Koirat.com

Vastaanotto riippuu myös hyvin paljon siitä, millaiseen taloon sattuu muuttamaan.

Meidän rapussa on pikaisen laskennan perusteella enemmän koirallisia kuin koirattomia ihmisiä, ja muutenkin on koko taloyhtiö ties millaista haukkujaa täynnä. Snö otettiin siis todella lämpimästi vastaan koko taloyhtiön voimin, eikä yhtäkään valitusta ole koskaan tullut. Päinvastoin, aloin tutustua muihin asukkaisiinkin vasta koiran tultua.

Meillä vastaanotto on ollut melkein liiankin lämmin, kaikki mielellään rapsuttelisi ja ihmettelisi. Yksi viereisessä rapussa asuva eläkeläisnainen on aiheuttanut harmia, hän mm. vahtii ikkunasta täysin avoimesti kun liikumme pihapiirissä ja koputtaa lasiin sangen äänekkäästi mikäli pentu tekee hänen mielestään asiansa liian lähelle pihaa ja silmät tuntuu selässä myös koko sen ajan mikä kestää kakan keräämisestä sen päätymiseen pihan roskikseen. Hän on myös siteerannut mulle lakia koiran irtipitämisestä ja vielä luonnollisesti väärin, ja ilmeisesti kuvitteli mun itse keksineen maagisen viiden kuukauden rajan ko. säädökseen.

Tällaisia tyyppejä tuntuu joka taloyhtiössä olevan mutta mikäli häntä ei oteta lukuun ei ole meidän kerrostalokoirailussa ollut valittamista.

Nykyisessä taloyhtiössä pentu otettiin lämpimästi vastaan. Huomasin talon meiningin jo muuttopäivänä kun seisoin pihalla kissanpentu sylissäni ja moni tuli heti toivottamaan tervetulleeksi sekä minut, mieheni että kissan

Pentu on saanut osakseen paljon rapsutuksia, hymyilyä, ihastusta vaikka enemmistö talossa taitaakin olla koirattomia. Eikä kukaan ole vielä valittanutkaan, vaikka välillä intoutuu leikin tiimellyksessä haukkumaan.

Eikä edellisessä taloyhtiössäkään ollut muuta ongelmaa kuin nuo kaksi pojankoltiaista. Suurin osa oli täysin neutraaleja, mutta olipa siellä pari mummoa jotka ihastelivat sitä, että "taloon on muuttanut kaveri!"

Sisäsiisteydestä kerrostalossa sen verta, että yhden kerran on hissiin lirahtanut pissat, kun läksin itse hitusen liian myöhään viemään pentua ulos. Mutta nopeastipa sen sai pyyhittyä ja pestyä pois niin ettei jäänyt edes haisemaan. Vaikka ennen pennun tuloa pelkäsinkin, että mitä jos se ehtii?

En nyt jaksa kaikkia viestejä lukea, mutta sen verran sanon kerrostalossa asumisesta koiran kanssa, että tuskin kerrostalossa asumisesta mitään haittaa on, varsinkin jos koira tulee heti siihen asuntoon, eikä vaikka vietä ensimmäisiä elinvuosiaan omakotitalossa jossa saa kirmata isolla pihalla (tätä mahdollisuutta ei luonnollisestikaan ole kerrostalossa ja siitä koira voi kärsiä jos ei saa tarpeeksi liikuntaa ulkona). Meillä Riki on tottunut alusta asti siihen, että rapusta kuuluu ääniä, lehti tulee yöllä luukusta ym.. Ei ole siis reagoinut näihin juttuihin mitenkään! Kaverin koira sensijaan asui ensimmäisen vuoden rivitalossa ja sitten muutti kerrostaloon ja ei ole vieläkään kahden vuoden jälkeen tottunut rapun ääniin.. :P (haukkuu...)

Me muutettiin tarkoituksella kerrostaloasuntoon, johon saa ottaa koiran. Varmistettiin siis tämä asia. Tää alue on muutenkin täynnä koiranomistajia joten mitenkään ihmeellisesti ei ole mennyt eikä kukaan ole valittanut äänistä. Toki pentu on huomattu mikä oli alussa ärsyttävää kun kaikki tunkivat kättään silittääkseen koiraa. Nyt sitä ei enää tapahdu kun ollaan päivittäinen näky käytävällä :)
Missään tapauksessa koiraa ei kannata salaa pitää kämpässä johon ei saa ottaa koiraa, koska tästä voi syntyä ongelmia. Meillä on esim. käynyt joku remonttimies täällä ja piti ilmoittaa jos on koira joten jos täällä ei olis saanu pitää koiraa niin siinä se olisi varmaan selvinnyt viimeistään :D

Minä alkuun mietin miten schipperkepentu Pohjanmaalta, ensimmäinen oma koira, sulautuu taka-töölöläiseen kaupunkikerrostalon 5krs asuntoon (jossa ei edes parveketta). No, kun rotuominaisuuksiin lukeutuu melkoinen (tyhmän)rohkeus ja uteliaisuus, ei ollut ympäristön muutoksella paljoakaan painoa. Pääkaupunkimme liikenne, kolisevat ratikat ja sihisevät bussit ja läheltä liippaavat pyöräilijät ja muut rullailijat jäivät jotensakin kokonaan noteeraamatta tai siis toimivat hyvänä aivojumppana jolloin kaikenlaiset tyhmyydet jäi pois melkolailla.

Talossa sentään oli hissi joka vähän nopeutti (suhteellista kyllä, hissi oli wanha ja hidas) ulospääsyjä. Ihan alkupäiviksi olin kysynyt talonmiesrouvalta luvan käyttää pentua sisäpihan "kukkapenkissä" (oli ollut sitä joskus ammoin) asioilla. Sitten käytiin Mannerheimintien toisella puolella piipahtelemassa nurmialueilla ja pikkuhiljaa laajennettiin liikkumista.
Sisätiloissa (yksiö keittokomerolla ja eteisellä) sujui sisäsiisteys muovimatonkin ansiosta luistavasti ;) Järkeilin sen niin että pienessä asunnossa koiran ruokapaikkakin oli suhteessa niin lähellä ettei se halunnut liata muutakaan asuintilaa sitten. Toisinsanoen, työhön kuukauden pentuloman jälkeen palattuani, hämmästyin aina kotiin tullessa ettei paperilla ollut kuin ehkä yksi pissiläiskä. Koira kävi (ja käy edelleen) myös jonkin verran kanssani töissä, jonne matkattiin vähintään kahdella julkisella suuntaansa, tulipa ainakin bussivarma koira ja vieläkin osaa rauhoittua lattialle makaamaan vaikka bussikyyteily on jäänyt vähälle.

Meni tosi hyvin kolme vuotta kaupungissa, ilman valituksia. Alakerrassa sattui asumaan rouva josta tuli koiran satunnainen lenkittäjä. Nyt toista koiraa ootellaan, ja kyllä on mukavaa kun luhtilalon toisesta kerroksesta pääsee hilpasemaan niin vaivattomasti yhdet portaat alas ja ulos. Liikennekin pysyy vähän kauempana ja rauhallisempana täällä.

Kannanpas korteni kekoon ja osallistun tähän keskusteluun.

29,5 neliön kerrostaloyksiötämme täyttää minä, avomies ja nyt 4,5kk vanha labbisneiti. Moni ystävistämme ajatteli jo silloin, kun asuimme kaksin, että kuinka ihmeessä mahdumme tänne. Nyt nekin, jotka ajattelivat meidän mahtuvan tänne kahdestaan, ovat alkaneet kyseenalaistaa asuntoon mahtumistamme

Olen aina haaveillut koirasta, mutta ajattelin asuntoon muuttaessani, että ei näin pieni asunto kolmannessa kerroksessa ole koiran paikka. Varsinkaan koiran kokoisen koiran. Kuitenkin jossain vaiheessa havahduin kuinka monella ihmisellä on onnellisia koiria kerrostalossa ja aloin pikkuhiljaa toteuttaa haavetta omasta koirasta.

Kerroin kasvattajalle, että koira on tulossa pieneen kerrostaloyksiöön, johon kasvattaja vastasi, ettei asunnon koolla ole merkitystä, jos koira saa tarpeeksi ulkoilla. Kasvattajan siunaus sinetöi päätöksen ottaa koira. Käytin vielä kaverin kultsua täällä kylässä, jotta näin sopiiko noutaja tänne muuten kuin peruuttamalla

Voin kertoa, että arki on sujunut odotettua paremmin! Pissiralli oli alkuun kammottavaa, varsinkin kun jokaikiselle pissalenkille täytyi toppautua. Onneksi meiltä löytyy toppahaalarit, jotka oli älyttömän helppo vetäistä vaikka yöpuvun päälle ja viipottaa sitten portaat alas pentu sylissä. Tyylikkyyshän siinä kärsi... Meitä oli kaksi hoitamassa tuota pissirallia, joten ei itse tarvinnut joka tunti juosta portaita pentu sylissä. Nyt ralli on helpottanut, kun pentu on lähestulkoon sisäsiisti (tietty kun tämän kirjoitan, niin pentu pissii sohvalle) eikä ulkona tarvitse jatkuvasti ravata.

Saimi ei ole mitenkään haukkuherkkä, joskus leikkiessään saattaa innostua. Ollaan opetettu sitä olemaan haukkumatta ihmisiä. Rapun ääniä se kuuntelee, samoin postin tulemisen - haukkumatta.

Naapurit ovat suhtautuneet hyvin koiraan. Kukaan ei oo valittanut mistään eikä kukaan ole ollut mitenkään yli-innokas lässyttämään tuolle - onneksi.

Voin siis sanoa, että pennun ottaminen kerrostaloon ei ole mitenkään ongelma (jos se vain on vuokranantajalle ok, monet ovat yllä sanoneetkin, että se hankaloittaa asunnon saamista), vaikkakin se on alkuun varmasti hieman työläämpää kuin omakotitalossa tai rivarissa. Varsinkin jos asuu yksin vaikkapa kolmannessa kerroksessa hissittömässä talossa, voi tuo pissiralli tuntua hyvinkin puuduttavalta. Ja isohkonkin koiran voi ottaa helpostikin yksiöön, kun vain on tarpeeksi motivoitunut tyydyttämään sen leikki- ja liikuntatarpeen ulkoillessa. Tuskin kenellekään tulisi mieleenkään heitellä tanskandogille palloa yksiössä..

Muoks. kirjoitusvirheet

jempo kirjoitti:

En nyt jaksa kaikkia viestejä lukea, mutta sen verran sanon kerrostalossa asumisesta koiran kanssa, että tuskin kerrostalossa asumisesta mitään haittaa on, varsinkin jos koira tulee heti siihen asuntoon, eikä vaikka vietä ensimmäisiä elinvuosiaan omakotitalossa jossa saa kirmata isolla pihalla (tätä mahdollisuutta ei luonnollisestikaan ole kerrostalossa ja siitä koira voi kärsiä jos ei saa tarpeeksi liikuntaa ulkona).
---
Kaverin koira sensijaan asui ensimmäisen vuoden rivitalossa ja sitten muutti kerrostaloon ja ei ole vieläkään kahden vuoden jälkeen tottunut rapun ääniin.. :P (haukkuu...) :D

Mun luo muutti 28,5 neliön yksiöön 52cm/20kg koira, joka asui elämänsä ensimmäiset 1,5 vuotta omakotitalossa maalla. Liikuntaa sai kuitenkin ihan saman verran, kun tehtiin pitkiä lenkkejä ja useasti viikossa kävin metsässä juoksuttamassa. Kyllä kaupunkikoiratkin pääsee vapaana juoksentelemaan muualla kuin koirapuistoissa :)

Tietysti ihanteellisin tilanne olisi, että pentu tottuisi heti pienestä pitäen kerrostalon ääniin, kolinoihin ja muihin kummallisuuksiin mutta ihan yhtä hyvin on mahdollista, että kerrostaloon muutetaan vasta myöhemmin.

aavehamsteri kirjoitti:

Ja isohkonkin koiran voi ottaa helpostikin yksiöön, kun vain on tarpeeksi motivoitunut tyydyttämään sen leikki- ja liikuntatarpeen ulkoillessa. Tuskin kenellekään tulisi mieleenkään heitellä tanskandogille palloa yksiössä..

Just näin! Tätä olen yrittänyt toitottaa monille, jotka on sitä mieltä että koira ei kuulu kerrostaloon. Ellei sitten ota ihan pikkuista.

Oon samaa mieltä siitä, että isonkin koiran tai useamman koiran voi ottaa kerrostaloon. Me tullaan melkeinpä 100 %:n varmasti asumaan tässä nykyisessä asunnossa aika monta vuotta vielä, mutta avon kanssa on puhuttu ja sovittu, että toinen koira on tulossa muutaman vuoden sisään/päästä, kun Jedi on jo aikuistunut ja toisen koiran otto on mahdollista. Oon tavannut paljon koiria isoissa omakotitaloissa, jotka häiriköi paljon enemmän kun kaksi isohkoa koiraa kerrostalokaksiossa. Aktivointia ne ison talon koiratki tarttee. Kerrostalossa on jotenkin erilainen motivaatio tehdä asioita kun tilaa on vähän ja itse en ainakaan jaksaisi kattoa koiraa, joka riekkuu ympäriinsä tylsistyneenä. Me käydään kanssa metsässä, koirapuistossa ja lenkillä väsyttämässä Jediä fyysisesti ja tarjotaan sitten kanssa henkistä työtä tottelevaisuusharjoitusten muodossa ja temppujen opettelulla. Koirakin on rauhallinen kotona eikä edes pelota ajatus, että täällä meidän 60 neliöisessä kaksiossa on tulevaisuudessa toinenkin (isompi) koira

Meillä on ollut nyt pari viikkoa koiranpentu kerrostalossa, eikä nyt suoranaisiin ongelmiin olla törmätty. Kun lähden kotoa niin rajaan koiran makuuhuoneeseeni ja hetken siellä vinkuu, mutta vaikenee nopeasti, kun tajuaa etten tule takaisin vinkumalla. Pissarumba on aika mielenkiintoista, etenkin kun mulla on kaksi pientä lasta ja olen koko köörin kanssa siis yksin. Mutta sitten taas toisaalta, meidän pentu on tosi helppo tapaus. Aamulla herään ekan kerran ennen poikia käyttämään pennun pikapissalla ja sitten mennään vielä takaisin nukkumaan, pojat herää sitten 7 aikaan ja nuorempi jaksaa olla siinä vaiheessa hereillä 1,5-2h ja kun nukahtaa päikkäreille niin lähdetään esikoisen kanssa taas pissattamaan pentu tuohon kulman taakse. Päivällä sitten ulkoillaan koko porukka moneen otteeseen ja illalla käytän pennun vielä pari kertaa pissalla kun pojat ovat yöunilla. Ja hyvin on sujunut.

Valituksia ei ole naapureilta kuulunut, ainakaan vielä. Mutta olen kyllä tositosi tarkkana, ettei koira vahingossakaan päästä ees pieniä lirahduksia tohon meijän pihaan, on meinaan sellaisia valittajamummoja parikin tässä meidän talossa. Haaveena olis että tästä pääsis rivitaloon muuttamaan, kyllä se ois huippua!

Miulla on paitsi eka koiranpentu, myös eka pentu kerrostalossa ja kyllä tuota tuli mietittyä että mikä rotu sitten olis hyvä että on tarpeeksi tilaa ja ei ole haukkuherkimmästä päästä. Kasvattajilta ihan kyselin että mitä mieltä he olivat ja täällä me nyt ollaan oltu pikku tovi, eikä tähän asti ole ollut mitään ongelmia kun on ajoittanut yksinolot inhimillisiin kellonaikoihin Keeshondin pitäisi hälyttää kun joku tulee, mutta käytävästä kuulunu alusta asti paljon ääniä ja vasta pari kertaa soinut oma ovikello joten ei älyä edes rynnätä ovelle, saati haukkua. Eipä kyllä ole edes talon ainoa koira, ja alakerran luppakorvakin haukkuu paljon enemmän kuin tämä oma pystykorvavauva Kissan takaa-ajossa lähtee ääntä mutta eiköhän tuonkin ärsyttävän tavan saa joskus kitkettyä.

Mä otin nykyisen koirani kerrostaloon ja asutaan edelleenkin kerrostalossa ja ollaan asuttu siinä välissäkin. Mulla oli 25 neliön yksiö kun pentu tuli, ei ongelmia. Kannoin rappuset alas kun mentiin ulos ja sit kun itse oli valmis niin alkoi ne kävelemään. Naapurit oli silloin todella mukavia, olin heille ilmoittanut, että pentu voi itkeä yksin ollessaan ja toivon että mulle asiasta ilmoitetaan jos näin käy että voin puuttua asiaan. Naapurit kertoi aina kun nähtiin, että pihaustakaan ei ole kuulunut vaikka he on välillä olleet jopa korva kiinni meidän ovessa. Noh, pentu taiskin kuluttaa aikaansa enemmän tuhoomiseen kuin huutamiseen..
Ainoa kerta kun on jotain ongelmia ollut kerrostalossa on nyt kun asutaan neljännessä kerroksessa ilman hissiä. Koira vielä kulkee reippaasti portaat mutta muutama vuosi eteenpäin asia voi olla ihan toinen kun ikää tulee lisää. Ja kerran tässä jo olikin koiralla jonkinmoinen selkäkipu-ongelma eikä suostunut menemää rappusia ylös, vähän jo mietitytti että mitäs nyt tehdään. Onneksi on varakoti olemassa eli äitini asuu suhteellisen lähellä ja siellä on hissi, joten ei auta kun viedä koira sinne tollasissa tilanteissa. Ja mietin seuraavaa koiraa lähiaikoina että miten onnistuu pentu näin ylhäällä ilman hissiä, mutta eiköhän senkin kanssa pärjää, mitä sitten jos ei hetkessä pääse ulos, eipä tuo nykyinenkään sisäsiisti ollut kovinkaan nopeesti vaikka päästiinkin helposti ulos.

Koira viihtyy samalla tavoin kerrostalossa, rivitalossa, paritalossa, erillistalossa kuin omakotilassakin, että maaseudun rauhassa. On omistajan tehtävä totuttaa koira, opettaa se elämään kaupunkielämän ehdoilla, kouluttaa se ja järjestää asiat niin, että koira pääsee tyydyttämään mm liikunnan ja tekemisen tarpeensa, että myös mahdolliset viettinsä. Tiedän ajokoiriakin, jotka asuvat kerrostalossa ja niitä käytetään metsästykseen.
Tottakai keskellä kaupunkin koiran kanssa asuminen tuottaa vähän enemmän päänvaivaa kuin keskellä ei yhtään mitään koiran kanssa asuminen. Maalla voi koiran tyrkätä ovesta pihalle aamutarpeilleen, kerrostalossa on lähtemällä lähdettävä koira käyttämään tarpeillaan ja mahdollisesti kävellä useampikin kilometri ennekuin löytyy pusikkoa. Maalla koiran voi tyrkätä myös ulos, kun se potee mahatautia - kerrostalossa vahinkoja saattuu tietenkin sisälle ja ulkona on ravattava jatkuvalla syötöllä. Sateella ei maalla itse tarvitse ulos lähteä, kaupungissa tarvitsee. Maalla koiran voi kammata helposti oman pihan takapusikoissa, kerrostalossa se on tehtävä sisällä ja imuroitava sen jälkeen kämppä lattiasta kattoon ja katosta lattiaan, tai lähdettävä kampaamaan koira muualle, kuten lähimpään metsikköön. Ja niin edelleen. Kaupungissa eläminen tuottaa siis enemmän tekemistä ja vastuuta omistajalle.
Mutta en näe mitään erityistä syytä, miksei koira voisi elää kerrostalossa, jos vain omistaja sitoutuu tälläiseen elämään.

Naapureita voi myöskin informoida etukäteen, että on koiraa hankkimassa ja kertoa hieman millaista on elämä pienen pennun kanssa ja kertoa mahdollisesti pääpiirteitä rodusta. Kannattaa myös kertoa, että koira saattaa itkeskellä yksinjäädessään, mutta se rauhoittuu vanhemmiten. Kun asiasta on naapureiden kanssa keskusteltu asiallisesti etukäteen, ei naapureillekaan tule yllätyksenä riekkuva pikku kakara, joka aiheuttaa milloin mitäkin trafiikkia. Myöskin naapurit osaavat suhtautua touhukkaaseen pikkukoiraan paremmin, kun heille hieman kertoo koiran pentuiästä ja sen kouluttamisesta ja opettamisesta. Näin vältytään suurimmilta ongelmilta tai ainakin niitä voi ehkäistä.

Juu, samaa mieltä edellisen kanssa. Talo kun talo, koira viihtyy useimmiten siellä missä omistajakin. Mähän olin ihan varma kun pennun hankin ettei sitä mulle myydä pieneen 25 neliön asuntoon kun kuitenkin isohko rotu kyseessä. Kyllä myytiin ja kasvattajat oli samaa mieltä kuin minäkin, että suurin aktiviteetti tapahtuu ulkona ja sillä asunnon koolla ei ole väliä. Paitsi nyt tietysti jos sen kokoisessa kämpässä on enemmän isoja koiria ja tila oikeesti käy ahtaaksi. Mutta nyt kun on ekaa kertaa kaksio niin kyllä se melkein niin on, että koira edelleen viihtyy enimmäkseen siinä tilassa missä minäkin eli tultais toimeen ihan hyvin siellä yksiössäkin edelleen. Ja kun on pennusta asti koira tottunut kerrostalon ääniin ja muihin niin meillä ei ainakaan koskaan ole ollut mitään ongelmia. Koira ei kommentoi ikinä rapun ääniä eikä myöskään ovikelloa. Postitkin saa olla rauhassa. Varmaan haukkuis jopa enemmän jossain rivitalossa tai muualla missä asunto ois maantasalla ja koira näkis ulos ihmisiä ja muita koiria. Täällä kun ei näe pihalle niin koirakin on hiljaa.

Meille muutti myös tuo meän uros(atm 26kg, 62cm) 34neliöiseen yksiöön jossa asuttiin avomiehen kanssa. Haluttiin kovasti koiraa mutta asunto tuntui liian pieneltä ja suurempaa asuntoa ei löytynyt ei sitten millään, ainakaan sellaista johon olisi voinut koiran ottaa.. Päätin sitten jutella haaveilemamme rodun kasvattajien kanssa, mitä mieltä he olisivat; sopisiko holsku pieneen yksiöön, kerrostaloon ? Kun kasvattajat olivat sitä mieltä että ei se asunnon koko vaan kuinka paljon koiran kanssa tehdään esim. ulkona ja lenkkeillään niin päätös sit oli selvä, otetaan isohko koira yksiöön. Kaikki menikin sit paremmin kuin odotettiin, pissarumba nyt oli oma asiansa mutta yleisesti ottaen. Vaikka kauhuissaan tutut olivatkin että miten noin iso koira yksiöön.. Hyvin tuo siellä näytti viihtyvän kun aktivoinneista huolehdittiin.
Alunperin oltiin rotuakin vaihtamassa pienempään mitteliin tai muuhun joka sopisi paremmin pieneen asuntoon mutta tultiin sit siihen tulokseen että turhaan me mitään pikkukoiraa otetaan kun sit jää harmittamaan kun ei otettu sitä ns. omimmalta tuntuvan rodun edustajaa.

Toista koiraa en olisi yksiöön ottanut(ihan oman pääkopan takia), onneksi sit saatiin suurehko kaksio jonne oli hyvä ottaa pentu. Onnellisia nuo on molemmat vaikuttaneet olevan vaikka kerrostalossa elelevätkin. Meilläkin tuolla uroksella vahtiviettiä löytyy mutta kouluttamalla sen on saanut hiljaisemmaksi(ei hauku, murisee jos joku vieras tulee ovelle).

Itseäkin vähän huolestutti ottaa vahtikoiraa kerrostaloon, mutta täällä on onneksi myös useammalla koira, joten kieroonkatsojia on aika vähän :) Aikaisemmin ei ketään ole olemassaolomme kummmemmin kiinnostanut, mutta kuten muillakin näköjään niin pennun tultua rapsuttelijoita on välillä vähän liikaakin

Yksi herttainen vanhempi nainenkin kysyi ulko-ovella että asutkos sinä täällä. Nojuu oon asunut melkein vuoden Ja kuulemma asuvat meidän alakerrassa (äänet kuuluu yläkerrasta aina alapuolelle erityisen hyvin), niin olivat kuulemma miettineet että taitaa olla uudella asukkaalla koira, mutta ei kuulemma häiritse tai ole kuulunut haukkumista (eli vissiin on kiltisti kun ollaan pois ), vaikka leikkiessä joskus haukahtelee :)

Kyllä olen pari kertaa ajanut "kurittomat" lapset pois pennun luota; ne jotka juoksevat kohti kädet ojossa kurahaalareissaan ja pentu saa lähestulkoon paniikkikohtauksen. Silloin olen sanonut että älä tule tai että mieluummin jos et tulisi silittämään,jos on lapsi jopa osannut kysyä.

Mielenkiintoinen keskustelu.

Varsinkin keezin ja muiden vahtihaukkurotujen omistajien kokemuksia haluaisin lukea jatkossakin eli pistäkäähän tilannepäivitystä sitten, että miten mennyt. Yksäröidäkin saa.

Olen ihan samaa mieltä tuosta, että samalla tavalla se koira kerrostalossa pärjää kuin muuallakin. Itse en kuitenkaan olisi ottanut koiraa edelliseen kämppään (33-neliöinen yksiö) ihan oman mielenrauhani takia :D Täällä uudessa kämpässä kun on saanut koiralle rajattua yksinolo- ja nukkumistilan huomattavasti helpommin, ja saanut sen pikkuisena riehujana myös jäähylle. Mutta kaksio tämäkin siis on, ei sen isompi.

Mitään ongelmia ei koiran kanssa täällä asuessa ole ollut. Ei hauku kerrostalon äänille, postille tai yksinään, eikä kukaan ole siitä mitään sanonut (talossa on kyllä 5 tai 6 muutakin koiraa, eli koiraihmisiä riittää, eikä ole "kyttääjämammoja" kun opiskelija-asunnossa asutaan). Se ulkoilu on toki sitä "lähtemällä lähtemistä" täältä 3. kerroksesta, ja illalla kun on puoliunessa sohvalla, toivoo välillä tosissaan että voisi päästää koiran vain ovesta itse asioilleen. Toiveissa siis muuttaa maan tasalle ennen seuraavan koiran tuloa :D

keez kirjoitti:

tuli mietittyä että mikä rotu sitten olis hyvä että on tarpeeksi tilaa ja ei ole haukkuherkimmästä päästä.

OT, mutta eikö keeshond olekaan erityisen haukkuherkkänä pidetty rotu? Tuntuu hassulta, kun kaikki tähän mennessä tavatut rodun edustajat ovat olleet jatkuvasti haukkuvaa tyyppiä

Meillä pentu (Repe) ollut nyt kohta 3kk kotona. Asutaan kerrostalossa ja meidän rapussa ei ole muita koiria.. tai ainakaan ole nähnyt. Aluksi Repe ihmetteli naapureiden ääniä mutta sanottiin sille vaan "naapuri siellä kolistelee" ja jatkettiin leikkiä tai mitä nyt tapahtukin. Myös aamuyöstä se pelästy aamulehteä aluksi mutta tottu siihenkin parissa päivässä. Me kun omistetaan tämä huoneisto ei keneltäkään mitään kyselty tai mihinkään ilmoitettu. Naapurilta kysyttiin kun se rapussa nähtiin että onko niitä häirinnyt pennun äänet ja sanoivat ettei ole. Välillä Repe kyllä iltasin haukkuu kun saa pentuhepuleita mutta toivottavasti naapurit antaa sen anteeksi. Ja me kerätään kaikki kakat pois ja muutenkin yritetään olla siististi pihalla. Joskus on tullut pisuli piha-alueelle mutta ei se nii vakavaa varmasti ole jos pentu ei nyt ihan pysty pidättämään metsään asti.

Meillä pentu tuli kerrostalokaksioon (59 neliötä). Oikein hyvin on mennyt. Vielä joskus reagoi rapun ääniin. Tämä on vanha talo ja rappukäytävä kaikuu. Onneksi reagoiminenkaan ei ole räksytystä vaan Troilus haukahtaa kerran tai kaksi. Kokoajan on kuitenkin vähentynyt mielenkiinto naapureihin. :)

Kysyttiin myös alakerran naapurilta, että onko haukkumista kuulunut Troiluksen yksinollessa. Ei kuulemma mitään ääniä ole meiltä tullut. :)

Meilläkin pentu kasvoi kerrostalossa, kolmannessa kerroksessa ilman hissiä. Sisäsiisteys opittiin hetkessä vaikka tuo tuli keskellä talvea, eikä koko pentuaikana tullut kuin parit vahingot. Aina kun näytytti tulevan pissat lattialle, niin pentu syliin ja äkkiä ulos. Ei pahemmin kehuttu ulos asioimisesta eikä toruttu vahingoista. Eikä meillä sanomalehtiäkään ollut.

Kannoin pennun alas aina sylissä, selkä maata kohti ja tassut taivaaseen. Siinä asennossa on paha pissiä syliin. (;