Ohjeet ja säännöt
Takaisin
ROTUKYSELYT - Maanantaina, 23.10.2017 klo 21:22

Koira nuorelle

Tokkimuss

Tokkimuss
Viestimäärä: 7

KOIRA NUORELLE - Maanantaina, 23.10.2017 klo 21:22  
+
0
Ensi kesä olisi sopiva aika toisen koiran hankinnalle, ja tällähetkellä rotuvalinta on vielä meneillään. Koira saisi liikuntaa päivässä vähintään kaksi tuntia, viikonloppuisin ja lomilla enemmän. Ulkoilun lisäksi tarkoitus olisi seuraavankin koiran kanssa alkaa aksaamaan, ja ainakin kokeilla muita lajeja ( toki harrastuksissa mennään koiran ehdoilla), mutta ns.aksakoiraa ollaan kuitenkin etsimässä. Asuskelemme omakotitalossa, mistä lähtee oikein hyvät lenkkipolut suoraan tien toiselta puolelta. Perheeseen kuuluu kolme lasta, minun lisäkseni pikkuveljet 11 ja 12 vuotiaat. Tällähetkellä meillä asustaa australianpaimenkoira 3.5v, jonka kanssa harrastellaan agilitya, ja kisataan kakkosissa. Turkin koiralla tulisi olla helposti hoidettava, eli ei mitään trimmattavia rotuja. Sellainen medi-maxi koira voisi olla hyvän kokoinen, toki pienempiäkään en sulje kokonaan vaihtoehdoista pois. Luonteeltaan koiran ei tarvitse olla sellainen joka yrittää hyppiä jokaisen vastaantulevan syleihin, vaan enemmän sellainen oman perheen koira. Lähinnä mietinnässä on ollut toinen australianpaimenkoira, myös pyreneittenpaimenkoira ja mudi kiinnostavat. Ryhmässä 1. on eniten omaa silmää miellyttäviä ja luonteeltaankin sellaisia koiria, joita haen.

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28161
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6321
Viestejä yhteensä545651
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään0
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265826
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.04.2024 klo 00:30)