Ohjeet ja säännöt
Takaisin
ROTUKYSELYT - Torstaina, 25.09.2014 klo 22:25

Nuorelle pariskunnalle ensimmäinen koira kerrostaloon.

Anza

Anza
Viestimäärä: 1

NUORELLE PARISKUNNALLE ENSIMMäINEN KOIRA KER... - Torstaina, 25.09.2014 klo 22:25  
+
0
Moikka!

Olemme vähän yli parikymppinen pariskunta, ja pitkän koirakuumeen pauloissa olemme päättäneet hankkia uuden yhteisen kaverin elämäämme.

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Perus pissatukset aamuin illoin, plus päivällä pidempi lenkki. Koira pääsee myös usein juoksemaan vapaana koirapuistossa/metsässä. Mikään maailman aktiivisin pariskunta emme ole, ja koiran tulisikin pärjätä välillä suht kauankin yksikseen kotosalla mielellään sekoamatta :)

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Pieni kaksio kaupungissa, pururadat yms. Hyvät lenkkimaastot lähellä.

¤ Lapsien määrä
Ei vielä lapsia, tod näk koiran aikana lapsia ilmaantuu elämään.

¤ Aiemmat koirakokemukset
Minulla ollut pienestä pitäen kokemusta koirista, vanhemmillani on edelleen 13-V Labradorinnoutaja. Kuitenkaan kumpikaan meistä ei ole ikinä ollut täysin vastuussa omasta lemmikistä, joten toivommekin koiran olevan suhteellisen helposti koulutettava.

¤ Harrastustoiveet
Ei mitään erikoisempia, perus lenkkeilyä ja kotona leikkimistä.

¤ Turkkitoivomukset
Puolisoni haluaisi mielellään "pehmeän" turkin, minulle turkilla ei ole kovin suurta merkitystä, kunhan se olisi helposti hoidettavissa. Harjaamiset viikottain menevät, mutta kuukausittainen trimmailu ei ole meidän juttu.

¤ Minkä kokoinen koira
Jo asunnon koon vuoksi etsimme pientä koiraa. Säkä saisi olla mielellään reilusti alle 40cm. Puolisoni unelmoi Pomeranianista, mutta itse haluaisin hieman isomman, edes vähän "miehekkäämmän" koiran.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Koiran tulisi olla helposti koulutettava ja miellyttämisenhaluinen seurakoira, joka ei vaadi joka päivä kauheasti liikuntaa, mutta koiran tulisi jaksaa kuitenkin välillä juosta pitkiäkin lenkkejä. Metsästysviettiä ei tulisi olla. Ilman tätä Beagle olisi minun ykkösvalintani, jos asunto olisi isompi. Kerrostalon vuoksi koiran tulisi olla helposti koulutettavissa olemaan haukkumatta.

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Tyttöystäväni rakastama Pomeranian

Terriereistä Norfolkin/Norwichinterrieri, Cairnterrieri, Bostoninterrieri. Kuinka nämä pärjäävät kerrostalossa? Ovatko kovin itsepäisiä? Entäs löytyykö miellyttämisenhalua?

Kleinspitz, itse hieman karsastan ulkonäköä.

Ranskanbulldoggi, terveys on isoin kysymysmerkki?

Japaninpystykorva, suloinen, pärjääkö kerrostalossa?

Ehdotuksia otetaan vastaan, kiitos!

Jappys

Jappys
Viestimäärä: 7

VS: NUORELLE PARISKUNNALLE ENSIMMäINEN KOIRA KER... - Maanantaina, 13.10.2014 klo 20:52  
+
0
Suosittelen japaninpystykorvaa :) Oma japaninpystykorvani ei turhia räksyttele. Toki pentuna kiinnitin asiaan huomiota enkä noteerannut koiraa mitenkään (en edes kieltänyt!) silloin kun intoutui haukkumaan, lopetin leikin yms. aika pian se tajusi, ettei haukkumalla saa mitään. Ei edes negatiivista huomiota. En tiedä johtuuko vähähaukkuisuus tuosta minun koulutuksestani vai onko koirani muuten hiljaisempaa sorttia. Eka vuosi asuttiin kerrostalossa eikä ollut ongelmia, koira reagoi rapun ääniin vain höristämällä korviaan jos jotain tavallisuudesta poikkeavaa kuului.

Japaninpystykorva jaksaa lenkkeillä pitkiäkin lenkkejä, mutta ei se hypi seinille vaikka jonakin päivinä lenkki jää lyhyemmäksi. Lenkkeilemme päivittäin yhteensä (kaikkine lenkkeineen) noin pari tuntia ja koira vaikuttaa siihen määrään tyytyväiseltä. Japaninpystykorvalla ei ole riistaviettiä ja se kiintyy omistajaansa, joten se on helppo opettaa kulkemaan vapaana mukana. Omani ei kauas luotani lähde koskaan. Luonteeltaan se on iloinen ja reipas, mutta riittävällä liikunnalla ja aktivoinnilla se sisällä ollessa on hyvin rauhallinen. Toki se seuraa mielellään, mitä talossa tapahtuu, muttei ole mikään adhd. Nuo urokset tuppaa olemaan välillä melko omapäisiä ja kuulo on valikoiva, mutta en ole kokenut sitä ongelmana. Paremminkin se tuo koiraan vähän särmää, kun se ei mielistele koko aikaa ;) Japsukaisista on monenlaiseen harrastamiseen, mutta jos huipulle aikoo, niin kannattaa valita jokin muu rotu. Enimmäkseen japaninpystykorvan omistaja taitavat harrastaa koiranäyttelyitä, mutta niistä on kyllä moneen muuhunkin! Kaunis ja mukava koira.

Turkki on helppohoitoinen vaikka onkin valkoinen ja näyttävä! Harjaus kerran viikossa, karvanlähtöaikaan useammin. Pesu tarvittaessa, omani pesen max 2 kertaa vuodessa (ei harrasteta näyttelyitä). Koirassa on myös sellainen (erikoinen?) mukava ominaisuus, että se ei haise "koiralle", yleensä se tuoksuu pelkästään puhtaalle ja raikkaalle. Tykkään myös japaninpystykorvan koosta: se ei ole niin pieni, että jäisi jalkoihin, mutta toisaalta ei niin iso, etteikö sitä voisi napata syllinkiin tarvittaessa. - On se "miehekkäämpi" kuin pomeranian, sen uskallan luvata ;)

Yhdistyksen kotisivu: http://www.japaninpystykorva.fi/
(Viestiä on muokattu maanantaina, 13.10.2014 klo 21:05)

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28165
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6323
Viestejä yhteensä545659
Uudet käyttäjät tänään4
Viestiketjuja aloitettu tänään2
Viestejä kirjoitettu tänään8
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265827
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.04.2024 klo 21:00)