KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Sunnuntaina, 12.02.2012 klo 18:29
Tappelevat koirat
MHi

Viestimäärä: 5
Tässä on tainnut olla tosiaan kysymyksessä se että koirat eivät ole osanneet päättää nokkimisjärjestystä.
No, ollaan sitten itse päätetty niiden puolesta. Päätettiin että nostetaan vanhempi ylemmäs ja noudatetaan johdonmukaista linjaa. Vanhempi saa ruoan aina ensin, kulkee ovista ensin ja sitä tervehditään ensin jne. Nuorempi on tuntunut hyväksyneen tämän ja tappelut ovat loppuneet käytännössä täysin. Vanhemman itseluottamus on myös kasvanut ihan silmissä eikä se tunnu olevan huolissaan asemastaan joten sen ei tarvitse rähjätä.
Tietyt tilanteet ovat olleet räjähdysherkkiä ja olenkin tietoisesti järjestänyt sellaisia tilanteita. Tällaisessa järjestetyssä tilanteessa on helppo olla valmiina puuttumaan epätoivottuun käytökseen välittömästi. Homma on toiminut hyvin. Olen voinut puuttua ärvistelyyn heti kun murahdus kuuluu. Tämäkin on toiminut.
Eniten olen yllättynyt kuinka nopeasti koirien käytös muuttui suht pienellä asennemuutoksella.
Kiitos kaikille vastanneille.

Maiza

Viestimäärä: 734
Hienoa!

Japaninpystykorva narttu, "Elli" s.12.06.2011
Saksanpaimenkoira uros, "Hiisi" s.16.05.2012
Puolipitkäkarvainen maatiaiskolli, "Kasper" s.25.05.2011
Neiti Kiia Marianna, s.21.07.2013
Enkeleinä taivaalla japsirouva Ronja & Sakumaanikko-uros Milo <3

KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28951 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 7367 |
Viestejä yhteensä | 548695 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 5 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 6 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 266248 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 21.04.2025 klo 09:00) |