Ohjeet ja säännöt
Takaisin
ROTUKYSELYT - Tiistaina, 20.12.2016 klo 12:14

Käyttö- vai näyttelylinjainen labrador?

koiramäki

koiramäki
Viestimäärä: 1

KäYTTö- VAI NäYTTELYLINJAINEN LABRADOR? - Tiistaina, 20.12.2016 klo 12:14  
+
0
Tervehdys

Olemme hankkimassa perheeseen labradoria ja mietimme, että sopisiko meille paremmin käyttö-vai näyttelylinjainen labbis. Kysyisinkin neuvoja asiassa tällä palstalla. Tarkoitus on ottaa labbis mukaan lenkkikaveriksi. Lenkit ovat yleensä 5-10 km pitkiä. Joskus, ei usein, saattaisi lenkki olla jopa 20 km. Osa lenkeistä on pyöräteillä ja osa tehdään maastoissa. Meitä myös kiinnostaisi harrastaa jonkin verran koiralla toko:a ja mahdollisesti mejää. Emme ole kuitenkaan aikaisemmin harrastaneen koirilla mitään, eli nämä lajit olisi uusi aluevaltaus.

Koira tulee kuitenkin ennen muuta lapsiperheeseen. Jotkut sanovat, että labradori on raskasrakenteinen lenkkikaveriksi. Oletteko samaa mieltä, koskeeko nimenomaan näyttelylinjaisia ja onko 10 km lenkkikin liian pitkä, entä sitten 20 km?

Vai onko niin että koira kyllä tottuu mihin sen totuttaa (ekana vuotena ei tietenkään tehdä vielä pitkiä lenkkejä. Haluamme kasvattaa koiran niin hyvin kuin osaamme). Entä onko taas käyttölinjainen labbis turhan aktiivinen perhekoiraksi, jossa koira on lenkkikaveri ja ehkä jonkin verran pääsee harrastamaan tokoa ja mejää?

Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista.

SanttuJ

SanttuJ
Viestimäärä: 5302

VS: KäYTTö- VAI NäYTTELYLINJAINEN LABRADOR? - Keskiviikkona, 25.01.2017 klo 22:49  
+
0
Multa löytyy käyttölinjainen labbis ja on päässyt vertailemaa harrastuksissa käyttöä ja näyttöä. Käyttölinjainen labbis voi olla jo maanisuuteen asti työintoinen. En tarkoita sitä, ettei se osaa rauhoittua ollenkaan, mutta se todella rakastaa tehdä jotain. Meillä ei pelkällä aktivoinnilla koira pysy rentona, mutta en sinänsä ihmettele, kun energiaa ja kapasiteetti riittää käydä yli tunnin lenkillä ja treenata tämän päälle tunti ja silti on naamalla ilme, että mitäs seuraavaksi! Jos siis haluaa nimenomaa todella kiitollisen harrastuskoiran, niin siinä vaiheessa suosittelen lämpimästi käyttölinjaista labbista. Jos taas haaveissa on perhekoira joka jaksaa lenkkeillä ja harrastaa, niin kokisin, että näyttelylinjainen on tähän parempi valinta. Näy-linjaisessa on virtaa ja intoa, mutta viettejä ei ihan samassa kaliberissa mitä käyttölinjassa, joten se arki ja kotielämä sujuu varmasti vähän leppoisimmissa merkeissä.

Moni näyttelylinjainen on paljon raskaampi mitä olisi suotavaa. Huono jaksavuus liittyy mielestäni ehdottomasti liian korkeaan painoon, koska ei se näyttelylinjainen luustoltaan ole mikään mastiffi, vaikka samaan kokoon niitä jotkut paisuttaakin. Normaalissa painossa oleva labbis on kuitenkin rakenteeltaan liioittelematon, joten kyllähän semmoinen jo liikkua jaksaa. Tätä blogitekstiä olen joskus ennenkin jakanut, mutta siinä mielessäni hyvin tuodaan esiin kuvin ja sanoin, miltä näyttelylinjaisen, normaalipainoisen labradorinnoutajan tulisi näyttää sekä vaikuttaa.
bokseri Luna 14.8.2009 - 13.3.2015
labradorinnoutaja Inni 31.3.2014

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28163
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6322
Viestejä yhteensä545653
Uudet käyttäjät tänään2
Viestiketjuja aloitettu tänään1
Viestejä kirjoitettu tänään2
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265826
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.04.2024 klo 09:45)