Koirat.com

Hei!

Haluaisin kuulla vinkkejä, kokemuksia, näkemyksiä ja ajatuksia koiran koulutuksesta, kun kyseessä on pienikokoinen rotu. Omassa tapauksessani jackrusselinterrieri.

Ensinnäkin siitä, mihin ja miten koira palkitaan. Jos harjoitellaan esim. sivulla kulkemista, heitetäänkö nami maahan vai ojennetaanko se kädestä? Ja jos se annetaan kädestä, miten sen voisi tehdä niin, ettei kulkeminen aina pysähdy namin antamisen ajaksi, kun joudut kumartumaan alas? Entä muissa koulutustilanteissa? Kumarrutaanko antamaan nami, vai olisiko jotain muuta tapaa?

Toinen kysymys koskee palkitsemista ruualla ja ruuan määrästä. Pienellä koiralla ruuan määrä on aika pieni, ja namit loppuu helposti lenkillä kesken. Et halua koirasi lihovan, mutta olisi hyvä, että ruokaa riittäisi erilaisiin arjen tilanteisiin ja koulutukseen. Ja toisaalta, mitkä ovat hyviä makupaloja, joita koira arvostaisi, mutta jotka olisivat sopivan pieniä ja helposti syötäviä (ei ole tarkoitus että koira jää pureskelemaan namia kesken harjoituksen).

Mielelläni kuulisin keskustelua myös muista seikoista, joihin olette törmänneet pienen koiran kouluttamiseen liittyen, sen mahdollisista haasteista tai eduista suhteessa isomman koiran kouluttamiseen.

Meillä on tosiaan jackrusselin pentu, ja olen erittäin kiinnostunut sen koulutuksesta. Poika tuntuu olevankin hyvin oppivainen kaveri ja yhteistyö on lähtenyt hyvin liikkeelle. :) Nämä palkitsemisasiat kuitenkin mietityttävät vielä, enkä ole löytänyt ohjeita mistään kirjoista näihin asioihin. Olen toistaiseksi harjoitellut esimerkiksi kontaktiharjoitusten kautta sivulla kulkemista ja annan namin aina oikealla kädellä vasemmalle, mutta vauhti pakosti stoppaa palkitsemiseen ja menetelmä on pidemmän päälle selkää rasittavaa. Nameina olen käyttänyt pennun omaa kuivaruokaa (jota se jää yleensä vähän pureskelemaan), kuivattua naudanmahaa ja kuivattua kanafilettä, josta olen saksinut aivan pieniä paloja (näistä poika ei kuitenkaan innostu juurikaan, eivät kai oikein tuoksu tarpeeksi).

Koiralle ei tarvitse syytää nameja jatkuvana virtana.
Palkkio voi olla iloisella äänellä sanottu " hyvä tyttö/poika" tai "Hyvä ja koiran nimi".
Ensin pennulle opetetaan mitä " hyvä,tyttö" tarkoittaa. Alussa siis palkitaan kun tuo sanotaan ja vähitellen nami jää pois ja pelkkä iloinen kehu riittää.
Joku koira saa palkinnon kun se saa retuuttaa lelua tms.

Koulutustuokiot tietty vain muutaman minuutin ajan aluksi ja koko ajan iloisella ja innostuneella otteella, niin että koira huomaa, että opeteltava asia on ihana ja tärkeä.

Edetään vain pienein askelein eikä vaadita pennulta liikaa. Jos epäonnistuu, niin ei toruja, vaan uusi yritys ja kun onnistuu niin iloinen kiitos.

Terrierillä voi lelupalkka toimia vallan hyvin. Kannattaa ostaa pieni patukka, juuttikangas rasittaa hampaita ja ikeniä vähiten (oma koirani sai haavan ikeneen liian kovasta patukasta). Tosin kannattaa heti alkuun opettaa myös luopuminen, että se leikki loppuu kohtuullisen ajan kuluessa.
Sanallinen kehuminenkin on hyvä, kun koiran ensin ehdollistaa siihen. Omaa koiraani ei kyllä kiinnosta pätkääkään vaikka vuodattaisin sille vartin kuinka hyvin se toimi. Sen sijaan rapsutus, lelu tai nami ovat ihan parhaita. Jokainen koira on yksilö ja jokaiselle toimii vähän eri keinot.

Ei koiran tasolle välttämättä tarvitse aina kumartua. Etenkin harrastaessa mm. vaikka tokoa, niin kumarteluun ei ole hyvä opettaa.

Ok, tuota lelupalkkaa täytyy alkaa harjoittelemaan. Jonkin verran olen sitä kokeillut käyttää, mutta ongelmana on ollut se, että hetken leikin jälkeen kun lelu otetaan pois, tuo ei ole kovin kiinnostunut saamaan sitä takaisin. Käytössä ollut sellainen kankainen lelu ilman täytettä, pallo, tai vinkulelu. Ruualle tuo puolestaan on niin perso, että se on toiminut tosi hyvin palkkana. Mutta toisaalta lelupalkka on monin tavoin hyvä tapa palkita, että ehkä sitä voisi koittaa harjoitella enemmän. Ja ajan kanssa sen sitten vasta näkee, tuo on vielä kovin nuori. Jos niissä juuttipötkylöissä on jotain taikaa, niin voisi sellaisenkin käydä ostamassa. :)

Mutta lähinnä nyt se ruualla palkkaus, jos sitä käyttää, mihin sen namin voisi antaa, jos ei halua kumarrella? Ulkona jos heitän maahan niin sen hajun perässä ollaan vielä pitkän aikaa sen jälkeen kun nami on syöty, että josko täällä nurmikon seassa vielä olisi jotain... Miten te muut pienten koirien kouluttajat olette tehneet?

Nameistä voisi löytyä vinkkejä esimerkiksi ruokintapalstan puolelta. Siellä on sekä reseptiketju että koulutusnamiketju (ainakin). Paljon riippuu koiran ahneudesta ja siitä kuinka vaikeassa paikassa asiaa treenaa (ainakin meillä häiriön ollessa iso pitää namienkin olla paljon maittavampia kuin helpossa paikassa helpon asian kanssa). Meillä pentujen kanssa ratkaisuna on usein ollut esim jotkut pienet pennuille tarkoitetut nappulat joita voi sitten tarvittaessa höystää esim kuumentemalla ne pikapikaa mikrossa jauhelihan kanssa (jolloin lihaa on mukavampi käsitellä ja nappulat imevät osan lihan nesteestä itseensä ja maistuvat sitten paremmin). Silloin koira ei saa mitään ylimääräistä normaaliin ruokaansa nähden ja osan (tai vaikka kaiken) ko päivän ruuasta voikin antaa treenien yhteydessä.

Monessa asiassa se kumartuminen tosiaan haittaa suoritusta (varsinkin jossain seuraamisessa tms) ja niissä meillä ratkaisuna onkin ollut merkata oikea suoritus naksuttimella ja palkita koira vasta sitten antamalla sille nami. Olen nähnyt jonkinlaisia keppejä tms joiden päähän namin voi laittaa ja antaa sitten sopivalle korkeudelle kumartumatta, mutta ne ovat näyttäneet mielestäni aika epäkäytännöllisiltä... Jos saat koiran opetettua ottamaan kopin niin säästyt paljolta kumartelulta :)

Lelupalkasta taas haluaisin kysyä sen verran että minkä ikäinen pentu on kyseessä? Ja minkä verran olet käyttänyt aikaa sen opettamiseksi leikkimään? Millä leluilla ja miten se leikkii mieluiten? Eli ihan ensimmäinen asia mitä itse opetan pennulle on leikkiminen ilman mitään koulutustavoitteita. Sitten kun koira leikkii hyvin ja varmasti ja haluaa leikkiä (ja minä tiedän mikä on sen mielestä paras leikki) voi alkaa käyttää lelupalkkaa.

Mun edellinen koira oli parsoni ja nää pikkuterrierit on kyllä käsittämättömän älykkäitä ja innokkaita oppimaan! Itse käytin alkuunsa nami- ja lelupalkkaa (taistelu/heittäminen), sittemmin vain namia. Se kuumui lelusta niin että homma meni ihan överiksi (>stressin puolelle) joten todettiin namin olevan parempi vaihtoehto sen rauhoittaessa muutenkin ylikuumaa koiraa sopivasti, siis takaisin sinne kuulo- ja ymmärrysalueelle....Todenäköisesti liika kuumuminen lelulle oli koulutusvirhe, mutta mistä se tuli kun oli ilmestynyt treeniatauon aikana, jäi mysteeriksi. Kun nami kumminkin toimi paremmin kuin hyvin, en jäänyt analysoimaan ongelmaa sen enempää. Mutta koiralla, joka innostuu heittelemisestä tai taistelemisesta kovasti, on syytä homma pitää hyvin hanskassa. Salme Mujusen opeilla saalisleikistä homma toimii varmasti oikein ja hallittuna. Myös siihen suuntaan, että koira ei kyllästy siihen liian nopeasti. Kandee lukaista kirjastaan tai netistä.

Palkkaa voi vaihdella tilanteen ja liikkeen mukaan. Voit hyvin kokeilla, mikä tapa toimii parhaiten juuri teillä missäkin. Palkkion laatu voi vaikuttaa koiran suoritukseen johtuen sen perimästäkin, joten se mikä toimii toisella jossain tilanteessa, ei välttis toimi toisella samassa. Palkkioden jatkuva vaihtelu voi aiheuttaa koiralle ristiriitaa (odottessaan totuttua namiaan se "pettyykin" jos tarjolla on pallo, tai toisin päin), mutta alkuharjoituksissa voi hyvin vähän kokeilla vaihdellen millä systeemillä koira toimii parhaiten ja miten käytettynä. Palkkion voi vaihtaa myöhemminkin, mutta koira voi olle hetken hiukan hämmentynyt.

Itse käytin naksuttelua/sheipingiä parsonin(kin) kanssa, mutta en kokenut kumarteluakaan ongelmaksi. Koira ei ollut pätkääkääm ohjaajaherkkä (onko tällaista terrieriä olemassakaan?), joten sitä ei haitannut esim päälle kumartelu yhtään. Myös kosketuskepistä tai -alustasta voi olla iloa naksuttimen kanssa tai ilman, tällöin palkkion voi antaa hyvin vaikka heittämällä maahan. Sheipingissähän on vain hyväksi, jos koira saa hakea palkintonsa jostain hiukan kauempaa (heitettynä tai vaikkapa alustalta jossa se on odottanut suorituksen ajan) ja aloittaa tehtävän alusta. Koira arvottaa palkintoja, joten namia todellakin kannattaa vaihtaa jos tuntuu että haluaa koiraan lisää vauhtia tai rauhoittaa sitä.

Joillekin koirille, kuten tälle omalla parsonille, myös itse tekeminen oli erittäin voimakas palkinto, joskaan en silti jättänyt sitä sen takia palkitsematta. Iha sama mitä tehtiin, missä ja kuinka paljon, aina oli uberuberkivaa!

Namin kannattaa olla jotain sopiva kokoista, kosteaa ja pehmeää, jotta suoritus ei keskeydy koiran pureskellessa tai kakoessa isoa/kovaa/kuivaa namia. Etenkin jos naksuttelee ja vahvistetiheys on suuri (muutaman sekunnin välein), täällä on merkitystä. Silloin kun haluan koiran oppivan jotain oikein hyvin, en tyydy kakkossijan palkintoon, vaan sen täytyy olla jotain, mitä koira todellakin arvostaa ja jonka eteen se on valmis tekemään töitä. Nyt ja jatkossa. Koirasta nimittäin näkee hyvin jos sen palkinto on ollut edellisellä treenikerralla riittämätön jos kyllä asiansa jo osaava koira kestää huonompia palkkioita tai palkkiottomuutta, ainakin jonkin aikaa. Ja tähänhän tietysti pyritäänkin.

Tuo kuullostaa mielenkiintoiselta, että nappulaa laittaisi mikroon jauhelihan kanssa, täytyypä kokeilla! Tänään juuri tehtiin luopumisharjoitusta paistetulla jauhelihalla ja se oli kyllä vähän liiankin hyvää, koska sitten ei enää lelut kiinnostaneet. Mutta kun piti aina pidemmän tauon, pentu unohti ruuan ja jatkoi leikkiä, jolloin sai taas aikaan uuden harjoituksen. Täytyy käydä noita koulutusnami keskusteluja lukemassa. Onneksi tuon ruokamäärä kasvaa kokoajan jonkin verran, mutta ihan alussa se oli niin pieni se määrä.. Ja koko pentukin. :) Ja nyt saisikin itseasiassa olla tukevammassa kunnossa, niin ei kyllä huoleta liikaa tuo lihominenkaan.

Pentu on nyt 11vko. Toistaiseksi en osaa sanoa mikä olisi sen lempilelu, se yleensä innostuu eniten jostakin uudesta asiasta. Tänään juuri ostin sille uuden pallon, joka on pehmeää kumia, ja siinä on pieniä nystyröitä ja siinä on vinkukin, se tuntuu nyt tosi mielenkiintoiselta, mutta tosiaan, jauhelihalla kun treenattiin irti käskyä niin kyllä se ruoka vei voiton silti. :)
Pentu rakastaa tulla syliin jäystämään kaikkia leluja. Yleensä heittelen sille jotakin, esim. palloa, se hakee sen ja tulee syliin jäystämään. Jos haluaa vetoleikin aikaiseksi, pitää vedon olla omaa syliä kohti, koska sinne se lopulta haluaa sen lelun kanssa tulla. Jahtaamisleikkejä leikitään myös, kun lelua pitää kädessä, tai joitain olen sitonut naruun kiinni ja sillä tavalla saanut vähän isomman liikkeen. Olen ottanut myös ulos leluja mukaan, raahannut niitä maata pitkin ja saanut pennun säntäämään niiden perään, mutta ulkona leikki ei yleensä kestä kovin kauaa, kun hajut ja äänet saa sen ajatukset toisaalle.

Klikkeriä (/naksutinta) oon käyttänyt, se on ollut todella hyvä uusien asioiden oppimisessa. Mutta pitäähän senkin jälkeen antaa se nami. Sillä saa kyllä hyvin merkattua sen oikean käytöksen, jolloin koulutus on selkeämpää kun kumartumiseen liittyy vain namin antaminen, mutta tosiaan, täytyyhän silti se nami antaa.. Mäkin olen miettinyt että onko jotain keppejä tms., mutta tuntuu vähän oudolta..

Noissa patukoissa on se etu, että ne ovat tosi käteviä. Näppärä kahva, ei tarvitse lällytellä kuolaista ja kuraista lelua ja sopii sekä saalisleikkiin että viskomiseen. Mutta kannattaa ehdottomasti ottaa juuttikankainen, ne kovemmat nylon?patukat ainakin omaltani repivät haavoja suuhun.

Se pienen koiran koulutus ei ole loppupeleissä sen hankalampaa kuin isonkaan. Ehkä ainoa sellainen virhe on, että alkaa hallita koiraa enemmän voimalla yksinkertaisissa, pienissä tilanteissa. Vaikka se olisikin mahdollista, kouluttamista se ei ole.

SiljaSiili kirjoitti:

Pentu on nyt 11vko. .

Eihän tuossa ole kirjoitusvirhe? Pitäiskö olla 11 kk? Jos pentu oikeesti on 11vko niin sehän on aivan vauva vielä!
Älä nyt hyvä ihminen vaadi siltä ihmeitä vaan anna sen kaikessa rauhassa leikkiä ja nukkua, koska untahan tuon ikäinen pentu tarvitsee eikä mitään tiukkaa koulutusta.

Tokihan koiran koulutuksen voi aloittaa jo aivan pentuna, ei minusta ole mitään järkeä odottaa johonkin tiettyyn ikään, että nyt se on valmis oppimaan, nyt vasta alan opettaa sille asioita. Pentu on pentu, se tarvitsee paljon unta ja lepoa, leikkiä, ja "vapaa-aikaa", eikä siltä saa vaatia paljoa, mutta kyllä jo pieni pentu oppii.

Eihän me vielä paljoa koulutetakaan, ihan vaan muutaman kerran päivässä minuutin kerrallaan, mutta kun kerran sitä tehdään, haluaisin tehdä saman tien "oikein". Eli löytää ne keinot ja tavat, joita tulen jatkossakin käyttämään. :)

^Mutta sitä mitä ja miten kouluttaa riippuu aika paljon siitä iästä. 11 viikkoinen on vielä niin nuori että sen kanssa minusta koulutuksessa kannattaa keskittyä leikkimisen opettamiseen. Esimerkiksi meillä saalisvietin herätys, vetoleikin opetus (sen että se on hurrrjan hauskaa!) jne ovat niitä ihan kaikista tärkeimpiä juttuja joista aloitetaan. Niiden lisäksi opetellaan sisäsiisteyttä ja sitä että miten remmissä ollaan ja ehkä vähän luoksetuloa tai naksuttelun periaatteita. Kaiken muun ehtii opettaa myöhemmin.

Esimerkiksi se leikki + saalisvietti on sellaisia juttuja että niissä hyvin tehty pohjatyö helpottaa kouluttamista myöhemmin ihan älyttömästi. Eli jos nyt tuntuu ettei oikein tiedä mistä leikeistä pentu innostuisi tai ettei se jaksa leikkiä niin silloin painopiste on vielä siinä leikkimisessä (ja se pitää muistaa lopettaa kun ilo on ylimmillään ja muistaa että pennun kanssa se keskittymiskyky on tosi lyhyt eli leikin voikin lopettaa melkolailla heti kun ipana siitä kunnolla innostuu... tätä sitten vaan toistetaan tarpeeksi monta kertaa päivässä). Kaiken aikaa ei kannata kokeilla uusia lelujakaan ja ainakin meillä pennut ovat pitäneet eniten pehmeistä asioista ja kovempiin leluihin on totuteltu sitten isompana kun leuat ja hampaat ovat jo kehittyneet.

Ulkona en välttämättä leikittäisi vielä ollenkaan (ja miettisin tarkkaan missä tilanteissa on tarpeen kouluttaa tuon ikäistä ulkona... meillä ulkokoulutus on tuossa vaiheessa lähinnä ollut sitä että kehutaan kun pentu menee remmissä about oikein ja sitten jos se on sen oloinen että malttaa niin se on saanut namin). Se on tuon ikäiselle vielä niin jännä paikka että ihan turha pilata hyvin alkanutta leikkijän uraa sillä että yrittää leikittää paikassa jossa on 101 muuta jännää juttua. Kun sen ehtii hyvin myöhemminkin.

11-viikkoinen on tosiaan vielä ihan kakara, joten malttia treenaukseen vaikka russelikin voi olla hyvin "varhaiskypsän" oloinen oppimisen suhteen. Tuossa iässä sen päätehtävä on olla koiralapsi, joka rakentaa hyviä kokemuksia ja luottamusta niin omistajaan kuin ympäröivään maailmaankin. Eli ehkä kannattaa tarkastella asiaa siltä kantilta, että nyt ollaan rakentamassa vahvaa pohjaa, joka on iloinen, reipas, luottavainen ja oppimaan innokas koira, liikkeitä ja muita temppuja ehtii rakentamaan hyvän pohjan päälle kyllä koko koiran loppuiän. Mutta jos nyt uuvuttaa koiran tai saa sen epävarmaksi liialla kuormituksella, sitä vahinkoa saa korjata pitkään! Vahvan leikkimisen pohja luodaan jo pentuna kun koiran saalistuskäyttäytyminen vielä kehittyy, joten nyt kannattaa satsata siihen, vaikka myöhemmin ei käyttäisikään leikkiä palkintona. Koirallehan kaikkien liikkeiden pitäisi olla vain hauskaa leikkiä, "temppuja" ohjaajan kanssa, joten hyvä, ei-puolustukseen nojaava leikki omistajan kanssa on pohja ihan kaikelle! Terriereiden kanssa on syytä kiinnittää erityinen huomio siihen, ettei leikki mene vakavaksi ja/tai puolustuksen puolelle, jossa oikestaan jo kamppaillaan lelun omistajuudesta, vaan pysyy tosiaan leikkinä. If its broken, its still mine ja mitä kaikkea terriereistä nyt kuuleekaan...eikä ihan syyttä!

Kumartelusta. Itse kun pruukaan pilkkoa miltei kaiken opetettavan pieniin palasiin jos vaan mahdollista ja näitä palasia voi opetella missä ja koska vaan, ja vasta lopuksi ne yhdistetään kokonaiseksi liiikkeiksi tai liikesarjaksi, ovat "palasharjoitukset" hyvin nopeita. Tällöin voi hyvin olla lattialla istuallaan jopa isonkin koiran kanssa. Tai istua vaikkapa matalalla jakkaralla. Ei taida kovin montaa koiraa olla, jota päällekumartelu haittaisi, etenkin kun ne nopeasti oppivat saavansa sen "sietämisestä" palkkion. Monissa tilanteissa namin heittäminen maahan on ihan hyvä ratkaisu. Ruoholla tämä on tietysti vähän hankalampaa, muilla alustoilla toiimii ja koira oppii nopeasti miten ja mistä palkkio tulee minkäkin liikkeen yhteydessä. Vanhemmat koirat oppivat myös kopin ottamisen helposti.

Kosketuskepit, -alustat ja muut vastaavat sovellukset on itseasiassa todella näppäriä apuvälineitä kun niitä oppii käyttämään, mutta ilmankin pärjää. Kun niihin tottuu, on ihan kädetön olo ilman! Ne on koiralle siitä kiitollisia, että ne ovat jotain, mihin tarkalleen (jopa sentilleen) koira tietää kohdistaa toimintansa ja niin sen oppimista on helppo ohjailla ja suunnata kohti oikeaa lopputulosta.

Itse harjoittelen 99% opeteltavista asioista ensin kotona tutussa ja "tylsässä" (siis kilpailevista ärsykkeistä vapaassa ymäristössä) paikassa melko valmiiksi, sitten vaihdan kotona paikkoja, sitten siirrytään omalle "tylsälle" pihalle ja vasta sitten ympäristöön, jossa on kilpailevia ärsykkeitä, tosin alussa varmistan silti mahdollisimman häiriöttömän harjoituksen jotten joudu kilpailemaan koiran huomiosta. Yleensä tässä kohtaa koiran osaaminen on jo niin vahvaa, ettei ongelmia tule vaan päästään hiomaan liike loppuun. Jos kuitenkin tulee, palaan helpompaan ympäristöön. Se, ettei koira kykene keskittymään kunnolla tai tekee ei-toivotusti, on merkki siitä, että tehtävä on sille jollain tavalla liian vaikea. Pennun voi pennunluontonsa takia olla vaikea keskittyä ulkona (jopa sisälläkin) ja on kohtuutonta vaatia siltä keskittymistä, joten teet teille molemmille palveluksen, jos et aseta pentua tilanteeseen, josta sen voi olla mahdotonta selviytyä "kunnialla". Kun harjoittelet sisätiloissa asian vahvaksi rauhassa pennun kehitystä seuraten ja tiedät pennun osaavan keskittyä siellä hyvin, voit hiukan vaikeuttaa tehtävää. Älä anna koiralle mahdollisuutta valita jotain muuta mielenkiintoisempaa tekemistä/katsottavaa kuin sinä ja palkintosi altistamalla se asialle, johon se ei ikänsä tai kehityksensä takia vielä kykene.

Jos huomaa kikkailevansa jollain asialla tai jostain suht normaalista asiasta tuntuu tulevan ongelma, todennäköisesti on tekemässä jotain väärin. Vanha kunnon KISS pätee tässäkin. Itse jaksan aina hämmästellä miten aluksi hyvinkin haastavalta ja monimutkaiselta vaikuttanut liike opetellaan niin yksinkertaisilla tavoilla ja usein yhdistäen monta koiran osaamaa simppelliä asiaa.