Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Keskiviikkona, 06.07.2011 klo 22:00

Koirassa jotain "mätää"

PiaW

PiaW
Viestimäärä: 10

KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Keskiviikkona, 06.07.2011 klo 22:00  
+
0
Haluan tässä alussa sanoa, että en välttämättä oleta löytäväni vastauksia koiran erikoiseen käytökseen, mutta haluan vain keskustella aiheesta koiraihmisten kanssa, lähipiiristä kun ei sellaisia juuri löydy.

Noniin, eli meillä on kotona kaksi Kleinspitz urosta, veljeksiä. Vuosi tulee täyteen tässä kuussa. "Ongelmana" ja huolena on toisen koiran outo käytös, jota on jatkunut koko sen ajan, kun koiran olen omistanut, ei siis ole muuttunut lähiaikoina.
Yleisesti ottaen kleini on usein ahdistunut, jännittynyt, jatkuvassa valmiustilassa. Yöt nukkuu rauhassa ja jos omistaja on paikalla, osaa olla myös kotona rauhassa, mutta vain, jos mitään ihmeellistä ei tapahdu (esim. katson vain telkkaria tai olen koneella, silloin rauhoittuu).
En tarkoita, että koira jatkuvasti vinkuisi, läähättäisi, vapisisi tai muuten osoittaisi ahdistuneisuuden merkkejä, mutta kyllä tämä koira keskivertoa nelijalkaista enemmän panikoi. Ihan kun koira olisi koko ajan paineissa jostakin.

Kotona seurailee omistajaa ja tulee vessan oven taaksekin istumaan ja odottamaan. Kleini ahdistuu myös jäädessään yksin kotiin (ulvontaa, vinkumista), vaikka toinen koira (ja tämä koira on rauhallinen kuin viilipytty) on seurana. Lisäksi, jos koiraa jossakin tilanteessa torutaan ihan normaalilla äänellä, rauhallisesti, ilman mitään äkkinäisiä liikkeitä, tämä näyttää silti siltä, kun hänet olisi hakattu. Korvat luimussa, kyyristyneenä maata vasten. Koiraa ei ole lyöty, koskaan. On niin alistuvaa sorttia, että melkein sääliksi käy. Mutta tämä onkin yllättäen vain yksi puoli tästä koirasta.

Toisaalta kleini on hyvin dominoiva ja yrittää pomottaa kotona esim. sen suhteen, milloin noustaan aamulla ylös, kuka menee ensin ovesta sisään, saako tulla sänkyyn yms. Vaikka johdonmukaisesti ja rutiininomaisesti kielletään, niin aina pitää kokeilla.
Hihnassa riehuu ja räyhää toisille koirille, kunnes komennetaan ja korjataan. Ja sitten liiskaudutaankin asfalttiin ja näytetään siltä, että turpiin on saatu. Toisia koiria kohtaan on dominoiva myös: rinta rottingilla, korvat pystyssä hyppii selkään, nostaa etutassunsa toisen selänpäälle, ruopii takajaloilla, virtsaa ympäriinsä yms. Jos ei muu auta, niin aloittaa tappelun (tai ainakin yrittää), eikä ole väliä onko pieni vai iso koira kyseessä. Kerran sai ihan purtua vanhempieni koiraa, kun oli hoidossa siellä.

Vieraita ihmisiä kohtaan on rodulleen tyypillisesti varautunut, mutta joskus jopa murisee enkä mene vannomaan, ettei pure. Tuttuihin ihmisiin suhtautuu ylitsevuotavan rakastavasti, outoa sekin.
Ihmeellisin juttu tässä on se, että veljestänsä on kasvanut mitä tasapainoisin, reippain ja iloisin koira ja ihan samalla tavalla olemme hänet kasvattaneet ja sosiaalistaneet. Veli on kaikkien koirien paras kamu ja jokaista ihmistä lähestyy häntä heiluen ja rapsutuksia kerjäten. Mitään pahaa sanottavaa veljestänsä ei ole, upeampaa koiraa en ole vielä koskaan tavannut vaikka itse sanonkin. Mikä on mennyt vikaan tämän toisen kohdalla? Lenkkeillään kunnolla, ruokapuoli kunnossa ja eläinlääkärin mukaan terveydellistä vikaa ei ole. Mitä asialle voisi tehdä, neuvokaa te viisaammat?
2 x Kleinspitz, 1 x Chihuahua
(Viestiä on muokattu keskiviikkona, 06.07.2011 klo 22:03)

Alfalfa

Alfalfa
Viestimäärä: 38

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Keskiviikkona, 06.07.2011 klo 22:35  
+
0
Mun toisella koiralla oli paljon samantyylistä käyttäytymistä, levottomuutta, rauhattomuutta ja ennalta-arvaamattomuutta käytöksessä. Harvoin oli aggressiivinen, mutta kun sillä pimahti niin se todella pimahti ja se oli sekunnissa silmitön raivo päällä. Ihmeellisiä pelkoja, niin ihmeellisiä että joskus meni pitkään ennen kuin tajuttiin mitä ihmettä koira pelkää. Toisaalta kun jostain innostui se kiljui, huusi, hyppi ja heilui hysteerisenä. Kyseessä oli ensimmäinen koirani ja olin todella hämilläni kuuluuko koiran todella olla sellainen ja olinko itse tehnyt jotain todella väärin kun koira oli sellainen.

Noh, luonnetesti sitten selitti kaiken, hermorakenne meni visusti miinukselle hermostuneen puolelle, temperamentti häiritsevän vilkas jotta huomaa kaiken mahdollisen pelkkoa aiheuttavan asian, ja vielä miinuksen puolella pehmeä jotta muistaakin ne pelot oikein hyvin. Vähän kuulostaisi että aloittajan koiralla olisi ehkä myös hermorakenteessa jotain enemmän tai vähemmän feelua.

Meillä on auttanut muutto pois kaupungista, kevyt harrastelu (ei enää kilpailuhaaveita), rauhalliset pitkät lenkit vapaana ja rutiinit. Mieluummin varjellaan koiraa turhalta stressiltä kuin mennään ja kokeillaan kuinka hermostunut se on. Koiran mukaan mennään, ei niin että yritetään totuttaa koira kaikkeen mahdolliseen eteentulevaan.

PiaW

PiaW
Viestimäärä: 10

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Keskiviikkona, 06.07.2011 klo 22:54  
+
0
Kiitos vastauksesta!
Kyllä tämä meidän kleini vaikuttaisi hyvinkin pehmeältä, hermostuneelta ja aralta. Mitä tällaisen koiran omistaja voi tehdä, jotta koiran olo olisi parempi? Muuta kuin välttää tilanteita, joissa koira kokee stressiä. En nimittäin oikein tiedä, miten kohdella koiraamme. Jos se esimerkiksi tekee jotakin kiellettyä (esim. järsii kenkiä), kuinka koiraa pitäisi rankaista, jotta sitä ei ahdistaisi? Minun ei tällaisissa tilanteissa tarvitse kuin katsoa koiraan päin, niin koira kellahtaa selälleen, ahdistuu ja pelkää. Riittääkö se? Mutta silti, kun silmä välttää, saattaa tehdä pahojaan uudestaan, eli onko edes ottanut nuhdetta tosissaan?

Niin, ja tässä eilen toinen koiramme oli parvekkeella vähän pureskellut maton reunaa. Sain mokoman kiinni itseteossa ja vähän nuhtelin siinä, niin eikös tämä ongelma-kleini kipitä parvekkeelle ja luimistele ja kyyristele siinä, ihan kuin minä olisin tätä komentanut! Ihan kuin se pyytelisi anteeksi koko olemassaoloaan, vaikka ei ollut mitään edes tehnyt.

Ilmeisesti tällaista koiraa ei missään nimessä saa rankaista kovin "radikaalisti" (kovaa ääntä, fyysistä koskettamista istumaan, kyljelleen, selättämistä) tms?
2 x Kleinspitz, 1 x Chihuahua

PiaW

PiaW
Viestimäärä: 10

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Keskiviikkona, 06.07.2011 klo 23:07  
+
0
Sitten vielä se täytyy sanoa, että koiran elekieli on todella sekavaa, ainakin minulle. Alistuneena saattaa silti heiluttaa hänttää, mutta on silti kyyryssä maassa, vikisee ja luimii. Jos koiralle puhuu ihan mitä tahansa (esim. "Mennäänpäs katsomaan telkkaria", "Onkos sinulla jo nälkä"), tämä ahdistuu, läähättää vikisten, heiluttaa häntää, korvat pomppivat päälaelta luimuun edes taas, vilkuilee ympärilleen ja liikehtii hermostuneesti. Mitä ihmettä? Ollaankin yritetty välttää ylimääräistä höpöttämistä koiralle.
2 x Kleinspitz, 1 x Chihuahua

zirppa

zirppa
Viestimäärä: 219

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Keskiviikkona, 06.07.2011 klo 23:08  
+
0
Tässä voi olla kyse eroahdistuksesta jolloin stressi on levinnyt koskemaan kaikkea elämää, näin käy joskus. Jos oiekin ymmärsin yksinolo ei suju, joten ensimmäisenä lähtisin sitä korjaamaan ja kun se saadaan kuntoon stressin aiheuttaja vähenee jolloin monet muut asiat jäävät koonaan pois ja niitä on helpompi uudelleen kouluttaa. Koirasi myös kuulostaa todella stressaantuneelta ja stressi on jatkunut pitkään, joten lääkitys voisi tulla myös yhdeksi vaihtoehdoksi, jolloi koiran serotonitasoa aivoissa nostetaan ja koira on rauhallisempi ja stressitömämpi sekä vastaanottavasiempi uusien asioiden opettelussa. On olemassa myös kotikonsteja serotonintason nostoon.

PiaW

PiaW
Viestimäärä: 10

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Keskiviikkona, 06.07.2011 klo 23:33  
+
0
Ymmärsit oikein, yksinolo ei suju. Mistä eroahdistus voi johtua, kun vain toinen koirista kärsii siitä ja samoissa oloissa ovat kasvaneet? Mitä kotikonsteja tarkoitat?
Onneksi koira pystyy rentoutumaan kotona, jos ympäristö on rauhallinen, jotta stressitaso ei kuitenkaan koko ajan ole korkeimmillaan. Korjausta se silti tarvitsee.
2 x Kleinspitz, 1 x Chihuahua
(Viestiä on muokattu keskiviikkona, 06.07.2011 klo 23:35)

zirppa

zirppa
Viestimäärä: 219

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Torstaina, 07.07.2011 klo 02:59  
+
0
Koiran itsetuntoa voi vahvistaa vetoleikillä jossa koira voittaa, samoin kehumalla ja palkkaamaal kun se on reipas. Laitoin yv:tä

blanko

blanko
Viestimäärä: 1890

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Torstaina, 07.07.2011 klo 08:55  
+
0
Mä voisin kommentoida omasta ongelmasta tähän ketjuun, koska kuulosti vähän samalta kuin aloittajan ongelma.

Koirani on viime aikoina ruvennut stressaamaan ihan älyttömästi lauman hajoamisesta. Se ei ole koskaan ollut hirveän hyvä olemaan yksin. Aamuisin jää ihan tyytyväisenä yksin kun lähtörutiinit ovat samat, mutta jos jätän sen jotenkin nopeasti ja rauhattomasti yksin, se alkaa ulista. Lopettaa kuitenkin jossain vaiheessa ja käy nukkumaan. Tätä en siis varsinaisesti koe ongelmana, vaan ongelmaksi on muodostunut tuo lauman hajoaminen.

Eilen mentiin käymään poikaystävän ja hänen vanhempiensa kanssa jäätelöllä kaupungilla, koira oli siis mukana. Mentiin paikan päälle yhdessä, sitten kun päästiin perille, lähdin koiran kanssa vähän sivummalle pissattamaan sitä. Koira teki pissat, ja sitten sille tuli ihan järjetön kohtaus ja se alkoi vetämään ja rimpuilemaan ja kiljumaan täyttä kurkkua, vaikka muu porukka istui terassilla noin 10 metrin päässä. En saanut millään koiraa rauhoittumaan, mutta en olisi halunnut antaa periksi ja päästä sitä muiden luo kun sillä oli tuollainen kohtaus. Lopulta oli kuitenkin pakko mennä, koska kiljuminen rupesi varmasti jo häiritsemään muita paikalla olleita ihmisiä...

Samanlainen kohtaus tuli pari päivää sitten, kun menin ystäväni kanssa hakemaan hänen marsujaan hoidosta kotiin, ja koira oli mukanani. Koira oli ihan älyttömän kiinnostunut marsuista, ja katseli niitä innoissaan. Kun häkki nostettiin ylös ja sitä meinattiin lähteä kantamaan, koira rupesi kiljumaan täyttä kurkkua. Nostin sen syliin ja se raapi ja rimpuili ihan älyttömästi. Marsuhäkki vietiin kadun toiselle puolelle ystäväni kotiin ja koira kiljui koko matkan. Se rauhoittui vasta kun häkki oli paikallaan ja se pääsi haistelemaan.

Tuollaisia kohtauksia on välillä tullut viimeisen kuukauden, parin aikana. Olen ihan hämilläni, koska en tajua mistä on kyse. :neutral:

Koira ei muuten myöskään osaa kävellä nätisti jos mukana on joku toinen ihminen tai koira. Se alkaa vetämään älyttömästi ja vaikuttaa stressaantuneelta. Aivan kuin sillä olisi kiire päästä eteenpäin, jotta se ei jäisi jälkeen ja ettei sitä jätettäisi yksin.

Koira oli polvileikkauksessa 6 viikkoa sitten, eikä vieläkään saa riehua tms. Sillä olisi hirveästi energiaa purettavana ja parhaani mukaan niitä yritänkin purkaa, mutta se tuntuisi tarvitsevan oikeasti nyt vain sitä riehumista ja juoksemista, ei aivojumpat enää riitä... Voisiko leikkaus ja rauhallinen toipilaan elämä olla stressin ja näiden kohtauksien takana?

Muoks. Virheet...
(Viestiä on muokattu torstaina, 07.07.2011 klo 08:56)

Misteli

Misteli
Viestimäärä: 703

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Torstaina, 07.07.2011 klo 20:55  
+
0

blanko kirjoitti:

Eilen mentiin käymään poikaystävän ja hänen vanhempiensa kanssa jäätelöllä kaupungilla, koira oli siis mukana. Mentiin paikan päälle yhdessä, sitten kun päästiin perille, lähdin koiran kanssa vähän sivummalle pissattamaan sitä. Koira teki pissat, ja sitten sille tuli ihan järjetön kohtaus ja se alkoi vetämään ja rimpuilemaan ja kiljumaan täyttä kurkkua, vaikka muu porukka istui terassilla noin 10 metrin päässä. En saanut millään koiraa rauhoittumaan, mutta en olisi halunnut antaa periksi ja päästä sitä muiden luo kun sillä oli tuollainen kohtaus. Lopulta oli kuitenkin pakko mennä, koska kiljuminen rupesi varmasti jo häiritsemään muita paikalla olleita ihmisiä...

Samanlainen kohtaus tuli pari päivää sitten, kun menin ystäväni kanssa hakemaan hänen marsujaan hoidosta kotiin, ja koira oli mukanani. Koira oli ihan älyttömän kiinnostunut marsuista, ja katseli niitä innoissaan. Kun häkki nostettiin ylös ja sitä meinattiin lähteä kantamaan, koira rupesi kiljumaan täyttä kurkkua. Nostin sen syliin ja se raapi ja rimpuili ihan älyttömästi. Marsuhäkki vietiin kadun toiselle puolelle ystäväni kotiin ja koira kiljui koko matkan. Se rauhoittui vasta kun häkki oli paikallaan ja se pääsi haistelemaan.

Tuollaisia kohtauksia on välillä tullut viimeisen kuukauden, parin aikana. Olen ihan hämilläni, koska en tajua mistä on kyse.



Minulla tuli ekana mieleen, että yrittääkö koira kiljumalla komentaa teitä? Jos toimitte siten kuin koira ei halua niin se alkaa mekkaloida saadakseen periksi. Marsunhäkki muualle -> kiljuminen -> koira häkin luo -> rauhoittuminen. Ehkä tällaisissa tilanteissa pitää vain yrittää rauhoitella koiraa ja saada sen huomio muualle (itseesi). Koira voi tietää, että kiljumalla mamma antaa periksi ja siten siis pompottaa teitä. Ne on fiksuja otuksia. :wink:

blanko

blanko
Viestimäärä: 1890

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Perjantaina, 08.07.2011 klo 07:28  
+
0
^ No enhän tietysti voi tietää, mutta sillä on kyllä ihan erilainen ääni sellaista "kinuamista" varten. Sellaista ääntä se esimerkiksi pitää aamuisin kun haluaisi meidän sänkyyn. Tai kun haluaa huomiota. Ja noissa kiljumiskohtauksissa koira on ihan selvästi hätääntynyt eikä paljon näe tai kuule mitään. Sydän alkaa hakata tuhatta ja sataa ja koira menee ihan ylikierroksille ja sillä riuhtomisella ja kiljumisella saa itsensä vielä enemmän sekaisin.

Eikä se aina ole ollut tuollainen, vasta pari kuukautta.
Kuulostaako tää noiden lisäysten jälkeen vieläkin sellaiselta "kinuamis"huudolta?

zirppa

zirppa
Viestimäärä: 219

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Perjantaina, 08.07.2011 klo 08:11  
+
0
Jos koira on tottunnut siihen että lauma on aina koossa on yht'äkkinen ero sille traumattinen kokemus. Sitä voisi lähteä kouluttamaan niin etä teistä toinen ottaa koiran vuorotellen ja toinen menee vähänmatkan päähän, se jolla on koira namittaa ja kehuu koiraa. Toinen on sen matkan päässä että koira ei mene aivan paniikkiin. Jos näin käy niin silloin pitää odottaa että koira rauhoittuu, vaikka siihen menisi tunti. Sen jälkeen toinen voi tulla takaisin. Myös silloin kun toinen tulee takaisin jos koira innostuu paljon ja alkaa vinkumaan ja hyppimään, vetämään niin lähestyjä pysähtyy ja odotetaan kunnes koira rauhoittuu, vasta silloin jatketaan matkaa. Nämä todellakin niin päin että teistä toinen lähestyy koiraa ei niin että koira lähestyy ihmistä.

Tässä on tarkoituksena että koira voi hyvin vaikka toinen meneekin pois, ja kun ihminen tulaa takaisin niin se on juuri niinpäin että ihminen tulee, eikä niin että koira menee ihmisen lukse. Näin saadaan vetäminen pois. Vaikea sano kuinka kauan pitää treenata näkemättä, mutta ei kannaata masentua jos muutaman kerran jälkeen asiat eivät vielä etene. Sitten kannattaa muistaa että kun toinen tulee takasiin koiran luokse niin ei tervehdi sitä ylitsevuotavasti.

blanko

blanko
Viestimäärä: 1890

VS: KOIRASSA JOTAIN "MäTää" - Perjantaina, 08.07.2011 klo 10:49  
+
0
^ Kiitos taas hyvistä neuvoista :)

Pitää ruveta tosiaan treenaamaan, tuskinpa toi muulla rauhoittuu. Edelleen vain ihmettelen sitä, että mistä tää käytös oikein on tullut, koska aikaisemmin koira ei ole ollut tuollainen.

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28864
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä7247
Viestejä yhteensä548389
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään1
Viestejä kirjoitettu tänään5
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös266225
(Tilastot päivitetty viimeksi 23.03.2025 klo 11:30)