Ohjeet ja säännöt
Takaisin
PENTU TULEE TALOON - Perjantaina, 30.04.2010 klo 16:19

Pennun yksinoloaika

Siirry sivulle: 1 2 3 ... 10

Maiju

Maiju
Viestimäärä: 4

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Maanantaina, 07.06.2010 klo 20:46  
+
0
Minua kiinnostaisi kuulla, miten olette toimineet kun teidän on täytynyt jättää pentu yksin kotiin? Oletteko harjoitelleet pikkuisen kerrallaan (ensin 5 min, sitten 10, 15, 30, 45, 60.. ym), vai oletteko jättäneet heti pennun yksin tunniksi tai pariksi?

fluffy

fluffy
Viestimäärä: 77

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Tiistaina, 08.06.2010 klo 12:58  
+
0
Meillä pentu oli hyvin riippuvainen ihmisestä. Alotettiin ihan sekunneista niin, että koira oli portin toisella puolella ja näki kuitenkin minut. Pikkuhiljaa aikaa pidennettiin, ja lopulta kun osasi olla yksin portin takana noin tunnin, siirryttiin ulko-ovelle ja siellä sama homma, sekunneista aloitettiin. Noin kahessa viikossa koira saatiin opetettua siihen, että yksinolo on ihan ok. Kuitenkin noin puolen vuoden ikään asti koira jäi yksin ollessaan aina keittiöön rajattuun tilaan ja sille jätettiin jotain puuhaa ( esim. maitotölkki+namuja), koska muuten hermostui lähdöstä liikaa. Puolen vuoden jälkeen koiran pystyy jo jättämään yksin koko kämppään (järkevä tapaus, ei ole koskaan tuhonnut paikkoja) eikä ahdistu lähtemistilanteista. Kehotan lukemaa Tuire Kaimion: Pennun kasvatus -kirjan, jossa on kohta kohdalta erinomaiset ohjeet yksinolokoulutukseen.
Havannankoira (2009)

AlikersanttiRokka

AlikersanttiRokka
Viestimäärä: 57

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Tiistaina, 08.06.2010 klo 16:33  
+
0
Meillä on nyt ajankohtaista tuo yksinoloharjoittelu. Pentu on viikon jo kanssamme touhunnut, ja nyt tuntee olonsa kotoisaksi voidaksemme aloittaa harjoittelun.

Millä on myös etuna, että pentu nukkuu eteisessä portin takana, on vain näköyhteys makkariin. Ei siis koko aikaa köhnötä vieressä.

Tänään se touhuili itsekseen eteisessä, ja annoin sille rouhetikun natusteltavaksi, ja lähdin muitta mutkitta ovesta ulos (jäin oven taakse kuuntelemaan). Laskin hiljaa mielessäni viiteen ja palasin asiasta numeroa tekemättä sisälle. Koko akika tietenkin kuuntelin ettei pentu ehdi hätääntymään.

Menin sohvalle, nousin melkein samantien ylös ja taas ovesta ulos. Nyt laskin kymmeneen ennenkuin palasin. Toistin saman taas, ja olin oven takana jo puoli minuuttia palaten sisälle. Viimeisellä kerralla olinkin puolitoista minuuttia.

Pentu ei ollut moksiskaan, natusteli herkkuaan ja vilkuili välillä menemisiäni sivusilmällä.

Näitä harjoituksia jatkan pitkin päiviämme ja pikkuhiljaa pidennän aikaa. Koko ajan kuitenkin kuulostelen ettei ehdi hurjasti hätääntymään. näistä pikapyrähdyksistä jää siis positiivinen mielikuva namin avulla.:poppari:

Näillä mennään ja katsotaan mitä tuleman pitää :mietiskel:
Landseer uros "Rokka" 12.04.2010

Saremiäs Rokka.

saippua

saippua
Viestimäärä: 65

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Perjantaina, 11.06.2010 klo 09:58  
+
0
Nyt on pakko liittyä keskusteluun. Kultis pentumme on lähes 10-viikkoinen. Olen ollut sen tulosta lähtien lomalla (eli reilu 2 viikkoa), yksinoloharjoitukset on tehty ja hyvin on mennyt. Pentu on tähän asti ollut max. 4h yksin ja hienosti on mennyt, nätisti nukkunut kun olemme takaisin tulleet. Nyt maanantaina alkaa kuitenkin työt myös minulla.. ja sattuu vielä niin, että sekä minä että avokki olemme aamuvuorossa lähes koko viikon (tämä on vain poikkeus tapaus!). Joudumme siis jättämään sen yksin reiluksi 8h neljänä päivänä. Mikäli tarkalleen lasken, niin työmatkat mukaan lukien koiran yksinolo aika on n. 8,5h. Onko tämä liikaa pennulle?

Koira joutuu satunnaisesti olemaan yksin välillä tuon 8,5h, mikäli vuoromme menevät päällekkäin.. Useimmiten yksinolo aika kuitenkin jää siihen 4h. Jännitää vaan tuo ensimmäinen viikko kun alkaa noin rajusti.

Kirjallisuudessahan mainitaan, ettei koiraa saa ikinä jättää yli 4h yksin.. mielestäni hieman älytöntä, käyväthän ihmiset töissä :D

maddy

maddy
Viestimäärä: 3542

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Perjantaina, 11.06.2010 klo 10:17  
+
0

saippua kirjoitti:

Kirjallisuudessahan mainitaan, ettei koiraa saa ikinä jättää yli 4h yksin.. mielestäni hieman älytöntä, käyväthän ihmiset töissä :D

Mitähän kirjallisuutta sä ole lukenut... Suomessa ei olisi 600 000 koiraa, jos koiraa ei voisi jättää normaalin työpäivän ajaksi kotiin. :wink: Ihanne toki olisi, että koira saisi aina olla omistajansa kanssa. Laumaeläimenä ei tavallaan ole luontaista, että koira jätetään eroon laumastaan päivittäin, mutta onneksi koira on myös sopeutuvainen eläin eikä siitä yleensä mitenkään kärsi. Suuri osa pennuista jää yksin kotiin työpäivän ajaksi, joten ei siitä kannata pulttia ottaa. Pentu ei kuitenkaan todennäköisesti millään pysty pidättämään niin pitkää aikaa, joten lattian putsaamiseen kannattaa työpäivän päätteeksi varautua. Teillä on kuitenkin todella mukava tilanne siinä mielessä, että pennun ei tarvitse olla pääsääntöisesti viitenä päivänä viikossa 8h/pv yksin. Se varmaan helpottaa jonkin verran sisäsiistiksi oppimistakin, kun ei tarvitse opetella heti pidättämään kahdeksaa tuntia. :aurinko:

rriiks

rriiks
Viestimäärä: 68

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Perjantaina, 11.06.2010 klo 12:59  
+
0
No meillä ainakaan ruualla palkkaaminen ei ole tähän mennessä ollut millään muotoa ongelma, kyllä tuo todella innokkaasti herkkujen perässä tekee kaikenlaista :wink:
Kooikerhondje Dina s. 4.3.2010

saippua

saippua
Viestimäärä: 65

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Lauantaina, 12.06.2010 klo 09:12  
+
0
Olisikohan siitä 4h yksinoloajasta ollut maininta mm. Tuire Kaimion kirjassa.. todennäköisesti kyllä muistan väärin :O :D

Hyvä kuulla, että saa vähän myönteistäkin palautetta siitä, että jätämme pennun yksikiseen noinkin pitkäksi aikaa. Itse pidin sitä itsestäänselvänä, että pentu on yksin kun olemme töissä. Sain kuitenkin Kultainen noutaja -keskustelussa joltain yhden kommentin joka meni jotenkin "mielestäni mitään koiraa ei voi jättää 9h yksin, oli kyseessä pentu tai aikuinen" ja se sai mieleni mutristumaan. Olempas helppoa kauraa toisten mielipiteille. Kiitos siis henkisestä tuesta ;D Pentu saa luvan olla sen ajan yksin, piste.

Henniet

Henniet
Viestimäärä: 854

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Lauantaina, 12.06.2010 klo 19:44  
+
0
^Mun mielestä nimenomaan Tuire Kaimion kirjassa mainittiin toi 4h. En mäkään oo tykännyt Arttua pitää pitkiä päiviä yksin, mutta joskus on vaan pakko. Tietysti jos koiralle on mahdollista löytää hoitopaikka, niin kannattaa harkita, mutta kyllä suurin osa koirista varmasti pärjää pitkät päivät ilman seuraa, jos on pakko.
slkn Isla (s.17.4.2010)
Kuvia!

Sasha

Sasha
Viestimäärä: 773

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Lauantaina, 12.06.2010 klo 22:21  
+
0
Mulla on itseasiassa Kaimion kirja tässä nenän edessä, joten lainaus sieltä:

Periaatteessa yhdenkään koiran ei pitäisi joutua olemaan yksin kuin korkeintaan neljä tuntia kerrallaan. Käytännössä useimmat aikuiset koirat joutuvat kuitenkin olemaan yksin paljon kauemmin.
Dobermanninarttu Nemi (1.5.2010)
Kotikolli Väinö (18.11.1997)

Henniet

Henniet
Viestimäärä: 854

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Sunnuntaina, 13.06.2010 klo 00:04  
+
0
^Juuri tuota tarkoitin(/tarkoitettiin). Nyt vasta tajusin, että aiemmin keskustelussa sanottiin ettei yhtäkään koiraa SAA jättää pidemmäksi ajaksi yksin, mutta tosiaan suositushan tuolla kirjassa vaan oli.
slkn Isla (s.17.4.2010)
Kuvia!

saippua

saippua
Viestimäärä: 65

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Sunnuntaina, 13.06.2010 klo 10:55  
+
0
^^ Juu tosiaan, itsekkin etsin kohdan uudestaan, ja tosiaan -suositushan se oli :) turhaan maalailin piruja seinille ;D

racor

racor
Viestimäärä: 2

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Torstaina, 15.07.2010 klo 08:29  
+
0
Meille on tulossa jackrussel/villakoira -pentu ja nyt pitäisi päättää milloin koira haetaan. Meillä on pari vaihtoehtoa:

Joko haetaan pentu ensi viikonloppuna 7½ viikon ikäisenä ja se joutuisi heti olemaan pari viikkoa yksin kerrostaloasunnossa työpäivien ajan, mutta kävisin sitä kyllä ruokatunnilla ulkoiluttamassa ja ruokkimassa. Eli käytännössä olisi yksin korkeintaan 4h kerrallaan.

Tai toisena vaihtoehtona haettaisiin pentu parin viikon päästä eli 9½ viikon ikäisenä kun itse jään 3 viikon lomalle, jolloin pennulle olisi aikaa periaatteessa 24/7. Tässä vaihtoehdossa on van se huono puoli että kasvattaja ei välttämättä haluaisi pitää pentua niin kauan.

Olen löytänyt vähän ristiriitaisia tietoja. Toisaalta pentu pitäisi totuttaa pikku hiljaa yksin oloon, mutta jostain lähteestä luin että pentua ei ole hyvä ottaa loman aikana, vaan pennun tulisi heti oppia perheen rutiineihin.

Ehdotuksia miten kannattaa tehdä?

majju

majju
Viestimäärä: 244

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Torstaina, 15.07.2010 klo 11:50  
+
0
Hei,

olipas kiva lukea muidenkin ihmisten ajatuksia tästä yksinolo asiasta. :)
Meillä ensimmäinen koira jäi heti viikonlopun jälkeen yksin koko työpäiväksi (8h+ matkat) mutta avokkini sisko kävi pentua ulkoiluttamassa ja leikittämässä välillä (asui naapurissamme). Olihan se raakaa ja kamalaa itselle jättää niin pieni nyytti ihan yksin isoon kotiin, mutta hienosti poika pärjäsi. Nykyään menee itse sängyn alle kun näkee että teemme lähtöä töihin. Makuuhuoneessa viettää päivänsä, oli aluksi koko asunnossa mutta tuhosi ja koki ilm olonsa ahdistuneeksi kun vinkui tauotta.

Nyt meillä on 10vkon ikäinen pentu ja se jää hienosti aikuisen kanssa kotiin. Tosin yksin jäädessään alkaa kovasti vinkumaan, oksentelee ym. Joten täytyy iltaisin tehdä noita ihan yksinjäämis harjoituksia.

Firebolt

Firebolt
Viestimäärä: 45

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Torstaina, 15.07.2010 klo 18:52  
+
0
racor: Se, miksi jossain saatetaan kehottaa olemaan ottamatta koiraa lomalla, johtuu varmaan juurikin siitä, että helposti tulee oltua sen pennun ympärillä liikaa. Minun mielestäni loma on ihanteellinen aika ottaa pentu, kunhan osaa käyttää sen loma-ajan oikein. Eli vaikka sinulla olisi mahdollisuus olla sen pennun kanssa 24/7, täytyy vain pysyä lujana ja treenata yksinoloa ja muita arjessa kohdattavia tilanteita.

keimu

keimu
Viestimäärä: 4291

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Perjantaina, 16.07.2010 klo 10:37  
+
0
Kokemuksesta voin kertoa, että yksinoloharjoitusten järkkääminen lomalla voi olla melkonen haaste. Kuitenkin lähes päivittäin pitäisi onnistua olemaan poissa, niitä alle/noin tunnin poissaoloja nyt vielä aika helposti keksii, mutta kun aletaan opettaa oikeasti pidempiä 3-8 tunnin poissaoloja niin ainakin henkilökohtaisesti alkoi pikkuhiljaa mielikuvitus loppua. Mulla siis kokemusta 2 loman aikana tulleesta koirasta. Kummallakaan ei mitään yksinolo-ongelmia ole tullut, mutta tuskinpa olisi tullut vaikka ei lomalla oltaiskaan oltu.

Lomaa ei ole pentujen tulon takia varta vasten järjestetty, meille vain on käynnyt niin että molemmat on tullut juuri loman päälle. :)

innostunutsonni

innostunutsonni
Viestimäärä: 28

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Maanantaina, 26.07.2010 klo 00:54  
+
0
Mietin juuri tätä asiaa mielessäni ja onneksi joku fiksu oli tehnyt ko. asiasta keskustelun. Kuten joku jo mainitsikin useissa kirjoissa ym. lukee suosituksena (joissain määräyksenä/käskynä), ettei koiraa, pentua eikä aikuista saisi jättää esim. 4h pidempään yksin. Nykymaailmassahan se on melko mahdotonta ja yksinolo aika yleensä tuplaantuu, mutta itse asiaan...

Kaikilla ihmisillä ei ole välttämättä pitkiä yhtenäisiä lomia, vaan vain viikonloppu, viikko tai pari, joten miten tällaisessa tilanteessa pitäisi pentu opettaa yksinoloon?
Sitten toinen kysymys, jos pentu joutuu olemaan pitkiä aikoja yksin, kuinka sisäsyysteyttä voisi opettaa? Entä, jos pennun opettaa tekemään lehdelle, tuleeko siitä aikuisena koira, joka ei vain välitä pidätellä, jos jossakin on lehti näkyvissä? :D
Sekarotuinen Hertta, s. 091011 <3
Hertta-pennelin oma blogi

luopuminen opettaa
(Viestiä on muokattu maanantaina, 26.07.2010 klo 00:55)

kiharapaa83

kiharapaa83
Viestimäärä: 357

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Keskiviikkona, 28.07.2010 klo 00:33  
+
0
Meillä pennun tulosta päätettiin kuusi viikkoa ennenkuin kotiutui, meillä ei ollut siinä vaiheessa lomia yms.
Pentu tuli la illalla meille ja su jätettiin tunniksi kotiin nukkumaan ja rauhallisesti oli ollut sen ajan ja nukkui vielä meidän palatessamme.
Meillä oli pari ensimmäistä kuukautta pentuaitaus lainassa ja siihen pennun opetimme olemaan ja hienosti oli aitauksessa. Pidin välillä aitauksessa vaikka olinkin kotona, jotta sinne ei joudu vain yöksi sekä yksin jäädessään.
Me tehdään/tehtiin kuitenkin molemmat vuorotyötä, joten järjestimme vuorot silleen, että pennulle tuli max. 4 h yksin oloa ja jos tuli enemmän, niin mun äiti oli silloin kotona, joten hän hoiti tarpeen vaatiessa.

Nykyään meillä on pääsääntöisesti hienosti kotona yksin oleva koira vajaa kaksi vuotias.

Suunnitelmissa seuraavan kahden vuoden aikana on toisen koiran hankinta ja olen miettinyt miten opetan sen olemaan yksin sekä molemmat yhdessä keskenään.

Nykyinen koira jää kotiin yksin silleen, että sille jätän joko herkkukupin tai kongin ja sitten myöskin radio on päällä. Jätän yleensä myöskin jotain luita tai leluja, mitkä olen ottanut pois vaikka edellisenä päivänä. Sekä tärkein meillä täytyy olla makkarin verho kiinni, koska muuten koiramme menee ikkunaan vahtimaan ja haukkumaan. Joten siitä päästään sillä, että laitamme verhon kiinni siksi aikaa kun on yksin.
kääsna Wilma 09/2008
borcol Windy 08/2011

Wilman ja Windyn kotisivut
Wilman ja Windyn blogi

MissFields

MissFields
Viestimäärä: 729

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Keskiviikkona, 28.07.2010 klo 10:36  
+
0
Missä iässä pennun oletetaan ottavan iisisti kun omistaja poistuu talosta? ja millä tavalla? Eli oletetaanko että 5kk pentu osaa antaa omistajan mennä ja tulla ilman että se kävelee perässä ja vinkuu? Pitääkö ihmiset pentunsa porttien takana kun poistuvat kotoa? Tavoitteenahan on, että pentu oppii ihmisten mennä ulos ovesta hermostumatta ja pedistään nousematta?

Pentu tuli 12-viikkoisena ja alusta asti on yksinolo ollut melko helppoa. Mikä tarkoittaa siis sitä, että mun poislähtö on ollut paha paikka, kyhättyä porttia vasten piti hyppiä, vinkua mutta rauhoittui minuuteissa. Naapurit kehuu hiljaista koiraa, eli ilmeisesti ei päivälläkään hauku. Kotiin tullessani ei ole mitään hajottanut, kaikki kongit ja piilotetut namit syöty ja pentu unipöpperöinen.

Portin olemassaolo oli pennulle selkeesti tosi ahdistavaa, otin sen sitten kerran pois, kun se meinasi juuttua siihen, ja tuli siitä läpi (kasvettuaan sen pari kiloa) joka kerta kuitenkin. Ja sen jälkeen on sujunut rauhallisemmin. Menin silloin siis pennun ollessa 12vkoa heti töihin mutta pentua on tähänkin asti käynyt katsomassa työpäivän aikana koirahoitaja. Koirahoitaja lopettaa tällä viikolla, jolloin pentuu joutuu opettelemaan olemaan yksin sen 8h.

Mischa on nyt 20vkoa ja välillä saan poistua kotoa ilman että se perään vilkaisee (mitä ei ennen tapahtunut, edistymistä?) ja välilä on menossa mun kanssa ulos asti. Saan sen kyllä lähes aina -pienen taisteluleikin jälkeen- oven toiselle puolelle ja pysymään paikalla kun laitan oven kiinni. Jolloin se jää vähän vinkumaan mutta rauhoittuu. Opetankohan sen taistelemaan mun kanssa kotiin jäämisestä...?

Periaatteessa kannatan Kaimion oppeja, mutta niistä ei meille paljon hyötyä ole ollut.. Kaimion kirjassahan oletuksena on, että pentu on höyhenkevyt eikä tule läpi pentuaitauksesta + äärimmäisen ahdistunut omistajan liikkumisesta kämpässä... ehkä jos olisin ottanut koiran 7-viikoisena (7kg), se olisi pysynyt siinä. Tai sitten ei.

Ei pentua ole kuitenkaan hetkauttanut mun liikkumiset ympäri kämppää ja keittiön/kylppärin oven taakse jääminen, joten aitaukseen telkeminen oli vaan turhaa. Sitäpaitsi se oli mun mielestä liian pieni paikka 12kiloiselle koiralle. Ymmärtääkseni bernit on kuitenkin paimenkoiria, eli se hakeutuu aina sellaiseen paikkaan, mistä pystyy tarkkailemaan mun tekemisiä, enkä pidä sen mun perässä kulkemista riippuvaisuutena. Ei se tule edes kylkeen nyhjäämään.

Hyppiikö muiden pennut porttia vasten kun omistaja lähtee vaiko istuuko nätisti? Ja oppiiko ne istumaan nätisti juuri Kaimion pentuaitaus-teorian mukaan vai jotenkin muuten? Mietin vaan, että onkohan mulla kohta käsillä iso 50 kiloinen koira, joka ei anna mun poistua kotoa taistelematta.

tuli aivan liikaa tekstiä :nolo:
Berninpaimenkoira "Mischa" s. 8.3.2010

*Hali-berni*
*JUN-EH*
(Viestiä on muokattu keskiviikkona, 28.07.2010 klo 10:38)

pnkd

pnkd
Viestimäärä: 1295

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Keskiviikkona, 28.07.2010 klo 15:55  
+
0
^ Meillä kanssa yksinolo helpottui huomattavasti sen jälkeen, kun luovuin portista, sillä sen takaa pentu pakeni aina joten portti oli ennemmin vaarallinen kuin rauhoittava ja turvallinen. Nyt annan kongin muutamaa hetkeä ennen poistumista pennulle ja tämä jää mutustelemaan sitä yleensä tyytyväisenä - en edes muista milloin Mökö olisi viimeksi haukkunut perään, mutta takapakkia tulee helposti jos en lähde lähes päivittäin pois kotoa (lomalaiselle tekemisen keksiminen päivittäin ei aina ole niin helppoa..). Joskus pentu tulee ovelle asti mukana, mutta en tällöin avaa ovea vaan käytän joko käskysanaa "pois" tai odotan, että kiinnostus siirtyy taas kongiin. En itse leikkisi pennun kanssa juuri ennen lähtöä, koska haukkumaan tämä jää helpommin silloin, kun käy kierroksilla. Aijon luultavasti jättää kongin tai muuta puuhaa pojalle melkeinpä aina, kun Mökö jää yksin, jotta on sitä luvallista tekemistä lähellä. Kotiin tullessa vastassa on poikkeuksetta uninen pentu, jota tervehdin siinä vaiheessa, kun kaikki jalat pysyvät maassa. :nauru:
Petit Brabancon "Mökö"

MissFields

MissFields
Viestimäärä: 729

VS: PENNUN YKSINOLOAIKA - Keskiviikkona, 28.07.2010 klo 18:59  
+
0
Ehkä tästä ei tule eroahdistunutta koiraa jonka kanssa pitää tapella että pääsee ulos asunnosta. Ehkä tämä vielä joskus oppii.. Ehkä stressaan liikaa ;)

Kun pentu jää sitten (pienen tai isomman tappelun) jälkeen istumaan oven taakse, huhuilen postilaatikosta "Misha odottaa. Hienosti, hyvä Misha! " Mitähän naapurit oikein ajattelee :nauru:
Berninpaimenkoira "Mischa" s. 8.3.2010

*Hali-berni*
*JUN-EH*

  Siirry sivulle: 1 2 3 ... 10
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28097
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6266
Viestejä yhteensä545431
Uudet käyttäjät tänään2
Viestiketjuja aloitettu tänään2
Viestejä kirjoitettu tänään9
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265760
(Tilastot päivitetty viimeksi 28.03.2024 klo 20:30)