Koirat.com

Hei!

Kirjoittelin aikaisemmin palstalle toyvillispennun itkemisestä ulkona. Tämä asia on aika lailla jänyt historiaan, mutta nyt tämä nuori hurmuri on päättänt, ettei ota askeltakaan niin kauan kun hän on remmissä. Vapaana hän kulkee hyvin perässäni tai rinnalla. Tottelee mielestäni kiitettävästi "tänne" - käskyä.

Koira on puettu, eli mantteli ja tossut löytyvät. Lisäksi hänellä on pikkuiset valjaat ja kunnon remmi (ei siis flexi). Koulutusnaksujen avulla hänet saa liikkeelle hmmm... kaksi metriä kerrallaan.... Jos jätän koiran remmeineen "tönöttämään" paikalleen ja jatkan matkaa hän (alkaa itkeä) yrittää saada remmin suuhunsa ja juoksee kohti kotiovea. Matka kotia kohti sujuu hyvin, mutta ei poispäin. Huumori alkaa loppua tällä omistajalla....Auttakaa viisaammat!

ISO kiitos!

Jos antaisit pennun olla vapaana niin, että hihna on kiinni mutta se raahaa sitä perässään? "huijaisit" sen sillä tavalla kauemmas, ottaisit sitten vähäeleisesti hihnasta löysästi kiinni ja kääntyisitte kotiinpäin (mihin se ilmeisesti mieluummin menee). Kokeilla voisi ehkä ainakin?

Meillä pentu teki myös pienenä sitä, että pysähtyi ja ei suostunut tulemaan eteenpäin. Tämä johtui jännityksestä luultavasti, sillä kaikista tutuimmilla reiteillä ei tätä tehnyt, vain vähän uudemmissa paikoissa. Houkuttelin namilla ja aina palkkasin kun tuli eteenpäin, rasittavaahan tuo oli mutta siitä se pikkuhiljaa sitten helpotti. Itselle mahdollisimman iloinen ja rempseä asenne = jeejee on kivaa mennä eteenpäin jippii. Lelun kanssa tutustuttiin ja mentiin eteenpäin uudessa paikassa myös. Ei enää jännittänyt niin paljon kun lelu oli kiinnostavampi Tätä itseasiassa tehtiin ihan vähän aikaa sittenkin, kun pentunäyttelyssä maneesiin meno oli hurjan jännää.

Yleisesti siitä hihnassa kävelystä vois tehdä mukavaa leikin tms. kautta, vaikka ei mistään jännityksestä reittiä/menosuuntaa kohti ole kyse. Eli jos ei pelota hihnassa riekkuva koira, niin leikkiä ja innostusta peliin...

Meillä pentu ei suostu kävelemään hihnassa jos sillä on fleecehaalari päällä :( Ilman sitä neiti palelee näillä pakkasilla, ja sen kanssa tosiaan ei liiku. Ja varmasti pystyy liikkumaan sen kanssa, puku on kevyt, ja jos Mango on mukana lenkillä niin juoksee kyllä ihan yhtä kovaa kuin ilmankin..

^ Ehkä teilläkin on kyse häpeäliivi-syndroomasta... Luna on aina muuten innoissaan lenkille lähdössä, mutta kun heijastinliivin ottaa esille, se painuu korvat luimussa pöydän alle. Liivi on kevyt, eikä hierrä tai purista, mutta onhan se tietysti noloa kirkkaankeltanen liivi päällä kävellä julkisesti.

Mun koira ei pentuna kävellyt jos sitä ei huvittanut. Se saattoi vähän isompanakin pentuna (vielä alle vuoden ikäisenä) pistää jarrut päälle ja istua keskelle tietä jos reitti ei herraa miellyttänyt. Alussa jaksoin namilla houkutella tai jollain lelulla tai pallolla, lähti myös aika monesti perään jos jätin pennun töröttämään tielle ja kävelin itse eteenpäin. Isompana siihen ei tehonnu edes namitkaan, alkoi olla uppiniskaisuutta vaan. Ei auttanu muu kun kiskoa väkisin perässä, muuten oltais seisty viikko yhdessä kadun kulmassa. Murrosiässä vielä teki tota, sen jälkeen ei ole enää tehnyt. Ilmeestä näki että selvästi oli kyse siitä että reittivalinta ei sille kelvannut koska jos oisin lähtenyt toista tietä pitkin niin aina olisi sinne mennyt hyvin iloisena. Asia ei myöskään riippunut siitä mentiinkö kotiin päin vai poispäin kodista, teki sitä myös pitkillä lenkeillä kaukana kotoa ja liittyi selvästi liian tuttuihin reitteihin, halusi mennä uusia teitä pitkin.
Pikkupentunahan tuo oli samanlainen uppiniska. Pidin aina pihalla vapaana ja piha alkoi tulla niin tutuksi että tyyppi jäi istumaan keskelle pihaa vaikka itse menin jo rapun ovesta sisään ja niin ettei se edes nähnyt mua. Ei auttanu namit, ei muutkaan houkuttelut. Kun lähdin hakemaan niin juoksi karkuun.
Onneksi koira on iän myötä tullut nöyremmäksi, kuuntelee käskyjä ja pysyy lähettyvillä eikä enää oikuttele. Joskus pentuna nappasin syliinkin kun ei kertakaikkiaan liikkunut, jossain vaiheessa painoi jo niin paljon että oli vaan pakko kiskoa tai tyrkkiä takapuolesta että liikupas siitä.

Luulin että oon tosiaan ainut jolla on ollu yhtä kovapäinen pentu lenkillä

Elikkäs meidän Muhku neitillä kesti ensinnäkin tosi pitkään ymmärtää miksi on hihnassa kun lähettiin pihalle. Aluksi ei suostunut ottamaan yhtään askelta, kellahti vain selälleen maahan ja näin sai aina hihnan suuhunsa. Namien kanssa sitten opeteltiin ja muutaman päivän päästä päästiinkin jo kotipihalta pois . Sitten tuli taas hätä ja selälleen ja hihna suuhun, tai vaihtoehtoisesti perse asfalttiin,hieman takaakenoon asentoon, silmät suuriksi ja sitten mulkoiltiin ja vedettiin vastaan että "en varmasti tule". Vapaana taas sitten oli niin pelkuri että jähmettyi muuten vaan aina paikoilleen
Pikkuhiljaa kuitenkin kun oppi että aina laitetaan hihna kun pihalle mennään niin pystyi alkamaan nameilla motivoimaan kävelemään kunnolla, asiaa ei tietenkään auttanut että neiti pelkää pimeää ja prinsessana ei suostunut tulemaan (edes namien kanssa) pihalle kun satoi vettä.

Ajan kanssa sitten tajuttiin että aina kun käveltiin poispäin kotonta neiti teki tätä että ei suostunut kävelemään. Pikkuhiljaa sitten totuttelemaan lähialuisiin vaikka koiraa aika pitkälti saikin raahata perässä aina kun tultiin uuteen paikkaan. Neiti kyllä sitten oppi että kyllä kotiin pääsee vaikka käveleekin eteenpäin eikä jähmety tielle ja ensimmäisen tilaisuuden tullen sinkoa kotiinpäin takaisin tulosuuntaan Kyllä nameja kului paljon mutta oli se sen arvoistakin, ei tarvitse enää hävetä ja taistella menemään pihalla. Lumentulo myös auttoi, ei paljon taida koiraa kiinnostaa istua pyllylleen kylmään maahan

Itseasiassa aloin ihan miettimään tekeekö toi koira vielä missään tilanteissa tota.. kyllä tekee. Jos kävellään koirapuiston ohi ja ei mennä sinne niin se lyö jarrut päälle ja istuu tielle ja mulkoilee kulmien alta tyylillä "etkö nyt tajua, puisto on tuolla". Kerranhan yks mummo kommentoi mulle kun kiskoin koiraa mukaani hihnasta. Oli pakko sanoa sille, että jos mä kuljen tän koiran pillin mukaan niin voit tulla huomenna kattomaan kun istutaan tässä samassa paikassa, se ei meinaan liiku mihinkään jos mä en väkisin vedä, se ei anna periksi milliäkään kun on luupää.

Minun koira teki aikoinaan pentuna stoppeja, mutta kummasti lähti käppäilemään kun "joutui" hetkeksi syliin Sitten sai aina sanoa että "käveletkö vai otanko syliin" niin johan kulki askel minä-ite-tyyliin

^ Hmm, pitäisköhän ite koittaa tota samaa! Ei siis tietenkään jokaisella nuuskimis -stopilla, mutta silloin kun persus liimautuu maahan vähän turhan tiiviisti...

^ kokeile ihmeessä. tosin saattaapi olla rotu/temperamenttikysymys. Tämä skipi kun ei vielä näin 5 ja risat vuotiaana ole edelleenkään mikään "sylikoira" pienestä koostaan huolimatta. Ei sitä siis varsinaisesti ole väkisin sylissä pidettykään, mutta tuossa tilanteessa tuntui toimivan= yllättävä muuvi katkaisee senhetkisen "käytöksen" ja koira joutuu hetken ajattelemaan muuta kun paikallaan kököttämistään. "Mitäs äsken teinkään, jaajuu, kävelin eteenpäin" ja eikun marsmars jatketaan

Täällä ois samaa ongelmaa. Ei väliä onko yksin vai kaverin kanssa, jumittaa. Tosin kun se on yksin niin pystyn keskittymään paremmin siihen ja voin helpommin napata hetkeksi kyytiin tms.

Nyt alkoi laihdutuskuuri eli jos pieni ylipaino haittaa ja ostin tassusalvaa jos siellä on jotain pieniä hiertymiä. Ja aattelin että en vie sitä nyt johonkin aikaan ollenkaan lenkille, ainoastaan nurmelle telmimään ja pentukurssille sais kävellä. Tosin sitten tuo energiapakkaus saattaa kostautua täällä sisällä :D...

Hiertymät tai lika / kivet tassuissa saattavat olla yksi syy siihen miksi lenkit eivät luista. Jos takamus liimautuu maahan jo kotiovella niin sitten saattaa syy olla muu. Pennut tykäävät välillä ihan vaan kokeilla kuka määrää, mutta joskus lenkkeily voi myös pelottaa tai jännittää ja siksi ei ajatus pennulle maistu. Jos aikaa on, niin pennun voi kantaa ulos hihnassa ja sitten vaikka seisoa paikallaan antaen pienen rauhassa katsella ja tunnustella, jos kävely hetken päästä huvittaisi edes ihan vähän.

Meijän ipanalla ei pitkään kestäny tuo pullikointi vastaan, jäi tosiaan istumaan ovelle ja oli sellanen ilme et "en varmaan tule, mee keskenäs" mut sitte ku kokeilin vanhemman kanssa kahestaan lähtee nii johan ipanakii kulki nätisti ja nyt sitä vauhtia on sitte riittäny :D molemmat hullaantuu pomppimaan ja riehumaan jos vaan fleksin erehtyy käteen ottamaan ja sitä riemua sitte riittää, eivät asetu millää siks aikaa että sais fleksin kiinni pantaan, ja kun ovi aukee nii tuntuu että kädet repiää irti, itseasiassa hajotin jalkani ulko ovella koirien takia. Ei tee oikein mieli lähtee kävelemään jos eivät rauhotu yhtään...

Meillä on ihan samaa ongelmaa 12 viikkosen pennun kanssa.
Välillä kävelee ihan hyvin, varsinkin jos nameilla houkuttelee.
Mutta välillä taas ei tahdo liikkua millään, istuskelee vaan. :)
Meillä on myös vetämisen kanssa vähän ongelmia. Kun pentu huomaa, että ollaan menossa kotiinpäin alkaa vetäminen hihnassa.
Olen koittanut aina pysähtyä, kun vetäminen alkaa tai vaihtaa suuntaa, mutta ei oikein tunnu toimivan.
Olisiko kellään tähän hyviä neuvoja?
Käytetään kaulapantaa, mutta olen miettinyt pitäisikö siirtyä valjaisiin. Vai lisääköhän se vaan vetämistä?

Tulin suoraa lenkiltä kotiin etsimään, josko aiheelle olisi otsikko valmiina.

Meillä reilu 9 viikkonen pentu ei suostu kävelemään lenkeillä.
Meillä on etu- ja takaovi. On saanut olla vapaana takapihalla, josta yleensä lenkeille lähdetäänkin. Etuovesta se ei suostu lähtemään ulos ollenkaan, ei hievahdakaan eteisestä. Tänään kannoin pennun ulos etukautta. En haluaisi luoda sille mitään pelkotiloja tai olettamuksia siitä, että etuovesta olisi "huonompi" mennä ulos kuin takakautta. Rappukäytävässä ei suostu kävelemään ollenkaan.
Ulkona pentu ei tykkää lähteä uusille poluille. Istuu alas, eikä hievahdakaan. Tuttua kautta kävelee nyt jo ihan reippaasti ja juoksuksi pistää heti, kun ollaan talon nurkilla. Eli kotia kohti on kova vauhti päällä, mutta poismeno tökkii. En haluaisi joutua raahaamaan pentua perässä, mutten myöskään antamaan periksi sen olettamukselle, että uudet reitit ovat pahasta. Namejakaan ei suostu ottamaan. Suostuttelulla ja "tule" käskyllä kävelee hieman eteen päin, kunnes taas kääntyy ja lähtee takaisin.

Ihmisten, pyörien ym. kanssa ei ole ongelmaa. Pentu ei sellasiin asioihin kiinnitä huomiota juuri ollenkaan. En ole ennen tavannut pentua, joka ei pitäisi ulkoilemisesta tai olisi vastahakoinen lenkkeilemään.. Miten te olette saaneet koiranne pitämään lenkkeilystä?

Sanoisin, että tosi moni pennun omistaja on tässä ja muissa ketjuissa ihmetellyt tätä asiaa, kun pentu ei halua lenkkeillä ja kotiin on kiire. Luulisin että se on lähes kaikissa tapauksissa vaan lyhytaikainen vaihe, pian se pentu menee jo niin innolla ettei malttaisi kotiapäin mennä.

Meillä koira ei ainakaan halunnut pentuna olla ollenkaan ulkona. Tärisi ja piipitti vain eikä hievahtanutkaan. Ekan kuukauden kannoin sitä sylissä ympäri kaupunkia ja näytin vähän maailmaa. Ainoa asia, mistä se vähän kiinnostui olivat järvessä uiskentelevat sorsat. :) Sitten ihan yhtäkkiä kun se oli ollut meillä jonkin aikaa, alkoikin lenkkeily maistua! Pentu tajusi ulkona olevat ihanat hajut ja lähti niitä seurailemaan. Vähän ajan päästä sitä ei enää olisi saanut ulkoa ollenkaan pois.

Eli tsemppiä vain kaikille uusille pennun omistajille! Totutatte pennun pelottavaan suureen maailmaan vaikka sylistä, niin kyllä se hetken päästä tajuaa ulkoilun ihanuuden.

Meillekin on tullut nyt tuo vaihe, että jatkuvasti pysähtelee ja menee istumaan. Aiemmin käveli tosi nätisti ja mielellään. En tiedä että onko jostain "kokeilemisesta" kyse koska pennulla kyllä on energiaa eikä se tosiaan ole mikään sohvaperuna. Olen koittanut innostaa pentua liikkumaan kävelemällä itse takaperin tai "tänne" käskyllä. Jos pentu ei meinaa hievahtaa niin olen vetänyt kevyesti hihnasta.

Täällä aletaan edistyä! Lenkit ovat sujuneet suht hyvin ja uusiakin paikkoja kohtaan Cora ei käyttäydy niin epälevästi. Cora ei enää istahda ollenkaan maahan, mutta stoppia tulee aina vähän väliä.. Sitkeästi vain itse eteenpäin, niin kyllä se koira sieltä perässä tulee :) Kotiin päin matkat sitten sujuvatkin todella sutjakkaasti ja intoa puhkuen