remonttiin ja selkeästi stressaa sitä paikanvaihtelua niin en minäkään sitten enää koiraa jatkuvasti hyppyyttäisi paikasta toiseen. Koiran ehdoillahan se on mentävä.
Osku 2001 v syntynyt seropi rouva k.16.9.2012
p&s käppänä "Nasu" s. 19.10.2008
p&s käppänä "Sulo" s. 28.6.2011

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28951
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä7364
Viestejä yhteensä548691
Uudet käyttäjät tänään1
Viestiketjuja aloitettu tänään2
Viestejä kirjoitettu tänään2
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös266248
(Tilastot päivitetty viimeksi 21.04.2025 klo 07:15)