Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Maanantaina, 26.11.2018 klo 09:38

Kuva eleiden tulkinnasta

Käpälämäki

Käpälämäki
Viestimäärä: 8

KUVA ELEIDEN TULKINNASTA - Maanantaina, 26.11.2018 klo 09:38  
+
0
Netistä löytää pilvin pimein kuvia yksittäisen koiran erilaisten asentojen ja eleiden merkityksistä. Etsiskelin aikani, mutta en silti löytänyt vastaavaa havainnollistavaa kuvaa koirien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Osaisikohan vaikka joku täällä tehdä moisen? Ei sillä, että tarvitsisin tässä kamalasti apua tulkintaan, mutta aina voi oppia uutta ja aihe kiinnostaa paljon. Meinaan siis sellaista havainnollistavaa kuvaa, jollainen esimerkiksi "Boogie the Boston terrier"-istä on tehty, mutta kahden tai useamman koiran välisistä tilanteista ja eleistä.

Muoks: Tämä tuli mieleen kuvasta, jonka otin omasta ja kaverin koirasta. Siinä näkyy todella selvästi koirien vuoropuhelu niiden kehoissa ja aloin pohtia, mitä kaikkea siinä viestitäänkään. Koitin verrata asentoja tuollaiseen yksittäisen koiran elekieli-kuvasarjaan, mutta eihän mikään niistä kerta kaikkiaan vastannut ko. asetelmaa, kysehän on monimutkaisemmasta asiasta kun tilanteessa on kahden koiran "keskustelu".
Nenä meidän - tapahtukoon sinun tahtosi.
(Viestiä on muokattu maanantaina, 26.11.2018 klo 09:45)

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28165
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6323
Viestejä yhteensä545659
Uudet käyttäjät tänään4
Viestiketjuja aloitettu tänään2
Viestejä kirjoitettu tänään8
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265827
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.04.2024 klo 21:15)