Koirat.com

Mites teillä nuo yksinolot sujuu? Kuten vähän vihjasinkin tuossa ylempänä, niin meillä ei mene vieläkään ihan putkeen.

Tänään esimerkiksi kouluun lähtiessäni jäin hetkeksi kuuntelemaan menoa oven taakse. Kelmi tassutteli pois eteisestä ja alkoi haukkua. Sitä kesti ehkä minuutin tai pari, toki en tiedä jäikö se kokonaan siihen. Tätä on tapahtunut nyt useamman kerran ja haukkuminen on tietääkseni tullut kuvioihin vasta tässä noin 7kk-10kk iän välillä. Tähän asti on saattanut myös tuhota jotain irtotavaraa, jos jotakin on jäänyt koiran ulottuville.

Yleensä Kelmille on jätetty pari kongia, mutta nyt niistäkään ei ole mitään iloa, kun tuolla on jokin nyrpistelykausi meneillään, liittynee tähän hormonien myllerrykseen ja mörköikään? Ei meinaa siis tähän asti saamansa raakaruoka kelvata, mutta herkkuja tai nappuloita kelpuuttaisi kyllä.

^ Meillä on myös samanlaista yksinolemisen vaikeutta ollut noin 6 kk lähtien. Aloitettiin yksinoloharjoitukset uudelleen ja se vähän helpotti (koira ei ollut enää levoton kun tehtiin lähtöä), mutta ongelma ei poistunut kokonaan.

Työpäivien aikana (on noin 6 tuntia yksin) pärjää ihan hyvin, nukkuu suurimman osan ajasta ja leikkii, mutta saattaa muutamia kertoja ulvoa ja haukkua (me nauhoitetaan yksinolot, joten siitä tiedän mitä se yksinään puuhaa). Muulla ajalla tapahtuvat yksinolot eivät sitten mene niin hyvin, vaan saattaa haukkua ja ulvoa enemmän ja tehdä tuhojaan.

Mekin annetaan lähtiessämme kongi ja toisinaan luu. Kongin sisällön se syö aina. Minua on neuvottu olemaan välittämättä koiran huutamisesta ja että se menee ajan kanssa ohi. Tässä ollaan melkein puoli vuotta jo odoteltu milloin menee ohi.. Odottelen vielä siihen saakka kunnes Aada aloittaa ekat juoksunsa ja alkaa aikuistumaan (ja rauhoittumaan). Jos ei syksyyn mennessä tapahdu minkäänlaista edistystä yksinolemissa, niin todennäköisesti kysäisen joltain kouluttajalta löytyisikö vielä jotain vinkkejä, mitä en ole kokeillut.

Kukkuu täältäkin! Pikkuterrieri täyttää ens kuussa jo vuoden. Pentukurssi oli ja meni. Ihan mukavaahan tuolla kurssilla oli, mutta suurin osa kurssilla harjoitelluista jutuista oli tuolla jo ennestään hallussa. Onneksi harjoiteltiin vikat kerrat ohituksia ulkona, kun niissä tarvitaan treeniä. Pääasiassa vieraiden ihmisten ja koirien kohtaaminen meneekin jo hyvin. Sitten taas on niitä päiviä, jolloin ei suju. Tuon koiran aivoituksista ei kyllä ota selvää, ärsyttävää kun ei oikein voi ennakoida sen käytöstä. Agility tai toko olisi kiva aloittaa, kun tuo selvästi nauttii uusien juttujen opettelusta ja on hirmu nopea oppimaan (perusasentoon tulemisenkin hokas muutamalla toistolla!). Tämän hetkisellä paikkakunnalla oon kuitenkin syksyyn asti, eikä täällä ole oikein tarjontaa kursseista.

Yksinolot sujuu meillä hyvin, kun vanhempi koira on seurana. Jos jää aivan yksin, niin ääntä lähtee kyllä ja paljon. Pitäisi totuttaa vähän kerrallaan yksinoloon ilman koirakaveria, mutta multa ei oikein löydy viitseliäisyyttä Mietityttää kyllä, että mitäs sitten, kun tuosta seniorista aika jättää..

"Helpottavaa" kuulla, että muillakin on pulmallista tuo yksinolo.

Nyt tuo on näköjään jättänyt tuhoamisen toistaiseksi (koputan puuta) ja sen tilalle on tullut sitten tuo perään haukkuminen. Haukkui tänään niin makkariin perheen luona jäädessään (lähdettiin kaupungille) kuin sisälle hetkeksi jäädessään (käväisin takapihalla). Okei, alle kymmenen haukkua, ei siis pitäisi näin olemattomasta hermostua. Enkä varmasti hermoilisikaan, jos majailtaisiin aina omakotitalossa. Olen ehtinyt googletella ties mitä yksinoloa helpottavia laitteita, vaikka samalla tolkutankin itselleni, että odota nyt hyvä nainen vielä, koiralla on murkku ja se on muutenkin kekara, kyllä tämä ohi menee. (Meneehän?!) Mikä siinäkin on, kun pitää tästä välillä niin ressata.

Osaa muutenkin olla välillä aika perskärpänen, vähän kaikkeen haluaisi osallistua ja saattaa jäädä oven taakse vonkumaan jos vaikka menen vaan suihkuun.

Itse aikoinaan jäin ulko-oven lähelle johonkin hengaa ja kun koira rupes haukkumaan niin menin ihan komentamaan sitä että on hiljaa mutta sen jälkeen pitää lähteä heti pois eikä saa jäädä siihen hengaa koiran kanssa ,koska muutenhan koira saa haluamansa eli että omistaja tulee kun haukkuu. Tuo komentaminen on toiminut ainakin täällä tosi hyvin kun koira oppi heti ettei kannata haukua perään kun emäntä tulee komentamaan,sen verran vissiin pelästyi . Muutamia kertoja teki tota että haukkui perään mutta loppui tosiaan lyhyeen. Asun kerrostalossa nii täällä ei parane koiran haukkua kovinkaan paljon. En tiedä miten muuten vois opettaa ellei sit joku haukkupanta tms..............

^ Mie oon myös pohtinut, että tässä meidän tapauksessa voisi auttaa tuo kieltäminen. Se hiljenee kiellosta myös silloin jos se jää toisen oven taakse vinkumaan-vonkumaan tai silloin kun toinen meistä lähtee ulos ja toinen jää kotiin (joskus jää vollottamaan perään). Pitäis vaan joskus malttaa kokeilla.

^Ootko kokeillu Digital Dogsitteriä? Siinähän pystyy nauhottamaan ohjelmaan omaa ääntä, esim. komennon, joka reagoi aina koiran ääntelyyn. Ohjelman saa helposti ladattua netistä ja kokeiluversio on ilmainen. Mulla auttoi aikoinaan vanhemman koiran ulvontaan aika hyvin, nuoremmalle en ole kokeillut.

Digital Dogsitteriä en ole kokeillut, mutta se on ollut mielessäni. En tiennytkään, että siitä voi ladata ilmaisen kokeiluversion, kiitos tästä! Pitääpä käydä lataamassa ja kokeilla!

Tämän viikon ajan on ollut Digital Dogsitter testissä ja hyvin on toiminut. Aada hiljenee joka kerta kiellon kuultuaan ja työpäivien aikana se on ollut loppupäivän hiljaa. Minulla on myös varmuuden vuoksi Audacity päällä, koska Digital Dogsitter ei välttämättä tunnista kaikkia koiran päästämiä ääniä. Olen huomannut Audacity-nauhalta, että se puuhailee myös vähemmän ja nukkuu enemmän. Eli se kokee rauhoittavaksi, kun mami rähisee oven takana.

Suurin ongelmahan meillä on muulla ajalla tapahtuvat yksinolot. Ollaan nyt parina iltapäivänäkin käyty jossain, eilen illalla tuli pakollinenkin reilun parin tunnin meno kun oli taloyhtiön talkoot. Aada kyllä haukkui, mutta se lopetti joka kerta kun kuuli kiellon ja hiljeni pitkäksikin aikaa. Dogsitter oli nauhoittanut kolme ääntä ja loppuajan se olikin hiljaa (tosin audacity ei ollut päällä, joten en tiedä onko se muita ääniä päästänyt mitä dogsitter ei ole tunnistanut).

Pääasia on, että haukkumiset eivät enää äidy pitkiksi haukku-ulvomis-mölinäksi, vaan keskeytyy jo pienestä haukunnasta. Silloin Aada osaa rauhoittua ja rupeaa tyyliin nukkumaan. Toivottavasti tämä jatkuisikin tämmöisenä. Testijakson päätyttyä tilaan dogsitterin puoleksi vuodeksi.

Hepsan vaan! Aikaisemmin jotain kirjoittelin tuonne pennunomistajien puolelle, mutta nyt on jo aika olla täällä kun Tahvo on jo 11kk :) Meillä meni tuossa jo hetken aikaa oikein hyvin, Tahvo oli melko rauhallinen ja osasi jopa tervehtiä ihmisiä melko rauhassa. Nyt se tervehtiminen on ehkä sellainen yksittäinen asia, joka minun mielestäni pitäisi nyt saada kuntoon. Toki välillä esiintyy perseilyä niin lenkillä kuin kotonakin ja välillä hermo palaa totaalisesti, mutta toivon kovin sen olevan ohimenevää ja pennun leikkisyyttä ainakin suurimmaksi osaksi.

Mutta siis tämä ihmisten ja miksei koirienkin tervehtiminen. Ensisijaisesti nyt kuitenkin ihmisten tervehtiminen, miten olette sitä opettaneet? Meillä kun on kohta 30kg labbis kyseessä, niin se jo vähän tuntuu kun se vasten hyppii ja nyt viime aikoina se on myös ottanut hampaat mukaan näihin ihaniin tervehdyksiinsä. Tahvohan rakastaa kaikkia ja menee aivan sekasin jos näkee kenet tahansa. Mitään tervehtimistä ei ole oikeastaan opetettu ihan pienenä (virhe, tiedän) kun silloin se oli pieni ja harmiton ja sitten se ehti olla jo ihan kunnon koirakin tuossa välissä. Olen miettinyt, että pitääkö lähteä vaan hihnassa tätä opettamaan, ehkä tervehtiminen luvan kanssa? Ja sitten tietysti rauhassa. Sen luvan Tahvon saa pyytämään varmasti helpostikin, mutta sitten vielä se, että pysyisi kaikki neljä jalkaa maassa. Turhauttvaa kun remmin päässä tai kotona on koira joka pomppii kuin superpallo ihmisiä nähdessään. Ja lapsia tervehditään toki ihan neljällä jalalla kun sitenkin ylettyy nuolemaan naamaa (mikä ei aina muksuja miellytä). Vinkkejä, kokemuksia?

^ Ainakin tutummille immeisille kehtaa hyvin selittää etukäteen (kun ovat tulossa kylään, tai ennenkö koira pääsee moikkausetäisyydelle kadulla) että lopettavat koiran silittämisen/sille puhumisen heti jos hauvalta etutassut nousee maasta. Selän kääntäminenkin voi olla myös ihan hyvä tehoste siinä kohtaa, kertoo koiralle vielä selvemmin että kaikki häneen kohdistuva huomio loppuu jos pomppii. Ja itse voi kieltää siinä samassa kohtaa kun koira hyppää, jos vieras ei hoksaa sitä tehdä. Muistaakseni yhdellä labbisomistajalla täällä oli joskus samaa probleemaa ja hänellä auttoi koiran rauhoittumiseen myös se, että pudotettiin namia maahan omiin jalkoihin ennenkö koira ehtii loikata, eli siinä vaiheessa kun se on vasta tulossa luo tervehtimään. Tuo on kyllä hankala toteuttaa kadulla tervehtiessä, sisällä helpompi kun voi antaa vieraalle namia ennenkö koira pääsee luo.
Meilläkin Leppo välillä hyppii vieraita päin, hieman ärsyttävää kun monetkaan ei koe sitä ongelmana kun on noin "pieni" koira vaan huomioivat sitä hyppiessä. Sit kuitenkin kun se 15kg hyppää joskus jonkun taaperoa vasten ja kaataa sen kumoon, tai kauniit hiekkaiset tassunjäljet ilmaantuu juhlavaatteisiin niin kuinkahan onkaan asian laita.

Noh, Lepolla oli eilen harjoitusta lapsikatsomosta. Parin koirakon kanssa esiinnyttiin tutustumiskäynnillä oleville eskarilaisille, ensin pallopaimennusta ja sitten vähän agilityä ja muita juttuja. Palloilu meni kivasti lapsista välittämättä (vaikka ennen hommien alottamista niitä vilkuilikin) kun oltiin ulkona, mut sit kun lapset tulivat sinne meidän pieneen agilityhalliin niin kylläpä Leppoa jänskätti! Haukkui hieman, murrasi, uffaili ja oli matala, eikä suostunut tulemaan 2-3 metriä lähemmäs lapsilaumaa vaikka oli puutarha-aitaa välissä. Noh, kannoin sen hetken päästä silti siihen lähelle kun siitä alkoi meidän hyppyrata ja hyvinhän se sitten loppujen lopuksi meni. Pikkuhiljaa Leppo rohkaistui ja rentoutui, kun huomasi ettei häneen tule kukaan koskemaan. Ja agilitypomppimiset ja putket teki hienosti siihen nähden miten paljon se alussa yleisöään pelkäsi. Aina viimeinen hyppy katsomoon päin tuli vähän hitaammalla tempolla mutta tuli kuitenkin, ja lopuksi teki temppuja siinä ihan aidan vieressä eikä enää vilkuillut yleisöön päin jatkuvasti.
Aina välillä mulla on kauhea surku kun Leppo on niin arka tuntemattomia ihmisiä ja etenkin lapsia kohtaan... Koiralliset ihmiset ja vanhukset on lähes poikkeuksetta kivoja tyyppejä, muita väistää karkuun ja saattaa haukahtaa jos tulevat juttelemaan. Eli joo, edellisellä sivulla kuvailin Lepon käytöstä "varautuneeksi ja valikoivaksi", mut kyl se vaan on viime aikoina iskeny tajuntaan että arka tämä koira on.
Lapsien aristelu on alkanut varmaan ekana talvena eli 7-10kk:n iässä joskus, kun oli yhdessä tapahtumassa iso lapsilauma ja musiikkia ja kaikkea hälinää ympärillä, ja kaikki ois halunnu silittää enkä tajunnu pennun kanssa lähteä ajoissa kauemmas huilaamaan paineelta. Ja pikkuhiljaa pelko on yleistynyt muihinkin ihmisryhmiin kun lapsiin. Onneksi ollaan jo hoksattu aika varhaisessa vaiheessa että Lepon luokse ei voi päästää ihmisiä ellei se itse käy niitä ensin moikkaamassa ja hyväksymässä, niin saa vähän varjeltua huonoilta lisäkokemuksilta tuota poitsua.
No, tälläsia asioita tulee joskus elämässä vastaan ja ei voi muuta kun elää niiden kanssa, ja pienin askelin yrittää parempaan suuntaan. Hups kun tuli negatiivista tekstiä, onhan se Leppo kyllä muuten maailman ihanin koira ja hirveän rakas meille. <3

Mekin siirrytään pikkuhiljaa tälle puolelle kun Riesa täyttää 30.6. jo 10kk. Olen ihan poikki ton teinihormoonikäytöksestä. Ei olla varmaan pariin kuukauteen syöty kunnolla kun naapurien koirilla tuntuu olevan juoksut toistensa perään, pahimmillaan ei suostunut edes lihaa syömään. Toisena ulkona liikkuminen. Jos vähänkään on joku tyttö jonnekkin pissannut niin hirveä lipominen kyseisestä kohdasta ja kävely niin kamalan vaikeeta. Jos näköpiirissä on juoksuinen narttu niin julmeton huuto päällä ja kaikki hihnakäytös unohtuu. Koita siinä kulkea normaalisti kun koira huutaa kun syötävä ja näyttää kuristuvan pantaansa. Koirapuistoon kun päästään niin pakko yrittää niiden narttujen selkään ja paremman puutteessa saattaa joku uroksistakin kelvata. Toki puutun tilanteeseen jos esim. koirapuistossa meno menee ihan päättömäksi mutta täytyy myöntää että hermo on kireällä.
Onko muilla urosten omistajilla samanlaista havaittavissa?

En oo hetkeen foorumilla käynyt kirjottelemassa, mutta tajusimpas, että me saadaan siirtyä tänne kirjottelemaan, Ennihän täyttää 10kk tän kuun 28.päivä! APUA miten nopeesti aika on mennyt.

Ja mun vauva sitä paitsi on nyt virallisesti Iso Tyttö, neiti hillolingolla alkoi siis juoksut Ihana käydä lenkillä sen kanssa, kun muutoin se on kun höyryveturi ja juoksee 5 ilmansuuntaan samaan aikaan, nyt se löntystelee vierellä kuin vanha ruuna



Muutoin meillä on jo mukavan tasaista elämää, alan olla 99% varma etten enää ikinä hanki pikkupentua. Se kusipaskarumba oli hirvittävää, kaikki tuhotut (tuhoaa se edelleen, mutta omia lelujaan ja vessapaperirullia) tavarat, naskalihampaat nilkoissa jne.. Ei kiitos!




Mutta tää mörköikä.. En tiedä itkiskö vai nauraisko. Eilen aamulla ihmettelin, että mille se mekastaa eteisessä. Muovipussista oli hyökännyt neitokaisen kimppuun KENKÄ!! :D Se oli varmaan maailman pelottavin asia. Näitä riittää. Tänään lenkillä oli hurja kaatunut puu...





Haaveillaan reissusta Vuokattiin, ensi kk lopussa tai marraskuun alussa! Siellä on ihanien lenkkeilyreittien lisäksi sellainen houkutus, että Ennin kasvattajalla on 7 pientä corgipötköä Toiset on nyt muutaman päivän ikäsiä

^Minusta taas se pikkupentuaika on ihan parasta

Onhan se pikkupentu aika melkosen rankkaa...

Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä

Pitäisi tässä Enniä lähteä näyttelyihin käyttämään, mutta omaa autoa kun ei ole, niin kaikki on sen varassa saako autoa lainaan tai tarviiko mies just sillon meidän kärryä. Ehtiihän tässä onneksi

Enni täyttää 6päivän päästä jo 11kk!

Me ei vielä kuuluta teinimutanttininjoihin, mutta tuossa kun oli aiheena yksinolot ja sen opettaminen.
Niin meillä on tehty niin, että pennulla on oma tila takkahuoneessa ja useampia öitä nukuin sen vieressä siellä. Yövuorojen jälkeen edelleen satunnaisesti vahvistaakseni sitä että se on paikka jossa nukutaan (myös päivällä) ja siellä ei aina tarvitse olla yksin. Ja meidän välissä on aita joten pentu ei päässyt kainaloon. Näin todella paljon vaivaa yksinolon opetteluun, koska edellisellä oli eroahdistus.
Pikkupentuna jätettiin vain väsyneenä ja makoilin patjalla kunnes nukahti. Siitä hipihiljaa ovesta ulos. Itselläni on vuorotyö ja miehellä päivätyö joten yksinolot ei olleet heti kovinkaan pitkiä.
Nyt ikää on 6kk, ei tee tuhoja. Ei koskaan reagoi lähtöön, ja on hiljaa sekä unisen näköinen kotiin palatessa.

Aivan karseatahan se oli aamuvuoroilla herätä 4 aikaan jotta pikkupentuna kerkesi väsähtämään, pikkupentu aikaan mieskin joutui heräämään normaalia aiemmin. Nyt jos olen aamuvuorossa ja mies jättää pennun yksin niin riittää että syö, käy pihalla ja saa kongin kun mies lähtee.

Toki kaikilla ei ole tälläiseen mahdollisuutta, meillä ei ole lapsia ja asumme omakotitalossa. Mutta on se vaiva kannattanut

^ Todella ihailtavaa toimintaa! Niin paljon olen kuullut valituksia kun nuori koira/pentu Tuhoaa tai huutaa yksin ollessaan, kun ei ole jaksettu väsyttää sitä ennen lähtöä. Kun "töihin pitää lähteä klo 7 aamulla niin ei ehdi puuhailemaan pennun kanssa eikä varsinkaan käyttää lenkillä"... Kai sitä ehtii jos vain herää aikaisemmin. En ymmärrä että valitetaan asiasta jolle ei viitsistä edes yrittää tehdä mitään. Mahtava kuulla, että on niitäkin jotka jaksavat todella panostaa asiaan Minä myös aikoinaan heräsin hyvissä ajoin aamulla että ehdin käyttää koiran kunnon lenkillä sekä antaa naminetsintätehtäviä ym. pientä ennen lähtöäni.

Mun pitää mennä aamuvuorolla työpaikan ovesta sisään 5.30

Jessus saakeli, luulin jo et mun 2,5v ois aikuistunu ja rauhottunu.. Eiliset pallopaimennustreenit palautti taas maan pinnalle muistuttamaan, että töitä viel on ton kanssa.
Halliin sisään mennessä on Lepon kierrokset niin kovat, et se sinkoo koko ajan loikkimaan ja haukkumaan hihnan päähän (oon aina pysähtyny ja kieltäny, en oo reppu ja pallo kainalossa kauheesti muuta saanu siinä aikaan), eilen multa lohkes kynsi siinä rytäkässä. No sit alkulämmittelyt meni ihan hyvin, kunnes kierrokset nous taas (ne nousee jos pallo ei tuukkaan mulle ja Leppo joutuu tekeen kaaren et se saa ohjattua pallon perille, koska pallon ohjaaminen on siistiä) ja se haukkas upouuden pallon rikki. Ei noi onneks kalliita ole, mut tosi hankalia saada kun on pienempää kokoa. Leppo nostaa aina kierrokset siitä pallosta jos on pitkä haku (ehtii kerätä vauhtia pallon tyrmäykseen ), tai jos pallon takana ei ole namia. Sit vauhti kasvaa, alkaa leukojen napsuminen kun pallo meinaa mennä karkuun mut on hauskaa ja korvat katoo ja äh. Saadaan lainaan kuonokoppa, palloillaan sen kans nyt vähän aikaa kun ei meinaa karjakoiran hampaat pysyä muuten erossa pallosta.
Sit piti treeneistä lähtiessä palata ovelle kolmesti kun tää ryntää haukkuen autoille vaikka käsky oli että sivulla tullaan, sit neljännel yrityksel päästiin pikku hiljaa lopulta auton vierelle ja autoon asti. Autokyydistä kodin lähellä noustessa pääs taas haukut kun herra pyrkii puremaan renkaita tai ovea kuin villieläin. Kun nappaan sitä niskavillasta ja murahdan et "Nyt se pää kiinni" niin eiköhän sielt auton toiselta puolen kävele joku nainen ohitte, sai varmaan mietittävää ja juorun aihetta tuttavapiireihinsä.
Phuuuuuuuuh.

Muoks: Pölhö-Kustaasta (=Leppo) tänne pari kuvaa:


Reissumies


Pallomies... Kauhee peto eikö.