Koirat.com

Kaisa Hilsa selitti ainakin mulle, että esim. seuraamisen tai muun pitkäkestoisen suorituksen opettamisessa on kätevää, että on erikseen singnaali, joka merkkaa palkkion menettämistä, sillä harjoittelun edetessä pitkäkestoisessa suorituksessa palkkausvälit pitenevät pikkuhiljaa, jolloin on vaarana, ettei koira tiedä että kestääkö palkan saaminen siksi, että se tekee jotain väärin vai siksi, että nyt harjoitellaan kestoa. Osa koirista voi paineistua paljonkin, jos ne eivät tiedä mitä niiltä halutaan, jolloin esim. seuraamisen aikana koira voi alkaa paineistumaan ja sitä kauttaa myös suorittamaan virheellisesti, jos se ei tiedä mitä siltä juuri sillä hetkellä halutaan.

^pitkäkestoisissa suorituksissahan aikaa pidennetään sitä mukaan mitä koira kestää. Eli ei anneta sen mieleen juolahtaa 'teenkö nyt jotain väärin' vaan se palkka tulee oikeasta jo ennen tota.

Sysikoira kirjoitti:

Tai jos koira on kauempana, ja näkee vaikkapa jäniksen. Vaikka se on opetettu ottamaan minuun kontaktin (joko pysähtyy ja katsoo minuun, tai tulee luo ja katsoo jos on kauempana), ei se ole vielä satavarmaa, esim. jos jänis säntää ihan läheltä yhtäkkiä. Silloin sanon terävästi signaalin ja koira lopettaa. Jänis on sille palkka, ja se menettää sen jos tekee väärin. Oikein toimimisesta voi päästä perään, tai saada korvaavan palkan minulta....

Mielenkiintoista! Meillä on ongelmana nimenomaan nuo rusakot, kissat yms. riista mikä etenee 'maata myöten'. Ns. tavallisesta linnusta tai mistä vaan muusta saan kontaktin heti, mutta jumankekka ku riistaa on ollu vaikee harjotella.. Jos omaehtoinen kontakti ei jostain syystä tipu, koira tottelee jalan maahan rasauttamista tai käskysanaa erittäin hyvin, mutta ei noissa tilanteissa.

MITEN olet Sysikoira saanut signaaliäänestä niin vahvan, että koira luopuu riistan ajosta? Onko koirasi miten riista-/paimennusviettinen? Mun otus ku näkee riistaa, se vetää itsensä alle sekunnissa sellaseen mielentilaan, ettei mun ns. ympäristön kontrolloimisella oo siinä mitään saumaa. Paimennus-saalis-mikälie vietti herää ja sit se on menoa se. Siksi olenkin tässä nyt miettinyt mitä hemmettiä mä teen: kauko-ohjattava sitruunapanta on aika vahvoilla, kun tuolla on riistan ajoon nyt niin voimakas mielleyhtymä ettei sitä ihan hevillä kitketä.

muoks//

Sysikoira kirjoitti:

PRKL on kaikkein vahvin, ja tarkoittaa että koira teki ehdottoman väärin ja kaikki kiva loppuu, lisäksi sille tulee jotain epämiellyttävää ja se saa rangaistuksen. Ainut keino välttää rangaistus on passivoitua täysin -olla hyvin alistunut minua kohtaan. Tuota en käytä kuin äärimmäisen hätätilanteissa. Olisiko viimeksi puoli vuotta sitten, kun koira pyrähti jäniksen perään ilman lupaa vaikka olen opettanut, että aina ensin otetaan katsekontakti. En usko, että tarvitsee enää käyttää. Silti koira muistaa sen, kun on pentuna ehdollistettu, vaikka käytänkin hyvin harvoin, vain silloin kun koira rikkoo opetettua sääntöä törkeästi.

Miten sait tässä rangaistua koiraa oikea-aikaisesti? Jos mun koira lähtee jänön perään, en voi rangaista sitä enää kun se tulee takas, siinä probleema..

Rez:
Tämä onkin ylpeydenaiheeni, mistä voisin kirjoittaa vaikka romaanin (varoitus jo etukäteen) :D
Olen oppinut tämän kantapään kautta. Nimittäin edellisen koiran kanssa mulle kävi niin, että pääs liian monta kertaa luvatta perään ja en voinut koskaan kunnolla luottaa siihen riistan suhteen. Totteli, jos ehdin huomata pupun ensin ja kielsin terävästi, mutta jos se oli kauempana tai huomasi pupun/fasaanin ensin, ei kuullut enää mitään. Kissojen, lintujen ym. suhteen oli hallinnassa, mutta jäniksiin oli ehdollistunut jo niin vahvasti ja ovathan ne aitoa LIHAA :P Sen kanssa tein myös virheen, että rankaisin ajosta tultua, joten alkoi tulla hiipimällä, viivytellen ja rauhoitellen takaisin. Ehdollistui siis väärin. Eli kun oli ajanut ja olis halunnut takaisin, ei uskaltanutkaan tulla vaan seuraili mua kauempaa. Aloitin aivan alusta, sillä en nähnyt enää muuta mahdollisuutta. Pidin koiran hihnassa (vaikka muuten totteli hyvin) ja opetin vahvaksi seisahtumiskäskyn. Koiralle on helpompaa ajosta seisahtua, kuin tehdä täyskäännös, päästää saalis karkaamaan silmistään ja tulla omistajan luo. Kun se pysähtyy, se saa silti vielä seurata ihanaa otusta katseellaan. Pysäyttämiseen voi myös käyttää ääntä jos haluaa/tarvitsee. Sen sijaan jos luoksetulon karjaisee, omani ainakin matelee luo ja sitä en halua; sillä pelkään että luoksetulokäsky kärsisi tästä muulloinkin. Siksi mieluummin ensin keskeytän, vaikka sitten karjaisulla, ja vasta sitten kutsu (minulla on erikseen "ikävien tilanteiden kutsu", johon koira on ehdollistettu), tai haen koiran (koska kutsusta palkkaan lähes aina, ja kutsu itsessään on koiralle palkitsevaa). Harjoittelin ensin seisahtumisen varmaksi pallojen, varisten, koirien ym. suhteen, vasta kun kaikissa muissa tilanteissa sujui, pysäytin jäniksen perästä. Olin opettanut, että pysähtyä pitää, on pakko, mutta myös palkan saa jos tottelee heti. Palkkasignaali tietysti myös. Niinpä kun pysähtyi jäniksen nähdessään käskystä, annoin signaalin (+ lähdin karkuun) ja hirmu saalisleikkihepulit eli sai purkaa viettinsä minun kanssani ja "unohti" jäniksen kun tavallaan sai 1. jahdata, 2. saalistaa 3. tappaa korvaavan jänön kanssani. Kun toistin tätä tarpeeksi koirani kanssa, ja pidin huolen ettei enää ikinä päässyt perään hallitsemattomasti, se alkoi pysähtyä jo kun näki jäniksen (siis kuten seisojat :D). MUTTA koska vanhat muistot olivat, koira lähti joskus perään, joskus ei. Eli en saanut siltikään enää luotettavaksi. Kun se huomasi, että perään pääsee sittenkin (jänis tuli yllättäen ja käskyni ei pysäyttänyt), ongelma oli taas. Ainut ratkaisu oli olla skarppina, jotta ehti sanoa käskyn ennen kuin koira kiihtyi liikaa (yleensä kiihtyi siitä, kun jänis lähti karkuun. Toki jo hajusta, ja siitä että näki jäniksen liikkuvan hitaasti/istuvan, mutta pakoon ryntäävä oli pahin).
Eli koska en alusta asti opettanut oikein ja ollut ehdoton, en saanut enää varmaksi. Mikään ei ole koirasta hauskempaa, kuin jahdata jänistä, ei ainakaan niistä koirista jotka minä tunnen.. Pikkupuudelikin tajuaa pupun perään.. Ja kielletty hedelmä houkuttaa eniten.

Sysin kanssa sen sijaan viisastuneena päätin heti, että tämähän tottelee riistan suhteen. En lannistunut siitä, että koiralla näkyi kiinnostus kaikkeen liikkuvaan jo pentuna: se lähti pyörien, koirien, lehtien oikeastaan kaiken liikkuvan perään haukkuen. Eikä pysynyt edes toisen koirani lähellä, vaan huiteli missä sattuu. Tämä oli hyvä, sillä en luottanut koiraan hetkeäkään pentuna, vaan panostin ensin koulutukseen, ennen kuin aloin pitää irti. Jos se olisi ollut kiva mammanmussukka joka pysyy lähellä, olisi saattanut pitää koko ajan vapaana, ja yhtäkkiä esim. jäniksen nähdessään koira olisikin lähtenyt ja väärä malli olisi vahvistunut. Koska ajattelin, että tässä on haastetta ja aloin järjestelmällisesti kouluttaa, en antanut tilaisuuksia karata vaan ajattelin kaiken mitä tein koulutuksellisena.
Aloin jo pikkupennusta harjoittelemaan tavoitteena, että koira tulee ajosta kutsusta, ja ettei se mene koskaan ilman lupaa liikkuvan perään. Mikä tahansa on sallittua, mutta vain minun luvallani. Koira saa astua jalkaani, saa paimentaa lehmiä, saa jahdata jäniksiä, mennä kiimanartun luo.. minun pitää vain olla skarppina, sopia ihmisten kanssa arjenomaisia treenejä, käyttää mielikuvitusta.
Jotta asia olisi koiralle selkeä, päätin opettaa että minkään liikkuvan perään ei saa rynnätä ilman lupaani. Eikä mitään saa syödä ilman lupaani (hah, yhtenä päivänä koira jäi jälkeen, ihmettelin hieman niin kohta se juoksi leipä suussaan viereen kävelemään ja otti kontaktia. Tai jos heitän namin tai nami on valmiiksi maassa, ottaa kontaktin). Eikä mielenkiintoisen kohteen luo saa mennä ilman lupaani. Opetin luvan kysymiseksi katsekontaktin. Se pätee kaikkeen. Jos koira haluaa sänkyyn, se katsoo minua, jos en anna lupaa, jää lattialle, jos annan, hyppää viereen. Katsekontaktin ottaminen ei haittaa, se ei vie kuin alle sekunnin. Joten minua ei haittaa se, vaikka koira joskus ottaisikin turhaan kontaktin. Sitten vain kerron, mitä tehdä. Jos olisi aivan ihana päästä kiimaisen nartun luo, koira tietää että sinne pääsee vain minun kauttani. Vaadin aina vain enemmän pikkuhiljaa, ennen kuin saa haluamansa.
Esim. aluksi koirapuistoon mennessä vaadin katsekontaktin, sitten istumisen, sitten pari temppua, sitten sivulletulon, luoksetulon, luoksetulon puiston ohi, pidempää katsekontaktia, katsekontaktissa kävelyn portille asti, nykyään jo jopa säntillistä seuraamista ja pitkiäkin käskysarjoja, kuitenkin niin että koira on koko ajan innoissaan ja kokee puiston palkkana. Eli jos etenee liian nopeasti, joutuu vaatimaan liikaa josta koira paineistuu eikä pysty keskittymään ja siitä tulee lisää ongelmia (tämäkin kantapään kautta..) Jopa niin, että se alkaa ehdollistua että kohde on epämiellyttävä/vaarallinen. Siksi siis paljon toistoja ja hidas eteneminen, mutta ei jää junnaamaan paikoilleen. Mietin aina, mitä koira haluaa. Koska se haluaa koirapuistoon, se kokee palkitsevana sinnepäin menemisen ja ikävänä poispäin menon. Sen sijaan jos se saa mennä puistoon päin ja katsoa leikkiviä kavereita, nyppäys tai ärähdys samalla ei merkitse paljoa. (Pakotteenkin täytyy aina merkitä jotain. Nyppäys merkitsee koiralleni, että se teki väärin ja palkkio poistuu (joutuu vaihtamaan suuntaa). Mutta vedä-käskystä vetää iloisesti kuitenkin.
Eli ehdollistuminen on kova sana meillä. Olen huomannut että ehdollistun itsekin vahvasti, eikä siihen auta ihmisilläkään järki. Jos sitä käyttää valttina, se on aivan loistava voimavara. Ehdollistuminen voi olla koirankouluttajan paras ystävä tai pahin vihollinen)
Vaan se merkitsee, että se joutuu vaihtamaan suuntaa eikä saa katsella muita. Niinpä tein niin, että 1. odotin että koira itse katsoo minuun. Päästin pentuna jo tästä leikkimään, HUOM. vapautussanalla vain. Jos pentu alkoi riekkua tai haukkua, rivakka suunnanvaihto ja jos koetti hyppiä koirapuistoon päin, jokaisesta koiran nyppäisystä isompi nyppäys minun taholtani (+ signaali esim. mennään). Ajoitus tärkein. Heti, kun otti kontaktin ja kulki nätisti toiseen suuntaan, HYVÄ ja suunnanvaihto. Tätä niin, että pentu meni vetämättä ja katsekontaktia ottaen puistoon. Nykyään taas jos esim. seuraamisessa ei keskity kunnolla (=katsekontakti katkeaa, tai ei pidä paikkaansa priimasti), sanon palkanmenettämissignaalin ja usein vielä tehostukseksi vaihdan suuntaa. Tosin nykyään harvoin tarvitsee enää muistuttaa, ja hihnaa ei enää tarvita koska koira tietää että minun sanani on sille vapautus.
Minä olen ikäänkuin avain kaikkeen ihanaan. Aluksi asiat täytyy järjestää niin, että koira todella luulee näin olevan. Sillä on aivan turha hakea koira jälkeenpäin "karkureissuilta". Hihna on oiva apuväline. Laskin irti vain, kun olin aivan varma että koira tottelee minua. Niin teen edelleen. Esim. jos ei olla pitkään aikaan nähty riistaa, ja epäilen muistaako koira enää miten piti toimia jos mielii perään, vai vievätkö vietit, varmuuden vuoksi otan hihnaan ja testaan miten koira toimii. Niin en pilaa jo opettamaani.

Pyrin jo pentuna ajattelemaan kaiken koiran näkökulmasta. Kaikki, mitä se halusi, se sai katsekontaktilla ja luvallani. Usein ihan vain odotin, että tajusi ottaa itse kontaktin, kun kontaktinottoa oli jo harjoiteltu ruokakupilla ja muilla järjestetyillä harjoituksilla. Myöhemmin myös käskyjä, ennen vapautusta. Tästä syystä tykkään käyttää koulutuksessa myös kaukopalkkaa ja se ei häiritse koiraa. Voin jättää sen ruoan vaikka keskelle ruutuunjuoksemismatkaa, ja se juoksee sen ohi ruutuun, vasta luvalla palkalle. Tosin tietysti vaihtelen palkkaa, eli saatankin yllätyksenä heittää toisen palkan koiran taakse, kutsua luo tai viedä sen sille.
Jänis on meille mitä oivin palkka, se on koiralle niin ihana asia. Kun näen jäniksen, ajattelen: "Jes, mahtavaa häiriötä ja harjoitusta! Ja paras palkka koiralle. Tottelemista täydessä vireessä". Nykyään tekee jo katkeamattomalla kontaktilla seuraamista päästäkseen perään. Jos suinkin voin, annan luvan mennä perään sillä jos en antaisi lupaa liki koskaan, koira latistuisi. Mutta jos en anna lupaa, puran koiran vietin aina muulla tavoin. Koska koiralla on vahva malli pennusta asti, että jänis=katsekontakti (+temppuja)-->lupasana-->perään-->kutsu (pakko tulla, tai jahti katkeaa ikävästi, kutsu on opetettu muissa tilanteissa jo varmaksi)-->saa tappaa omistajalla olevan saaliin/syödä ruoan. Tuossa on paljon samaa, kuin luonnollisessa ketjussakin. Koira joutuu vain tekemään minulle töitä sen sijaan, että luonnossa se etsisi saalista ja tekisi siten töitä ruokansa eteen. Se saa "tappaa" saaliin kanssani, vaikkei se olekaan sama jänis mitä metsässä jahtasi, se saa syödä lopuksi kourallisen ruokaa kanssani ja se on sille mielikuvana jahtaamansa jäniksen syömisestä, niinkuin luonnossa tekisi. Pelaan vain ehdollistumisilla. Oikeasti koira voisi lähteä ja olla koskaan tulematta, jos älyäisi. Tyhmä vain luulee, että minä olen elämän ja kaiken kivan lähde ja turva. Koska ketju on vahva, pystyn muistuttamaan koiraa pienellä asialla, esim. jos ei tarpeeksi nopeasti ota kontaktia jäniksen nähdessään, kun kävelen taaksepäin, muistaa että minun kauttani pääsee ja tulee into piukeena luokseni "anna jo, anna jo!". PRKL on vain hätätilanteita varten. Se on koiralle niin vahva mielleyhtymä, ettei enää tarvitse rangaistusta lisäkseen. Niinpä kun karjaisen sen, koira lopettaa ajon, ja tulee hyvin hitaasti ja matalana luokseni kuin rangaistusta odottaen. En kutsu, koska se olisi koiralle palkka. Tai jos kutsun, se on "TÄHÄN", ikävien tilanteiden kutsu josta koira myöskin tulee matalana.

Yhden kerran on tapahtunut hairahdus, eli koira pääsi karkaamaan jäniksen perään ja lisäksi ei tullut kutsusta. Tilanne oli seuraava: näin jäniksen, ja huvikseni lähdin hiipimään sitä kohti. En tajunnut, että koiralle AINA elekieli on luonnollisin ja sitä se tottelee luonnostaan. Niinpä koira luuli, että "tässä nyt metsästetään yhdessä", vaikken lupaa varsinaisesti antanutkaan. Hiivittiin yhdessä, ja kun jänis oli parin metrin päässä, koira säntäsi luvatta perään. Sen mielestä me metsästettiin jo, ja tyhmä omistaja ois pian karkuuttanut jäniksen jos se ei ois perään lähtenyt. Silloin äimistyin myös niin, että en tajunnut keskeyttää yhdellä kunnon karjaisulla (mikä ois ollu koiralle epälooginen koska luuli että yhdessä metsästetään, mutta ois kuitenkin keskeyttänyt ajon), vaan kutsuin kaikilla epämääräisillä kutsuilla. Koira oli jänön perskarvoissa kiinni eikä kuullut mitään. Onneksi tajusin toimia edes loppuosan oikein: huusin kerran TÄNNE ja lähdin pinkomaan kunnon piiloon. Koira ei meinannut löytää minua, meni paniikkiin ja kun löysi, ignoorasin sen täysin. Onneksi nähtiin pian toinen jänis, joten pystyin testaamaan toimiko ollenkaan se, että koira jäi yksin ja paniikkiin. Koira otti kontaktia upeasti ja muisti vanhan säännön. Sen koommin ei ole ilman lupaa sännännyt perään, meinannut kylläkin mutta jo aikeesta olen sanonut taikasanan (pari kertaa näin käynyt) ja sen jälkeen onnistunut ketju muistutukseksi miten sen pitikään mennä. Näin kävi esim. koirapuistossa, kun heitin pallon ja kaikki muut lähti perään, omakin siinä lauman mukana säntäsi, mutta karjaisin, otin saman uudestaan ja palkka minulta kun ei lähtenyt vaan pyysi lupaa, sitten kolmas kerta niin, että heitto-->muut perään-->oma ottaa kontaktin-->käsky (en muista oliko maahan vai istu vai mikä)-->saat mennä.
Eli tärkeintä on huolella ehdollistaminen ja oikeaan aikaan reagointi, säännöistä mustavalkoisesti kiinni pitäminen. Jänis on ja saa olla edelleen koiralleni kenties maailman ihanin asia. Ei se haittaa, se pysyy hallinnassa koska tietää pääsevänsä vain minun kauttani sinne. Minä taas olen tärkeä, koska vain minun kauttani pysyy elossa; mistään muualta ei saa ruokaa kuin minulta.

Ai niin, se vielä että mikä on sitten kaikkein vaikeinta?
Ei suinkaan totteleminen ennen, kuin koira pääsee haluamaansa, vaan kesken tai jälkeen kun se on jo päässyt. Esim. kun on jo saanut luvan mennä leikkimään, syömään ruokaansa, kosiskelemaan kiimaista narttua tai ajoon. Kaikkein haastavin on, kun koira on juuri päässyt kohteen luo, ei silloin kun se on jo saanut "kyllästyä" siihen. Esim. ajon ensi metreiltä pois saaminen on vaikeinta, samoin juuri kun koira pääsee nuuskimaan nartun pyllyä, tai aloittaa ensimmäisen suupalansa. Mutta tässä kannattaa olla vaihteleva (taas kantapään kautta :D); jos kutsuu koiran pari kertaa juuri, kun se on päässyt kohteen luo, se luulee että pitää saada lupa toisen kerran ja alkaa itse pysähtyä ja ottaa kontaktin. Esim. kutsuin pari kertaa koiran ruokansa äärestä, toisella kerralla kun meinasi alkaa syödä, toisella kun oli vähän maistanut. Ihan iloinen, normaali kutsu, mutta koira luuli että se tarvitsee uuden luvan. Niinpä se alkoi pysähtyä kesken matkan ja katsoa minuun, lupasanasta jatkoi, ja pysähtyi vielä kupilla nosti hetken päästä pään kupista, pyysi taas lupaa.. Tässä ei auttanut muu, kuin rohkaista ja kehua siitä, että söi ekasta käskystä, lyhensin matkaa niin että koira varmasti otti ekalla (esim. nami käteen ja lupasana), ja vahvistin jonkin aikaa vain sitä, että ekalla saa ottaa niinkuin ennenkin. ja olin jatkossa huolellisempi ja vaihtelevampi. Nykyään testaan koiran tottelevaisuutta vaihtelevasti ja eri tilanteissa, ettei tule samanlaista ongelmaa. haluan, että kun lupasana kajahtaa, sen jälkeen ei enää lupia varmistella, vaan koira aktivoituu minuun vasta kun annan uuden käskyn.
Tottelevaisuuden kohteen luota olen opettanut aluksi esim. kutsulla ruokakupin luota, pallon perästä.. Eli aluksi helpommat kohteet, ja niin että tilanne on helppo. Jossain vaiheessa koira ei silti malttaisi tulla. Silloin olen käyttänyt pitkää hihnaa. "PRKL" -kunnon nyppäys hihnasta ja uusi kutsu. Uudesta kutsusta ei palkkaa, mutta kehu. Heti perään samanlainen tilanne, josta koira tulee jos pakko on ollut tarpeeksi ikävä sille ja se on ehdollistunut käskyihin hyvin. Siitä kehu ja palkka. Sitten hieman taukoa, esim. antaa leikkiä muiden koirien kanssa, ja uusi kutsu josta koiran pitäisi tulla taas salamana.
Eli tässä olen joutunut käyttämään pakotetta, jotta koiralle tulisi selväksi että ellei se tottele käskyä, se menettää kaiken kivan mikä sillä on. Eli se tulee kutsusta jo saamansa kohteen luota siksi, ettei menettäisi jo saamaansa, ja jotta voisi saada sen kenties uudestaan tai korvaavan palkkion. Myös jäniksen perässä olen testannut samaa aluksi, eli hihnassa ja hallitusti. Vaadin kutsuun reagoimista HETI, ei yhtään viivettä. Se on koiralle selkeämpi, ja myös itselle.
Yleensä kutsun jäniksen perästä ainakin 2 kertaa, jolloin koira saa kutsusta palkaksi mennä uudestaan jahtaamaan. Vaarallisilla paikoilla en päästä perään vaan puran vietin muutoin, vaikka koiran pitäisi kääntyä heti kannoiltaan ja tulla luo. Silti en halua ottaa riskiä, että se jostain syystä ei reagoisikaan salamana ja jäisi auton alle. Siksi harkitsen aina, ennen kuin annan lupasanan. Harkinta-aikaa onneksi on, sillä koira tietää että jos se yrittää mennä ilman lupaa, se menettää mahdollisuuden palkkioon ja lisäksi maailmasta tulee joksikin aikaa kurja ja tylsä paikka, ja emäntä on vittumainen. Vapaana kuljetaan ja koira tottelee, omaksi hyödykseen. Tuskin tuolla mitään miellyttämisenhalua on, en usko siihen. Jos en kertaa opittuja asioita, ne romuttuvat pikkuhiljaa. Jos en käske enkä tee mitään, koira kulkee kaukana minusta ja puuhailee omiaan. Toki laumaviettiä on jonkinverran, ja sitä olen vahvistanut paljon. Mutta pääosin tottelevaisuus perustuu koiran omaan hyötyyn ja huviin, se tekee sen mikä on kannattavaa.

Anteeksi nopeasti kirjoitettu, hyvin sekava teksti :( Tarkennuksia tai epäselvyyksiä voin korjata. Vähän vaikea selittää, videolla olisi paljon helpompi kertoa. Mutta en omista kameraa, ja ne harvat videot mitä olen saanut kaverin avustamana, ei niissä satu mitään jäniksiä juoksemaan :D Yhdessä demonstroin liikkuvankohteen peräänpääsemismalliamme pallolla: heitin pallon ja näytin miten koira reagoi (pysähtyi, katsoi minuun, kutsuin, annoin luvan, käskin irti, annoin saalistaa namin, heitin, kontakti, vapautus, kutsu juuri kun koira aikoo ottaa pallon suuhun..)

Sysikoira: Minä ihailen sinun kärsivällisyyttä ja tekniikkaa ja omistautumista! En osaa muuten kommentoida!

^^ KIITOS tuhannesti selvityksestä! Vaikka vastaehdollistamisen olen itsekin tehnyt huolella, niin tuo riista valitettavasti jäi omaa tyhmyyttäni täysin huomiotta. Jossain vaiheessa vaan huomasin kun koira katseli variksia kiinnostuneena, että voi pa*ka.. Kaikki energia meni alkuun autojen, pyörien, niiden lehtien jnejne. paimennuksen sammuttamiseen. Valitettavasti tuskin luotan tohon eläimeen koskaan 100-prosenttisesti riistan suhteen, niin hienosti vaikka kaikki muu sujuukin.

Ollaan saatu nyt muutama harjoitus aikaan pikkulinnuilla, variksilla ja fasaaneilla, mutta koira tuskin toimii fasaanien suhteen kuten vapaana toimisi -> lähtisi perään. Hihnassa pysähtyy jo hajusta ja ottaa kontaktin (vaikka olis pitkässä liinassa). Harjotella olis pitänyt ehdottomasti myös tuota ajosta luopumista esim. pallon tms. kanssa. Oih ja voih. Katsotaan saisko tota vielä korjattua edes hiukan parempaan suuntaan.

Sorry OT mutta kun nyt tuosta riistan perään juoksemisesta puhuttiin niin tässä neuvo Eva Bodfäldtin kirjasta Tottelevainen koira -- Kontaktikoulutus.

Siinä pahasti riistan perään juokseva koira opetettiin jäljestämään. Ensin koira ehdollistettiin naksuun. Sitten lähdettiin lenkille pitkän liinan kanssa ja aina kun löytyi IHANA jäniksen haju, se sai palkan = naksu ja pallo niin pitkälle ohjaajan taakse kuin mahdollista. Jonkin ajan kuluttua koira oppi että jäniksen haju tiesi aina palkkaa. Koira oppi ottamaan kontaktia heti kun riistajälki löytyi. Vähitellen vahvistetta viivästytettiin jotta koira alkoi lähestyä ennen naksausta.

Kerran sitten oli tullutkin oikea jänis joka oli lähtenyt pinkomaan karkuun ja koira oli "kääntynyt ilmassa ympäri" ja tullut hakemaan namia.

Suora lainaus:
"Tämä on esimerkki tilannesidonnaisuudesta. Villieläimen hajusta oli harjoittelun suerauksena tullut signaali, että siitä täytyy raportoida minulle. En saanut saalistushalua pois, mutta sain muokattua hajulle uuden merkityksen. Merkityksen, joka perustuu yhteistyöhön ja siihen, että minä kontrolloin saalistustapahtumaa."

^ Tuohon pyrin nyt myös itse eli tarkoitus olisi, että pelkkä saaliin haju saisi aikaan katsekontaktin. Tästä sitten naks ja palkka. Vahvistan tätä vielä ruokaa kiristelemällä eli jos ei kontaktia tipu, ruoka tulee myöhemmin uudessa harjoituksessa.

Oman koiran (erittäin kiihkeä, vilkas, utelias, paimennusviettinen) kohdalla en kylläkään uskoisi, että pelkkä hajulla harjoittelu saisi aikaan kontaktin myös oikeassa saaliin pakotilanteessa.. Tai toistoja saisi ainakin olla pohjalla muutaman vuoden edestä.

Ihan mielenkiintoinen metodi tuo Bedfältinkin jäljestysjuttu. Aika sama ideahan siinä on, kuin meillä, eli koira ei joudu luopumaan kokonaan metsästyksestä eikä mistään saalisketjun vaiheesta, vaan ne vain korvataan hieman eri lailla. Nimittäin kiinnostusta riistaan on hankala, ellei mahdoton kitkeä riistasta kiinnostuneelta koiralta. Ehkä sen voisi kitkeä todella kovilla pakotteilla, tyyliin sähköiskuilla, mutta silloin suhde ja koiran mielenterveys kärsisi pahasti :( Kun koira luonnostaan ottaisi jäniksen kiinni ja tappaisi sen, se saakin "tappaa" ja syödä omistajalta saamansa "saaliin". Pääasia, että saa vietin purettua ja oppii, että saman tyydytyksen saa omistajan kautta. Ei päämäärä vaan matka on tärkein, ainakin omalle koiralle. Eli itse saalistaminen on aivan ihanaa, ei niinkään se kun vihdoin saa "saaliin" kiinni tai syötyä. Siksi namienkin teho kymmenkertaistuu (vähintään), kun annan koiran palkka-sanasta jahdata ja "saalistaa" namiaan ja vasta sitten se saa syödä sen.
Rez, uskon kyllä että paljon on vielä tehtävissä. Koirasi on kuitenkin oppivainen, ahne ja nuori, ja olet opettanut todella hyvät pohjat. Itse en yritäkään korvata nameilla jänistä, vaan jänis on palkka. Koska eivät namit sitä voita.. Ainoastaan silloin, kun en voi käyttää jänistä palkkana hienosta suorituksesta, autan koiraa purkamaan viettinsä leluun/nameihin. Asenteen pitää olla metsästyksessä: "Me yhdessä, minun johdollani ja ehdoillani". Hihna on aluksi oiva apuväline, kunhan välttää nykimistä ja pyrkii kaikessa tarkoituksenmukaisuuteen. Jos nykäisee, sillä täytyy olla muistuttava merkitys "Ei, sinun TÄYTYY totella nyt". Hihna kannattaa olla mahdollisimman huomaamaton muuten. Uskon, että jos vain estät jahtaamistilanteet niin pitkään, kunnes koira on varmasti riistan suhteen hallinnassa, se ehtii unohtaa vanhan (synnynnäisen) toimintamallin ja voit korvata sen uudella. Hitosti kertausta ja opetusta se vaatii, mutta palkitsee.
Itse vieläkin testaan koiraa "turvallisilla" kohteilla aika ajoin, että muistaako se opetetun toimintamallin, jos on ollut vaikkapa taukoa että ei olla liikkuvia kohteita nähty. Esim. kesken lenkin heitän pallon/namin/kepin mahdollisimman houkuttelevasti silloin kun koira ei katso minuun, niin ettei huomaa minun heittävän, ja jos koira ottaa heti kontaktin, hienoa --> lupasana heti, tai käsky/käskyjä ensin. Jos taas ottaa askeleita ja kontakti viipyilee, tiedän että on aika kerrata opittua ja muistutan että mites sinne pallon perään pääsikään (heitän pallon useita kertoja ja vasta kontaktilla pääsee, liikutan lelua kädessäni ja kontaktilla saa luvan tarttua kiinni. Jos kontakti viipyy tai ottaa askeleita tai hypähtää lelun lentäessä, kiellän (=palkkionmenettämissignaali) ja otan uudestaan).
Tärkeintä on vaatia aina samanlainen suoritus, sillä jos koira saa välillä sännätä jonkin liikkuvan perään, se ei voi tietää että sama ei koskisi myös ihanampia, kiihdyttäviä kohteita kuten oravia ja jäniksiä. Mutta jos malli vahvistuu aina vain, koira muistaa sen myös kiihtyneenä. Mitä korkeampi vire, sen nopeammin se tottelee -joskus melkein yli-innokkaasti jäniksen nähdessään. Jos tekee liian innolla eikä keskity, vaadin tekemään paremmin enkä tietenkään päästä ikinä huonosta suorituksesta. Pikkuhiljaa pystyy vaatimaan enemmän ja enemmän ja kun koira tajuaa yhä syvemmin ideaa, se tottelee aina vain halukkaamin. Koira oppii, että todellakin omistaja on avain kaikkiin ihanuuksiin. Niin se alkaa yrittää "miellyttää" omistajaa, vaikkei miellyttämishalusta olekaan kyse. Niin ja meillä on vielä selkeyden vuoksi niin, että vain minun käskyni merkitsevät ja vain minä merkitsen. Muiden en anna ruokkia. Leikkiä saa muidenkin kanssa, kun pyytää minulta luvan. Ideana on yrittää luoda koiralle mielikuva ikäänkuin olisi "jumala" :D Silloin myös luottamus on kohdillaan; omistaja on vahva, viisas, loppumaton mielihyvän lähde ja suojelija.'
Muoks:
Hups, anteeksi minun ketjun keskustelu onkin alkanut painottumaan saalistamisen hallintaan ja saalisviettiin ja muuhun OT asioihin.. Sori, moderaattori saa poistaa viestejäni jos ovat asiattomia.
Tämä on vain minusta mielenkiintoinen aihe! Asia, joka on tuottanut paaaljon harmaita hiuksia ja vihdoin kun on keksinyt ratkaisun, haluaa suositella sitä muillekin :)

Nostelepahan tätä ketjua hiukan. Eli mäkin haluaisin opettaa V:lle 'mahdollisuus palkkioon katoaa' -singnaalin, mutta en oikein saa sitä toimimaan. Ollaan siis siinä vaiheessa, että sanon V:lle esim. maahan ja se istuu. --->sanon 'oho' ----->koira lopettaa istumisen, mutta kokeilee kaikkea muuta. (sivulle menemistä, tassun antamista), mutta ei sitä maahanmenoa .
Kyllä se tietää mitä maahanmeneminen tarkottaa, mutta joskus tosiaan käy näin.
Eli pitääkö mun jäädä odottamaan siihen, niin kauaks aikaa, että se kokeilee sitä maahanmenoa (ja palkita?) vai lähteä vain pois vai mitämitä? :'D
Olen tehnyt tätä tolla sysikoiran neuvomalla 'naminyrkkiin tekniikalla'.

^
Kuvauksestasi päätellen maahan-vihjesana ei ole koiralla vielä niin hyvin hallussa kuin kuvittelet eli palaisin harjoituksissa hieman taaksepäin ja ehdollistaisin käskyä lisää. "Virhesanan" ottaisin käyttöön vasta siinä vaiheessa kun koira reagoi ko. vihjeeseen oikein n. 90 % varmuudella. Tällöin virhesana tulee tietenkin kaikesta muusta paitsi siitä oikeasta toiminnasta. Mun mielestä virhesanaa ei tarvitse tai kannatakaan sen kummenmmin opettaa vaan koira oppii sen pikkuhiljaa tekemisen yhteydessä. Riittävän tarkka palkkiosignaali on kuitenkin se tärkeämpi.