Koirat.com

Koirien kulkeminen bussissa lienee paikkakuntakohtaisesti määritelty - opaskoiria lukuunottamatta, jotka tietenkin aina saavat matkustaa. Helsingissä koirat saavat matkustaa bussilla. Turussa saavat kuljettajan harkinnan mukaan. Varmaan hyvinkin erilaisia määrittelyjä sallittavuudesta löytyy.

^^ Toki vanhuksille paikka kuuluu antaa, mutta keski-ikäiset ihmiset niinkuin kyseinen rouva kyllä voi seistäkin. Ihan normi paikallisliikenteen bussi.

^ Vaasan paikallisliikenteen omat sivut ei sano mitään koirista, mutta Vaasan kaupungin koiraoppaassa (kyllä Vaasan kaupungilla tosiaan on ihan hyvä koiraopas) kerrotaan sylikoirien matkustavan bussissa ilmaiseksi ja isoista perittävän maksun. Tästä päätelleen koirat on paikallisbusseissa sallittu.

Mää oon liikkunut Turun busseilla tosi paljon yhen ja välillä kahen koiran kanssa. Yhen kerran matkustin Alissan kanssa myös pitkänmatkanbussissa parin tunnin matkan, sillon maksoin koirasta vitosen. Ikinä ei oo kuski sanonu koirasta mitään, jotkut on saattanu jotain jutella ihastuneena koiralle. Myöskään muut matkustajat ei oo koskaan kommentoinu koiria negatiivisesti. Mää meen aina takapenkille, jos vaan mahollist. Sisko ja sen koira (jonka kanssa mäkin liikun säännöllisesti bussilla) heitettiin kerran bussista ulos, koska Armi oli innostuksissaan haukahdellu muutamia kertoja. Kuski oli ensin huutanu, et: "Jos se koira haukahtaa viel kerranki, ni se menee ulos", johon sisko oli vaa todennu: "Selvä" ja seuraavan haukahduksen jälkeen jäiki sit bussista pois. Samalla pysäkillä jääny nainen oli ollu aivan pöyristyny kuskin toiminnasta, ei ne Armin satunnaiset haukahdukset kuulemma ollu häirinny yhtään. Et hyvinkäyttäytyvän koiran kanssa tuskin tulee ongelmia ja jos se koiran tulo bussiin on kuskille ok, ni siinä ei pitäs olla mitään valittamista muilla matkustajilla.

Mä kaipailisin nyt ajatuksia/neuvoja teinikoiran maailman ymmärtämiseen.
Miten lähtisitte ratkomaan sellaista asiaa, kun koht 14kk koira on ruvennut jännittämään tuntemattomia ihmisiä jotka haluaisi koiraa lähestyä? Vai ratkoisitteko asiaa mitenkään?
Leppo on siis pentuna ollut kaikkien kaveri ja corgien luonteeseen kuuluukin olla ystävällismielinen jokaiselle vastaantulijalle. Nyt kuitenkin ehkä murkkuiästä johtuen, on Lepon mielestä sille tuntemattomat ihmiset muuttuneet (ulkona) jännittäviksi/pelottaviksi. Saattaa olla jo iloisena menossa moikkaamaan, mutta ehkä älyttyään ettei tunnekaan kyseistä ihmistä, muuttuu olemus ja eleet hiippaileviksi ja koira peruuttaa kävelyttäjänsä jalkoihin, ja jos ihminen jatkaa koiran lähestymistä niin pakittaa tai luikkii niin pitkälle kun hihnassa riittää mitta. Joskus tuo hiippailuvaihe väistyy heti alussa ja Leppo alkaa pomppimaan haukkuen tuntemattoman edessä n. metrin päässä, näyttäen eleiltään rennomalta ja siltä että yrittäis provota jonkin sortin leikkiin/jahtiin.

Miten tuommoisessa tilanteessa olis parasta toimia? Ollaan jo alettu esim tuntemattomille lapsille sanoa että ei voi silittää kun koiraa jännittää ja jatketaan matkaa, mutta joskus tulee omia tuttuja vastaan (joita Leppo ei ole nähnyt) jolloin ei voida vaan tylysti ohittaa. Silloin ollaan huomioimatta koiraa jos se alkaa hiippailemaan, ollaan ite rennosti ja sanotaan ihmiselle että sillä on murrosikä ja uudet immeiset pelottaa. Jos Leppo on ruvennut haukkumaan, olen kiinnittänyt huomion muualle esim käskemällä luokseni istumaan ja odottamaan namia sen aikaa kun pitää ihmisen kanssa keskustella.
Nameja ei varmaan kannata tuossa hiippailuvaiheessa yrittääkkään tarjota, ettei koira opi että näin kun käyttäydyn (=jännitän) niin tulee namia?
Onkohan tämä ohimenevä ikävaihe, vai onkohan Leppo luonteeltaan pidättyväinen? Kotona jos tulee joku kylään niin kaikki on ylimpiä ystäviä, rapussa kohdatut joskus jännittää ja joskus ei.

^ Lapsille sekä aikuisille voi molemmille ohjeistaa miten toimia kun koiraa jännittää. Mulla on molemmat koirat alkaneet jossain vaiheessa suhtautumaan vieraisiin varautuneesti. Lapset on varsinkin hyvin nopeasti ymmärtäneet, kun sanon, että antavat koiran eka haistella. Ihmiset kun harvoin tekevät tutustumista koiralle erityisen miellyttäväksi sillä, että aletaan heti silittämään päälaelta. Lisäksi moni alkaa maanittelemaan koiraa luokse, jolloin ainakin omilla koirilla on tullut herkästi epäluuloinen olo. Paras lähestymistapa mun mielestä on se, että menet vain itse reippaasti tilanteeseen, sanot sille joka haluaa koiraa jututtaa, että antaa sen itse tulla tekemään ensin tuttavuutta. Eli poistatte niistä tilanteesta "paineen" ja annatte koiran lähestyä sitä vierasta. Sit kun koira osoittaa kiinnostusta vieraaseen, voit itse kehaista koiraa ja jos koira vaikuttaa uteliaalta tai rennolta, niin sit se tuttava voi rapsutella ja antaa herkkuja. Tässäkin ohjeistaisin sitä toista ihmistä ottamasta liian voimakkaasti kontaktia siihen koiraa eli ei aleta sirkuttamaan yli-iloisesti, tuijottelemaan, kumarruta päälle tai jotain muuta herkästi ahdistusta aiheuttavaa käytöstä. Jos se koira ei missään vaiheessa osoita kiinnostusta, niin ainakaan sillä ei tapaamisesta jää paskanmaku suuhun.

Vähänkö olin ylpeä meidän Innistä viime viikolla ja nyt viikonloppuna. Sillähän on uudestaan herännyt epäluuloisuus vieraita kohtaan ja varsinkin miehet on ihan ällöjä. Käytiin taannoin lenkillä ja pari isäntää istui tupakilla penkillä ja alkoivat juttusille. Inni ei puhissut ollenkaan ja kävi haistelemassa kiltisti toisen kättä. Viikonloppuna oltiin kotibileissä ja armollisesti se antoi useiden vieraiden ihmisten itseään silittää. Eihän se edelleenkään nauttimalla nauti muiden lääppimisestä, mutta ei myöskään lähde pois tilanteesta.

^ Ok, kiitti vinkeistä! Ja hyvä Inni!
Leppoa ei kyllä yhtään huvita jäädä rapsutteluetäisyydelle noissa tilanteissa, mutta herkkuja voiskin kokeilla vieraiden annettavaksi. Yleensä sen jälkeen jos on uskaltautunut haistamaan passiivisen ihmisen lahjetta (kurottavan käden luo ei mene), alkaa tuo ihmeellinen haukkuloikkiminen... Mutta ehkä jos annankin ihmiselle namia niin haukkumista ei ehdi syntymään kun pitää keskittyä namien maasta noukkimiseen ja Lepon mieli rauhoittuu. Kädestäkään siis ei ota vieraalta namia ulkona, ja just houkuttelu/lirkuttelu vaan saa epäröimään enemmän.
Monesti myös kun ollaan kaverin ja Lepon bestisvilliksen kanssa ulkona, tulee joku kaverini naapuri tai tuttu vastaan. Näissä tilanteissa oon ensin tehny normi ohituksen, ehkä moikannut kaverini tuttua kohteliaasti ja sit jäänyt Lepon kanssa kauemmaksi odottelemaan. Silloin hän on yleensä ihan rennosti ja kattelee vaan. Ehkä vaikutan vähän muiden silmään ihmeelliseltä kun hengaan kauempana, mutta en oo antanut sen haitata.

Ihmisten ohittaminen on kyllä muuttunut helpommaksi, kun Leppo ei halua rakastaa jokaista tyyppiä puhki joka vähänkin hymyilee meille...

Muokkailen tähän samaan: Tuli loppulenkistä töiden kautta tuttuja lapsia vastaan ja olisivat halunneet moikata Leppoa, sanoin että "Nyt ei voi silittää," (jolloin Leppo alkoi jo suoraan pakittaa ja haukkua) "..mut jos haluatte auttaa niin voitte heittää sille nameja" ja annoin toiselle pojalle namin käteen (haukunta loppui mut koira yhä hihnan mitan verran mun takana). Poika yritti aluksi mennä sitä antamaan Lepolle suoraan -> lisää pakittamista/väistelyä, sit sanoin että "Älä mee niin lähelle kun sitä jännittää, kokeile heittää" ja Leppo nappas namin asfaltilta, lähdettiin jatkaan matkaa jutellen. Käveltiin 5-10m samaan suuntaan ennenkö me ylitettiin tie ja Leppo oli jo ihan rennon oloinen (mut piti vaivihkaa huolen että oli itse toisella puolella minuun nähden mitä pojat ). Asento oli kuitenkin reipas ja häntä rentona. Elikkä ei sille ihan huono mieli tainnut tilanteesta jäädä, tosin uteliaisuus tai kiinnostus tutustumiseen oli vielä olematonta. Ehkä tämä tästä.

^Tuohan on ihan hyvä jos ei tosiaan koiraa yhtään kiinnosta se lähestyvä käsi, niin se vierailta tuleva nami on varmasti koiralle just passeli. Ja varsinkin kun se omistaja sen evään sille vieraalle antaa (=hyväksyyn vieraan), niin koirallekkin tulee luottavaisempi olo.

Pienempi koira varmasti kokee vielä herkemmin sen lähestyvän käden ahdistavaksi, kun se tulee aina ylhäältä. Meikä yrittää vieraita koiria kohtaan olla sen verran reilu, et silitän aina alakautta, eli lapojen kohdalta, koska se koira kuitenkin silloin näkee sen käden eikä sitä olla heti alistamassa silittämällä ylhäältäpäin.

Watilla on kanssa alkanut tuo, että kaikki onkin yht'äkkiä pelottavaa tai vähintäänkin vähän epäilyttävää. Varsinkin lapset ja polkupyörät on muuttuneet pelottaviksi ja polkupyörällä ajavat lapset on sitten jotain tuplakamalaa.

^^ Mäkin oon pyrkiny aina rinnasta tai just lavoista vieraita koiria rapsutteleen, tuttuja voi sit hömpöttää vähän ronskimmin. Harmi juttu kyllä kun tosi monilla koiriin tottumattomalla, etenkin lapsilla, se silityspaikka tuppais oleen siinä pään päällä. Mikähän siinäkin on, onko se jotenkin ihmiselle luontainen kohta silittää toista ihmistä ja sit sitä sovelletaan eläimiinkin..?

^ Jooh... Se on mun mielestä hirmusen jännä miten pentuna kun kaikki on uutta ja pitäis olla jännittävää, niin nää kulkee tomerasti joka paikassa eikä mikään huoleta, mut sit alkaakin aikuistuessa yhtäkkiä jänskättään asia jos toinenkin. Onneks näissä tilanteissa pääsee usein hyvin pitkälle sillä omalla maltilla ja rauhallisuudella.

Mä edelleen odottelen, iskeekö Heiliin jossain vaiheessa jonkin sortin mörkökausi tai epäluuloisuus. Näin reilu kymmenkuisena se on vielä kovin avoin about kaikkia kohtaan. Lapset eivät jännitä, vaikkei niiden kanssa olla oltu sen enempää tekemisissä. Miehet ovat ihan ok, vaikka Ronja muistuttelee aina niiden vaarallisuudesta. Joskus pari viikkoa sitten se puhisi tukille mettälenkillä, ja senkin kävi sitten haistelemassa omatoimisesti. Haukkumista muille koirille esiintyy lähinnä silloin, kun "isosisko" on mukana näyttämässä mallia, joten mun pelkoni remmirähinän tarttumisesta on ilmeisesti aiheeton.

Kontrasti Ronjan kanssa olemiseen on muutenkin niin suuri. Heilin hermorakenne on vaan huimasti paljon käytännöllisempi. Se on niin lunki kaveri, jollei kaikki tuntuu käyvän. Mä oon vielä vahvistanut tätä ominaisuuttaa pitämällä mielessä sen, kun joku kertoi täällä käyneensä pennun kanssa rautatieasemalla ottamassa päivätorkkuja.

Kun saadaan vielä luoksetuloa ja riistavietti täydellisesti hanskaan

Valokuvausassarina monta tuntia. No problem.

Hämmentävän moni ei osaa kohdata koiraa oikein. Jopa sellaiset ihmiset, joilla on itselläänkin koiria. Monesti saa olla opastamassa, että älä sinä yritä sitä koiraa maanitella vaan anna sen tulla itse haistelemaan. Varsinkin, jos on muutenkin luonteeltaan vieraita kohtaan varautunut koira, niin kaikki silmiin tuijottamiset, kumartuminen ja kyykistymiset yms. vain tekevät sen enemmän epäluuloiseksi, että mitäs tuo nyt oikein tossa yrittää. Ihan "pari kertaa" sitä on eri kohtaamisissa saanut toistella.

^ Joo, ja just avon kans puhuttiin että Lepon kohdalla vielä aikuiset joilla on itsellään koiria (ehkä jopa corgeja), tulee kaikista "röyhkeimmin" iholle kun hehän ovat koiraihmisiä ja kaikki koirat heistä tykkää. Monille lapsille on ainakin täällä päin sentään opetettu että pitää kysyä ensin että saako silittää.
Just toissapäivänä tuli taas töistä tuttuja lapsukaisia, tällä kertaa tyttöjä kysymään saisko silittää, niin kieltäydyin mut annoin niille taas nameja heiteltäväksi. Oltiinkin sitten pari minuuttia siinä kadun mutkassa ja tytöt heitteli nameja, aluksi kauemmas ja sit ihan omiin jalkoihin josta Leppo kävi ne hakemassa. Lopputulema oli se että Lepon elekieli oli jo rennompi, ja se makasi löysällä hihnalla noin metrin päässä tytöistä, ei siis enää mennyt mun taakse tai niin kauas kun hihnasta pääsee. Ja likat oli ihan innoissaan kun jänskäävä koira uskalsi tulla niin lähelle heitä.

BaeLiana toivottavasti Heili säilyttäis lunkin asenteensa! On se kyllä niin mukavaa kun koiran kanssa voi esim. matkustaa tai just kulkea missä vaan rennosti.

Ainiin pakko vielä hehkuttaa eilisiä treenejä! Harjoteltiin näytöstä varten pallopaimennuskuvioita (sillon oli paikalla yhteensä 5 koirakkoa), ja Leppo oli koko treenien ajan irti vaikka koiraa ja ihmistä meni välillä alle metrinkin päästä. Toki välillä sai napata pannasta tai tökätä pyllyn päälle jos meinas olla liikaa äksöniä ympärillä ja kerran piti hakea kouluttajan luota pois kun Lepi ois halunnut siltä rapsuja, mut malttoi kyl hienosti olla. Ja teki töitä sen verran hyvin että siellä ääneen ihasteltiin ja naurettiin hälle, eivätkä voineet uskoa että on käyty vasta alkeiskurssi palloilua tai että Leppo on vasta päälle vuoden.
Yks bortsun omistaja siellä ihkutti kovasti ton työmotivaatiota ja sit tuli kohta missä koira jätettiin n.10m:n päähän ja pallo siihen keskelle matkaa. Leppo meinas alkaa hiipiin paikasta, sanoin "Äp" ja "Issstu." ja koira totteli kuuliaisesti, niin tää nainen sano et "Joo just, ja etäkäskytkin hallussa ". Tosiasiassa Leppo on osannu istumisen etäkäskynä ihan pienestä ja vahingossa sen oppinu, mut sai siinä kyllä olla ylpeä pienestä makkarakoirastaan kun niin kehuttiin. <3

Vitsi miten ihana ilma tänään on ollut! Käytiin heittämässä heti aamupäivästä kunnon lenkki Ruissalossa ja Nova simahti samantien kotiin tultua Oli niin hirveän uuvuttavaa maalla meidän citydogella

Wuhuu meistä tuli eilen teinimutanttininjaikäisiä! Tuolla pentujen ryhmässä alkoikin jo tuntumaan vähän ulkopuoliselta, kun siellä suurin osa painii pienten pentujensa kanssa esimerkiksi sisäsiisteyden kanssa, kun meilläkin nuo ajat on jo kaukana takana - sen sijaan murkkuiästä olen saanut esimakua oikein antaumuksella tässä viime kuukausina.

Jos ja kun ollaan jollekulle tuntemattomia, niin kotoa löytyy tämännäköinen bernipoika Messi.

Meillä aikuistuu neiti ilmeisesti hyvää tahtia. Alkaa käydä selville että ketä se pitää hyvin tuttuina ja luotettavina ja ketä ei. Appiukko saa mennä tarhalle ja rapsuttaa vaikkei me olla itse kotona tai ollaan sisällä, mutta anoppi näköjään ei. Eilen kuulemma se ei kyllä haukkunut, mut oli murissut ja näyttänyt hampaitaan kun olin sisällä ja hän oli kävellen tullut meidän pihaan ja meni lähemmäs tarhaa. Ei kuulemma huvittanutkaan mennä tervehtimään. Sanoin että joo älä mee vastaisuudessakaan jos se alkaa karvojaan pörhistellä ja murista. On se niin jännä kun sit jos itse ollaan paikalla niin se on maailman ystävällisintä pusukonetta aivan samalle ihmiselle. Ihan kuin olis eri koira. Vahti mikä vahti! Anoppi oli kyllä puolikauhuissaan mut lohdutin että ei se sua vihaa ja on ihan kiltti vastaisuudessakin kun minä tai mies vaan ollaan itse läsnä. Mainio hurtta.

Lähdemme huomenna viideksi päiväksi Budapestiin ja Watti lähti jo tänään hoitoon. Se on nyt ensimmäistä kertaa yksin pois kotoa. Meidän iso poika. Äsken käytiin kaupassa ja oli ihan kurjaa ja outoa tulla kotiin, kun täällä ei kukaan ollut häntä heiluen pyrkimässä syliin .

^Ekaa kertaa hoitoon jättäminen on kyllä kauheaa! Muistan kun jätin Väinön kaverille hoitoon, en pystynyt muuta ajatellakaan kuin Väinöä. Koko ajan pommitin kaveria viesteillä, että miten Väinöllä sujuu. Mutta turhaa murehdin! Nyt vasta pikku hiljaa pystyn nauttimaan vapaudesta, kun Väinö on hoidossa.

^ On tää kauheaa. Vähän väliä tulee ihmetelleeksi, että missä se koira nyt on, kun on näin rauhallista. Äsken huomasin, että vesikuppi on tyhjä ja meinasin ruveta täyttämään ennenkuin tajusin, että koira ei ole täällä. Mielessä pyörii kauhukuvia, että kuoleeko se nyt siellä nälkään, jos se ei ikävissään syö. Tosiasiassa Watti tuskin kerkiää kauheasti ikävöidä, kun on niin paljon uusia ihmisiä, koiria, yms. muuta uutta ihmeteltävänä ja tuo pikku ahmatti possu kyllä on ruoka-aikaan ihan varmasti paikalla.

Hoitolan pitäjäkin soitti, että Watti on päässyt perille. Oli vaan vähän ihmeissään ollut, kun oli kirjoittanut itselleen koiran roduksi Corgi Yorkin sijaan ja siis odotti corgia (hänen miehensä haki Watin). Mies oli tullut Watin kantokassin kanssa sisään ja rouva oli ihmetellyt, että eihän se corgi nyt tuonne voi mahtua

Silloin kun mun vanhempi koira aikoinaan oli ensimmäistä kertaa hoidossa ja kävin hakemassa sitä niin se ei suostunut tulla edes mun luokse, vältteli oikeen jos kutsuin silloin ei ollut kyllä itku kaukana kun itsellä oli ollut kauhea ikävä ja koira on ihan kun mua ei olisi olemassakaan äitin luokse kyllä meni heti kun se pyysi. Ainahan sitä sanotaan ettei koirat osaa osoittaa mieltään tai mököttää, mutta en mä sit tiiä mitä tuo oikein oli. Kyllä se sitten oli taas ihan mun kaveria ja lähti mielellään mukaan kun olin kotiin lähdössä!

^ Tuo on kyllä niin höpöhöpöpuhetta, ettei koira osaisi osoittaa mieltään. Oon nähnyt sellaisia mielenosoittamisia kummaltakin koiraltani, ettei ole tosikaan. Messikin sai nukutuspiikin eläinlääkärissä, ja viikko sen jälkeen kun mentiin jälkitarkastukseen, niin voi luoja sitä ilmettä. Yleensä kaikille niin yliystävällinen koira tuli huoneeseen hitaasti ja leuka ylimielisesti pystyssä, istuutui nurkkaan ja jäi tuijottamaan eläinlääkäriä kulmiensa alta selvästi muistaen, kuinka samainen ell oli "pettänyt" hänen luottamuksensa. Ilme oli niin mökömököilme, että eläinlääkärikin nauroi haljetakseen. Olen kuullut myös, ettei koiralla pitäisi olla päättelykykyäkään, mutta sitäkin on vähän vaikea uskoa vähänkään fiksummista koirista. Omillanikin olen nähnyt niin nerokkaita päättelyitä, että alkaa välillä kyseenalaistamaan omaa aivokapasiteettiaan.

Yhteiselo meidän teinimutanttininjakoiran kanssa on muuten sujunut suht mallikkaasti. Viime viikolla Messi oli kivuissaan leuassa sijaitsevan hotspottinsa takia, mutta onneksi se parani hätäseen. Nyt on muistona enää ajeltu "parta". Oon jo etukäteen vähän huolissani kesähelteistä, kun tuntuu että Messille alkaa jo nämäkin +15 astetta olemaan jo liikaa. Olin suunnitellut, että oltaisiin ajettu karvat lyhyeksi kesää varten, mutta nyt on tullut luettua niin paljon sitä vastustavia artikkeleita, että ei taidakaan olla sitten kuitenkaan kannattavaa? Uimaankaan en tiedä, kuinka uskallan viedä, jos tuota hotspottia alkaa ilmaantumaan enemmänkin...