Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Tiistaina, 20.04.2010 klo 14:28

Vapaana pitäminen ja luoksetulo

Siirry sivulle: 1 2 3 ... 26

Loikkanen

Loikkanen
Viestimäärä: 56

VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Tiistaina, 20.04.2010 klo 14:28  
+
0
Tänne voisi jatkaa vapaana pitämiseen liittyvää keskustelua.

Meillä nyt vapaan pitäminen sellaisessa vaiheessa, että koira tottelee ookoo, kun ei ole häiriöitä. Jänisten jahtaus on siinä mallissa, että jos jänis lähtee yhtäkkiä nenän edestä, jahtaa hetken mutta palaa aika pian takaisin. Pidän koiraa irti siis vain metsässä, jossa ei ole liikennettä lähettyvillä.

Mutta nyt taas viime viikkojen aikana koira on tehnyt muutaman kerran totaalisen katoamistempun. Kaksi kertaa näistä sattui niin, että oltiin liikkeellä toisen koiran ja kaverin kanssa. Koirat juoksevat metsässä vapaana, ja sitten omani on vain yhtäkkiä kadonnut, ja vaikka vislailin, koira tuli takas vasta viiden-kymmenen minsan päästä. Oisko se sit taas ajanut jotain elukkaa.

Kun ollaan yksin metsässä, se tulee aina paljon nopeammin takaisin ja tsekkailee missä menen. Jotenkin luulis, että jos sillä on leikkikaveri, niin just haluaisi pysyä lähellä? Mutta ei.

Se irtoaa kyllä muutenkin aina tosi kauas, ja sitä pitäisi koko_ajan olla pyytämässä takaisin lähelle, ettei jää matkasta. Jos kutsun sen vähän väliä luokseni, ei ole mitään ongelmaa. Piiloutumista olen kokeillut, ja se toimii yleensä, vaikkakin viiveellä. Koiralla menee aika kauan että se äkkää mun olevan pois ja alkaa etsiä. En tiedä, eikö se sitten vain tunne riittävästi mitään laumasidonnaisuutta tjsp, kun se vain lähtee menemään? Se tuli mulle tosiaan vasta 1,5-vuotiaana, ja oli sitä ennen ollut kahdessa kodissa, joten olisiko se vaan sitä, ettei se osaa leimautua sillä tavalla "laumaansa".

whisperd

whisperd
Viestimäärä: 83

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Keskiviikkona, 21.04.2010 klo 18:46  
+
0
Kerrompa minäkin tähän hauskan tapauksen koiran vapaanaolosta. Viime kesänä olin hiekkamontuilla uittamassa koiraa ja siellä oli lauma koiria samalla rannalla, ilmeisesti vanhoja tuttuja kaikki paitsi minä ja Elvis. Koira temmelsi siellä iloisesti muiden kanssa, ei tosin juurikaan uinut koska rannalla leikkiminen oli niin paljon kiinnostavampaa. Paikalla oli eräs vanha uros, jonka omistaja piti sitä aina vapaana. Omistaja siitä jatkoi kävelyä ja koira jäi hengaamaan muun joukon kanssa. Se oli siinä varmaan ilman omistajaa yli 10 minuuttia. Sitten se ykskaks vanhus lähti juoksemaan omistajansa perään, ja Elvis tietty innostui ja lähti mukaan. Sinne hävisi koira ja oli poissa varmaan 5 minuuttia, kunnes juoksi yksin takaisin ihan läkähtyneenä. Tiedä sitten kuinka kaukanan oli käynyt, mutta isomman koirajoukon ja omistajan luokse se palasi ihan itse, vaikkei tuttuja koiria ollutkaan. Yksinään jos oltiin uimassa se juoksi hulluna rantaa eestaas mutta ei ikinä lähtenyt kovin kauas.

Kiruli

Kiruli
Viestimäärä: 31

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Keskiviikkona, 21.04.2010 klo 21:08  
+
0
Kyllä meilläkin Kira osaa periaatteessa pysyä lähellä ja näköetäisyydellä kokoajan. Mutta jos saa vainun/näkee jäniksen/linnun tms. niin sitten se on menoa se. Ei jaksa linnun perässä juosta kuin ehkä minuutin, mutta jäniksen perässä joskus 10 minuuttiakin, kunnes tulee takaisin.

Yksi hassu juttu sattui täälläkin viime syksynä, kun sisko oli ollut Kiran kanssa metsässä lenkillä. Sitten ihan yhtäkkiä Kira oli kuulemma saanut jostain vainun, jähmettynyt ehkä sekunniksi ja pinkaissut järkyttävän nopeasti tiehensä. Muutamia minuutteja sisko oli huudellut Kiraa, kunnes alkoi kuulumaan kauheaa ulvomista ja haukkumista kauempaa. No, äänet sitten lähenivät, ja sisko ei varmasti tiennyt mitä sieltä oli tulossa, oli kuulemma ollut sellaiset äänet :eek: Kun Kira sitten ilmestyi takaisin siskon viereen, se pysähtyi kuulemma pariksi seksunniksi, ja jatkoi matkaansa juosten kotiinpäin. Oli perässä tullut sitten kaksi ajokoiraa :nauru: Sisko jäi vissiin vähän suu auki, kun ei tiennyt mitä pitäisi tehdä, ja lähti sitten juoksemaan Kiran ja näiden ajokoirien perään suoraan meille. Suoraan kuistillehan Kira ehti paljon ennen ajokoiria ja oli ihan läkähtynyt kun pääsi sisälle. Taisi juosta kovempaa kuin koskaan ennen :nauru: Ja eihän nämä ajokoirat varmasti mitään pahaa tarkoittaneet, Kira vain säikähti kun yhtäkkiä oli kaksi isoa koiraa vastassa :aurinko:
Alaskanhusky Kira 5.12.2008 ->
Kissat Ana & Luna 9.5.2009 ->
Kanit Nitta & Nelle -05 ->

ousa

ousa
Viestimäärä: 477

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 22.04.2010 klo 06:56  
+
0
Täällä kovasti reenataan (vapaanaoloa ja) luoksetuloa, ku löydettiin sopiva pöpelikkö jossa ei oo raksaukkojen heittelemiä naulasia lautoja. Minttu on ihan innoissaan ja suhteellisen hyvin tulee heti luokse kun pyytää.. Välillä toki on ihan pakko tehä pikku mutka, kiertä vaikkapa pari puuta, ennen ku neiti suvaitsee saapua hakemaan naminsa :nauru:
Eilen Minttu kyllä säikytti kun ihan yhtäkkiä lähti pinkomaan eri suuntaan ja minähän tietty jäi kattomaan ihan hölmistyneenä perään ja kutsuin luokse.. Koira ei ees huomaa mua ja kuljeskelee kauempana ees taas.. Olin sitte ite lähössä kattoon että mitä ihmettä siellä on ku koira niin pyörii vaan Minttu otti taas vähä välimatkaa.. :eek: Syykin sitten tälle ihme pinkasulle eri suuntaan selvis.. Neidillä olikin pissahätä eikä ilmeisesti kehannu tehä siihen lähelle jossa oltiin vaan oli pakko päästä kauemman :nauru: Sitten tuliki kyllä tosi reippaasti luokse ku kutsu :jjei:
tassun jälkiä seuraten..

MisMys

MisMys
Viestimäärä: 3

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 29.04.2010 klo 14:16  
+
0
Kaipaisin vinkkejä lähes kuuron koiran luoksetuloon. Koira on vanhuuttaan menettänyt jo melkein kokonaan kuulonsa, kuulee enää vain harvoja ääniä, kuten bussin kulkiessa lujaa ohi. Puhetta ei kuule ollenkaan. Taputtaessani käsiä yhteen, koira saattaa kuulla jotain, muttei sitäkään ilmeisesti kunnolla. Käsimerkkejä tottelee hienosti, jopa luoksetulo toimii, mutta jollakin tavalla pitäisi koiran huomio saada myös koiran katsoessa muualle. Pilliä ei kuule. Olisiko kenelläkään vinkkejä äänistä, joilla koiran huomion voisi saada itseeni?

maddy

moderaattori
maddy
Viestimäärä: 3542

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 29.04.2010 klo 17:28  
+
0
^Voisiko olla, että koira ei yksinkertaisesti kuule enää mitään? Bussin tullessa se aistiin paineaallon ja samoin tapauttaessasi käsiä se saattaa joko nähdä liikettä sivusilmällä tai aistia ilman värähtelyn. Huomiota voi koittaa saada esimerkiksi tömäyttämällä jalan maahan, mutta tosi asiassa moni kuuroutuvan koiran omistaja joutuu lopulta ottamaan käyttöön fleksin tms pitkän liinan, jos koira ei itse opi tarkkailemaan omistajaa huolellisemmin kuulon heikettyä.

MisMys

MisMys
Viestimäärä: 3

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 29.04.2010 klo 21:56  
+
0
^Minulla oli tänään aikaa kokeilla taputusta rauhassa. Taputtaessani toisella puolella huonetta vanhus avasi huilatessaan joka kerran silmänsä, joten jotain se kuulee. Vanhuksen kuulon arviointi on hankalaa, sillä se ei ole koskaan ollut kovin kontaktihaluinen ja saattaa jättää reagoimatta jos ei kiinnosta. Jalkaa tömistellessä en saa kai aiheutettua tarpeeksi kovaa ääntä, sillä siihen se ei reagoi. Tosin sitä on aikoinaan käytetty hihnassa vetämisen poistamiseen. Busseihin vanhus ei ole koskaan reagoinut ulkona, mutta nyt bussit kulkevat noin 10 metrin päästä talosta ja niihin se saattaa reagoida sisällä. Voihan kuitenkin olla, että talo hieman tärisee bussin ajaessa lujaa ohi. Ihan kokonaan kuulo ei siis ole vielä mennyt. Fleksissä koira onkin ollut jo pääsääntöisesti metsälenkeillä, mutta uimaan mennessä olisi kiva pitää koira vapaana.

eeelisa

eeelisa
Viestimäärä: 469

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Perjantaina, 30.04.2010 klo 10:10  
+
0
Eikö semmoinen korkeaääninen (jota ihminen ei kunnolla kuule) pilli sit toimi teillä? mulla ei ole kokemusta mut entä jos vaikka just rannalla olessanne hilluisit kuin heinämies että saat koirasi huomion? eikös ihan kuulevillekin koirille kannata joskus tehdä sillein että hilluu ja tekee jotain kivaa koiran mielestä.. :)
Kotisivut:Ino & Sai
Sai 29.4.2009
Ino 22.2.2008
blogi

MisMys

MisMys
Viestimäärä: 3

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Lauantaina, 01.05.2010 klo 22:42  
+
0
Vanhus ei kuule normaalia pilliä, joten en usko sen kuulevan korkeampaan ääneen perustuvaa pilliä. Vanhan koiran kuulon heikentyminen alkaa normaalisti korkeammista äänistä. Tarkoituksena olisi löytää keino koiran huomion herättämiseen koiran keskittyessä muuhun kuin minuun (esim. hajuihin), jolloin koira ei huomaa heilumistani. Koiran katsoessa minuun saan sen kyllä käsimerkeillä luokseni.

Tinaz

Tinaz
Viestimäärä: 2

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Tiistaina, 04.05.2010 klo 22:05  
+
0
Vanhan ja kuuroutuvan koiran kanssa eläminen on haastavaa, ja usein on turvallisinta pitää se vapaana vain joko aidatulla alueella tai pitkässä hihnassa. Oma kuuro vanha koirani katosi yli vuorokaudeksi pimeällä, iltapissityksen yhteydessä. Se löytyi monen kilometrin päästä, onneksi kaulapannassa oli puhelinnumeroni ja joku ystävällinen ihminen oli sen löytänyt harhailemasta. Kuuro koira on usein myös dementoitunut.

ousa

ousa
Viestimäärä: 477

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 13.05.2010 klo 09:47  
+
0
Mitenköhän mää nyt osaisin muotoilla tän kysymyksen silleen, että siitä tajuais (muutkin kuin minä :nauru: ) jotain. Eli kun ollaan metsässä kävelemässä ja Minttu on irti, niin Minttu tulee hyvin luokse kun pyytää (mitä nyt välillä vetää ihan kiusallaan jalan vierestä ohi). Ja Minttu tulee luokse vaikka oisikin joku kiva juttu (haistelee/maistelee maata) kesken, näinä kertoina saa vähän houkutella välillä. Tämä ei ole ongelma, vaan se, että kun Minttu saa peuhata ja leikkiä toisen koiran kanssa (yleensä ollaan mettässä tai muussa vastaavassa paikassa), niin luoksetulemisen suhteen on paljon ongelmia. Mintulla ikään kuin katoaa korvat ihan kokonaan, kun on niin innoissaan kaverista. Suurinta osaa kutsuista ei kuule/ei välitä, mutta silloin kun tulee luokse kehun ja palkitsen kunnolla. Eli nyt mää kaipaisin vähän vinkkejä just tähän, että miten mää saisin parannettua luoksetuloa silloin kun leikkii toisen koiran kanssa (lelujen kanssa leikkiessä ei juurikaan ole tätä ongelmaa). Ja sanottakoon vielä se, että leikin kesken jos saan Mintun tulemaan luokse, niin en laita silloin kiinni, eli tämmöistä "pelkoa" Mintulle ei oo syntyny ainakaan.

Saikohan tästä nyt mitään selvää..? Jos sai niin, vinkkejä kiitos :hymy:
tassun jälkiä seuraten..

Rez

Rez
Viestimäärä: 1140

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 13.05.2010 klo 10:00  
+
0
^ Koiran luoksetulon ei (huom. minun mielestä) tulis perustua luoksetulokutsuun kuin äärimmäisessä hätätilanteessa, mutta siitä olen kirjoittanut niin monasti että nyt ei runosuoni kuki.

Onko pentusi saanut temuta toisen koiran kanssa näissä tilanteissa sen verran, että se on jo vähän väsähtänyt? Jos pennut rehaa kymmenisen minuuttia ja sitten omistaja alkaa huhuilla ruuan kanssa mitä saa kotonakin ilmaiseksi, on aika todennäköistä ettei koiraa kiinnosta.
Kukaan ei ole hyödytön - aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

Agitem

Agitem
Viestimäärä: 1072

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 13.05.2010 klo 10:25  
+
0
En itse pidä koiraa kovinkaan usein vapaana, mitä nyt pari kertaa olen puistossa kokeillut päästää irti. Kun meillä kerta on hyvä flexi ja takapihalla koira saa nuuskia rauhassa, ja esim. puistossa on kuitenkin autotie ryteikön toisella puolen, pidän koiran huomion kokoajan itsessäni ja ennemminkin treenaamme kuin nuuskimme ja leikimme sen ollessa vapaana. Koirani kiinnittää huomionsa ylipäätään ennemmin treenaamiseen kuin leikkimiseen ja esimerkiksi takapihalle mentäessä se tulee säännöllisin väliajoin tarkistamaan, aloitetaanko jo treenit :') joten siis jos lenkillä joskus on vapaana, silloin treenataan, ei leikitä.

Agilityradalla pidän koiraa säännöllisesti vapaana ja treenaamisen lisäksi myös leikimme.
no you don't know what it's like
welcome to my life

ousa

ousa
Viestimäärä: 477

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 13.05.2010 klo 11:31  
+
0
^^ Ymmärrän tuon pointtisi, että todellakin äärimmäisessä hätätilanteessa koira tulee kutsusta luokse ja siihen suuntaan vähä yritänkin mennä. Mutta juurikin tuo, että Minttu ei tule kutsusta leikkiessään luokse. Ihan sama kauanko on leikkinyt. Minttu on sen verran ahne pikku possu, että ärähtää välillä leikkikaverille jos yrittää tulla ottamaan Mintun nameja (omaa penturuokaa siis).

Huomasin juuri, että unhodin äskeisessä viestissäni sanoa, että välillä Minttu tulee itse (erittäin harvoin) luokseni kesken leikin, ilman kutsua ja heti palkitsen siitä. Yleensä käy niin, että kun kutsun Minttua, leikkikaveri onkin se joka tulee luokse ja sama jos leikkikaverin omistaja kutsuu omaansa, niin Minttu on se joka menee ensimmäisenä. :nauru: En tiedä teenkö siinä ihan oikein, että palkitsen Mintun kun on tullut leikkikaverin perässä luokseni (kun olen tosiaan kutsunut Minttua ja kaveri onkin se joka tulee ensimmäisenä).

Ja tiedän senkin, että varmasti tämä vie paljon aikaa ja tulee takapakkia useinkin (kuten jo muutamassa muussakin asiassa on tullut). Kakarahan tuo on vielä, enkä ihmeitä odotakkaan heti tapahtuvan. :hymy: Mutta vinkkejä kaipaan edelleen.
tassun jälkiä seuraten..

Minnamiina

Minnamiina
Viestimäärä: 41

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 13.05.2010 klo 14:50  
+
0
Rez kirjoitti: "Koiran luoksetulon ei (huom. minun mielestä) tulis perustua luoksetulokutsuun kuin äärimmäisessä hätätilanteessa, ..."

Viitsitkö valaista tätä asiaa kun en ymmärrä, mitä tarkoitat? Miksi koiraa ei saisi kutsua muuten kuin äärimmäisessä hätätilanteessa (tai koiran luoksetulon ei tulisi "perustua kutsuun" muuten kuin silloin)? Minulle tämä on ainakin aivan uusi asia.

Olen käsittänyt, että koiraa ei pitäisi kutsua kytkettäväksi muuten kuin hätätilanteessa, mutta että kutsuminen sinänsä (saati että koiran tuleminen "perustuu kutsuun" = koira tottelee kutsua) olisi mitenkään huono asia.

Rez

Rez
Viestimäärä: 1140

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 13.05.2010 klo 15:43  
+
0

Minnamiina kirjoitti:

Viitsitkö valaista tätä asiaa kun en ymmärrä, mitä tarkoitat? Miksi koiraa ei saisi kutsua muuten kuin äärimmäisessä hätätilanteessa (tai koiran luoksetulon ei tulisi "perustua kutsuun" muuten kuin silloin)?



Huoh. Ehkä mie kerran vielä jaksan selittää! Eli koiran luoksetulo ei ikinä koskaan ole eikä tule olemaan satavarma jos se toteutetaan kuten yleensä: koira on vapaana ja näkee ärsykkeen -> omistaja kutsuu -> koira päättää tulla luo tai mennä katsomaan ärsykettä. Ärsykkeellä tarkoitan mitä vaan mikä koiraa kiinnostaa - linnut, autot, polkupyöräilijät, toinen koira jne. Tämän lisäksi jos koira on vielä ehdollistunut siihen, että ruoka tulee kotona kupista ilmaiseksi, ei sillä ole alun perinkään mitään syytä totella noissa tilanteissa. Koira siis valitsee totteleeko -> jos ei tottele, se pääsee katsomaan jotain ihanaa asiaa eikä hommalla ole sen elämään minkäännäköistä vaikutusta.

MUTTA jospa koiralle opetetaankin, että pelkkä ärsykkeen näkeminen = luoksetulo, sillä ei ole vaihtoehtoa olla tottelematta. Kun se saa noissa tilanteissa vielä ruokansa palkaksi ja jää ruuatta jos homma kusee, on motivaatio omistajaa kohtaan "suht" vahva. Eli ihan alkuun ollaan mukavan välimatkan päässä ärsykkeestä ja syötetään koiralle sen ruoka. Pikkuhiljaa etäisyys pienenee ja koira tarjoaa itse kontaktin ärsykkeen nähdessään.

Esim. nyt kun oma otus näkee lenkillä koiran, se lyö liinat kiinni ja tulee syömään ruokansa. Ei luoksetulokutsuja, ei "tässä-tässä-nakki-täällä-kato-ny-pliis" -sössötystä, ei koiran päätösvaltaa. Tie on pitkä ja raskas, mutta kantaa hedelmää. Sitten on vielä kaikki omistajan liikkeiden seuraamiset yms. (esim. mulla jalan rasahdus maahan käynnistää koiran luoksetulon).

Tää oli nyt erittäin typistetty versio, mutta Täällä lisää. muoks// Ahonenhan siis käyttää myös signaaliääntä, mutta sen olen itse jättänyt pois.
Kukaan ei ole hyödytön - aina voi olla edes huonona esimerkkinä.
(Viestiä on muokattu torstaina, 13.05.2010 klo 15:48)

Rorys

Rorys
Viestimäärä: 5244

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 13.05.2010 klo 16:08  
+
0
^ Oon tuota samaa systeemiä miettinyt tulevalle pennulle opetettavaksi, mutta koska koira on sen verran iso, sen ruokinta alkaa oikeasti pentuvaiheessa lähentelemään melkein rakettitiedettä. On siis todella tarkkaa tasaisen kasvun kannalta, noin niin kuin ruokinta-aikojen ja määrien takia. Ei myös suositella pennulle eikä aikuisellekaan koiralle liikuntaa 2 h ennen ja jälkeen ruokinnan, lähinnä mahalaukunkiertymäriskin vuoksi.
Näiden seikkojen takia tuo tapa lienee mahdoton opettaa, ei nimittäin tule kuuloonkaan että ruoka annettaisiin esim. pitkin metsälenkkiä :mietiskel:
(Jep, olen nähnyt vinoon kasvaneen ko. rodun edustajan. Kasvun vääristyminen johtui ruokinnan epätasaisuudesta ja väärästä määrästä).

Harrastavatko isompien koirien omistajat tätä lainkaan?

Meillä luoksetulo ja mukana pysyminen on opetettu ihan perinteisin peruskeinoin, jotakin keitettyä siselintä tai suosikkilelu mukana ja koiraa palkkailtu. Oon harrastanut paljon pentuaikana myös itseni kadottamista, eli koira oppii pitämään mut näköetäisyydellä koska muuten saatan ihan oikeasti kadota. Luoksetulotreeneissä on ollut pari kertaa liina koiran pannassa kiinni ja jos ei ole tullut käskystä luokse (jonka koira on siis jo osannut), niin liinasta pakote ja bileet pystyyn.
(Viestiä on muokattu torstaina, 13.05.2010 klo 16:22)

Rez

Rez
Viestimäärä: 1140

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 13.05.2010 klo 16:19  
+
0
^ Linkkaamani tekstin kirjoittaja omistaa suursnautsereita. Myös oma tottisvalmentajani on suurelle koiralleen syöttänyt kaikki ruuat lenkillä.

Ei se koiran koko tämän tavan toteuttamista estä, pikemminkin oma viitseliäisyys. Pennun kaikki ulkoilut ei ole mitään kilsojen metsälenkkejä, joten varmasti pystyy ruokaa syöttämään ulkoilujen yhteydessä. Tulevaisuudessa kontaktista voi sitten pitemmillä lenkeillä tippua nami tai kaks, ei koko kipollista. Ulkona olo oli mulle ainakin alkuun pelkkää ärsykkeiden metsästystä, minkä yhteydessä tuli sitten se liikuntakin. :nauru:
Kukaan ei ole hyödytön - aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

Rorys

Rorys
Viestimäärä: 5244

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 13.05.2010 klo 16:25  
+
0
^ Ok, hyvä tietää. Mua nyt hirvittää vähän ihan jo se perusruokintakin. Pelkään että saan sen elukan kasvamaan ihan vinoon ja honkeliksi :nauru:
nimim. eka oikeesti vähän isompi koira.

Niin ja joo, mä oon opettanut tuolle tipsulle, että hihna on aivan äärimmäisen ihana asia.
Luoksetulokäskyssä kilistelen hihnaa.
(Viestiä on muokattu torstaina, 13.05.2010 klo 16:26)

ousa

ousa
Viestimäärä: 477

VS: VAPAANA PITäMINEN JA LUOKSETULO - Torstaina, 13.05.2010 klo 20:16  
+
0
Se tuli tässä just mieleen, että kun Minttu on metsässä irti ja vaikka onki joku kiva juttu sillä meneillään, niin se tulee kuitenki luokse. Ja monesti on tarjolla samaa ku mitä tosiaan saa kotoa. Eli tässä toimii. Mutta heti kun se leikkikaveri on mukana, niin korvat menee hukkaan. Tiedän ja ymmärrän sen, että on mukava välillä peuhata toisen kanssa, mutta tahtoisin kuitenkin saada leikin keskenki Mintun tulemaan luokse. Oon kovasti harjotellu luoksetuloa sekä sisällä että ulkona. Ulkona ollaan välillä häiriöttömässä ja välillä häiriöllisessä( onko toi oikee sana ees?) tilassa. Toki kun on häiriötä, on luoksetulo epävarmempaa. Tarkoituksena ois kuitenkin se, että Minttu tulee luokse kun pyydetään. Silloin kun on tullut luokse, tosiaan nami naamaan, muutama rapsutus ja paljon kehuja sanallisesti ja annettu mennä takas leikkiin. Missään vaiheessa en oo ees pitänyt kiinni Mintusta, että oisin estäny tai hidastanu takaisin leikkiin menemistä.
tassun jälkiä seuraten..

  Siirry sivulle: 1 2 3 ... 26
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28162
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6322
Viestejä yhteensä545653
Uudet käyttäjät tänään1
Viestiketjuja aloitettu tänään1
Viestejä kirjoitettu tänään2
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265826
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.04.2024 klo 07:45)