Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Sunnuntaina, 11.04.2010 klo 22:00

Sisäsiisteys

Siirry sivulle: 1 ... 9 10 11 ... 38

volkodav

volkodav
Viestimäärä: 974

VS: SISäSIISTEYS - Maanantaina, 28.03.2011 klo 22:31  
+
0
Jep. Mutta koira oppii melko nopeasti pidättämään. Sellainen peruskaavio pennun pidätyskyvystä, joka tosin on suuntaa antava, ei totuus, että pennun ikä kuukausina miinus 1. Joskus olen kuullut myös plus 1, mutta miinus 1 lienee pitävän paremmin paikkansa.
Eli nelikuinen koiranpentu pidättää kolme tuntia ja sitten tulee hätä. Kahdeksan kuinen pentu pidättää seitsemän tuntia jne.

Sisäsiisteyden opettaminen kun aloitetaan heti, kun pentu tulee taloon, on pidätysaikaa helpohko lähteä lisäämään, koska koiralla on eväät tehdä tarpeensa ulos, eikä se mielellään likaa pesäänsä.
Koirasi kuuluisi pärjätä, pääsääntöisesti, pissaamatta yksinoloaikansa, koska se on noin lyhyt. Jos se pärjää lähes moitteeta, olet onnistunut opettamaan koiran sisäsiistiksi.
Sisäsiisteys on asia, jota moni stressaa ja miettii turhaan, koska sisäsiisteys tulee sitten omalla ajallaan. Toisilla siihen menee kauemmin, toiset oppivat nopeammin. Sukupuolikin vaikuttaa, että rotu myös.

naukunen

naukunen
Viestimäärä: 5081

VS: SISäSIISTEYS - Maanantaina, 28.03.2011 klo 23:01  
+
0
Olikohan viime viikolla, kun oikein panin merkille että ei ollut tehnyt paperille mitään vaikka oli neljä tuntia yksin. Tuon läntit kuitenkin imeytyvät kokonsa puolesta paperiin melko nopeasti joten en ole papereita kauheasti tarkastellut. Yksinolo päättyy mun työpäivinä siihen että avomies tulee koulusta, enkä ole aina muistanut kysellä että oliko pissaillut.

Olen yleensä kova stressaamaan tällaisia asioita mutta tämän asian suhteen olen antanut itselleni luvan antaa ajan hoitaa asiansa kun kuitenkin näin pienestä pennusta on vielä puhe. Tuo ikä - 1 kuulostaa ihan realistiselta, nyt meillä tosiaan ulkoillaan kahden tunnin välein ja se on ollut sopiva väli.
Rise to reset the world.

tarun

tarun
Viestimäärä: 900

VS: SISäSIISTEYS - Tiistaina, 29.03.2011 klo 12:37  
+
0
Itse kanssa mietin jossain vaiheessa, että voiko liian usein ulkona käyminen jotenkin sisäsiisteysopetusta hidastaa, kun niitä pisuja tuli usein mahdollisesti jo vartin päästä ulkoilusta sisälle, vaikka uloskin oli jo tehty.

Itseasiassa meillä tilanne meni yhdessä vaiheessa jo huonompaan päin, kun yhden päivittäisen vahingon sijasta niitä alkoi tulemaan useampi, kunnes Carlos yhtäkkiä hoksasi, että tekeekin kaikki pissit ulos. Tämä tapahtui suunnilleen siinä taitteessa, kun Carlos alkoi ulos merkkailemaan. Ehkei kehut ja namipalkkaus ulkopisseistä olleetkaan niin iso juttu, kuin se luonnollisen taipumuksen herääminen merkkailun alkaessa.
Carlos, sekarotuinen, s. 14.9.2010

blanko

blanko
Viestimäärä: 1890

VS: SISäSIISTEYS - Torstaina, 31.03.2011 klo 09:39  
+
0
^ Missä vaiheessa Carlos oppi sitten täysin sisäsiistiksi?

Täällä alkaa välillä jo mennä hermot, pentu on 8 kuukautta vanha, ja vahinkoja sattuu edelleen. Kun olemme päivisin pois vaikka kahdeksankin tuntia, ei vahinkoja koskaan tule, joten pidätyskyvystä ei ole kyse.
Koira tuntuu ajattelevan, että "ulos on hyvä tehdä mutta jos täällä sisällä tulee yhtäkkiä vähän hätä niin voihan tähän lattiallekin tehdä". Eli kun olemme kotona ja koira touhuilee ja käy juomassa vettä (yksinoloajan nukkuu), se täytyy viedä 2,5h-3h välein ulos, jottei vahinkoja satu. Merkkailua pentu ei ole vielä oppinut.
Ulos tekemisestä kehutaan hurjasti, ja nameja saa edelleen toisinaan. Ei joka kerta.
Sisälle tekemisestä olen muutaman viikon tai kuukauden(?) ajan torunut. Koirasta selvästi näkee, että sitä harmittaa, koska se jää tuijottamaan mua häntä koipien välissä sellaisena kauhean nolon näköisenä. Joskus se jopa lähtee karkuun kun alan torua. Miksi ihmeessä se sitten tekee sisälle?
(Viestiä on muokattu torstaina, 31.03.2011 klo 09:41)

tarun

tarun
Viestimäärä: 900

VS: SISäSIISTEYS - Torstaina, 31.03.2011 klo 14:17  
+
0
Hmm öö, en kyllä nyt muista koska viimeisen kerran lurautti sisälle, mutta jossain 5-6 kuukauden iän välillä se oli. Ja viimeisen kerran tosiaan pissas meidän sänkyyn... :nauru:

En kyllä osaa teidän tilanteeseen muuta sanoa, kuin että toivottavasti tulisi myös sen merkkailukiinnostuksen myötä sisäsiisteys. Sitä kun ei oikein voi ennustaa, koska sekin tapahtuu, Carlos taisi olla aika aikaisessa. Pablolle nyt sitten juoksuista narttuseuraa, jos vaikka alkaisi hormonit hyrräämään ja merkkailu kiinnostamaan... :nauru:
Carlos, sekarotuinen, s. 14.9.2010

blanko

blanko
Viestimäärä: 1890

VS: SISäSIISTEYS - Torstaina, 31.03.2011 klo 15:19  
+
0
^ Pitäisköhän laittaa ilmoitus: "Haetaan juoksuista narttuseuraa nuorelle urokselle". Hmm :mietiskel: Voisi olla vähän epäilyttävä ilmoitus. :nauru:
Toivon vaan, ettei merkkailun alkaessa käy niin, että koira alkaisi merkkailla sisällekin.
Mutta jos toi merkkailu teillä on auttanut, niin ehkä meilläkin vois olla toivoa!

Otan mielelläni vastaan vinkkejä kuitenkin.

Chantel

Chantel
Viestimäärä: 81

VS: SISäSIISTEYS - Perjantaina, 08.04.2011 klo 12:14  
+
0
Meillä on kyllä ihanteellinen tilanne siinä mielessä, että pentu osannut alusta asti tehdä kaiken paperille (1 kerran teki matolle 2 minuuttia sen jälkeen kun tuotiin ekaa kertaa kotiin ja 1 kerran kun laitettiin matot takaisin paikoilleen, mutta luja 'ei' ja kanto paperille jätti ne tosiaan siihen yhteen kertaan onneksi), mutta nyt 4kk ikäisenä käy ihan surutta edelleen paperille,välillä tunninkin välein edes kummemmin riehumatta.. :neutral: Tuntuu vain ettei tämä ikinä lopu, vaikka pienihän tuo vielä on pidättämään :nauru:

Mietin vain että oletteko ottaneet sanomalehdet pois vasta, kun pentu ei enää tee niille mitään, vai yrittäneet kannustaa tekemään nopeammin kaiken ulos ottamalla lehdet aikaisemmin pois? Pelkään että jos yritän esim. poistaa lehdet siksi aikaa kun ollaan kotona, alkaisi pentu tekemään matoille mitä ei tosiaan muutoin tee.. :roll: Tietysti jos sen lattian lehtien alla pesisi useammin etikalla, niin ei pinttyisi hajua siihen joka ehkä kannustaa siihen käymään...? Pelottaa vaan että tämä rumba kestää vielä vuosia :nauru:

tarun

tarun
Viestimäärä: 900

VS: SISäSIISTEYS - Perjantaina, 08.04.2011 klo 12:20  
+
0
^ Lehdet vaan reippaasti pois. :hymy:
Carlos, sekarotuinen, s. 14.9.2010

Santos

Santos
Viestimäärä: 5

VS: SISäSIISTEYS - Perjantaina, 08.04.2011 klo 13:42  
+
0
Heippa!

Meillä on nyt 8 viikkoinen labbispoika, joka tekee tarpeensa kiltisti joko ulos tai sanomalehdille yöllä ja mikäli emäntä ei ennätä poikaa ajoissa ulos saamaan. Mulla on tässä tulevat kolme viikkoa aikaa kiikuttaa pentua ulos aina parin-kolmen tunnin välein, mutta sen jälkeen joudun töihin, eli yksinoloaika kasvaa sinne lähemmäs kahdeksaan tuntiin. Nyt onkin alkanut pohdituttamaan, että kuinka alkaisin pikkuhiljaa pentua totuttaa tuohon pidempään pidätysaikaan vai tapahtuisikohan tuo ihan luonnostaan.. Eka oma koira kyseessä, eli ei kovasti ole kokemusta vielä tällaisesta :)

Kuinka muut samassa tilanteessa olleet toimitte? Vinkkejä?
Labradorinnoutaja Remu s. 9.2.2011
(Viestiä on muokattu perjantaina, 08.04.2011 klo 13:43)

blanko

blanko
Viestimäärä: 1890

VS: SISäSIISTEYS - Tiistaina, 12.04.2011 klo 09:37  
+
0
^ Luultavasti koirasi ei vielä tuota kahdeksaa tuntia pysty pidättämään, sehän on vasta 11 viikkoinen kolmen viikon päästä. Koira pystyy pidättämään suunnilleen sen iän verran kuukausina plus yksi. Eli 11 viikkoinen koira on 2,5 kk ikäinen eli voi pidättää 2,5+1= 3,5h. Noi on vaan suuntaa antavia tietoja, ja onhan erikoistapauksiakin, mutta tuskinpa pystyy sitä kahdeksaa tuntia pidättämään. Parin kuukauden päästä sitten.



Mutta mä olen vähän huono neuvomaan näissä sisäsiisteysasioissa, koska meillä on vieläkin ongelmia kohta 9 kuukauden ikäisen pojan kanssa.

Nyt tuli sitten todistettua vääräksi sekin väite, etteikö koira voisi (haluaisi) pissata omaan sänkyynsä. Kyllä se vaan voi! Koira ei pääse yöllä pedistään pois, koska muuten se pissaisi sisälle. Tässä eristyssellissä se on nukkunut nyt noin 2,5kk, ja päätin, että otan sen pois vasta kun koira on täysin sisäsiisti. Kotona se on nyt suurimmaksi osaksi sisäsiisti, joskus harvoin tulee pissat sisälle. Kylässä tuleekin sitten useammin... Joudun kuitenkin viemään koiraa kolmen tunnin välein ulos ettei vahinkoja sattuisi. Ei varmaan ole ihan normaalia, että joutuu viemään 9 kuukauden ikäistä koiraa näin usein ulos? Mitä tälle asialle voisi tehdä?

Ja tosta sänkyyn pissaamisesta. Koira kyllä kiljui aamulla pedissään noin 20 minuutin ajan, mutta se kiljuu välillä silloinkin kun sillä ei edes ole oikeasti kova hätä. Eli olen herännyt ja esim. ruvennut leikkimään sen kanssa, niin ei pihalle olekaan ollut kiire. Mistä mä voin erottaa sellaisen "Tuu ottaa mut pois täältä, mulla on tylsää" -kiljunnan sellaisesta "Apua, mun rakko räjähtää!" -kiljunnasta? En siis ikinä päästä koiraa pois sillon kun se kiljuu, vaan sitten vasta kun on hiljaista.

Yleensä vahingot sattuu silloin kun koira on aikaisemmin juonut paljon vettä. Se ei osaa säännöstellä juomista, vaan juo aina hirveän määrän kerralla. Eilen illalla en antanut sille vettä, joten se oli käynyt juomassa pesukoneen vesiletkusta, joka oli pyykinpesun jälkeen jätetty kylpyhuoneen lattialle... :roll: Ja ilmeisesti siitä tää aamuinen vahinkokin johtui. Voisinko alkaa säännöstelemään koiran juomista, niin että se saisi kerralla vain vähän vettä? Niin ja sitten pitää huolen, ettei se pääse salaa juomaan jostain suihkun lattialta tai muualta.
Tai osaisko joku antaa jonkun muun vinkin?

Dazzle

Dazzle
Viestimäärä: 225

VS: SISäSIISTEYS - Tiistaina, 12.04.2011 klo 21:59  
+
0
Onko ihmisillä kokemusta ilo/alistumispissailusta sisäsiisteyskoulutuksen ohessa? Meillähän paperit otettiin pois tuossa 4-5 kk iässä ja hienosti on muuten sujunut, mutta edelleenkin 7 kk koira pissii usein alleen jos ilahtuu vaikkapa perheenjäsenen tulosta kotiin tai kun sitä kurkottaa koskemaan ylhäältä käsin (alistuminen?). Tämä siis vaikka olisi tuntia aikaisemmin käynyt tarpeillaan ulkona. Onko nämä asioita jotka jää iän myötä pois vai voiko ne olla loppuelämän riesoja? Tietysti pyrin välttämään kyseisiä tilanteita mutta joka päivä näitä silti sattuu.
"Life is short, art is long, opportunity fleeting, experimenting dangerous, reasoning difficult."
Hippocrates

ps suomenlapinkoirauros 8/2010
2 gerbiiliä
2 marsua

Rez

Rez
Viestimäärä: 1140

VS: SISäSIISTEYS - Tiistaina, 12.04.2011 klo 22:30  
+
0
^ Nostaako koira jo koipea? Mun vanhempi koira teki alle 7-kuisena muutamia ilopissejä, mutta ne loppuivat suunnilleen samoihin aikoihin ku koira alkoi nostaa jalkaa. Joillekin se voi tietty jäädä tavaksi. Noita kiihdyttäviä tilanteita kannattaa pyrkiä rauhoittamaan eli ei innosta kotiin tullessaan jo valmiiksi iloista koiraa lepertelemällä ja hössöttämällä. Ottaa rauhassa vaatteet pois ja istuu vaikka sitten lattialle vähän taputtamaan koiraa.
Kukaan ei ole hyödytön - aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

Dazzle

Dazzle
Viestimäärä: 225

VS: SISäSIISTEYS - Keskiviikkona, 13.04.2011 klo 21:01  
+
0
On nostanut jalkaa kunnolla jo noin kuukauden. Tilanteita rauhoitan toki parhaani mukaan.
"Life is short, art is long, opportunity fleeting, experimenting dangerous, reasoning difficult."
Hippocrates

ps suomenlapinkoirauros 8/2010
2 gerbiiliä
2 marsua

maddy

moderaattori
maddy
Viestimäärä: 3542

VS: SISäSIISTEYS - Torstaina, 14.04.2011 klo 10:33  
+
0
Dazzle Ilopissaaminen on useimmiten iän kanssa ohimenevää, mutta sitä voi vähentää juurikin tuolla neutraalilla käytöksellä. Jos koira pissaa alleen, kun joku perheenjäsen tulee kotiin ja moikkaa koiraa, asia ratkeaa simppelisti olemalla moikkaamatta koiraa - ollenkaan. Ei koiraa ole pakko moikata kotiintullessa. Mä olen itse kokenut helpommaksi muutenkin, että koiria moikataan vasta, kun saan ulkovaatteet pois päältä, kauppakassit purettua jne. Ja etenkin ilopissaajan kanssa kannattaa odottaa, että koira itse rauhoittuu ja sitten sen voi mahdollisimman vähäeleisesti moikata.

Meidän vanhempi koira ilopissaili tosi pitkään ja edelleenkin siitä saa ilopissat aikaiseksi, jos joku mieluisa vieras tulee ja moikkaa heti sisääntultuaan. Ja koira on nyt 7v. Siitä huolimatta olen huomannut, että iän kanssa koira on oppinut itse hillitsemään itseään ja ilopissoja tulee aina vain harvemmin ja harvemmin. Aikanaan tein itselleni nyrkkisäännön, että odotan, että koira istuu itsekseen ja sitten vasta moikkaan. Se toimi hienosti ja neuvoin saman asian miehelleni, joka sitten kotiintullessaan komensi koiran istumaan voidakseen moikata sitä, jolloin uroskoira kun on, pissa lensi komeassa kaaressa aika korkeallekin, kun koira istui ja oli vielä kiihdyksissä. :ttou: Eli avainjuttu on se, että koira oikeasti itse on rauhallinen ja silloinkaan moikkaamisesta ei kannata tehdä numeroa. Mä huomasin aikanaan, että helpoiten tilanteen purki meidän tapauksessamme siten, että koiraan katsomatta hiukan sipaisi sitä leuan alle. Jos katsoi koiraa kohti tai edes leperteli, pissat saattoivat tulla sitenkin.

Tärkeintä on, että pissoista ei tehdä koiralle numeroa. Se ei sille mitään mahda ja pahimmillaan saattaa alkaa pissaamaan jo sen takia, kun yhdistää moikkaustilanteeseen omistajan kiihtymisen. Eli vähäeleisesti siivotaan pissat pois.

Dazzle

Dazzle
Viestimäärä: 225

VS: SISäSIISTEYS - Torstaina, 14.04.2011 klo 17:19  
+
0
Kiitoksia neuvoista! Kiva kuulla että käytös voi kuitenkin vähentyä iän myötä. Missään nimessä meillä ei ole ilopissoista tehty numeroa, ikinä, kuten ei muunkaan sisäsiisteyskoulutuksen kanssa. Aina kun itse tulen kotiin, päästään pennun suoraan ulos ja vasta kun mennään sisälle niin tervehdin kunnolla. Muiden perheenjäsenten ja vieraiden kanssa ongelmaa onkin kaikkein eniten... pikku karhunpoikasta kun on niin vaikea olla moikkaamatta :wink:
"Life is short, art is long, opportunity fleeting, experimenting dangerous, reasoning difficult."
Hippocrates

ps suomenlapinkoirauros 8/2010
2 gerbiiliä
2 marsua

_lappalaishullu_

_lappalaishullu_
Viestimäärä: 173

VS: SISäSIISTEYS - Lauantaina, 30.04.2011 klo 19:18  
+
0
Meille tänään saapui suomenlapinkoira poika,ja nyt sitten alkais se sisäsiisteysopetus.

Rez

Rez
Viestimäärä: 1140

VS: SISäSIISTEYS - Lauantaina, 30.04.2011 klo 19:34  
+
0
^ Jahas, mitä tämä pitää sisällään?

Kaveri miettii kuumeisesti pisupapereiden tarpeellisuutta pennulle.. Mun mielestä on yks ja hailee, toinen oma oppi papruilla ja toinen ilman. Onko lehdet kuitenkin järkevä ottaa uudessa kodissa käyttöön, kun kasvattajallakin on ollut? Kai se olis kiva, ettei lorottais minne sattuu.
Kukaan ei ole hyödytön - aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

volkodav

volkodav
Viestimäärä: 974

VS: SISäSIISTEYS - Lauantaina, 30.04.2011 klo 20:02  
+
0
Kai on hyvä jatkaa jo opitulla linjalla, jos paperit on todettu toimiviksi eli koira pissaa paperille - joita sitten siirrellään ovea kohti ja vähennetään.
Itse en ole pissapapereita käyttänyt, enkä mattojakaan kaikkia rullannut lattioilta pois, vain ne jotka ovat kalleinpia tai muuten tärkeinpiä. Ongelma siinä on tietysti se, että saa pissanhajut pois eli puhtaus ja jälkien siivoaminen on työlästä. Mutta ilman papereiden käyttöä meillä on opittu todella nopeasti ulos - ulkona käyntejäkin on tietysti runsaasti + kehut kun koira tekee ulos, sisällä tekemisestä ei huomiota. Tämän koiran kanssa ei ole sattunut pentuaikana kuin pari pissaa ja pari kakkaa sisälle eli koira on periaatteessa ollut koko elämänsä sisäsiisti ts. pentuna lähestulkoon kokonaan sisäsiisti. Koira toki on pentuaikansa asunut pääsääntöisesti ulkona eli tilaisuutta sisälle tekemisen oppimiseen ei ole ollut, muuta kuin vasta meille tullessa. Muiden koirien osalta, vain paljon ulkoilureissuja, jotta koiralla on mahdollisuus tehdä kaikki tarpeensa ulos, eilä sisällä ole ollut pissapaikkoja, kuten papereita.
Maku kysymys lienee tämä.

naukunen

naukunen
Viestimäärä: 5081

VS: SISäSIISTEYS - Sunnuntaina, 22.05.2011 klo 22:16  
+
0
Mua niin turhauttaa. Meidän juuri viisi kuukautta täyttänyt piski ei ole vielä ihan täysin sisäsiisti, mikä ei ole ongelma, mutta jatkuva ilopissailu on.

Olen toiminut niin kuin useimmat neuvoisivat - en huomioi koiraa kun tulen kotiin työpäivän tai edes kauppareissun jälkeen, eikä koira pissaa mun kanssa juurikaan missään tilanteessa, mutta esimerkiksi avo ei pysty laittamaan koiralle välillä edes kaulapantaa tullessaan kotiin vaikka pitäisi hetken jääkautta. Heti kun kontakti syntyy niin koiralla jalat leviää ja tyhjentää koko rakon.

Kaikkein pahin tilanne on kuitenkin isäni kanssa, joka riehutti pentua sen ollessa nuorempi - oikeastaan koko ilopissailu on lähtöisin isäni ylitsevuotavasta käytöksestä. Kyllästyin tähän pelleilyyn ja nykyään pidän tiukasti huolen siitä että koiraan ei kosketa moneen minuuttin kun samaan tilaan päätyvät, muttla koiraa ei voi enää tuoda edes samaan tilaan isäni kanssa ilman että se tekee heti ilopissat. Tuolla on jo niin taottu päänuppiin että hei tuo on se äijä jonka kanssa mä saan käyttäytyä ihan miten vaan. Koira ei myöskään kunnioita isääni yhtään, ei tottele käskyjä ja hyppii holtittomasti tämän päälle mitä ei tee muille ihmisille.

Olen jo alkanut vältellä kotona käymistä koska olen kyllästynyt siihen että tapaaminen pitää järjestää joko aina ulos tai sitten olla rätti kädessä valmiina, isäni kun ei voi siivota kun hänellä on niin kiire alentua lattialle koiran tasolle riehumaan. Mitä ihmettä mä teen? Loppuuko tuo täydellisen sisäsiisteyden saavuttamiseen/ensimmäisiin juoksuihin/koiran vanhentuessa?
Rise to reset the world.

zirppa

zirppa
Viestimäärä: 219

VS: SISäSIISTEYS - Sunnuntaina, 22.05.2011 klo 23:44  
+
0
Kyllähän ne kaikki jossain vaiheessa oppii sisäsiistiksi. Koira voi myös oppia että ulkona käydään 2-3h välein kun kotona ollaan, joten joskus kannattaa antaa olla vaikka pyytäisikin.

Paperit on toisaaltaan hyvä olla, näin on yksi paikka mihin koira tekee. Meidän toinen koira tuli vasta 6kk ja ei olltu sisäsiisti eikä papereita ollut opetettu, näin ollan teki mihin vain.

  Siirry sivulle: 1 ... 9 10 11 ... 38
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28165
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6323
Viestejä yhteensä545659
Uudet käyttäjät tänään4
Viestiketjuja aloitettu tänään2
Viestejä kirjoitettu tänään8
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265826
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.04.2024 klo 13:45)