KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Maanantaina, 23.01.2012 klo 20:35
Koirien "uusiolauman" ongelmat
kiivilintu

Viestimäärä: 2242
Aloitinpas uuden ketjun kun tää ei ihan tuntunut kuuluvan mihinkään olemassa olevista.
Elikkäs. Mulla muuttui elämä niin, että yhtäkkiä koiria onkin Jedin lisäksi tällä hetkellä kaksi kappaletta ja lenkkeily tuottaa pikkusen ongelmia. Koirina tosiaan on reilun vuoden ikäinen cockeri, 5-vuotias shelttinarttu ja 6-vuotias huskyuros (leikattu). Kaikki osaa kävellä remmissä, normaalisti ei ole mitään vetämisiä (huskylla ja cockerilla käytössä kuonopannat) yms. Yksittäin kun kävelee niin kaikki menee täydellisesti, ohitukset ihan loistavasti ja ei mitään ongelmia. Pikkukoiratkin menee hienosti kahdestaan ilman minkään näköisiä ongelmia, mutta sitten kun nappaa kaikki kolme remmiin niin ongelmat alkaa. Jokaisen koiran kohdalla (vaikka koira olisi autotien toisella puolella) husky hyppää pystyyn (ei oikeestaan yritä edes vetää sinne toisen koiran luo välttämättä, kunhan isottelee), sheltti saa räkytyskohtauksen ja Jedi, joka normaalisti ohittaa ihan loistavasti, menee mukaan siihen haukkumiseen. Huskyn kanssa kahdestaan kun ollaan niin namin takia se tekee mitä vaan myös ohituksessa ja tuntuu oikeesti lukevan sun ajatukset, mutta kun nartut on mukana niin tuntuu että siltä katoo korvat ja käytöstavat. Oon yrittänyt tosiaan sitä, että ulkoiluttaisin huskya yksinään ja ns. ratkoisin ohitusongelmat siinä, mutta kun siinä tilanteessa ei ole ongelmia. Koira ottaa kontaktin ihan loistavasti ja kun on namikäsi siinä kuonon edessä niin muut koirat on ilmaa. Pienten kanssa ohitukset menee ilman namejakin kun antaa "ohi"-käskyn ja niiden kanssa voi esim. metsässä ohittaa myös ilman remmiä ja ne ei lähde perään haistelemaan vaan menee nätisti ohi.
Sama juttu sitten esim. koirapuistoilussa. Jos vien huskyn yksinään niin se tulee joka vihellyksestä luokse ja kiehnää jaloissa ja on sellanen koira, jota tuntemattomat kehuu ja kadehtii. Ja pienet sitten myös. Mutta kun kaikki kolme on yhdessä niin se on jotain ihan hullunmyllyä. Kauhea räkytys muille koirille, joskus myös ihmisille, huskylla kauhea uhoaminen aidan takaa ja muutenkin sellaista kukkoilua. Ja kun pyydät koiria luokse niin husky jää pyörimään ja ei edes korvaansa lotkauta. Jotenkin se muuttuu ihan eri koiraksi ja siltä katoaa kaikki kunnioitus. Ja kyse ei ole siitä, etteikö sitä olisi koulutettu kävelemään remmissä, koska omistaja mm. rullaluistelee sen kanssa ilman ohitusongelmia. Ongelmat ilmenee, kun kaksi pientä on mukana.
Onko muilla esiintynyt tällaista, kun on laitettu yhteen aikuisia koiria? Miten ootte näissä tilanteissa toiminut? Itse oon miettinyt, että lähtisin nyt korjaamaan tilannetta niin, että ottaisin ton ilmeisimmän ongelmaparin eli cockerin ja huskyn (koska husky ja sheltti on ollut koko elämänsä yhdessä ongelmitta ja cockeri ja sheltti toimii hyvin yhdessä) ja rupeisin niitä kahdestaan työstämään esim. juurikin ohitustilanteissa, koittaisin lahjoa jonkun kaverin kävelemään koiransa kanssa ohi. Kuulostaako millaiselta idealta? Jotenkin tuntuu niin hölmöltä työstää yhtä koiraa, koska yksistään sillä ei ole mitään ongelmia mihinkään suuntaan. Vinkkejä ja ideoita aiheeseen otetaan vastaan...

Pääosassa Jedi ja ne toiset.
pampulainen

Viestimäärä: 455
Voisitkohan saada paremmin apuja äidiltäsi kuin täältä. Äidilläsi on lauma, ei ilmeisen helppo. Hän näkee laumasi ja koirien käytöksen, joten ratkaisut voivat olla lähempänä kuin arvaatkaan. Sellaiset joiden hallinta perustuu yksilön kouluttamiseen, eivät välttämättä tarjoa apua lauman hallitsemiseen.
Lauman hallitsemisen kannalta nakeista on pitänyt päästä eroon jotta ohitukset ja luoksetulot toimivat kuten kuuluu, kunnollisen hallinnan kannalta katsottuna.

Sinji

Viestimäärä: 572
Mun mielestä taas Kiivilinnun idea kuulostaa hyvältä. Tuota kannattaa kyllä kokeilla. Jospa saisit kaverin lahjottua koiran kanssa treenaamaan ohituksia, ja aloittaisitte mahdollisimman pitkällä matkalla (esim. jonkun pienen kadun eri päistä). Mä en ole mikään koulutusekspertti, mutta mun maalaisjärjen mukaan sun pitäisi palkita Jedi ja husky jo toisen koiran näkemisestä ja reagoimatta jättämisestä. Siitä sit pikku hiljaa pienentämään välimatkaa, palkka aina reagoimattomuudesta, eli ennen kuin ollaan liian lähellä ja ennen kuin yksikään murahdus kerkiää tulla. Tää on varmasti aika hankalaa. Siksi oliskin hyvä, jos saisit kaverin auttamaan tilanteeseen, niin voisitte suunnitella tilanteelle toimintatavat. Voisitte sopia vaikka niin, että kun hän tulee koiransa kanssa vastaan, etenee rauhallisesti, tai on vaikka paikallaan ja te etenette, mutta heti kun jotain soraääniä alkaa kuulua, kaveri poistuu koiransa kanssa näkyvistä, sun koirille ei palkkaa, tai voit torua tai tehdä jotain mikä sulla on ollut tapana tehdä merkiksi siitä, että väärin meni. Ja sit uusi yritys.
kiivilintu

Viestimäärä: 2242
Muuten kysysinkin äidiltä, mutta kun ne asuu maalla omakotitalossa ja lenkit tehdään metsässä jossa ei oo varmaan koskaan tullut muita koiria vastaan ja remmilenkeillä on mukana maksimissaan kaksi koiraa aina. Oon varmaan ainut hullu joka on vienyt kaikkia silloisia bulleja kerralla remmissä tiellä 
Ehkä mä vaan tosiaan rupean pitkän kaavan mukaan tekemään joka päivä lenkkiä Jedin ja huskypojan kanssa ja sitten erikseen pikkusten kanssa. Hiljaa hyvä tulee. Mietiskelin tossa myös esim. vinkulelun kantaminen taskussa mukana voisi olla hyvä idea, koska sillä saa koirien huomion kääntymään takaisin muhun.

Tutuli

Viestimäärä: 3982
kiivilintu

Viestimäärä: 2242
Ei oo hoidossa vaan oon tässä viettänyt aika reilusti aikaa yhden tietyn ihmisen kanssa...
Ja sieltä tuli sitten kaksi kakaraa kaupan päällisiksi.

Pääosassa Jedi ja ne toiset.
Tutuli

Viestimäärä: 3982
^No siinä kasvo lauma sitten kertaheitolla kolminkertaseks.
Laittele joskus lisää kuvia tonne aikuistepalstalle, ois kiva nähä kuvia, on niin hauska kokoonpano teiän laumassa.
Ja varsinkin Uutista (ihana nimi!) ois kiva nähä lisää kuvia. 
Kolmen koiran taluttaminen on kyllä varmasti tosi vaikeeta, ellei ne sit osaa kulkea tasasesti poukkoilematta. Mulla menee hermot jo kun oon lenkillä Alissan ja siskon Armin kanssa. Toinen haluais pysähtyä koko ajan haistelemaan ja toinen poukkoilee pennun innollaan sinne sun tänne.
Mut tsemppiä treenaamiseen!
Ai niin, tohon koirapuistojuttuun mun piti vielä kommentoida. Alissa tekee ihan samaa, jos Armi on samaan aikaan puistossa. Jos Armi leikkii muiden koirien kanssa, Alissa räkyttää niiden ympärillä vähän ku komentaen. Todella rasittavaa... En tiiä, onko se sit jotain oman lauman puolustusta vai harmittaako sitä, kun Armi ei leiki sen kanssa?

Shetlanninlammaskoira Alissa 23.11.2008
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006

(Viestiä on muokattu lauantaina, 28.01.2012 klo 15:55)
eepi78

Viestimäärä: 5693
Kiivilinnun idea kuulostaa muuten hyvältä, mutta sen kaverin ja koiran pitäis sit olla sellainen mitä nää koirat ei oo tavanneet jotka tuppaa riekkumaan siellä remmissä. Ainakin omalla ex-remmirähjällä huomasin, että jos ohitusharjoituksia tein tuttujen koirien kanssa niin ihan yhtä tyhjän kanssa, ei se rähissyt ollenkaan vaan ohitti tosi hyvin. Mutta auta armias jos se koira oli vieras niin kauheet hepulit alkoi. Jos asut jossain pk-seudulla niin mä voin tulla häiriöksi uros-labbiksen kanssa, jolla ohitukset on itselläänkin vielä hakusessa vaikka ei kauheesti enää rähisekään. Satunnaisesti kyllä.
Koirapuistoilusta vielä.. lauman kanssa on aina arveluttavaa puistoilla. Joko ne leikkii sulassa sovussa kaikkien kanssa, tai sitten ei. Siinä laumassa voi olla yksi sellainen koira joka terrorisoi kaikkia ja kaikkea ja vahtii muita lauman jäseniä muilta koirilta yms. Sen takia mä en tykkää puistoilla omna koiran kanssa jos siellä on koiralaumoja samalta omistajalta, koska tuo on joutunut aikoinaan just tollaisen lauman körmyyttämäksi ja siitä ei hyvä seurannut lopulta. Koira alkoi pelkäämään sitä kolmikkoa.

Kotona labradorinnoutaja Taavi (27.3.2006) ja Aapo (22.5.2012), marsut Toivo, Vertti, Vilja sekä Illusia sekä kääpiöhamsteri talvikko Myy.
(Viestiä on muokattu lauantaina, 28.01.2012 klo 18:40)
Tutuli

Viestimäärä: 3982
^No joo, selvästikään meillä ei ainakaan oikeen toimi toi laumana puistoilu, vaikka ei ookkaan ku kaks koiraa. Tänäänkin oltiin puistossa, eikä Alissa tehny oikeestaan muuta, ku juoksi Armin perässä ja räkytti vieressä sen leikkiessä muiden kanssa. Ja jos Alissa meni leikkimään jonkun muun kanssa, niin Armi juoksi perään ja koitti mennä siihen väliin.
Ei kovin rentouttavaa...

Shetlanninlammaskoira Alissa 23.11.2008
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28951 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 7365 |
Viestejä yhteensä | 548693 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 3 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 4 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 266248 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 21.04.2025 klo 08:15) |