Koirat.com

En kyllä hetkeäkään usko, että aloittaja on 17. Enkä edes ymmärrä mikä tässä on ongelmana? Jos isä haluaa metsästyskoiran ja hänen mielestään mäyräkoira sopii hänen tarpeisiinsa parhaiten, niin silloin hän ottaa sen mäyräkoiran. Ei koiran rotua päätetä sillä perusteella, että kiukutteleva murkku on saanut päähänsä että koiran on pakko olla 50 cm korkea. Jos haluaa ajatella asiaa sen KOIRAN hyvinvoinnin kannalta, niin eiköhän oleellisempaa ole, että koira valitaan sen ihmisen tarpeiden perusteella joka sen kanssa aikoo harrastaa (=isä) kuin lapsen, jonka ainoa kriteeri on, että koiran pitää olla yli 50 cm.

Oma tupa, oma lupa

^ Yleensäkin jos perhe ei ole ollenkaan samoilla linjoilla koiranotosta, on tänne aika huono tulla kyselemään rotuvinkkejä.

Minäkään en oikein ymmärrä tuota että et jaksa odottaa kahta vuotta? Teillähän olisi kotona koira koko ajan, se nyt vain ei olisi juuri se minkä sinä olisit halunnut, eikä papereissa lukisi sinun nimeä. Tämä todellakin tuntuu nyt todella oudolta kiukuttelulta, kun et ehkä saakaan tahtoasi läpi. Ilmeisesti vanhempasi ovat aina antaneet sinulle kaiken haluamasi, jos kerran koirien papereissa on lukenut viimeiset 12 vuotta sinun nimi = olet ollut 5-vuotias ensimmäisellä kerralla. Eiköhän sekin nyt jo jotain kerro. Silloin (ja moneen vuoteen senkään jälkeen) tuskin itse hoidit koiran kokonaan.

^Veit sanat suustani. Miksi muutenkaan pistää 5-vuotiaan nimi koiran papereihin, ellei lapsi ole sitä mankumalla mankunut ja asiassa vain on annettu periksi... Minustakin koko homma tuntuu kummalta "mutku mä haluun!!!"-kiukuttelulta ja jotenkin tuntuu, että koko ketjun tarkoitus oli yrittää hakea sympatiaa omalle asialleen tältä foorumilta, "kun iskä on ilkeä" ja haluaisi hankkia omaan taloonsa omaan käyttötarkoitukseensa sopivan koiran (johon hänellä on täysi oikeus).

Aloittaja: yritäpä ajatella asiaa niin kuin ikäisesi pitäisi sitä ajatella, kypsästi. Kaksi vuotta on todella lyhyt aika elämässä ja sen kyllä jaksat odotella, varsinkin kun teille nyt joka tapauksessa on joku koira tulossa, jonka kanssa voit sinäkin vapaasti harrastella.

Ihme jos 17 vuotias ei jaksa kahta vuotta odottaa kun minäkin olen jaksanut, ja olen 12 vuotta. Ja vuosia joudun vielä odottamaankin ennen kuin koira tulee ...
Miksi se on kahdesta vuodesta kiinni? Eikö sulla ole muuta mietittävää? Esim opiskelut, se talon hankkiminen tms? Uskon että jos todella olet 17 vuotias ja henkisestikin siinä tasolla niin jaksat hyvinkin odottaa muutaman hikisen vuoden.

Ja jos nyt päätätte ottaa vaikkapa sen mäyräkoiran niin ei sekään teille samana iltana napsahda. Väitän että hyvän kennelin, vanhempien ja pennun valinnassa menee vähintään se puolivuotta jos hyvin taustoittaa. Sitäkin täytyy odottaa. Kyllä mä hieman mietin tota josset kahta vuotta jaksa odottaa.

MAD kirjoitti:

Kyllä mä hieman mietin tota josset kahta vuotta jaksa odottaa.

Sanoppa muuta :)

Paitsi että sen verran täytyy sanoa että jos on yhtään tuuria niin saattaa saada rotukoiran nopeastikin, mäykkikin on melko yleinen jo. Mekään ei edes varsinaisesti ihan vielä suunniteltu mitään koiran ottamista, rotu kyllä oli jo tiedossa tulevaisuutta varten, mutta kun sana kulki että olisi mudi tulossa Unkarista niin viikosta päästä se oli meillä kotona :) Piti tarttua tilaisuuteen.

^ voi toki saaha nopeastikin, mutta noinniinkun tiedoksi aloittajalle että siinäkin voi silti vierähtää aikaa. voi olla että löytyy kiva kasvattaja millä on kivanolonen narttu ja se astutetaan syksyn juoksuista. jos astutus onnaa niin pari kuukautta menee pentusien syntymiseen ja toiset kaks että on luovutus. siinä onkin sitte reilu puolvuotta kulunu. ei koiraa kannata hankkia asenteella "mullekaikkihetinyt!!1".

MAD kirjoitti:

^ voi toki saaha nopeastikin, mutta noinniinkun tiedoksi aloittajalle että siinäkin voi silti vierähtää aikaa. voi olla että löytyy kiva kasvattaja millä on kivanolonen narttu ja se astutetaan syksyn juoksuista. jos astutus onnaa niin pari kuukautta menee pentusien syntymiseen ja toiset kaks että on luovutus. siinä onkin sitte reilu puolvuotta kulunu. ei koiraa kannata hankkia asenteella "mullekaikkihetinyt!!1".

Jep, eli hyvässä lykyssä, aloittaja, teillä ei edes ole vielä koiraa kahden vuoden päästä Stressaat ja kiukkuat melko turhan takia.

^Tosi on. Ilmeisesti aloittajan isä on kuitenkin sen verran kokenut metsästäjä ettei ensimmäinen vastaantuleva mäyrispentue todellakaan ole se josta pentu halutaan ottaa.
Oletan että moni metsästäjä koiraa hankkiessaan on kiinnostunut pennun vanhemmista ja niiden luonteesta, metsästyskokemuksesta ja menestyksestä.

Komppaan kyllä täysin enemmistön mielipiteitä asiasta. Kannattaa odottaa sitä kotoa muuttoa, pari vuotta menee hujauksessa. Ja en todellakaan ymmärrä miten voit olla noin varma elämäntilanteestasi muutaman vuoden kuluttua - sanot että muutat parin kilometrin päähän rivariin, miten voit tietää että sellainen kämppä on juuri silloin saatavilla sinulle? Kai se on mahdollista, epäilen tuota vaan aika paljon. Ja sekin vielä että kouluihin ei vain kävellä sisään- aika moneen täytyy hakea ensin, pelkkä keskiarvo ei kaikissa kouluissa ole ainoa asia mitä katsotaan, oletkohan pääsykokeista kuullut? En tosin tietenkään tiedä mihin kouluun olet menossa, jos pelkällä keskiarvolla sinne mennään niin sitten..

Olihan minullakin kaiken maailman suunnitelmia ja olettamuksia elämästäni - kenelläpä ei olisi. Olin joskus aivan varma etten ikimaailmassa muuttaisi pääkaupunkiseudulle. Silti, asuin siellä muutaman vuoden. Vielä varmempi olin siitä etten ikinä muuttaisi pois Suomesta. Ja silti, palasin tammikuussa Ruotsista, asuttuani siellä 1,5 vuotta.

Nuo tosiaan ihan esimerkkejä siitä että kukaan ei voi olla varma mistään, varsinkaan alle parikymppisenä. Entä jos yhtäkkiä keksitkin että haluat opiskelemaan toiselle paikkakunnalle jotain tiettyä alaa? Jopa toiselle puolelle Suomea? Voit joutua muuttamaan pikkuruiseen solukämppään, johon ei todennäköisesti voi ottaa lemmikkiä, tai opiskelu voi viedä kaiken ajan, voi olla että opiskelujen ohessa tarvitsee tehdä töitäkin..

Anna periksi. Koiraa kuitenkin tullaan metsästykseen käyttämään, ja olisi todellakin paras koiralle itselleen että se eläisi koko elämänsä samassa paikassa, ja saisi tehdä sitä työtä mihin se on hankittu alunperin, niin kauan kuin se siihen pystyy.

Hanki se oma koira sitten kun olet omillasi.

rose86 kirjoitti:

^Tosi on. Ilmeisesti aloittajan isä on kuitenkin sen verran kokenut metsästäjä ettei ensimmäinen vastaantuleva mäyrispentue todellakaan ole se josta pentu halutaan ottaa.
Oletan että moni metsästäjä koiraa hankkiessaan on kiinnostunut pennun vanhemmista ja niiden luonteesta, metsästyskokemuksesta ja menestyksestä.

Niinpä. Sanot tuolla aikaisemmin, aloittaja, että isäsi on kiinnostunut niin kauriiden (sana kauris muuten ei taivu kauriksia vaan kauriita) ja peurojen ajamisesta kuin luolastuksesta. Eli isäsi varmasti haluaa mäykyn, jonka suvusta löytyy sekä ajavaa- että luola-linjaa. Ja mäykyt ovat tätä nykyä monipuolisen metsästysmahdollisuuksiensa takia todella suosittuja, joten vaikka hyvä pentue löytyisi, ei ole takuu varmaa saako siitä itselleen pentua.

Miettisit nyt itse ihan ajatuksen kanssa tuota mäyräkoiraa ja käyt lukemassa siitä vaikka mäyräkoiraliiton sivuilta. On se kuule ihan mukava koira, vaikka sinulla kovat ennakkoluulot tuntuukin olevan

Joo, mä en malta odottaa paria vuotta jossain koiran ottamisessa. On sitä monta kertaa tullu laskeskeltua, kuinka monta koiraa mäkin elämän aikana kerkeen ottamaan. Meillä on lähes kahdenkymmenen vuoden aikana ollu 3 koiraa ja oikeestaan normaali tapauksessa kolmannen koiran kuoltua, olis voinu ajatella kuluneen kolmisen kymmentä vuotta. Tästä pystyy laskeskelemaan pitkällä matikalla, että yhteen koiraan menee 10 vuotta ja mä oon pyöristettynä nyt kakskymppinen, luulen eläväni johkin vajaa kahdeksankymppiseksi tällä elämällä, joten joku 6 koiraa mulla enää tulee olemaan. Mä kun en usko ikinä omistavani useempaa koiraa kerrallaan. Naurettavaahan se on näin ajatella jonkun 17-vuotiaan, mutta kokemuksien kautta yritän elää kun jokanen päivä ois viimenen (vaikka se kliseisesti on sanottu), enkä todella jää odottelemaan jossain mulle näin tärkeässä asiassa.

Te pidätte mua aivan kakarana, mutta joillekin oikeesti eläimet on melkein koko elämä. Ja mulle jokainen koira on ollut paras kaveri, vaikka kavereita oikeestikin ois ollut. Se on kamalaa sanoo tällä tavalla ja vielä kamalempaa kun oikeesti tarkottaa sitä mitä sanoo ja kaikki kamalinta kun ne elämän tärkeimmät on kuollut. Oonhan mä edelleen lapsi ja ehkä mun käsitys elämästä joskus vielä muuttuu, mutta nyt mennään näillä tunteilla mitä on. Mä nyt vastailen sinne tänne noihin kysymyksiin, koska en nää edelleenkään järkeä toistella sanomisiani.

sliippi – Mä en ymmärrä yhtään miks epäilet, että olisin tehnyt rotupäätöksen, enkä ottaisi ehdotuksia vastaan. Sen takiahan mä teille jo neljän sivun verran oon perustellu kaiken mitä ootte epäilly. Miks ihmeessä mä näkisin tän kaiken vaivan, jos mä en todella jaksais toivoo, että kertoisitte rotusuositteluja?;o Mä en käsitä miten voitte sanoo, että en kelpuuta muuta rotua kun ajokoiran, vaikka samaan aikaan mun iskä ei muusta puhukaan kun karkeakarvasesta Mäyräkoirasta? Mulla on aika pienet ehdot siihen verrattuna, että toiselle kelpaa vain tietty rotu, josta iskä ei lopulta tiedä paljoakaan. Ei sen kenelläkään metsästyskaverillakaan ole Mäyräkoiria, jonka kautta se olisi saanut villityksen niihin.

Heini – Sä kerroit tossa jossain kohdassa omien kokemuksies perusteella kyllä oikeesti asiallisesti mielipitees, mut mä silti oon eri mieltä. Iskä ei edelleenkään ole laajentamassa metsätysmuotoja, sillä mitä mä sen puheista oon ymmärtäny niin se on pysymässä aivan samoissa. Mä jopa ehdotin sille jotain lintumetsästystä koiran kanssa, niin siihenkin se nauro, vaikka ennen tätä ”roturiitaa” se ei oo millään tavalla haukkunu noutajia. Ei se koira oo tulossa ”lähinnä harrastekoiraksi”, vaan lähinnä seurakoiraksi/perheenjäseneksi ja siinä sivussa se sais metsästää. Edelleen painotan sitä, että meillä metsästyskoirat ei oo sellasessa tilanteessa, missä todella monella tutulla metsästäjällä ne ovat. Ne oikeestaan on niin tärkeitä, että voin nauraen ja yhden kokemuksen lisää saaneena myöntää nukkuneeni kerran lattialla, koska koira unissaan tiputti mut sängystä, enkä yksinkertasesti mahtunut siihen enää. Monille metsästyskoirille kun kohtalo on se, että jos vaikka ajokoira kerran erehtyy ajamaan ketun sijasta jänistä, se ammutaan siihen paikkaan.

Myöhemmin ihmettelit sitä, miten 5-vuotias on omistanut koiran. Sekin oikeastaan olisi selvinnyt sieltä blogista, että Konsta tuli meille sillon -98 vuonna meidän tutuilta, jotka olivat varanneet koiran meille ennen kuin vanha koira Roki edes oli kuollut. Silloin porukat kielsi ajattelun uudesta koirasta ja totuuden siitä, että Roki todella kuolee lähi aikoina, kuinka ollakaan tutut ymmärsivät tilanteen paremmin kuin me itse. En ole varma olisiko meille Rokin jälkeen otettukaan koiraa, koska Rokikin tuli meille ”vahingossa”, mutta vaikka koiran ottaminen ei ollut harkittua – eli Konsta silti meidän perheessä 11-vuotta ja tervettä sellasta. Siitä kannettiin vastuu, eikä ikinä kellään käynyt mielessä, että elämä olisi paljon helpompaa ilman sitä. Konsta myytiin mun nimille ja oikeestaan ne tutut olivat jo laittaneet papereihin mun nimen ennen ostamista. Ei siitä ikinä mitään haittaa ollu ja väitänpä jopa, että niinkin pienenä tajusin kuinka jotain arvokasta omistan. Kannoin koirasta vastuun siinä määrin mihin 5-vuotias kykeni, en siis toki paljoa, mutta kuitenkin päivä päivältä enemmän.

Paulchen – Samaan aikaan ihmettelet miten voin olla jo melkein aikuinen ja heti sen jälkeen toteat, että olen ”kiukutteleva murkku”.:D Mun ainoa kriteeri ei ole se 50 cm:n säkä, vaan se on yks niistä tärkeimmistä.

MAD – Niin no ainahan se on mahdollista, ettei koiraa hetkessä hankita, mutta kun tuttavapiiri on suuri ja koiranomistajia joukossa paljon, niin huhut lentää kiveäkin nopeammin. Niin kun aiemmin olen kertonut: Ensimmäinen koira Roki lähti porukoiden mukaan samalla reissulla kun noi näki tai ees kuuli koko koirasta ekaa kertaa. Toinen koira Konsta oli salaa meille varattuna, ennen kuin vanha koira kerkis edes kuolemaan. Kolmas koira Epeli tuli edellisen koiran kuolemasta 4 päivän päästä meille ja siihenkin varmasti vaikutti osaltaan se, että me kun asumme Kanta-Hämeessä niin Epeli haettiin Savosta asti.

Tähän loppuun piruuttani myönnän liioitelleeni ikääni vähän päälle kahdella kuukaudella, lokakuussa mä 17-vuotta täytän. Jos olisin jo alussa sanonut olevani 16, olisitte varmasti ajatelleet, että eihän se ole kun vähän päälle 15-kesänen. :DD

Tähän verraten mietinpähän vaan miten olisitte mahtaneet reagoida siihen, jos tilanne olisi ollut päinvastoin, että mä haluaisinkin ehdottomasti karkeakarvasen Mäyräkoiran, enkä harkitsis mitään muuta ja iskälle välttämättömyys ois ”iso” koko ja yks suosikkiroduista Suomenajokoira. Olisko mun asenne siinä tapauksessa antanut sellasen käsityksen, että haluisin mahdollisimman pienen koiran (jonka tässä perheessä olis pakko olla metsästyskoira), jotta voisin kuljettaa sitä vaaleenpunases laukus ympäri kylää? Miks mä vahvasti luulen, että vaikka kaikki ois päinvastoin, niin kuitenkin tälläkin hetkellä me kinasteltais siitä, että teidän mielestä mä en saa vaikuttaa rotuvalintaan, vaikka oikeestaan oon jo ”melkein aikuinen”.:D

Varmistan muuten vielä tän teiltä: oottehan ymmärtäny oikein, ettei mun äitikään halua Mäyräkoiraa, vaan oikeestaan se haluais Beaglen? :P Niin miten ootte ajatellu, et mun vanhempien muka pitäis päättää rotuvalinta (koska teidän mielestä koira kuitenkin jää niitten hoidettavaks (vaikka niin ei tapahdu, jos multa kysytään)), vaikka ne ei ees keskenään oo samaa mieltä ! HAH.

Kuka koiran ja sen ylläpidon maksaa?

Ihan vaan mielenkiinnon vuoksi kysyn: Miksi äitisi haluaisi Beaglen? Ihan vaan. Ei mitenkään ilkeässä tms. mielessä kysytty, vaan haluaisin tietää :)
Ja joskus elämän tärkeimmät asiat eivät aina tule tuosta noinvaan sormia napsauttamalla. En usko että teille koiran saannissa on mitään ongelmaa, mutta...?

Miksi sä hyökkäät? Sä edelleen perustelet meille miks sun pitäis saada koira ihanhetinyt, mikset sä voi odottaa? Vaikka olis kuinka älyttömän eläinrakas, niin se, että sa jaksat harkita ja miettiä ja odottaa hyvää pitkään osottais sen fiksuuden ja harkintakyvyn tässä asiassa. Vaikka sä eläisit tässä päivässä ja tätä hetkeä, niin luuletko että se on peruste miks sun pitäis saada kaikki ja heti? Kyllä mäkin elän tätä päivää kun se olis viiminen, mut kyllä mä silti harkitsen isoja hankitoja etc. tarkkaan, enkä aattele että "mä voin vähän tehdä sitä sun tätä ja ostaa kaikkea kauheesti miettimättä koska mä voin kuolla huomenna".

Tää alkaa vaikuttaa hirmu hassulta

Tosi outo keskustelu ja varmaan turhakin, sillä aloittaja näyttää päätöksensä tehneen. Iso koira on saatava ja heti. Itse odotin kuusi vuotta että sain yliopisto-opiskelut päätökseen ennen kuin hankin ikioman koiran. Opiskeluajan olin "vain" kotona olevien koirien viikonloppumami. Mutta kukin tyylillään.

P.S. Koirarodut eivät edelleenkään ole erisnimiä vaan ne kirjoitetaan pienellä alkukirjamella esim. suomenajokoira, beagle jne.

[HHeidi kirjoitti:

]
sliippi – Mä en ymmärrä yhtään miks epäilet, että olisin tehnyt rotupäätöksen, enkä ottaisi ehdotuksia vastaan. Sen takiahan mä teille jo neljän sivun verran oon perustellu kaiken mitä ootte epäilly. Miks ihmeessä mä näkisin tän kaiken vaivan, jos mä en todella jaksais toivoo, että kertoisitte rotusuositteluja?;o Mä en käsitä miten voitte sanoo, että en kelpuuta muuta rotua kun ajokoiran, vaikka samaan aikaan mun iskä ei muusta puhukaan kun karkeakarvasesta Mäyräkoirasta? Mulla on aika pienet ehdot siihen verrattuna, että toiselle kelpaa vain tietty rotu, josta iskä ei lopulta tiedä paljoakaan. Ei sen kenelläkään metsästyskaverillakaan ole Mäyräkoiria, jonka kautta se olisi saanut villityksen niihin.

Sinähän olet jo joku 5 kertaa sanonut tässä keskustelussa, että haluat suomenajokoiran. Ja edelleenkään koirarodut eivät ole erisnimiä.

[HHeidi kirjoitti:

]
Tähän loppuun piruuttani myönnän liioitelleeni ikääni vähän päälle kahdella kuukaudella, lokakuussa mä 17-vuotta täytän. Jos olisin jo alussa sanonut olevani 16, olisitte varmasti ajatelleet, että eihän se ole kun vähän päälle 15-kesänen. :DD

Tähän verraten mietinpähän vaan miten olisitte mahtaneet reagoida siihen, jos tilanne olisi ollut päinvastoin, että mä haluaisinkin ehdottomasti karkeakarvasen Mäyräkoiran, enkä harkitsis mitään muuta ja iskälle välttämättömyys ois ”iso” koko ja yks suosikkiroduista Suomenajokoira. Olisko mun asenne siinä tapauksessa antanut sellasen käsityksen, että haluisin mahdollisimman pienen koiran (jonka tässä perheessä olis pakko olla metsästyskoira), jotta voisin kuljettaa sitä vaaleenpunases laukus ympäri kylää? Miks mä vahvasti luulen, että vaikka kaikki ois päinvastoin, niin kuitenkin tälläkin hetkellä me kinasteltais siitä, että teidän mielestä mä en saa vaikuttaa rotuvalintaan, vaikka oikeestaan oon jo ”melkein aikuinen”.:D

Ei. Mistäköhän rautalangasta se pitäisi vääntää, että olemme edelleenkin samaa mieltä, vaikka isäsi haluaisi vaaleanpunaisiin puetun chihuahuan. Isälläsi on oikeus päättää, koska a) hän on täysi-ikäinen, sinä et b) hän on huoltajasi c) asut hänen talossaan. Isäsi todennäköisesti vielä aikuisen ihmisen elämänkokemuksella tietää, että minkälainen koira hänen tarkoituksiinsa ja perheesi elämäntilanteeseen sopii parhaiten.

Minun mielestäni tämä kertoo jo aivan riittävän paljon aloittajan henkisestä iästä ja todella naiivista maailmankatsomuksesta. En enää usko edes tuohon 16-ikävuoteen, koska olen törmännyt niin moneen kypsemmin ajattelevaan 16-vuotiaaseen (ja nuorempaankin).

Aina ei voi saada mitä haluaa. Ymmärrä se.

Kirjoituksesi vaikuttavat lähinnä hemmotellun teini-ikäisen angstaamiselta, ja todellakin toivon, että vanhempasi pitävät päänsä tässä asiassa. Siinä olisi ehkä yksi arvokas oppitunti, jonka elämä voi sinulle tarjota.

Tää keskustelu on menny pikkasen oudoksi... en enää ymmärrä....

Ei ymmärrä kovin moni muukaan varmaan enää.

En näe tässä rotukyselyssä mitään pointtia, kun kotona mennään rotujen kanssa noin paljon ristiin.
Jos kerran isä (jonka uskon koiran maksavankin) haluaa harrastuskäyttöönsä sen mäykyn, niin en tajua mikä sananvalta siinä ylipäätään lapsella on.
Jossain menee pieleen, jos tytär käskee hypätä, eikä isä kysy miksi, vaan miten korkealle.

Mä en edes ymmärrä mikä tämän koko "keskustelun" pointti on? En todellakaan usko että aloittaja on 16- saati 17-vuotias, kyllä lukioikäiset sentään vähän kypsempiä ovat. 12 vuotta taitaa olla lähempänä totuutta, ja selittää myös tämän ihmeellisen inttämisen.

Me täällä palstalla emme ole sinulle sitä koiraa hankkimassa, joten meille vastaan inttämällä tuskin saavutat yhtään mitään?