Ohjeet ja säännöt
Takaisin
PENTU TULEE TALOON - Keskiviikkona, 12.07.2017 klo 20:30

Pennun ja aggressiivisemman koiran tutustuttaminen

cjanet

cjanet
Viestimäärä: 1

PENNUN JA AGGRESSIIVISEMMAN KOIRAN TUTUSTUTTA... - Keskiviikkona, 12.07.2017 klo 20:30  
+
0
Meillä on 11-viikkoinen schipperke uros, joka on ollut arka toisia koiria kohtaan. Heti juoksee jalkoihin turvaan, ja jos toinen koira tulee liian lähelle, pentu alkaa näykkimään ja murisemaan. Menimme eilen pentuleikkikouluun ja hän oli todella peloissaan aluksi, mutta jo 10 minuutin päästä huomasikin, että onhan ne toiset pennut sittenkin kivoja ja pääsikik jo leikkiin mukaan.

Vanhemmillani on 12-vuotias kääpiösnautseri leikattu narttu, joka on melko ärhäkkä tapaus. Emme ole vielä uskaltaneet pentuamme ja vanhempieni koiraa tutustuttaa, enkä tiedä milloin voisi olla sopiva hetki, en halua pennun saavan traumoja hänestä. Vanhempieni snautseri räksyttää hihnassa muille koirille, mutta heti kun pääsee lähelle niin rauhoittuu yleensä. Vapaana juoksee ns "hyökkäävästi" kohti, mutta heti kun pääsee lähelle, rauhoittuu. Joidenkin pienempien koirien kanssa hän myös koittaa alistaa heitä kovasti.

Milloin ja millaisessa tilassa olisi parhainta totuttaa heidät toisiinsa? Tulemme kuitenkin viettämään paljon aikaa vanhemmillani, joten heidän sopeen tuleminen olisi todella tärkeää.

one

one
Viestimäärä: 25

VS: PENNUN JA AGGRESSIIVISEMMAN KOIRAN TUTUSTUTTA... - Sunnuntaina, 23.07.2017 klo 19:32  
+
0
Suosittelisin koirien tutustuttamista toisiinsa ehdottomasti molemmille heille neutraalilla maaperällä/alueella. Eli ei missään nimessä kummankaan omalla alueella. Lisäksi ulkona koirilla on mahdollisuus keskittyä muuhunkin kuin toisiinsa, esim. mielenkiintoisiin hajuihin yms. Ulkona tavatessanne valitkaa kuitenkin sellainen paikka/alue jossa ei ole liikaa koiria häiritseviä haittatekijöitä. Jos jommallakummalla sattuu olemaan vaikkapa jokin erityisen mieluinen lelu tai makupalat kelpaavat niin ottakaa niitä mukaan.
Kannattaa myös huolehtia siitä että omalla itsellään on rento ja rauhallinen mielentila päällä kokoajan ja ehkäpä suositeltavaa olisi myös toteuttaa kohtaaminen niin että kummallakaan osapuolella ei olisi ns. liikaa energiaa varastossa vaan kumpikin olisi valmiiksi mahdollisemman relaxissa tilassa ennenkuin kohtaavat.

Onko sinulla mahdollisuutta saada hommaan mukaan joku sellainen henkilö joka osaisi tuollaisissa tilanteissa asiansa ja voisi mahdollisesti olla siinä apuna ja tukena? Ymmärrän että tuo tilanne voi hyvinkin jännittää sinua, olen itse ollut melko monissa vastaavanlaisissa mukana mutta enemmänkin isompien koirien kanssa. Kaikki sujuu varmasti hyvin kunhan ette tee mitään hätiköityä koirien kanssa ja ennen niiden tutustuttamista kaikille osapuolille on selvää miten tulee toimia :)
Seropi Juliska

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28097
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6266
Viestejä yhteensä545432
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään1
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265761
(Tilastot päivitetty viimeksi 29.03.2024 klo 11:45)