Koirat.com

Ensimmäinen ketju löytyy tämän linkin takaa

Haaveilupulina on siis tarkoitettu pennuista haaveilemiseen niille, joilla pentusuunnitelmat eivät ole vielä konkretisoituneet. Eli jos et ole vielä varma esim. rodusta, kasvattajasta tai pennun kotiutumisen ajankohdasta, on haaveilupulina sinun ketjusi. Haaveilijoista matka jatkuu (toivottavasti) pennunodottajien kautta pennunomistajiin!

Edellisen ketjun kaksi viimeisintä viestiä:

Hoffis kirjoitti:

Mullekki muut sano siit nartusta et voithan sä aina leikkauttaa sen ekojen juoksujen jälkeen mut sit itelläki tuli mieleen et entäs jos se pärjää kisoissa ja näyttelyissä hyvin ja esim. kasvattaja haluis käyttää sitä jalostukseen... Itsekkään en oo steriloimista/kastroimista vastaan mutta omalla kohdalla se ei oo ratkaisu vaik tuon leikatun urokseni ostinki jo valmiiks leikattuna, kun tosiaan haluun harrastaa vaik toki esim, joissakin lajeissa pystyy harrastaa leikatunkin kanssa ellei sit nykyään jo kaikissa mutta silti...

raggetti kirjoitti:

Mä luulen että seuraava koira on uros. Jotenkin aina kun olen miettinyt tulevaa pentua näen sen uroksena, ja näiden kahden nartun jälkeen olisi kiva tehdä töitä "putkiaivon" kanssa :)
Olen myös kaavaillut tulevasta koirasta aktiivista toko-koiraa, joten juoksut eivät tule häiritsemään treenejä ( ja jopa kisoja...)
Labbis leikataan viimeistään ennen pennun tuloa, ja cockerin kanssa olen melko varmasti päätymässä leikkauttamaan sen nyt talvella. Hieman emmin vielä kun on pieni koira ja seurauksena voi olla esim. inkontenenssia, mutta tuon juoksut ja hormoonimyrskyt ovat niin vaikeita ja voimakkaita että luulen että positiiviset vaikutukset ovat suuremmat. Toisaalta, kyllä meillä voisi onnistua leikkaamattoman uroksen ja nartun pito, sen verran iso talo ja kahdessa kerroksessa. Mä olisin vaan ihan hysteerinen siitä että ne pääsis jotenkin yhteen että en varmaan voisi lähteä töihin juoksujen aikaan : P

raggetti kirjoitti:

Mä luulen että seuraava koira on uros. Jotenkin aina kun olen miettinyt tulevaa pentua näen sen uroksena, ja näiden kahden nartun jälkeen olisi kiva tehdä töitä "putkiaivon" kanssa :)
Olen myös kaavaillut tulevasta koirasta aktiivista toko-koiraa, joten juoksut eivät tule häiritsemään treenejä ( ja jopa kisoja...)
Labbis leikataan viimeistään ennen pennun tuloa, ja cockerin kanssa olen melko varmasti päätymässä leikkauttamaan sen nyt talvella. Hieman emmin vielä kun on pieni koira ja seurauksena voi olla esim. inkontenenssia, mutta tuon juoksut ja hormoonimyrskyt ovat niin vaikeita ja voimakkaita että luulen että positiiviset vaikutukset ovat suuremmat. Toisaalta, kyllä meillä voisi onnistua leikkaamattoman uroksen ja nartun pito, sen verran iso talo ja kahdessa kerroksessa. Mä olisin vaan ihan hysteerinen siitä että ne pääsis jotenkin yhteen että en varmaan voisi lähteä töihin juoksujen aikaan : P

Mä sanon, että mitä todennäköisimmällä todennäköisyydellä juoksunartun ja leikkaamattoman uroksen yhteiselo ei ole kovinkaan kaunista. Okei, ehkei pentuja synny, mutta suurimmalla todennäköisyydellä ainakin uros piippaa ja hirvee stressi päällä, kun omalla nartulla juoksut talon toisessa kerroksessa. Varsinkin, jos kovin sukupuolivietikäs uros.

Juuri tuon takia (koska oma narttu on paljon suuremmalla todennäköisyydellä paljonkin kiinnostavampi kuin muut nartut), haluan sitten tulevaisuudessa erottaa nartun ja uroksen suurella etäisyydellä. Ei riitä, että parin kilometrin päässä asuvalle kaverille veisi hoitoon, vaan pitää olla vähintään puolen tunnin ajomatka. Tämä siksi, että voi molempien kanssa olla turvallisin mielin. Parin kilsan päästä uros löytää kotiin nartun luo, mutta neljän-viidenkymmenen kilometrin päästä ei. Ja varsinkin meillä, kun a. koiria pidetään vapaana (valvotusti ja yksinään) b. jos pitää vaikka tarhassakin, on tuo meidän aita sen verran matala, että tuon kokoinen koira menee heittämällä yli halutessaan.

Mutta tosiaan, koirista riippuen välimatkaa tarvitaan. En jaksa uskoa, että yksikään uros pärjäisi sitä kuukautta samassa talossa juoksunartun kanssa.

^ Mä taas tiedän useammankin uroksen, joka ei reagoi samassa laumassa olevan nartun/narttujen juoksuihin ja sitten tiedän lukuisia sellaisia uroksia, jotka pystyvät ihan lunkisti elämään juoksujen ajan samassa taloudessa, portilla eristettyinä. Meille on täss syksyn aikana käynyt vielä pariinkin kertaan niin, että ollaan oltu juoksunartun kanssa metsälenkillä ja törmätty siellä koirakamuihin, uroksiin. Urokset kävivät haistamassa että jaa, tommosta tänään, ja lenkki jatkui yhdessä porukalla aivan normaalisti ja rauhallisesti. Toki nartulla ei ollut tärppejä tuolloin.

Totta kai niitä on sitten niitäkin, joilla kuppi menee aivan nurin. Itse kun pohdin sitä urosta nyt seuraavaksi koiraksi kolmen leikkaamattoman nartun porukkaan niin koitan varautua pahimpaan. Sitten uros on vaan tärppien ajaksi laitettava jonnekin hoitoon, mikäli eristäessä menee ihan huutokonsertiksi. Jos se on aivan mahdoton koko sen kuukauden kun narttu juoksee, niin sitten saa pallit lähteä.

Monet narttujen kanssa elävät urokset tosiaan oppivat haistamaan tärppipäivät niin tarkasti, että eivät intoile kuin ihan parina päivänä.

Meillä oli kaksien juoksujen ajan talossa narttu ja uros ja loppujen lopuksi aika vaivatonta se yhteiselo oli, vaikka varauduin pahimpaan. Tärppien ajaksi uros meni hoitoon, mutta muutoin olivat yhdessä. Uros ei ollut vuotopäivien aikana kiinnostunut nartusta sen kummemmin eikä sen puoleen narttukaan olisi antanut uroksen astua, sen verran äkästä palautetta sai jos uskalsi pyllyä haistamaan. Sen kyllä sitten huomasi, että tärppipäivät olivat "käsillä", nartun käytös muuttui radikaalimmin ja pikku hiljaa uroskin alkoi tajuamaan mistä on kyse, jolloin oli aika siirtää uroo hoitoon. Viikon ajan olivat erillään ja sitten, kun uros palasi kotiin oli kaikki jo ohi.

Mutta täytyy sanoa, että onhan tämä leikatun nartun kanssa eläminen huomattavasti helpompaa vaikkei ajattelisikaan uroksen näkökannasta! Ei hormonimyrskyä ennen tai jälkeen juoksujen, sosiaalisuus ihan kaikkea elävää kohtaan on parantunut huomattavasti ja mikä parasta ei enää veritippoja ikinä sängyssä/sohvassa/matolla , niin eikä kyllä sitä pelkoakaan vahinkoastumisista, samoin motivointi on helpottunut nartulla on nimittäin aina nälkä ja pelkkä nappulakin menee treenatessa Narttu palautui leikkauksesta (10kg) hyvin ja nopeasti, haava ei tulehtunut kesäkuumallakaan eikä ole ongelmia virtsanpidätyksessä. Eniten jännitän sitä miten karvat reagoivat nyt hormonimuutokseen.

Mulla on lähipiiristä kokemusta niin hyvästä kuin pahasta leikkaamattomien narttujen ja uroksien yhteiselosta juoksujen aikaan. Jotkut urokset eivät juuri välitä vaikka talossa on juuri tärppejä pitävä narttu, eivät vaikka käyvät yhteislenkeilläkin (hihnassa). Mutta on niitäkin jotka repivät talon säpäleiksi jotta pääsisivät nartun luokse, nimimerkillä todistanut vahinkoastumisen kun uros on tullut kahden suljetun oven läpi nartun luokse kauppareissun aikana.
Meillähän R leikattiin jo hieman päälle vuotiaana, mutta reagoi kuitenkin tärppeihin ja ylinpäänsä jouksuosiin narttuihin. Lutkuttaa pissoja ja liehittelee tyttöjä, tärppien aikaan on heti selässä jos vaan saa tilaisuuden. Täytyy kyllä sanoa että tuon leikkauttaminen oli parasta mitä tuolle koiralle olen tehnyt ja omille hermoille kanssa. Ei tuo ollut nuorena narttujen perään, mutta jos katsoo nykyistä käytöstä niin joo-o
Mutta siis palatakseni aiheeseen, olisi uros kaikilta osin se mielekkäämpi vaihtoehto. Mulle jotenkin vaan sopii paremmin tuollaiset suoraviivaiset putkiaivot. Sen narttujen perään vauhkoamisen kestän vielä, mutta narttujen kanssa nää hormoonimyrskyt on jotain ihan muuta. Meidän molempien narttujen harrastamista häiritsee juoksut ja hormoonit muutenkin kuin vaan silloin kun ovat juoksussa. Tosin, ei mulle ikinä oo sattunu sellaista urosta joka ulvoo yöt läpeensä narttujen perään. Kyllä voin ihan suoraan sanoa että siinä ei oma huumori riittäis, vaan siltä lähtis kyllä pallukat, olis se sitten miten hieno vaan. Ihan koiran itsensäkin takia. Mutta no, katsotaan nyt mikä tilanne on kun seuraava koira astelee taloon.

^ Jos yhtään lohduttaa, niin eivät kaikki nartut ole hormonitaifuujena. Mulla on kotona narttu, jonka juoksuja tuskin huomaa (ei esim. treeneissä vaikuta lainkaan) ja se on muutenkin hyvin suora, rehti ja putkiaivoinen elukka. Se merkkailee ympäri vuoden ja toisinaan nostaa jopa jalkaa...

^Sama täällä, Alissan juoksut ei pahemmin sitä muuta, haukkuherkkyys vaan lisääntyy ennen juoksuja. Juoksujen aikaankin se on ihan järjissään ja juoksuja tuskin huomaa. Alissakin merkkailee aina ja nostaa välillä jalkaa, jospa sellaset nartut ei sit niin helposti sekoo hormoneista.

Mä taas oon ihan varma, et haluun seuraavaksikin koiraks nartun. Ois kyl helpompaa, jos molemmat sukupuolet kävis, koska narttuja kysellään ainakin shelteissä enemmän. Usein kasvattaja haluaa pitää yhden nartun itellään ja ehkä vielä sijoittaakin toisen, joten jos ei halua sijoituskoiraa/sovi sijoituskodiksi niin sitten joutuu toivomaan sormet ristissä, et narttuja syntyy tarpeeks. En tiiä, voisinko harkita urosta, jos odottamaani pentueeseen syntyiskin vaan uroksia tai liian vähän narttuja, ainakin se ois varmaan kova pala tajuta, ettei haaveet toteudukkaan.

Collie-puolella minulle on sanottu samaa; nartut viedään käsistä ja varataan jo ennen syntymää. Uroksille on hankalampaa löytää ostajia.

Mistäköhän se johtuu?

Mun seuraava koira tulee myös olemaan ehdottomasti narttu, urosta en tähän taloon enää ota, vaikka omassa rodussa (sheltti siis, en laske lappalaista enää omaksi roduksi, siinä urosten ulkonäkö ei pääasiassa miellytä ei sitten ollenkaan) urosten ulkonäkö yleensä miellyttääkin enemmän silmää, koska ne on hiukan vahvempitekoisia kuin nartut. Hupsis nyt on ollut suht helppo urokseksi, mutta kyllä se jonkin verran reagoi tyttöjen juoksuihin vaikka leikattu onkin. Lähinnä siitä tulee normaaliakin ärsyttävämpi, kun yrittää "hurmata" noita muun muassa läpsimällä tassulla naamaan ja kierimällä niiden päällä..

Mulla pentu(tai no oikeastaan koira-)kuume nostaa pikkuhiljaa päätään, kun tosiaan toi pikkumusta kuvattiin lonkiltaan aivan älyttömän huonoksi. Kasvattaja tarjosi jo sijoituskoiraakin (mun jenkkiunelma olisi ollut hän, pieni sininen ♥), mutta meillä on aivan liian suuri lauma (ja pieni kämppä) jo nyt ja nuorimmilla olisi ollut ihan liian pieni ikäero, joten oli hampaita kiristellen pakko kieltäytyä. Ehkä sit muutaman vuoden päästä..

Meillä hankaloittaa pennun hankkimista vielä sekin, kun mun koirat on nyt reilu 16kk ja 4v ja avon 2,5v ja 5,5v, eli ikäerot ei oo kovin suuria noillakaan. Periaatteessa siis avo olis se, joka "saisi" hankkia seuraavan koiran, kun vanhemman koiran eläkkeelle jäämiseen (agin osalta) ei nyt enää kovin montaa vuotta ole. Mulla oli periaate, että seuraava koira tulee vasta, kun lappalainen on kuollut tai ihan kokonaan eläkkeellä (tosin periaatteessa se vois "eläköityä" jo nyt, kun ei sitä tekeminen kiinnosta :D ), mutta nyt pitää joustaa aikataulusta hieman, kun Myrninkään kanssa ei aksaa enää voi tehdä. Koskaan kun ei tiedä, miten noi sen lonkat muuttuu vanhemmiten, jos nivelrikkoa tulee ja se menee pahaksi, lähtee pikkumusta sateenkaarisilloille, sitä ei kipulääkkeiden voimalla voi kyllä pitää hengissä ei sitten mitenkään, koska sen pää ei sitä kestäis kun ei pääsisi juoksemaan ja riekkumaan.

^Ootko nä nyt oikeesti hylkäämässä agilityn kokonaan Myrnin kanssa? Vaikka tuolla shelttipulinassa moni on omienkin kokemusten perusteella sitä mieltä, että sitä vois ihan hyvin jatkaa?

Ja hassua toi, miten muka 5,5 vuotiaan sheltin eläköitymiseen agissa on muka enää muutama vuosi, mun käsityksen mukaan 10-vuotiaatkin sheltit kisaa agissa vielä ihan kevyesti, jos terveys pysyy kunnossa. Esim. MM-kisoissakin menestynyt Kerttu kisaa edelleen, ja se täytti tässä kuussa 11.

Morre kirjoitti:

Collie-puolella minulle on sanottu samaa; nartut viedään käsistä ja varataan jo ennen syntymää. Uroksille on hankalampaa löytää ostajia.

Mistäköhän se johtuu?

Dalluissa myös nartut on todella paljon halutumpia kuin urokset ja usein niitä ei riitäkkään kaikille halukkaille. Syinä veikkaisin kokoa (dallu-urokset on aika isoja), nartut voi olla myös "järkevämpiä" ja sosiaalisempia.

Tutuli kirjoitti:

^Ootko nä nyt oikeesti hylkäämässä agilityn kokonaan Myrnin kanssa? Vaikka tuolla shelttipulinassa moni on omienkin kokemusten perusteella sitä mieltä, että sitä vois ihan hyvin jatkaa?

Ja hassua toi, miten muka 5,5 vuotiaan sheltin eläköitymiseen agissa on muka enää muutama vuosi, mun käsityksen mukaan 10-vuotiaatkin sheltit kisaa agissa vielä ihan kevyesti, jos terveys pysyy kunnossa. Esim. MM-kisoissakin menestynyt Kerttu kisaa edelleen, ja se täytti tässä kuussa 11.

No luultavasti toikin kisaa vielä 10-vuotiaana, jos vaan kunnossa pysyy, mutta ei siihenkään enää kamalan kauan ole, kun aika menee niin nopeesti. Tääkin vuosi on hujahtanut ohi ihan hetkessä. :D

Ja joo, agi jää, koska haluun mieluummin pitää Myrnin terveenä ja kunnossa pitkään, kuin että se pahimmassa tapauksessa hajoais jo vuoden päästä. Eihän se ole mihinkään lakiin kirjoitettu, että niin kävisi, mutta tän tuurin kanssa oon varma että mun kohdalle se paska tuuri osuisi kuitenkin, parempi vaan keskittyä muihin juttuihin. Myrn ei sitä tiedä, että se ei agia enää saa tehdä ja on onnellinen saadessaan ylipäätään tehdä JOTAIN mun kanssa (oli se sit toko, rally-toko tai mejä tai ties mikä muu laji). Tänne suunnalle saattaa olla tulossa veteraanipäiviä, joissa olis ohjelmassa hupsutteluagia/-tokoa ja rally-tokoa, siellä ehkä jotain pientä voi käydä tekemässä ja satunnaisesti jotain putkirallia jne, mut tavoitteellinen treenaus on ohi.

Rorys kirjoitti:

^ Jos yhtään lohduttaa, niin eivät kaikki nartut ole hormonitaifuujena. Mulla on kotona narttu, jonka juoksuja tuskin huomaa (ei esim. treeneissä vaikuta lainkaan) ja se on muutenkin hyvin suora, rehti ja putkiaivoinen elukka. Se merkkailee ympäri vuoden ja toisinaan nostaa jopa jalkaa...

Näin kaikki tuntemani cockeri-omistajat sanovat, että heidän nartuista ei huomaa juoksuja. Mulle tuntuu vaan sattuvan näitä hormoonihirviö-akkoja, silloin kun harrastin vielä aktiivisesti hevospuolella oli kaikki tammat mitä vakiratsastin tai ajoin aivan hirveitä. Oriiden kanssa ei ikinä ollut ongelmaa :D

Aika monella rodulla tuntuu olevan ongelmana että nartut viedään käsistä ja urokset jäävät kasvattajan nurkkiin pyörimään. Ehkä johtuu siitä että narttuja pidetään yleisesti helpompina ja "varmana" valintana?

Morre kirjoitti:

Collie-puolella minulle on sanottu samaa; nartut viedään käsistä ja varataan jo ennen syntymää. Uroksille on hankalampaa löytää ostajia.

Mistäköhän se johtuu?

Mä sanoisin myös, että uroksia pidetään tosiaan ehkä yleisesti vaikeampina. Ja ehkä monilla on ajatus, että uroksilla on "koko ajan juoksut" ja ne on aina hirveitä hormonihirviöitä.

Mä olen vieläkin niin visusti sitä mieltä, että mulla tulee olemaan vain uroksia, että odotan kauhulla sitä päivää kun Uuno tajuaa narttujen tarkoituksen... Saa nähdä pyörränkö päätökseni siinä vaiheessa ja totean, että ehkä narttu ois kivampi. Toisaalta taas tykkään ajatuksesta, että täytyy aina toimia samalla tavoin, en siitä että sitten tiettyyn aikaan täytyy olla tarkkana ja koirani saattaa muuttua luonteeltaan joksikin aikaa ihan erilaiseksi jne. Mä oon tottunut jo kotona tahkoamaan putkiaivoisten miespuolisten kanssa, kai se on helpointa kun oon tän talouden ainut narttu

Oli mulla jotain haaveiltavaakin; törmäsin juuri sellaiseen yhdistelmään josta vain haluaisin pennun. Siis ihan vain haluaisin, kaikki mistä haaveilen kulminoituis siinä pennussa, jos se vaan sattuu perimään vanhemmiltaan oikeat geenit Eihän meille toista koiraa ole tulossa, joten miksi olen niin tyhmä, että kiusaan itseäni selailemalla pentu-ilmoituksia?

Morre kirjoitti:

Collie-puolella minulle on sanottu samaa; nartut viedään käsistä ja varataan jo ennen syntymää. Uroksille on hankalampaa löytää ostajia.

Mistäköhän se johtuu?

Aussieilla sama homma. Nartuille kyllä löytyy ottajia vaikka kuinka paljon. Shelteissä on käsittääkseni myös isompi menekki nartuilla mitä uroksilla. Sitten taas käyttömaleista on melkeen mahdotonta saada hyvää urosta. Niistä lähtee niin iso osa virkakoiriksi.

Itsellä on nyt ensimmäinen narttu vuotias, ja kyllä sitä välillä kaipaa sitä uroksen putkiaivoisuutta. Varsinkin nyt, kun tuntuu että se tekee toisia juoksujaan. Tai sitten se on jostain muusta syystä draamakuningatar.

Vähäsen meinaa taas tuo pentukuume ruveta vaivaamaan. Onneksi sitä tietää, ettei ihan lähivuosina pentua tule. Rotukaan ei ole ihan lukkoon lyöty. Aussie on kyllä aika mahtava, mutta välillä sitä miettii että jaksaako toista tuommoista, vai pitäiskö ottaa vähän arjessa helpompi tapaus (eli näyttölinjanen bc harrastavista vanhemmista, vaikka ihan vasta julistin ettei bc ole mun rotu. No ei olekaan, käyttöpuolelta). Sitten välillä taas käyttötervu houkuttelisi, mutta ajokortin puutteen takia olisi ihan turha ostos, koska ajokortittomana ei pysty harrastamaan aktiivisesti pk-puolta. Välillä käy mielessä jopa sheltti, ja välillä taas olen sitä mieltä, että kun kerran olen jo löytänyt hyvän rodun (aussie), niin mitä sitä vaihtamaan? Onneksi ei tosiaan ihan heti tarvitse päätöstä tehdä.

Mun collien pentueessa oli sukupuolijakauma 4u + 6n ja narttuja oli vielä kaksi jäljellä kun omani noudin, urokset olivat menneet jo Mähän olin valmis ottamaan kumman tahansa, mutta kuten edellisenkin koiran kanssa kävi niin pentueen urokset olivat jo lähteneet uusiin koteihin. Mä en collien kanssa osaisi pelätä uroksen hankaluutta, mutta australianpaimenkoiran kanssa kieltämättä varmaan laittaisin varman päälle ja ottaisin nartun.

Toisaalta oon ihan tyytyväinen tähän valintaani, sillä kyllä tuollainen 17-kiloinen pikkupuntti on kompaktimpi ja sitten taas toisaalta kevyempi ja ketterämpi agilitykoira kuin vaikka 30-kiloinen uros. Jos mulle joskus tulee collieuros, niin sitä haluaisin sitten alkaa käytellä hakumetsällä.

naukunen kirjoitti:

Jos mulle joskus tulee collieuros, niin sitä haluaisin sitten alkaa käytellä hakumetsällä.

Hakuhan se meilläkin pk-lajeista silmissä siintäisi.
Pitää vain miettiä miten sitä sais treenattua treenien ulkopuolellakin, kun ei (ainakaan vielä) koiraharrastajakavereita ole. Jälkeä on helpompi treenailla yksinkin.

Mutta noh... Murehtinen tätä sitten

Nyt siellä alkos tapahtuun... Ollaan sopivasti anopilla kylässä ja mä tosi korrektisti vilkuilen jatkuvasti facebookia väliaikatietojen toivossa.