KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Perjantaina, 19.08.2011 klo 16:12
Vihainen koira, hyökkäilee ja on valmiudessa puremaan
nannahanna

Viestimäärä: 2
Moi.
Mulla on 4v suursnautseri, hirmu hyvä koira, hyvät hermot ja rauhallinen ja KILTTI.
Kaikki kuitenkin on muuttunut....
Muutin pois vanhemmiltani, ja koira jäi sinne. (Eivät antaneet mulle mukaan :D) Äitini sairastui, ja muulla perheellä ei ole ollut aikaa panostaa koiran aktivointiin ja liikuntaan. Nyt koirani tilanne on todella huono. Tajusin todellisen tilanteen eilen, kun otin koiran luokseni hoitoon. Tarkoitus oli pitää vkloppu koiraa täällä. (Mulla on nyt toinen koira täällä, sekarotuinen pentu, ja ajattelin että niille tekis hyvää olla vähän yhdessäkin, toisillensa leikkikaveria). Suursnautserini tilanne on oikeesti ihan järkyttävä. Se on todella turhautunut, epävarma, aivan motivaatio nollassa, varuillaan kun joku vähänkin narahtaa. Todellatodella hermostunut kaikesta. Nyt kaikki se purkautuu aggressiivisuutena, lenkillä hyökkäilee ihmisiä päin. Viimeksi tänään meinasi yltää puremaan erästä miestä, joka on hyvä kaveri mun toisen koiran kanssa. Mulla oli hallussa molemmat koirat, eli suursnautseri ei päässyt puremaan, mutta lähellä oli. Koira tekee kuulemma tota todella usein, päivittäin ainakin kerran. Se on todella turhautunut ja nyt suoraan sanottuna jo todella vihainen. Ilmeisesti purkautuu kaikki patoutunut energia näin.
Nyt sovimme vanhempieni kanssa, että riiseni muuttaa mun luo, ja yritän kuntouttaa sen, antaa ihan helkkaristi liikuntaa ja koulutan ja koulutan. Tosi paljon aivojumppaa päivittäin, ja monen tunnin metsälenkkejä yms.
Olen todella paljon lukenut koirista, ja tää riiseni oli tosi hyvä koira kun asuin vielä vanhempieni luona. Osas tosi hyvin tokoakin, oli pirtsakka yms. Nyt kun sitten muutin, niin kaikki muuttui. :( En syytä perhettäni siitä, koska äitini ei voi sairastumiselleen mitään. Kuitenkin siitä syytän meitä kaikkia, että heräämme asiaan vasta nyt.
Kysymykseni siis on, että oisko jollain vinkkejä tähän tilanteeseen. Mitä mun kannattaisi tehdä tilanteessa kun se hyökkää ihmistä päin. Selättäminen kokeiltu, ja käskyjen antaminen myös. Mut ei oikeesti tehoa. Se on jo tosi vihanen..Tää ei vaan toimi...
Miten saisin sen jotenkin luottamaan ihmisiin, ja luottamaan muhun täysin että hoidan tilanteet. Ensiapuna nyt on se että liikuntaa lisätään aivan sataseen, ja paljon kaikkea tekemistä. Yhteisiä leikkihetkiä mun pennun kanssa yms.
Oisko jollain kokemusta tai vinkkejä????

(Viestiä on muokattu lauantaina, 20.08.2011 klo 14:33)
Rez

Viestimäärä: 1140
^ Mulle tulee ensimmäisenä mieleen, että koira on kipeä. Onko se käytetty eläinlääkärissä? Aktivointia, liikuntaa ym. alkaisin ajatella vasta, kun on todettu koiran olevan fyysisesti terve. Vaihtoehtoja on lukuisia (pään) kasvaimista pahoihin lihasjumeihin..
Kukaan ei ole hyödytön - aina voi olla edes huonona esimerkkinä.
pampulainen

Viestimäärä: 455
Eläinlääkärin kautta kouluttajalle joka nimenomaan on perehtynyt kuntouttamiseen. Sellaiset kouluttajat jotka keskittyvät palkkaamaan nakilla/leikkimisellä oikeasta tekemisestä eivät välttämättä ratkaise ongelmaanne. Ruokkia voi vain silloin kun koira on täysin tasapainoinen. Leikkiminen kiihdyttää. Kiihtymys turvattomalla koiralla lisää reaktioherkkyyttä. Olisi hyvä selvittää kouluttajan kanssa syy miksi koira puree. Taitava pystyy tulkitsemaan koiraa sen olemuksen ja käytöksen perusteella.
Älä selätä. Palautteen tulee tulee olla koiramaisen nopea, ei pitkäkestoista koskemista. Ennen kuin sinulla on oikeus koskea koiraan, sinun tulee täyttää tietyt vaatimukset.(vaatimukset asettaa koirasi ja neuvot kouluttajalta sen mukaan)Alisteiset kosketukset, rapsuttelut ja hömpsyttelyt ja kannustavat puheet, pahentavat tilannetta.
Älä vie nyt koiraa tilanteisiin joissa se joutuu olemaan varpaillaan. Joka kerta kun se pääsee syöksähtämään, se on palkitsevaa ja toiminta vahvistuu. Kouluttajan voimin pääset aluksi hallittuihin tilanteisiin ja opit oikeat toimintatavat.
Mulla oli hallussa molemmat koirat,
Siis hihnassa lähelläsi mutta ei suinkaan hallussasi. Oliko hihna riisenillä tiukalla ja oliko sillä häntä pystyssä?
torun niin se lopettaa hetkeks koska on johtajuus kunnossa.
Johtajuus ei todellakaan ole kunnossa. Kun on, koira luottaa ja kunnioittaa. Ei pelkää ja/ koe että ympäristöä tarvitsee oikoa.
Kokemusta on mutta vinkiksi annan ottaa yhteyttä Pevi-kouluttajaan. Pohjoisessa toimii myös Tmi.Mieronmieli joka vaikuttaa aika mukavalta paikalta. Lahden tienoilla on eräs jolla on 100% onnistumistakuu(ei Pevi-kouluttaja), enkä nyt muista nimeä mutta selvitettävissä, löysin kerran sivut.

Tonteria

Viestimäärä: 2481
Mä suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä riiseniyhdistykseen ja kyselemään sitä kautta nimenomaan roduntuntevia ongelmakoirakouluttajia. Riiseni on siitä hankala otus, että ottaa kaikesta epäoikeudenmukaiseksi kokemastaankin tosissaan pahasti nokkiinsa, ja sen jälkeen kaikki on triplasti vielä hankalampaa. Vaikuttaisi omaan korvaan siltä, että koira, jonka pitäisi päivittäin saada ihan työskennellä, on joutunut tilanteeseen, jossa sille ei ole mitään tekemistä. Jos tuohon lisää olemattoman liikunnan määrän niin ei ihme, että koira reagoi miten reagoi.
Reziä myös komppailen, kannattaa käyttää koira ell:llä tai ainakin vähintään hyvällä fyssarilla ja varmistaa ettei kipuja ole missään.
Muoks. Tuli vielä mieleen, että jos kyseessä on yhtään normaali riiseni, niin saalisviettiä todennäköisesti löytyy kuin pienestä kylästä. Tuo hyökkiminen ohikulkevia kohti saattaa osaksi olla sitäkin, ettei koira ole päässyt sitä missään purkamaan. Jos tahdot, niin laita vaikka yksärillä koiran nimi, niin osaa paremmin sanoa ihan jo suvunkin perusteella mistä voisi eniten kiikastaa.
Muoksmuoks. Vielä lisäksi kysymys, olettehan olleet koiran kasvattajaan yhteydessä?

Kodinturva(tuho)joukkona häärää ja mökeltää ssu Giteas Inverno, "Pyry"
Rakas enkelikoirani, ssu Giteas Ginori, "Arttu"
Hullut koiranaiset biksukuntoon
Kuvatuksia

(Viestiä on muokattu maanantaina, 22.08.2011 klo 15:19)
eepi78

Viestimäärä: 5693
Eläinlääkäriä minäkin suosittelen ihan ensimmäiseksi, oma koira muuttuu tuollaiseksi heti jos on jostain kipee, käytös muuttuu normaaliksi heti kun sairaus tai kipu selviää ja on hoidossa.
Jos sitä kautta ei mitään löydy niin liikuntaa ja tekemistä vaan lisää. Mun mielestä vois hyvinkin kuulostaa siltä, että on vaan liian vähän aktiviteettia aktiivisella koiralla ja sen takia on käytös muuttunut, siis jos ei niitä kipuja missään ole. Ei sen tartte olla sen kummempaa, jos koira kuitenkin normaalilla liikunnan ja aktiviteetin määrällä on ennen ollut ihan kelpo koira.

Kotona labradorinnoutaja Taavi (27.3.2006) ja Aapo (22.5.2012), marsut Toivo, Vertti, Vilja sekä Illusia sekä kääpiöhamsteri talvikko Myy.
Fimo

Viestimäärä: 1
Mulle tuli vuosi sitten pahoinpidelty dopperi-sakemanni-afkaani, jolla oli myös kylkiluu murtunut. ei päästänyt vieraita pihalla lähelle minua tai saatikka koiraa itseään. Sisälle sai tulla kuka vaan ilman ongelmia. Hänellä oli sama ongelma, ei luottamusta ihmisiin. Ei auttanut mikään käsky eikä muukaan lenkeillä. Päätin sitten kerran kysyä tuntematonta koiraihmistä yhteistyöhön kanssani. Sovittii aika ja paikka missä tämä mies kävelee "sattumalta" meidän ohitse ja pysähtyy seisomaan keskelle tietä. Koirani nosti aivan hirveän metelin ja karvat pystyyn ja pepsodent taisi vilkkua kanssa. odotettiin miehen kanssa jutellen niin kauan että koira rauhottuu eikä kiinnittänyt mitään huomiota mieheen enää. Sen jälkeen pyysin miestä kutsumaan koiraa, mutta ei katsomaan siihen päin. Sai koiran täyden huomion siinä vaiheessa. sen enempää ei sinä päivänä tehty. Seuraavana päivänä sama uudestaan, ja kutsumisen jälkeen koiran huomio oli taas miehessä pelkästään. Mentiin haistamaan miestä varovasti niin että mies ei huomannutkaan koiraa ja kappas. Koira oli myyty miehelle heti. Sen jälkeen oli jo luottamusta kadulla kulkeviin ihmisiin ja muutaman kerran harjoiteltiin vielä tuota samaa eri ihmisten kanssa. Jos haluat koittaa tuota taktiikkaa ni valitse ihminen joka myös ymmärtää koiria eikä missään nimessä pelkää sitä että hammas saattaisi hipaista käteen. :)
volkodav

Viestimäärä: 974
Minä en usko, että ihan pelkän aktivoinnin (tekemisen) puutteesta koira käyttäytyy noin. Onhan koiralla kuitenkin melko laaja skaala työkaluja käsitellä itse ongelmiaan, joihin toki lukeutuu myös ko.lainen käytös, mutten usko, että tuollainen käytös olisi vain kaiken tämän summa.
Kivut on varmasti yksi asia mikä voi todennäköisesti aiheuttaa moisen käytöksen. Myös tosiaankin pään kasvaimet tai selkärangan, jotka painaa hermoratoja ja vaikuttaa koiran käytökseen. Koirilla voi olla myös erilaisia virussairauksia, joiden oireisiin kuuluu "hermoheikko" (arvaamaton, aggressiivinen, hallitsematon) käytös.
Myöskin yksi syy voi olla, että koira mennyt sekaisin tilanteesta. Yksinkertaisesti menettänyt järkensä.
Jos kysymyksessä olisi minun koira, lähtisin ensin purkamaan tilannetta terveystarkastuksen ohella runsaalla liikunnalla ja ihan perus aivotyöllä (istu, paikka, tänne, maahan, sivulle jne). Sitten jotakin fyysistä rasitusta, kuten kelkan veto tms. Keksit siis koiralle ns. työn jokaiselle päivälle.
Jos se ei tehoa, kannattaa ottaa yhteyttä kouluttajaan ja miettiä sitten hänen kanssaan koirakorjaus suunnitelmaa tai muita mahdollisia toimenpiteitä ja vaihtoehtoja.

Piituli

Viestimäärä: 8
Kuten edelliset on sanonut, ensimmäiseksi eläinlääkäriin. Kannattaa kuvauttaa koiran selkäranka ja päänalue. Yleisin syy hyvähermoisen koiran muuttumisesta täysin on yleensä kasvain tai selkärangassa oleva vika (kulma, välilevy jne). Lisäksi veriarvot kannattaa katsoa. Myös epilepsia voi aihettaa aggressiivisuutta. Koira kannattaa tutkia kunnolla vaikka se maksaakin. Jos vika on terveydessä, ei mikään koulutus auta.
Koulutusta kannattaa lähteä suunnittelemaan ammattilasen kanssa. Kaikista paras on jos rotu on tuttu kouluttajalle. Koulutus tulee vaatimaan luultavasti paljon tottelevaisuuskoulutusta ja lenkitystä, mutta myös koiran rauhoittelua esim. hierominen voi olla tähän hyvä.
Toivottavasti koiran vika muuttuneen käytökseen on hoidettavissa :)

krst

Viestimäärä: 3
Moikka!
En nyt tiedä onko tämä oikea aihe kyseiselle jutulle, mutta en viittinyt uutta luoda.
Mulla on lähes neljävuotias bichon frise uros, jonka kanssa harrastetaan aktiivisesti. Ollaan käyty todella monessa näyttelyssä, tokokokeessa sun muussa tapahtumassa, koirallakin siis kokemusta on.
Koira on aina ollut kammatessa hieman hankala, ei suhtaudu siihen suopeasti. Uskon vahvasti, että tähän on vaikuttanut epämääräiset olot kasvattajalla (käytiin kasvattajalla trimmissä ekat puoli vuotta ja ei ollut ihan kivaa kohtelua, sitten vaihtuikin paikka). Koira siis ärähtää ja saattaa koittaa napatakin kun tulee takku vastaan. Ja tähän ei ole mikään totutus auttanut.
Nyt parin viikon sisällä koira on heittäytynyt kammatessa aivan hulluksi. Se murisee jo, kun otan kamman käteeni. Meno on ihan mahdotonta.
Viikonloppuna oltiin tokokokeessa, ja siellä piski murisi tuomarille kehääntulotarkastuksessa (tuomari teki vähän erilaisen kehääntulotarkastuksen kuin normisti, pyyhkäisi koiraa takamuksesta paperilla ja tunnusteli tämän jälkeen - ennen ei olla meille näin tehty, tätä paperihommaa...), ja sitten murisi myös luoksepäästävyydessä.
Tällä viikolla se murisi myös eräälle tuntemattomalle henkilölle joka tarjosi kättä haisteltavaksi. Molemmilla tyypeillä oli iso valkoinen takki.
Koira on saattanut myös murahtaa kun ottaa pantaa pois kaulasta.
Taustalla meillä on tässä vielä se, että koiralla on ollut lihasjumeja. Mietin vaan nyt, että onko tässä kyse käytösongelmasta vai kivusta. Meillä on ensi viikolla aika fyssarille, ja sen jälkeen käydään ihan eläinlääkärissä. Sittenpä selviää. Mietin vaan sitä, että mistä tommonen käyttäytyminen yhtäkkiä puhkeaa. Tietysti jos koira pitää sitä tilannetta uhkaavana, epämiellyttävänä. Oli vaan niin hämmentävää kun koskaan ennen ei ole mitään tämmöstä ollut, koiran kanssa ei ole ollut lähestulkoon minkäänlaisia probleemia, sillä ei ole koskaan esiintynyt mitään pahaa uhmaa.
Ei tää nyt mitään semmoista hurjan pahaa ole, alkoi tietysti vilkkua kaikenmaailman kauhukuvat päässä jos tästä kehittyy joku iso ongelma jne.

(Viestiä on muokattu tiistaina, 20.09.2011 klo 18:08)
ressukka82

Viestimäärä: 148
Ei mulla sen kummempaa vastausta tuohon nyt ole, kuin että jos koiralla on kiputiloja niin silloin juuri tällaiset kylmät ja kosteat kelit (lämpötilanvaihtelut) voivat vaikuttaa asiaan ja koira on äkäisempi. Ihan niinkuin ihmisilläkin...
Mutta selvitä ihmeessä tosiaan ensin, että onko koiralla kipuja.

KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28864 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 7247 |
Viestejä yhteensä | 548389 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 1 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 5 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 266225 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 23.03.2025 klo 11:45) |