Koirat.com

Olen ihmetellyt hupsua suomenlapinkoiraamme koko sen pari vuotta, mitä se on meillä ollut. Todella iloinen, leikkisä ja lempeä tyyppi ja siis aivan ihana, mutta se vaikuttaa välillä todella hitaalta. Joo, on tässäkin taas "ongelma", mutta kyllä se vaan alkaa käydä hermoille kun monta kertaa päivässä käydään lenkillä ja hän nuuskisi ja tutkisi ihan joka ikistä ruohon korttakin kymmenisen minuuttia. Kaikenlaisten juttujen haistelu ja tutkailu on siis ihan okei totta kai, mutta tämän tyypin kanssa pitäisi pysähtyä to del la pitkiksi ajoiksi ja noin parin metrin välein. Lopulta koira vain nostaa päänsä ja katsoo minua vähän kysyvän näköisenä ja saattaa jäädä katselemaan taivasta, heiluvaa puunoksaa, maisemia... Jos lenkin haluaa tehdä sujuvasti ilman noita jumittamisia niin pitää koko ajan olla kutsumassa ja herättelemässä häntä pohdinnoistaan. Ikää on koiralla siis kaksi vuotta ja on muuten hyvin nuorekas - mutta se haaveilu. Jopa sisään mentäessä jäisi nuuhkimaan rapun mattoa, porrasta, toista porrasta...

Koirassa ei muuten ole mitään vikaa, eikä tämäkään mikään vika varsinaisesti ole, mutta mulla on ollut usein kärsivällisyys lopussa kun olen tottunut aika nopeatempoisiin lenkkeihin: toinen koirani on tämän lappalaisen vastakohta, nuuhkaisee ja merkkaa todella nopeasti ja matka jatkuu. Olen myös opettanut mm. että kun tullaan ovesta sisään, molempien kuuluu istua (helpompi ottaa pannat pois kun eivät pyöri.) Tämä nopeatempoisempi koira istuu ilman käskyäkin saman tien. Haaveileva koira taas katsoo minua ihan kuin ei tietäisi mistä on edes kyse, mutta jos odotan niin lopulta istuu myös, mietittyään asiaa hetken. Sama pätee kaikkeen muuhunkin. Koira ei kuitenkaan ole missään nimessä tyhmä, vaikka joskus kun turhaudun alkaa siltä tuntuakin.

Onko muilla ollut tämmöistä haaveilijaa?

Tuossa tilanteessa en koiralta kyselisi tai pyytelisi siltä yhtään mitään vaan raa'asti kiskoisin sen mukaan. Ei jokaista hajua tarvitse jäädä analysoimaan.

Niinhän se ikävä kyllä meneekin. Eikä se omaani tai koiran maailmaa kummemmin järkytä, vaikka rasittavaahan se on. Mielellään olisin silti pohtinut kovin "muissa maailmoissa" olevia koiria noin yleisesti, jos muilla sellaisia on. Mistähän lienee olevan oikeasti kysymys? Onko tyyppi vaan kerta kaikkiaan niin utelias ja keskittynyt joihinkin käsittämättömän pieniin yksityiskohtiin milloin missäkin, vai onko tässä ihan uppiniskaisuutta, vai mitä. Asiaa kuvaa näin leikkimielisesti hyvin se, että koiralle kun heittää vaikkapa pallon, se "jumittaa" niin, että saa sen todennäköisesti päähänsä ennenkuin muistaa et ai, piti ottaa koppi ja kauhaisee ilmaa hampaillaan. Ulkona saattaa ihan oikeasti kävellä puuta päin, koska jäi katsomaan jotakin takanaan olevaa ja huomiota herättävintä minusta siinä on, että se jokin voi siis olla jotakin, minkä ei yleistettynä luulisi koiria pätkääkään kiinnostavan.