Ohjeet ja säännöt
Takaisin
ROTUKYSELYT - Keskiviikkona, 13.07.2016 klo 15:13

Aran koiran kaveriksi toinen, rohkeampi koira

erikaajj

erikaajj
Viestimäärä: 9

ARAN KOIRAN KAVERIKSI TOINEN, ROHKEAMPI KOIRA - Keskiviikkona, 13.07.2016 klo 15:13  
+
0
Hei! Kaipaisin vähän koiraharrastajien apua ja mielipiteitä seuraavan koiran rotua valitessani. Toisella koiralla ei tavallaan ole kiire mutta mieluusti tässä parin vuoden sisällä ainakin. Ensimmäinen oma koirani Tiana tuli meidän perheeseen vasta kaksi kuukautta sitten 10 kk ikäisenä ja on elänyt koko pentu aikansa muiden koirien kanssa ja sitä koiraseuraa hän selvästi kaipaakin, siksi siis toinen koira harkinnassa jo nyt :D Tiana on seropi ja hänessä olevat rodut ovat oikeastaan kaikki ns vaativia rotuja (holsku, sakemanni, ceskoslovensky) mutta näistä roduista huolimatta Tiana on kyllä aika lepposa tapaus. Kumminkin rakkaus palvelukoiria kohtaan on syntynyt jo pienenä tyttönä ja jotakin semmoista rotua nyt etsinkin jonka kanssa olisi kiva harrastaa ja joka suorastaan "vaatisi" ainakin sen perus tottelevaisuuskoulutuksen.

Olen lukenut paljon eri roduista eri sivuilla, myös täällä palstoilla, ja muutamat rodut ovat nousseet esiin ja niistä kaipaisinkin vähän lisää tietoa ja mahdollisesti mielipiteitä että sopisiko semmoinen meidän perheeseen. Joo tiedän että kaikki koirat ovat yksilöitä ja pentueen vanhemmat ovat tärkeässä roolissa joten semmoisis neuvoja en kaipaa :) Mutta siis etsin innokasta, suht helposti motivoitavissa ja aina valmista koiraa joka sitten kumminkin esim pitkän lenkin jälkeen osaa jo rauhottua omalla pedillään. Ja sitä lenkkeilyä tulisi about 2h päivittäin, viikonloppuisin enemmän.

Rotu vaihtoehtoina on tällä hetkellä Tervueren, Holsku, Tolleri, Labbis sekä Tsekinpaimenkoira. Kaikista olisi kiva kuulla niin hyviä kuin huonojakin luonteenpiirteitä tai mitä vaan haluaa rodusta sanoa :) Tianassa on enimmikseen holskua ja se onkin vahva kandidaatti sillä Tiana sopii mielestäni minulle todella hyvin. Olen kuitenkin lukenut että holskut eivät noissa tottis jutuissa jaksa hirveästi toistoja ja Tianassa on kyllä juurikin sitä "vikaa" vaikka onkin todella nopeasti oppinut uusia asioita... Lisää saa tietysti kysellä en viitsinyt ihan hirveän pitkää raamattua tähän alkuun vääntää mutta vähän näitä perus asioita :)

RedFox

RedFox
Viestimäärä: 165

VS: ARAN KOIRAN KAVERIKSI TOINEN, ROHKEAMPI KOIRA - Sunnuntaina, 17.07.2016 klo 13:59  
+
0
Kertoisitko vielä enemmän, mitä luonteenpiirteitä pitäisit tärkeinä tulevassa koirassasi? Harkitsemasi rodut ovat kuitenkin aika erilaisia keskenään. Olisiko TOKO pääsiallinen harrastuksenne, vai oliko mielessä muitakin?
"If you have everything under control, you're not going fast enough"

RedFox

RedFox
Viestimäärä: 165

VS: ARAN KOIRAN KAVERIKSI TOINEN, ROHKEAMPI KOIRA - Sunnuntaina, 17.07.2016 klo 14:00  
+
0
Tuplat pois
"If you have everything under control, you're not going fast enough"
(Viestiä on muokattu sunnuntaina, 17.07.2016 klo 14:01)

erikaajj

erikaajj
Viestimäärä: 9

VS: ARAN KOIRAN KAVERIKSI TOINEN, ROHKEAMPI KOIRA - Maanantaina, 18.07.2016 klo 00:36  
+
0
Ohoh tosiaan ne unohtuivat tuossa alkutekstissä! Koiraltani toivoisin seuraavia asioita:
- miellyttämishalua
- suht helposti motivoitavissa
- iloinen ja seurallinen
- älykäs ja uskollinen
- ei hirveän haukkuherkkä

Ja tosiaan niin kuin tuossa keskustelun "otsikossa" lukee niin Tiana kun on vähän arka ja pidättyväinen ihmisiä kohtaan niin toivoisin että kaveri voisi vähän auttaa näissä ns pelkotiloissa kun Tiana kumminkin tulee niin hienosti toimeen sukulaisteni koirien kanssa :) onko kellään kokemuksia siitä että toinen koira auttaisi ikään kuin tasapainottamaan toista koiraa?

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28161
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6321
Viestejä yhteensä545651
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään0
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265826
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.04.2024 klo 02:45)