Koirat.com

Hei
Minulla on dilemma. Asun mieheni kanssa Norjassa, mutta käymme Suomessa säännöllisesti (Joulu n. 2 viikkoa, kesä 3-4 viikkoa ja satunnaisia pitkiä viikonloppuja). Asumme kahden lennon päässä Suomesta (eli siis lennon lisäksi tulee ottaa jatkolento) Lento täältä Osloon kestää 45 min ja Oslosta Helsinkiin 1,5h.

Minulla on aivan järjetön koirakuume, mutta tuo jatkuva matkustaminen epäilyttää. Ja en siis näe matkustamisen ikinä loppuvan, sillä perheeni on Suomessa, mutta mieheni perhe on Norjassa. Ymmärrätte pointin? Mutta ajatus elää ilman koiraa tuntuu musertavalta. Näin ollen pyydän teidän apua ratkaista ongelmani.

Vastaan tässä näihin kysymyksiin:

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Kerran päivässä pitempi lenkki (1-1,5h), aamuin illoin n. puoli tuntia. Ja tarvittaessa pikaisempia pissatuksia. Haluan myös harrastaa koiran kanssa tokoa. Ottaisin koiran mielläni mukaan minne menenkin. Koiran tulisi olla soveltuva metsäiseen ja vuoristoiseen maastoon.

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Tällä hetkellä asumme kerrostalossa, mutta olemme muuttamassa isompaan omakotitaloon/rivitaloon lähitulevaisuudessa.

¤ Lapsien määrä
Ei ole vielä, mutta luultavammin tulee koiran elinajan sisällä.

¤ Aiemmat koirakokemukset
Meillä on ollut Novascotjannoutaja perhekoirana.

¤ Harrastustoiveet
Toko, lenkit metsässä. Ehkä agility.

¤ Turkkitoivomukset
Emme halua vaikeahoitoista turkkia.

¤ Minkä kokoinen koira
Keskikokoisen koira.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Meillä on kani kotona, joten ei liikaa metsästyviettiä. haluan erittäin tottelevaisen ja lojaalin koiran. haluan, että sillä on miellyttämisen halua. En jaksaisi jatkuvia valtataisteluja. Pakollinen teini-iän tuoma taistelu kaapin paikasta riittää. Haluan koiran, jonka kanssa on mukavaa touhuta ja, että se on helppo ottaa mukaan minne mennäänkin.

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut"
Saksanpaimenkoira (ymmärrän ettei tämä sovi meille, mutta tykkään sen luonteesta ja palveluskoiramaisuudesta, joten olisiko vastaavaa rotua, mutta ehkä pienenpää ja ns. helpompaa?), labradorinnoutaja, australianpaimenkoira(olisiko kokonsa puolesta hyvä matkustuskaveri?), entlebutch paimenkoira (kuulemma vaikea kouluttaa tosin.).

Semmoinen lisäys, että minä opiskelen tällä hetkellä ja tulen opiskelemenaan tulevat 4-5 vuotta. Mieheni voi luultavasti ottaa koiran mukaansa töihin (sähkömies) silloin tällöin. Koira ei siis joudu olemaan pitkiä aikoja yksin kotona.

Kiitos vastauksistanne jo etukäteen.

Sheltti? Jos olette noihin paimenkoiriin mieltyneet.

Toki tuo matkustaminen on stressaavaa koiralle, mutta olisi jo plussaa jos koiran voisi jättää jonnekin hoitoon silloinkun teette vain lyhyempiä reissuja Suomeen. Koira kyllä tottuu matkustamiseen noin muuten jos sen ottaa pidemmille lomille aina mukaan.

Sheltti on ainakin uskollinen, miellyttämishaluinen ja mukautuva koira. Nauttii metsässä menemisestä, soveltuu erillaisiin harrastamisiin ( agility, toko). Kunhan vain tarkistaa että vanhemmat ovat rohkeita ja reippaita ja sosialistaa koiran hyvin niin ei joudu sitten miettimään tuota mahdollista arkuutta.

Hei
Kiitos vastauksesta! Sheltti taitaa olla sen verran pieni, että menisi jopa koneen matkustamossa mukana. Se helpottaisi asioita. Jotenkin ajatus ruumaan laitosta tuntuu pahalta..
Tällä hetkellä vahvin suosikkimme on labradorinnoutaja, sillä se taitaa olla sen verran sosiaalinen, että viihtyy vähän väliä hoidossa (tuttu ja sama hoitaja tietysti).

Shelteissä minua epäilyttää niiden herkkyys. Meneekö se helposti "rikki"? Itse olen nimittäin aika "kovaääninen" ja en ehkä aina niin rauhallinen. Mahtaakohan sheltti olla hyvä vähemmän rauhalliselle ihmisluonteelle? Minulla on kuva kyseisestä rodusta rauhallisen ihmisen ystävänä. Sen sijaan australianpaimenkoira taitaa olla enemmän mukautuvaisempi, rohkeampi ja vähemmän herkkä? Se on kyllä liian iso ruumaan, ja liian aktiivinen meidän elämäntapaamme.

Ja tuosta mieltymyksestä paimenkoiriin: Meillähän ei siis ole kokemusta paimenkoirista. Minulla on vain semmoinen tunne, että paimenkoirat olisivat vain ns. mun juttu. Suurin osa liian isoja mieheni mukaan tosin. Ja aktiivisia? Sen takia mietimme labbista. Mutta kyllä minua ihastutaa tuo sheltti, kokonsa ja lojaalin luonteensa vuoksi. Vaikea päätös, mutta uskon, että ensi kesänä on pentu tähän talouteen saatava.. :)

Varmasti on shelteissä eroja tuon herkkyyden suhteen. Tuo mun on vasta pentu ( ja uros ) mutta oon kyllä niin ärähtänyt sille ihan reippaallakin äänellä, eikä tuo ole siitä " mennyt rikki". Saattaa yrittää hetken päästä uusiksin samaa hölmöilyä, mulkoilee silmien alta kun korotan ääntä. That's it. Toki on shelttejä jotka on äänen korottamisen jälkeen toimintakyvyttömiä pitkään.

Sheltit taitaa olla vähän siinä ja siinä tuon matkustamon kanssa, kun eikös se painoraja ole 8kg kopan kanssa? Edes nartut harvoin ovat niin kevyitä että menisivät tuohon.

HeiniSM kirjoitti:

HeiMinulla on vain semmoinen tunne, että paimenkoirat olisivat vain ns. mun juttu. Suurin osa liian isoja mieheni mukaan tosin. Ja aktiivisia? Sen takia mietimme labbista. Mutta kyllä minua ihastutaa tuo sheltti, kokonsa ja lojaalin luonteensa vuoksi.

Moi!
Pakko tulla tuohon labbisten aktiivisuusasiaan kommentoimaan sen verran, että itse, vaikka harrastavainen ja liikunnallinen ihminen olenkin, en usko että jaksaisin labradorinnoutajan aktiivisuustasoa täyttää ja kohellusta katsella. Labbiksille on tyypillistä mun käsittääkseni nuorella iällä melkonen "puupäisyys" ja "sähellys", ja sen kun yhdistää 30-40kiloon elopainoa niin meno voi olla melkoista. En ole itse nähnyt koskaan kotikoiralabbista (työkoirat on erikseen koska niillä on työ = jatkuvaa aktiviteettia) joka olisi tyynen rauhallinen ja lunki edes vanhoilla päivillään, aina löytyy semmoinen pentumainen kohellus. En siis epäile ettette pärjäisi labbiksen kanssa, kun tokosuunnitelmiakin on. Mut että paimenkoiria ei mun mielestä kannata torpata aktiivisuuden takia, jos vaakakupissa on toisessa päässä niinkin aktiivinen rotu kuin labradorinnoutaja.

Paimenkoiraryhmästä löytyy kyllä tosi kivoja otuksia juuri kokonsa ja aktiivisuustasonsa puolesta, jos sitä mietitte. Meiltä löytyy corgi, joita on kaikenmoisissa perheissä, osa harrastaa ja osa ei, ja ovat mukautuvaisia liikunnan suhteen. Olen useammaltakin kasvattajalta kuullut corgien luonnetta verrattavan tervepäiseen sakemanniin, jota olit luonteen puolesta pohtinut. Ja hyvällä pentuevalinnalla saa varmasti maastossakin pärjäävän pötkylän, meidän oma 2v toimii vaelluksella hyvin ja on ketterä kaveri.
Lancashirenkarjakoira / lancashire heeler on kaiketi paimenkoirista pienin, topakka ja reipas tapaus joka ei herkästi ota itseensä jos komentaa. Vissiin melko haukkuherkkiä ovat, mutta koulutuksella on paljon painoa näissä asioissa.
Schipperke on oikeastaan hieman samanmoinen yllä olevan minipaimenen kanssa, eivät ole ehkä ihan yhtä terrierimäisiä vaikka topakoita ovatkin.
Shelteistäkin löytyy ihastuttavia yksilöitä kuten yllä jo keskustelittekin, jos vain pentueen valitsee huolella ja pyytää kasvattajaa valitsemaan sellaisen reippaan, teidän perheeseen sopivan kaverin.
Sitten tuolta pystykorvien ja alkukantaisten rotujen puolelta löytyy mun henk.koht. suosikkini, länsigöötanmaanpystykorva, joka kävisi myös sun toiveisiin ihan kivasti. Ovat reippaita ja palvelualttiita (ehkä enemmän kuin corgit sillä nämä on vähän seurakoiramaisempia -> miellyttämishalu on kova), iloisia tyyppejä.

HeiniSM kirjoitti:

Shelteissä minua epäilyttää niiden herkkyys. Meneekö se helposti "rikki"? Itse olen nimittäin aika "kovaääninen" ja en ehkä aina niin rauhallinen. Mahtaakohan sheltti olla hyvä vähemmän rauhalliselle ihmisluonteelle? Minulla on kuva kyseisestä rodusta rauhallisen ihmisen ystävänä. Sen sijaan australianpaimenkoira taitaa olla enemmän mukautuvaisempi, rohkeampi ja vähemmän herkkä? Se on kyllä liian iso ruumaan, ja liian aktiivinen meidän elämäntapaamme.

Vain kokonsa perusteella aussieta ei missään tapauksessa kannata valita, maailmassa on vaikka minkä verran samankokoisia koiria, joista valita sopiva rotu. Aussie on todella aktiivinen työkoira, jolla on runsaasti vahtiviettiä ja joka monesti on terävä ja nopea reagoimaan asioihin. Liian vähäinen aktiviteettitaso monesti näkyy aussien kanssa arjen haasteina.

Itse olen samoilla linjoilla, mikäli matkustatte paljon, pyrkisin itsekin etsimään koiralle sopivan hoitopaikan jatkuvien lentojen sijaan (tai vaihtoehtoisesti miettimään, olisiko matkustaminen esim. autolla mahdollista).

Hei.
Noista "pötkylöistä" mikään ei nyt oikein oikein nappaa. Mä tykkään vähän isommista koirista. Sheltti tuntuu olevan ainoa pienehkö koira josta pidän. Jos saa rohkean yksilön niin uskoisin, että voisi olla tosi kiva koira.

Mä olen kysellyt ja lukenut paljon kokemuksia kuinka koira menee ruumassa. Ja kuulemma koirat siihen tottuvat yllättävän hyvin. Omistajat pelkäävät usein enemmän kuin itse koirat. Tämä tieto vähän helpotti ja uskoisin että voisin opettaa tulevan koiran lentämään suomeen 2 kertaa vuodessa.

Joo tuo aussi nyt oli vain esimerkki. Se on liian vilkas meille. Pidän vain sen älykkyydestä, miellyttämisenhalusta, lojaalista luonteesta ja kauniista ulkonäöstä.

Mieheni on nyt hyväksynyt isommatkin rodut meille. Seefferi taitaa olla vähän liian vaativa? Mitä te luulette? Minulla on mahdollisuus ulkoiluttaa 2 kertaa päivässä puoli tuntia (siis aamu ja iltalenkki) sekä 1-1,5h päivälenkki koulun jälkeen. Lisäksi haluan alkaa harrastaa koiran kanssa TOKOa. Eli siis kerran tai pari viikossa treeneihin. En tiedä miten niitä täällä järjestetään tosin. Onko silti liian laiskaa meininkiä isommille/keskikokoisille koirille?

HeiniSM kirjoitti:

Hei.
Mä olen kysellyt ja lukenut paljon kokemuksia kuinka koira menee ruumassa. Ja kuulemma koirat siihen tottuvat yllättävän hyvin. Omistajat pelkäävät usein enemmän kuin itse koirat. Tämä tieto vähän helpotti ja uskoisin että voisin opettaa tulevan koiran lentämään suomeen 2 kertaa vuodessa.

Näin lentokentän työntekijän näkemyksen kannalta ei se aina ole kuvitelmaa että koira pelkää ruumassa. Se on niin luonteesta kiinni kuinka paljon koira kestää ääniä ja erinlaista kopan käsittelyjä, ei sitä oikein voi siihen ennalta opettaa.
Liki 6v lentokenttä uran aikana on todellisuudessa tullut kourallinen niitä koiria vastaan, jotka omistajan lähdettyä ovat ihan ok ja eivät tärise kopassa tietäen mihin joutuu. Ja niitä koiria ja rotuja on tullut vastaan paljon.

Jos täytyy lentää muutaman kerran vuodessa ja koira tulee olla aina mukana, niin miten sitten kun käsiin sattuukin koira joka pelkää sitä lentämistä? Täytyy oikeasti varautua siihen että sen joutuu hoitoon jättämään.
Ruumassa matkustamista ja sinne menoa ei voi verrata edes matkustamossa matkustamiseen koiran kannalta.

Eikö aika harva sheltti mene myös kirkkaasti painoltaan yli rajojen? Yleensä taitaa olla matkustamon raja 8kg kantokasseineen ja kai nyt suurin osa shelteistä jo ihan itsessään pyörii siellä kahdeksan kilon rajamailla? Mä olen ainakin siinä ymmärryksessä, että puhutaan lähinnä pentukoirista sekä aivan mineistä, jotka matkustamoon pääsevät?

keimu kirjoitti:

Eikö aika harva sheltti mene myös kirkkaasti painoltaan yli rajojen? Yleensä taitaa olla matkustamon raja 8kg kantokasseineen ja kai nyt suurin osa shelteistä jo ihan itsessään pyörii siellä kahdeksan kilon rajamailla? Mä olen ainakin siinä ymmärryksessä, että puhutaan lähinnä pentukoirista sekä aivan mineistä, jotka matkustamoon pääsevät?

Joo, ei käytännössä mene rajoihin. Matkustamoon saa ottaa kuljetuslaatikon, jonka korkeus on n. 30 cm ja koiran ja laatikon yhteispaino 8 kg. Tuo on korkeuden perusteella aivan minikoiran laatikko. Jos sheltti yhtään menee rotumääritelmään, se ei ole edes säkäkorkeudeltaan noin pieni. En tiedä, että onko matkustamon säännöissä sama kuin ruumassa, jossa koiran on kyettävä seisomaan laatikossa (mutta jos koira ei kykene siellä seisomaan, ei se kovin miellyttävä matkustustapa ole). Sheltin kohdalla ei edes voi laskea koon varaan, kun pennusta voi tulla vaikka kunnon maksi ja reippaasti päälle 40 cm korkea.

Itse olen samoilla linjoilla kuin moni muu tässä ketjussa, että hoitopaikka voisi lentämisen sijaan olla koiralle stressittömämpi vaihtoehto. Koko ruumarumba on koiralle aika kovan stressin paikka ja siihen on vaikea sitä valmistella.