Ohjeet ja säännöt
Takaisin
ROTUKYSELYT - Perjantaina, 19.01.2018 klo 14:54

Mikä koiraksi maalle - pystäri, cockeri, sprockeri, springeri...?

Jaea

Jaea
Viestimäärä: 3

MIKä KOIRAKSI MAALLE - PYSTäRI, COCKERI, SP... - Perjantaina, 19.01.2018 klo 14:54  
+
0
Olen kolmekymppinen Englannissa asuva suomalaisnainen. Asumme viinitilalla mieheni ja hänen vanhempiensa kanssa - eri taloissa tosin! Mieheni on töissä perheyrityksessä, minä teen osa-aikaisena etänä töitä työnantajalleni Lontooseen, eli olemme aina kotona ja työaikataulumme ovat joustavat. Elämäntilanne ei ole sallinut koiran omistamista kuin vasta nyt, ja tarkoitus olisi keväällä 2019 saada koira kotiin.

Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Koira saisi juosta pihalla vaikka koko päivän, jos niin haluaa. Ja lenkitettäisiin kyllä riittävästi - meillä on paljon julkisia lenkkipolkuja lähellä, ja haluamme myös tutustua 'kotimaan' luontoon ja maaseutuun enemmän patikointilomilla. Asumme Englannissa, ja täällä saa lain mukaan koiraa pitää vapaana, kunhan se on hallinnassa, ja suurin osa vastaantulevista haukuista onkin irti. Mielelläni juoksuttaisin omaakin koiraa vapaana.

Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Maalla asutaan, meillä on viinitila Englannissa. Tuossa on talon edessä ensin iso nurmikko, sitten pieni metsä ja metsän takana viinitarha, jonka jälkeen pääseekin yhdelle 'public footpath' lenkkipolulle. Talossa on tilaa sisälläkin.

Lapsien määrä
Vielä nolla, mutta kyllä tässä kohta pitää ruveta asiaa enemmänkin miettimään. 2-3 vuoden sisään varmaan tulee perheenlisäystä.

Aiemmat koirakokemukset
Aika vähänlaisesti on kokemusta. Meillä oli kaksi cavaa kun minä olin lapsi (8-17-vuotias), ja kämppiksien koiria olen auttanut hoitamaan sitten nuorena aikuisena - ensin meillä asui erittäin energinen seropi (ainakin sakemannia siinä oli, ja jotain hoikempirakenteista), sitten pieni schipperke ja viimeisenä erittäin hyvin koulutettu labbis.

Harrastustoiveet
Tosiaan koira saisi tulla patinkointiseuraksi, ja tarkoitus olisi osallistua muuhunkin harrastustoimintaan. Itse en metsästä, mutta jos täältä löytyy joku porukka, niin lähtisin ihan mielellään lintumetsälle koiran kanssa, ja ainakin 'field trials' sekä agility kiinnostaa.

Turkkitoivomukset
Ei oo niin nuukaa, kunhan koira saa remuta ulkona, eli kiiltäväksi näyttely-yksilöksi ei trimmata.

Minkä kokoinen koira
Keskikokoinen.

Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Ihmisystävällinen ja iloinen. Hyvä lenkkikaveri ulkoiluun, mutta myös hyvä seurakoirana.

Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
- Suomenpystykorva - näin ulkomailla asuessa on kaikki kotimainen alkanut kiinnostamaan, ja mitä enemmän rodusta olen lukenut, sitä enemmän se viehättää. Ja vähän myös 'pinnallisesti' ihastuttaa se, että ne eivät ole täällä kovin yleisiä, toisin kuin nuo muut harkinnan alla, koska ovat englantilaisia rotuja. Joka paikassa on jollakin joku spanieli, pystis olisi vähän erikoisempi.
- Cockeri - ihania koiria, tämä oli ykkösenä pitkään, mutta pystiksen hoksatessa valinta on mennyt vähän vaikeammaksi
- Springeri - sama kuin cockeri, ihania koiria.
- Sprockeri - olisko tässä kompromissi, cockerin ja springerin parhaat puolet :P
- Cockapoo - vähän ehkä turhan pörröinen, mutta nämäkin ovat täällä tosi yleisiä.
(Viestiä on muokattu perjantaina, 19.01.2018 klo 15:08)

Nelth

Nelth
Viestimäärä: 62

VS: MIKä KOIRAKSI MAALLE - PYSTäRI, COCKERI, SP... - Maanantaina, 22.01.2018 klo 12:32  
+
0
Suomenpystykorva eroaa hyvin paljon noista neljästä muusta mainitsemastasi rodusta/rotumiksistä. Pysähtyisin siksi miettimään hetkeksi, että miksi se on listalla. Koiran ja yhteisen arkenne sujuvuuden kannalta olisi erittäin tärkeää, että eläimen luonne ja käyttöominaisuudet sopivat teidän elämäänne. Onhan rotu listalla yhteensopivuuden vuoksi eikä suinkaan ensisijaisesti siksi, että luonne, ulkomuoto tai harvinaisuus viehättää teitä?

Suomenpystykorva on spanieleihin verrattuna huomattavan itsenäinen eikä ymmärtääkseni myöskään välttämättä erityisen sosiaalinen. Se irtoaa ja sen kuuluukin irrota riistan perään ihan eri tavalla kuin haulikon kantamalla työskentelevien spanieleiden. Näin ollen se ei ole koulutettavuudeltaankaan samanlainen kuin luonnostaan kontaktia hakevat spanielit. (Sanottakoon kuitenkin, että spanielikin karkaa kyllä riistan perään ilman johdonmukaista peruskoulutusta.)

Miettisin myös, että löytyykö suomenpystykorvalle oikeasti käyttöä Englannista. Tiedän, että sieltä löytyy rodun kasvattajia ja yksi on palkittu Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkilläkin nimenomaan työstään suomenpystykorvakasvattajana. Sikäläiset metsästysmaastot ja -tyylit ovat kuitenkin hyvin erilaiset kuin täällä Suomessa, minkä vuoksi metsällä suositaan myös erityyppisiä rotuja kuin meillä. Sille on siis hyvä syy, miksi siellä näkyy selvästi enemmän spanieleita kuin täällä. :wink:

Oletteko cockerin ja sprinkun kohdalla miettineet näyttely- vai käyttölinjaista? Jos näyttelylinjaista, niin lähtisin teinä etsimään koiraa Pohjoismaista (Ruotsi, Norja ja Suomi), mikäli tuonti on mahdollinen vaihtoehto. Ainakin sprinkuilla eri tyyppien välinen kuilu on Briteissä ymmärtääkseni vielä suurempi kuin täällä Pohjolassa, sillä Pohjoismaissa on suosittu ns. dual purpose -tyyppiä voimakkaammin kuin kotimaassa.
lbn 12/2012-04/2018 & essn 12/2015
(Viestiä on muokattu maanantaina, 22.01.2018 klo 12:34)

Jaea

Jaea
Viestimäärä: 3

VS: MIKä KOIRAKSI MAALLE - PYSTäRI, COCKERI, SP... - Tiistaina, 23.01.2018 klo 08:38  
+
0
Kiitos vastauksesta :hymy: Ihan totta, olen yrittänyt ehkä muokata omia kriteereitämme pystykorvaan sopiviksi, että me sopisimme pystikselle, eikä siis toisinpäin. Ihastuin vaan ensitutustumalta paljon, viehätti tosiaan ulkonäkö ja vekkuli luonne sekä harvinaisuus ja suomalaisuus. Eli vähän ehkä väärät asiat. :ttou:

Pystykorva tulikiin tähän listalle mukaan viimeisenä. Täällä niitä ei tosiaan käsittääkseni käytetä metsästykseen, mikä tuntuu Suomessa olevan aika epäsuosittu mielipide. Enimmäkseen koira tulisi metsälenkkikaveriksi ja vaelluksille, mutta myös muuhun harrastustoimintaan.

Spanieleista olen aina harkinnut käyttölinjaista ennemin kuin näyttelykoiraa. Näyttelytoiminta kun ei minua niin kiinnosta, vaan aktiiviset harrastukset. Cockeri päätyi listalleni jo vuosia sitten, vielä Suomessa asuessani, kun kaverillani oli ihana käyttölinjainen, jonka kanssa hän harrastaa agilitya ja verijälkeä. Nyt niitä on kaksi, ja ovat tosi hurmaavia. Mutta sen enempää en ole asiaan perehtynyt, kun elämäntilanne ei ole sallinut lemmikkejä, niin vasta nyt alkanut lukea heistäkin enemmän. Eli kokemus lähinnä yhdestä koirasta, ja toisen olen tavannut vain pentuna.

Tämän postauksen jälkeen olen tutustunut myös suomenlapinkoiraan enemmän ja sekin viehättää. Mennyt jo pystykorvan edellekin helpomman luonteensa vuoksi. Vaikka vaativuus vähän haasteena kiinnostaakin, niin ensimmäisenä koirana voisi joku miellyttämisenhaluisempi olla sopivampi ja sitten voi vähän paremmalla kokemuksella miettiä seuraavaa.

Olemme menossa maaliskuun alussa Discover Dogs -tapahtumaan, missä pääsemme juttelemaan omistajien ja kasvattajien kanssa sekä tapaamaan koiria. Se varmaan auttaa valinnassa. Ja onneksi tässä nyt on vuosi vielä aikaa ennekuin taloremppa on valmis ja koira voi tulla kotiin, niin ehtii kunnolla perehtyä! :peukku:
(Viestiä on muokattu tiistaina, 23.01.2018 klo 08:39)

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28097
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6266
Viestejä yhteensä545431
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään0
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265761
(Tilastot päivitetty viimeksi 29.03.2024 klo 07:00)