Koirat.com

Hei kaikki!
Olen yrittänyt silmäillä noita olemassa olevia rotukyselyitä, josko olisin löytänyt niistä kaipaamani vastaukset, mutta niin moni asia jäi kuitenkin askarruttamaan, että päätin tehdä oman kyselyn. Kiitos jo etukäteen, jos joku viitsii vastata!
Eli olen koirakuumetta potenut jo vuosikaudet ja nyt alkaa olla oman haukun kaipuu niin kova, että pentu olisi saatava. Vaan minkä rotuinen, siinä pulma, johon kaipaan teidän kokeneempien koiraihmisten apua. Koira tulisi elämään kahden aikuisen taloudessa okt:ssa maallla. Tällä hetkellä asumme rivitalossa, mutta tavoitteena on muuttaa maalle seuraavan parin vuoden sisällä. Koira todennäköisesti hankitaan siinä vaiheessa, koska mies ei ole lämminnyt ajatukselle ottaa sitä jo nyt.

Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu:
Tilanne on tällä hetkellä se, että koira pääsisi liikkumaan vähintään neljästi päivässä. Päivään voisi sisältyä kaksikin pidempää lenkkiä (vähintään yksi 1-1,5 tunnin lenkki varmasti) ja 2-3 ns. pissatuslenkkiä. Toiveena olisi, että koiran saisi koulutettua olemaan ainakin metsäretkillä irti. Koiran kanssa pitäisi pystyä myös tekemään noin tunnin juoksulenkkejä muutaman kerran viikossa. Tavoitteenani on opettaa koira pysymään omassa pihassa, eli se saisi muun liikunnan lisäksi ulkoilla itsenäisesti pihalla.

Suhtautuminen ihmisiin ja koiriin:
Koiran ei tarvitse olla yliystävällinen vieraita ihmisiä kohtaan, mutta ei tietenkään haittaa, vaikka olisikin. Lapsia pitäisi pystyä jonkin verran sietämään, koska sellaisia varmasti koiran elinaikana tulee lähipiiriin syntymään. Itsellämme ei ole, eikä tule, lapsia. Lapsiystävällisyys ei ole siis välttämätön ominaisuus.
Lähipiirissämme on tällä hetkellä kaksi koiraa, joiden kanssa koiramme pitäisi tulla toimeen. Molemmat ovat leikkaamattomia uroksia. Toinen, kk mäyräkoira, on leikkisä ja sosiaalinen, tosin myös pelkää hiukan muita, etenkin pienempiä, koiria, ja olisi mukavaa, jos koirastamme tulisi sille kaveri. Toisesta, suomenlapinkoira, en osaa vielä sanoa, millainen on ja miten muihin suhtautuu, koska on vasta alle vuoden ikäinen, enkä ole päässyt sitä muiden seurassa näkemään. Koiran pitäisi tietenkin vähintään sietää myös vieraita koiria.
Olisi hyvä, jos koira olisi koulutettavissa tulemaan toimeen myös muiden kotieläinten esim. hevosten kanssa, tai ainakin oppisi elämään rsopuisasti niiden kanssa rinnakkain.

Aiemmat koirakokemukset:
Molempien lapsuudenkodeissa on ollut koiria aina, samoin olemme paljon tekemisissä em. lappiksen ja mäyriksen kanssa. Ihan omaa koiraa ei ole kummallakaan ollut. Mäyräkoira on ollut meillä paljon hoidossa ja olen esim. kouluttanut sen olemaan haukkumatta/vahtimatta pihalla kulkijoita ja naapurien ääniä, vaikka sekä kotonaan (maalla) ja varsinkin vanhempieni luona (okt taajamassa) haukkuu/vahtii aktiivisesti. Roduista kokemusta on noiden kahden lisäksi labradorista ja suomenpystykorvasta sekä norjanharmaasta.

Harrastustoiveet:
Koira tulisi ennenkaikkea lenkkikaveriksi ja seuraksi, mutta varsinaisista koiraharrastuksista kiinnostaa eniten TOKO. Näyttelyistä emme ole kiinnostuneet, eikä meillä metsästetä.

Turkkitoivomukset:
Mieluiten lyhyt/puolipitkä, koska pitkäkarvaiset eivät miellytä silmää. Turkki saa olla trimmattava ja hoitoa vaativa. Minua ei haittaa, vaikka koira tarvitsisi vaatteita kylmällä säällä.

Minkä kokoinen koira:
Koolla ei ole väliä.

Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne):
Tärkein kriteeri tässä on, että metsästysvietti ei saisi olla kovin vahva, koska haluaisin voida pitää koiraa metsässä irti ilman, että se ryykää ihan joka hajun ja elikon perään. Toinen toive on, että koira ei olisi ihan sieltä pehmeimmästä päästä, mutta tämä ei ole tiukka vaatimus.

Rotuja/roturyhmiä, joita olet miettinyt
shiba inu (mies on innoissaan, mutta itse olen alkanut sulkea pois, koska olen saanut sellaisen kuvan, että tulee todella huonosti toimeen muiden koirien kanssa)
erilaiset terrierit, etenkin jackrussel
kk mäyräkoira (mies ei ikinä suostu ja on kyllä riistavietin puolesta sopimaton meille)
corgi (itseäni huolestuttaa tämän rakenne)

Tähän on varmaan hyvä lisätä vielä ne, jotka eivät kiinnosta, ettei kukaan turhaan ehdota, eli:
- paimenkoirat (ei vaan nappaa, ei yhtään)
- vinttikoirat (liian laihannäköisiä, sanoo mies...)
- kultainennoutaja

Siinäpä ne, mitkä on päällimmäisinä pyörineet mielessä. Sen verran haluaisin vielä lisätä, että vaikka koira tuleekin asumaan okt:ssa maalla, en halua ulkokoiraa. Koira tulee asumaan sisällä kanssamme ja olemaan täysipainoinen jäsen pikku laumassamme.

Shiboilla on ainakin osalla metsästysviettiä vielä vahvastikin tallella, eivätkä ymmärtääkseni ole sieltä sosiaalisimmasta päästä niinkuin olit kirjoittanutkin. Alkukantaisuutensa vuoksi voivat olla haasteellisia motivoida juuri vaikkapa tokossa, eivät siis ole sellaisia mielistelijöitä, jotka tekevät omistajan vuoksi kaiken koska käsketään. Rotua enemmän tuntevat kertonevat sitten lisää.

Jackrusseleista en paljoa tiedä, mutta rottakoiria ovat alunperin olleet joten metsän pikkujyrsijät saattavat olla hirmuisen kiinnostavia. Muuten olen käsittänyt että ovat oikein iloisia ja ennen kaikkea meneväisiä koiria, joten lenkkikaverista ei ainakaan ole puutetta.

Corgeista voin kertoilla sen verran mitä tuota omaa pentuani (liki 10kk pembroke) olen ehtinyt katselemaan.
Corgi sopii kyllä hyvin toiveisiisi (paitsi että on paimenkoira). Nämä ovat yleensä tosi lapsi- ja ihmisystävällisiä (omani ei ole poikkeus ja rakastaa koko maailmaa) ja yksilöstä ja pentuajan totuttamisesta riippuen myös koirasosiaalisia, etenkin vastakkaista sukupuolta kohtaan. On joitain corgeja jotka eivät siedä lauman ulkopuolisia koiria, mutta totuttamisella on iso osa tässä asiassa. Pentujen leikkikoulut tmv pentutapaamiset ovat oikein hyviä paikkoja erilaisiin koiriin totuttamiseen.
Paimenkoirina nämä ovat helppoja irtipidettäviä, riistaviettiä ei ole. Toki joskus saattaa pinkaista pupun perään jos nenän edestä lähtee (meillä ei), mutta ei mene kauas kun kadottaa jäniksen näkyvistä ja huomaa ettei lauma lähtenytkään jahtiin mukaan.
Corgit ovat yleisesti ottaen melko ahneita ja miellyttämisenhaluisia, joten kouluttaminen käy näppärästi. Joskus on päiviä kun corgia ei huvita, katsoo vain että "tee kuule keskenäs", mutta eihän sitä aina voi jaksaa. Turkki on helppohoitoinen ja likaa hylkivä, vaatetta ei tarvitse kuin paukkupakkasilla (aina ei silloinkaan), karvaa lähtee pari kertaa vuodessa runsaasti jolloin kannatta harjailla ahkerammin. Me harjataan joskus kun muistetaan.
Pentuina osaavat olla melkoisen kömpelöitä tappijalkoineen, mutta jestas sentään miten sitä vauhtia ja ketteryyttä löytyykin sitten kun vähän kasvaa. Meidän pojalla on vakioharrastuksena lumikinosten ja kivien päälle kiipeily, ja välillä mennään sellaista rallia että ei uskoisikaan.
Pitkän selän ja lyhyiden jalkojen vuoksi corgit tarvitsevat kasvuvaiheessa ja muutenkin ennen kaikkea monipuolista liikuntaa, juurikin metsässä rämpimistä ja kantojen päälle kiipeilyä, runkojen ali ryömimistä ym että lihaksisto kehittyy tukemaan pitkää selkää. Kun lihaskunto pelittää eikä kerry liikakiloja, ei corgin rakenteesta muodostu ongelmaa, ja juoksukaveriksikin kelpaa (me ei tosin olla vielä kokeiltu juoksulenkkejä kun on ollut kasvuiässä). Pentua etsiessä kannattaa jonkin verran katsella luustokuvaustuloksia ja vaikka kysellä kasvattajilta että onko emän/isän lähisuvussa nivelrikkoa tai muita probleemia. Itse myös ehkä miettisin ottavani corgin mahdollisimman kevytrakenteisista vanhemmista, ei mistään 20-kilon mörssäreistä (cardiganeilla voi urosten painot mennä lähemmäs 30kg:kin) niin saattaisi tulla todennäköisemmin pennuistakin kevyehköjä.

Mutta noiden toiveiden puolesta teille käy varmasti moni muukin rotu, joten valinnanvaraa varmasti tulee!
Muoks. Pitipä sanoa että jos corgi miellyttää muuten mutta vähän terveempirakenteisempaa ja sähäkämpää haluaisitte, niin kannattaa tutustua länsigöötanmaanpystykorvaan! Hyvin samantyyppinen rotu, ehkä aavistuksen haukkuherkempi (taas riippuu yksilöstäkin).

dinski: Kiitos paljon vastauksesta! Juu, tosiaan, se riistavietti on toinen juttu, miksi olen shibaa alkanut karsia "listalta" pois, koska ehdottomasti haluaisin koiran, jota voisi pitää irtikin. Ja olen niin suojelevainen eläinten suhteen, etten kestäisi, jos koira karkailisi koko ajan hajujen perään. Tottakai minkä tahansa rotuinen koira saattaa joskus innostua lähtemään pupujahtiin, sen ymmärrän

Corgi on enemmän miehen haaveissa pyörinyt syystä että se on niin sympaattisen näköinen. Onhan se, ja tekstisi valotti rotua ihan uudella tavalla, vaikka olen siitä ennenkin tietoa hakenut. Eniten on arveluttanut juuri tuo painavuus yhdistettynä pitkään selkään, koska kaikki corgit, joita on vastaan sattunut, on olleet juuri sitä raskasta mallia. Toisaalta olen tässä pikkuhiljaa tuota mäyräkoiraa katsellessa alkanut sopeutua ajatukseen pitkästä selästä ja lyhyistä koivista, mutta ehkä kuitenkin oma toive olisi vähän enemmän jalkaa :)

Yhdellä kaverillani oli gööttejä, ja täytyy sanoa, että ne ei suuremmin säväyttäneet. Sama juttu kuin vaikkapa kultsin tai collien kanssa, että varmasti ovat mukavia ja hienoja koiria, mutta ei vaan sykäytä, enkä osaa nähdä itselläni sellaista

^ Ok! Kannattaa varmaan selailla pystykorvaryhmästä noita pienempiä pystykorvia, jos esim. saksanpystikset tai vaikka japaninpystykorva miellyttäisi? Japseilla ei myöskään löydy riistaviettiä, ovat oikein iloisia ja useimmiten sosiaalisia koiria jotka jaksaa mitä vain ja haluaa tehdä ihmisen kanssa, mutta monesti niitä näkee ihan perus seurakoirinakin eli eivät sinänsä vaadi hirmuisesti. Hyvin saman olosia kun saksanpystykorvat, mutta ei ehkä ihan niin vahtiviettisiä näin yleisesti ottaen. Mutta seura- ja kääpiökoiraryhmästä löytyy myös monia helposti irtipidettäviä, esim. bolognese tai bichon frise.

Usein corgit näyttää raskailta vaikkeivät olisikaan sieltä painavimmasta päästä (monet corgit, varsinkin netissä nähtävissä "corgisöpöily"kuvissa ovat myös ylipainoisia), Lepon isä taitaa olla semmonen 13-15kg ja emä taas 12kg, Leppo ite on tällä hetkellä 13kg ja näyttää tämmöseltä:

Eli siis rakenteeltaan ovat juu melko raskaita, mutta kevyempääkin matskua löytyy kun kaivelee. Toivottavasti löytäisitte jonkun teille passelin rodun ja muutkin tulisivat tänne ehdottelemaan, multa loppu ideat tähän!

Shiboilla löytyy riistaviettiä, onhan rotu alunperin jalostunut lähinnä pienriistan metsästykseen.

Omiani voin pitää vapaana, mutta vain tarkan silmän alla sekä paikassa, jossa ei ole juurikaan isoja autoteitä. Urokseni lähtee hyvin herkästi hajujen mukaan, mutta pysyy lähellä jos huutelen sen aika ajoin takaisin luokse. Narttuni on varmempi vapaana pidettävä, mutta en silti päästäisi sitä missään taajaman pienellä metsäpläntillä irti. Se tekee omia pieniä irtaantumisiaan ja palaa kyllä luokse, mutta kantomatka on aika pitkä. Pennusta en vielä osaa sanoa, ikää on vielä sen verran vähän. Varsinainen laumavietti on näillä vähäinen, kukaan koiristani ei hätkähdä jos omistaja katoaa näkyvistä, jäävät puuhailemaan ihan omiaan vailla huolen häiväää. Varsinaisia huolettomia vapaana pidettäviä omani eivät ainakaan ole. Laumavietin vähyyden "parempi" puoli on se, ettei shiboilla kovinkaan usein ole eroahdistusta.

Molemmat aikuiset shibani tulevat toimeen hyvin niiden koirien kanssa, joihin ovat pennusta asti tottuneet. Suhtautuvat pentuihin myös hyvin. Mutta vieraat koirat eivät ole toivottuja. Urokseni on etenkin urosaggressiivinen eikä siedä liian lähellä muita uroksia, tämä ei kuitenkaan ole ongelma arjessa, sillä emme lenkeillä jää muiden kanssa haistelemaan emmekä käy koirapuistoissa. Muutama hyvä koirakaveri riittää. Jossain määrin nämä ovat myös roturasisteja, kaikki koirat eivät ulkonäkönsä takia miellytä. Etenkin luppakorvaiset ja hyvin karvaiset, taikka sitten ruttunaamaiset puhisijat.

TOKOssa kisailu ja vakavamielinen harrastaminen saattaa jäädä haaveeksi. Tottakai shibaa voi kouluttaa ja niin sitä täytyykin, mutta varsinainen miellyttämisen halu on vähäistä, eikä shiba kestä kovin paljoa toistoja. Pienissä määrin jokapäiväinen treenailu kyllä onnistuu, kunhan motivaatio löytyy. Motivaation löytymisen eteen saattaa joutua tekemään tavallista enemmän töitä, mutta sen löytyessä shibakin jaksaa :)

Ennen kaikkea on mielestäni erittäin tärkeää luoda shiban kanssa luottavainen ja kunnioittava suhde. Shibaa ei voi pakottaa. Se tekee sitten, kun sillä on kunnioitus ja luotto kohdillaan. Jos luottamus menee esim. väärien koulutustapojen kautta pakotteilla tai fyysisellä kanssakäymisellä voi olla, että sen takaisin saamiseen menee hyvin pitkä aika. Shiba muistaa vääryydet kauan!

Nämä ovat erittäin oman arvonsa tuntevia ja mitä ihanimpia koiria oikeissa käsissä! Jos shiba kiinnostaa oikeasti, kannattaa aloittaa tutustuminen esim. shibatapaamisista tai vierailla shibaperheiden tai -kasvattajien luona. Suosittelen myös useampaan kuin yhteen shibaan tutustumista, eroja löytyy. Jos asutte etelä-Suomessa niin meidän poppooseen saa tulla tutustumaan :)

Kiitos vastauksista dinski ja ooa!

dinski[/bi: Sinun corgisihan näyttää oikein sopusuhtaiselta, olen siis ilmeisesti törmännyt vain niihin ylipainoisiin yksilöihin! Suloinen koira :)
Heh, veikkaanpa, että bichonin tyyppinen rotu ei miehelle menisi läpi :D Saksanpystiksiä olen kyllä katsellut sillä silmällä :)

[b]ooa: Niin kauniita shiboja sulla! Itsekin arvelin, että pentu oppisi tulemaan juttuun tuttujen koirien kanssa, kun oltaisiin paljon tekemisissä. Isompi ongelma on tuo riistavietti. Ja luulen kyllä, että ainakin mies toivoisi koiralta enemmän miellyttämisenhalua, kun on paimeniin tottunut.
Kisamielessä en usko löytyvän intoa harrastaa mitään, ajattelin tuota TOKOa ihan kotona harrastaa. Tietenkin tuleva koira on jokatapauksessa tarkoitus kouluttaa niin hyvin kuin mahdollista ja siihen riittää itselläni motivaatiota. Olen veljeni mäyräkoiraakin kouluttanut, vaikkei kuulemma tarvitsisi, kun se on niin pieni !

Rodun valinta on vaikeaa, koska miehelle ei tahdo kelvata mikään. Hänelle tuntuu olevan tärkeintä koiran karvanlaatu, muihin ominaisuuksiin ei sitten viitsikään isommin perehtyä. Karvan pitäisi olla vähintään puolipitkä, mutta trimmattava ei saisi kuitenkaan olla... Allkaa jo pikkuhiljaa ärsyttää Itse tykkään enemmän lyhytkarvaisista koirista, mutta olen silti valmis kompromissiin. Shibasta kiinnostuinkin alunperin sen takia, että se olisi karvakompromissi: tarpeeksi turkkia, joka olisi kuitenkin lukemani perusteella helppo pitää siistinä. Mutta kun ei sitä rotua ulkonäön perusteella voi valita!

Jos koira-asia olisi kokonaan minun päätettävissäni, olisin todella kiinnostunut esim. tanskalais-ruotsalaisesta pihakoirasta, mutta lyhyen karvan vuoksi sitä on turha edes ehdottaa. Toinen kiinnostava rotu, johon törmäsin vasta eilen, on kromfohrländer. Se vaikuttaisi löytämäni, vähäisen, tiedon perusteella aika täydelliseltä rodulta meille. Osaisiko joku kertoa siitä jotain?

Paimeniin tottuneelle ihmiselle shiba on rotuna aika ääripäästä, vois mennä sormi suuhun ihmetellessä

Minulle tuli mieleen, että voisikohan keeshond olla sellainen kompromissirotu, joka täyttäisi avokkisi ulkonäkötoiveet ja istuisi myös luonneominaisuuksiltaan siihen suuntaan, mitä itse toivoisit? Rotua en siis itse tunne, mutta käsitykseni mukaan voisi olla teille passaava :) Turkkia ei kannatta ensimmäisenä säikähtää, on ainakin rotujärjestön sivujen mukaan paljon helppohoitoisempi, kuin ulkonäkönsä puolesta voisi kuvitella. Tässä vielä linkki yhdistyksen sivuille.

Mieleen tuli myös schipperke, jos noita pienempiä koiria on ollut harkinnassa. Yhden yksilön oon vaan henkilökohtaisesti päässyt tuntemaan, mutta se ainakin olisi sopinut noihin kriteereihin mun mielestä ihan hyvin. Vaikka se onkin paimen, niin ei mun mielestä sellainen perinteinen paimen kuitenkaan (sulla kun oli paimenet siellä ei-listalla), ovat oppivaisiakin mutta tietylainen itsepäisyys löytyy, eikä vaadi mitään älyttömiä harrastuksia pysyäkseen tyytyväisenä. Sillä on turkkiakin, mutta ei ole mikään mahdoton puuhka Schipperkekerhon kotisivut täällä jos kiinnostaa käydä tutustumassa.

Mä voin kertoilla omia kokemuksiani jackrusselista. Meillä on 6kk vanha uros, juuri toko uraansa aloittamassa. En ole mikään rodun asiantuntija, mulla on kokemusta vaan tästä yhdestä, ekasta russelistani.

Rotuvalinta oli pitkälti mieheni tekemä. Itse olen aina halunnut omaa koiraa, kun taas mieheni ei alun perin ole koiraihmisiä. Halusin, että otamme koiran vasta kun hän oikeasti haluaa, muuten saadaan vain avioero aikaiseksi. Meillä oli parina kesänä siskopuoleni australian paimenkoira hoidossa. Erittäin hyvin koulutettu toko koira. Ajattelin silloin, että kyllä nyt mieheni heltyy, kun huomaa miten ihana ja kiltti ja tottelevainen se koira on. Mutta aina kun tämä koira oli meillä hoidossa ja lähti takaisin kotiin, molemmat huomasimme miten rauha palasi kotiimme. Tämä hoitokoira kun oli koko ajan niin tavattoman palvelualtis, ettei kotona voinut rentoutua. Se oli koko ajan valmis toimintaan, heti kun nousi sohvalta niin se oli jo tarjoamassa vaikka mitä temppuja. Ajatus omasta koirasta jäi hautumaan. Ei ainakaan paimenkoiraa mieheni mukaan.

Olemme molemmat luontoalalla ja mieheni oli törmännyt töissä pieneen koiraan omistajineen. Omistaja oli kertonut, että oli ollut koiran kanssa pitkällä vaelluksella ja mieheni ihastui, että miten noin pieni koira oli pärjännyt rankan vaelluksen. Niinpä hän tuli kotiin ja kertoi, että haluaisi tällaisen jackrusselin terrierin. Minähän lähdin ihan innoissani tutkimaan, mikä se sellainen koira on, minkä mieheni olisi valmis ottamaan. Selvisi, että kovin olisi älykäs ja sosiaalinen rotu. "Täpäkkä" niinkuin kaverini sitä kuvaili.

Tutustuttiin pariin kasvattajaan koirineen, olivat kovin erilaisia. Russeli on nykyisin aika suosittu rotu ja pentuja syntyy paljon. Onneksi ei kuitenkaan otettu ihan ekaa vastaan tulevaa pentua vastaan. Saatiin pentu aivan ihanalta kasvattajalta pitkän odotuksen jälkeen. Pentu oli pienenä niin kovin pieni, mutta äkkiä siitä on kasvanut tuommoinen oikean koiran näköinen jötikkä.

Jackrusselilla on kyllä riistaviettiä. Erityisesti pienet otukset kiinnostaa. Lisäksi ne ovat kovin älykkäitä ja rohkeita, näkisin että aitaamaton piha ei paljon pidättele jos naapurin pihassa juoksee orava. Höllästä aidasta löytää äkkiä raot. Metsässä pidän omaani paljon vapaana. Se ei ole vielä keksinyt lähteä minkään jäljen perään, tosin onhan se vielä pentu. Pari kertaa on jäänyt kaivelemaan myyrän koloja. Tänne käskyn iskostaminen koiraan on elintärkeää. Haluan kouluttaa koirani lisäksi niin, ettei se vapaanakaan lähde kauas minusta. Näin pystyn seuraamaan, mitä se puuhaa ja jos meinasinkin lähteä jonkun perään, sen ehtii vielä kutsua luokse. Helppo pitää myös flexissä alueilla, joilla paljon muita liikkujia. Nyt puolivuotiaana ollaan tehty jo 10km lenkkejä metsässä ja isona tuo tulee kulkemaan mukana vaelluksilla, jaksaa siis siinä missä isommatkin.

Koulutuksesta. Älyttömän nopea, älykäs. Olen pystynyt naksuttelemaan sille kaiken mitä olen yrittänytkin. Kun vertaan kurssikavereihin lapinkoiraan ja noutajaan, on tuo meidän russeli kyllä nopeampi tajuamaan mitä halutaan, eikä luovuta heti jos ei älyä. Nopeus ei ole aina kuitenkaan hyve, koska sitten kun tuleekin ajatus lähteä toisen koiran luo, niin se tulee nopeasti, eikä äkkiä luovuta. kärsivällisyys ja odottaminen vaikeampaa kuin kurssikavereille.

Rohkea tuo on, ja se on etu reissatessa ja kaupungissa. Ei ole ikinä pelännyt uusia tilanteita tai paikkoja. Tuo on todella hiljainen, mutta haukkujiakin löytyy. Vanhempien valinnalla voinee vaikuttaa, sekä kasvattajan.

Iloinen ja sosiaalinen poika tuo on, aivan älytön hurmuri. :) Ja sitten vielä: kotona on rauha. Koira vetäytyy johonkin omiin leikkeihin tai nukkuu, eikä koko ajan vaadi meiltä huomiota. Eläinlääkärikin tiesi todeta rokotuksilla että tuo on hauska rotu, kun on niin itsenäinen ja viihtyy yksinkin hyvin.

Tässä vähän mun kokemuksia, kysele vaan lisää jos jäi joku mietityttämään.

Teidän kriteereihin istuisi melko hienosti snautserikin. Snautseri on alunperin ollut tallien vahtikoira, joka on pyydystänyt rottia. Lisäksi sen tehtävänä on ollut ravata hevoskärryjen mukana, pitää ihmisille seuraa pitkillä matkoilla ja yöllä vartioida. Alkuperästä johtuen snautseri on edelleen vahva koira, joka jaksaa ravata ja muuten kulkea pitkiä matkoja. Samalla tavalla kuin terrierit, myös snautserit ovat kiinnostuneita myyristä ja hiiristä ja muista pienistä eläimistä. Snauterit myös tottuvat hevosiin yleensä hyvin, jos vain pennusta asti saavat olla niiden kanssa tekemisissä. Oman kokemukseni mukaan snautsetit myös sietävät lapsia hyvin, vaikka perheessä ei omia lapsia olisikaan. Aiemmin snautserit olivat selvästi kovempia ja vahtiviettisempiä, mutta nykyään snautserit ovat selvästi seurakoiramaisia. Osasta yksilöistä löytyy edelleen kovuutta (jos tietää, mitä koiran kovuus on ja tietää, että juuri sitä koiralta haluaa, kannattaa pentu ottaa luonnetestatuista vanhemmista) ja jotkut ovat edelleen välinpitämättömiä vieraita kohtaan. Meidän koira esimerkiksi vaikuttaa kohtalaisen kovalta (ei jää muistelemaan ikäviä tilanteita ja vaatii paljon toistoja tietyissä tehtävissä ennen kuin suostuu ymmärtämään, että ei on ei), mutta se rakastaa kaikkia ihmisiä.

Yleisesti ottaen snautseri on tyytyväinen, kun se saa päivittäisen lenkkinsä ja sen kanssa jotain pientä puuhastellaan, jotta aivotkin välillä rasittuvat. Luoksetulokäsky pitää pienestä pitäen opettaa hyvin, samoin kuin lähellä pysymisen ja kontaktin tärkeys ja palkitsevuus. Tutussa metsässä snautseri saattaa silti lähteä hajun perään, joten ennakointi ja valppaana olo ovat toivottavia ominaisuuksia koiran ohjaajalta. Uroskoirilla voi olla haastetta tulla toimeen muiden urosten kanssa ja nartuilla toisten narttujen kanssa, kuten liki jokaisessa rodussa. Silti snautsereiden kanssa pystyy useimmiten käymään koirapuistossakin. Snautseri taipuu moneen harrastukseen. Toko ja agility lienevät tyypillisimmät harrastukset snautserin kanssa.

Suursnautseri on ilmeisesti palvelualttiimpi kuin snautseri, mutta myös päivittäin runsaasti toimintaa kaipaava. Kääpiösnautseri puolestaan on ilmeisesti vielä keskikokoista snautseria selvästi seurakoiramaisempi, vaikka sekin tarvitsee yhtä lailla koulutusta kuin muut snautserit, jotta se olisi mukava kotikoira.

Snautserin karva tulee nyppiä pari kertaa vuodessa tai sitten sitä nypitään vähän kerrallaan parin viikon välein. Turkinhoito on ollut paljon helpompaa kuin olin kuvitellut. Koyikoiran turkinhoidon oppii taatusti jokainen.

Rotujärjestön sivut löytyvät osoitteesta www.ssnk.fi, jos kiinnostuit ja toki voit kysyä lisää, jos joku asia jäi askarruttamaan.

ooa: Näin minäkin luulen Itse olen kasvanut suomenpystykorvien kanssa, ja nehän ovat myös hyvin itsenäisiä koiria, mistä olen aina tykännyt. Mutta epäilen kyllä, että miehelle se olisi sitten loppujen lopuksi aikamoinen shokki

NiiNu: Kiitos ehdotuksesta! Mies innostuisi takuulla tuollaisesta karvakasasta. Täytyypä tutustua rotuun tarkemmin!

nolle: Tämän rodun olin ihan unohtanut, kiitos, kun muistutit! Olen kyllä joskus schipperkeä katsellut "sillä silmällä", mutta en enää edes muistanut, että se kuuluu paimenkoiriin. Karvansa puolesta se ainakin olisi hyvä kompromissi, ja kompakti koko miellyttää myös. Tähänkin täytyy tutustua paremmin

SiljaSiili: Kiitos paljon kattavasta vastauksesta! Jackrussel on alusta asti ollut meillä yksi vahva vaihtoehto, koska ollaan oltu siinä käsityksessä, ja siis ihan oikeassa, että se on pienestä koostaan huolimatta kestävä rotu. Kertomuksesi sai ainakin minut innostumaan jackrusselista entisestään, ja aion etsiä siitä vielä lisää tietoa. Ja kyselen kyllä, jos/kun jotain tulee mieleen :)

Tuo jatkuva häsääminen ja "liika" palvelualttius on paimenkoirissa juuri se ominaisuus, jonka vuoksi en minäkään paimenta haluaisi. Tykkään kyllä, että koiralla on energiaa ja olen ehdottomasti valmis koirani kanssa tekemään ja touhuamaan, mutta haluan sen pystyvän myös rauhoittumaan tarvittaessa. Tämä on varmaan tottumuskysymys, sillä kaikki koirat, joita meillä kotona lapsuudessani/nuoruudessani oli, olivat innolla mukana silloin, kun niiden kanssa touhuttiin, mutta osasivat myös rauhoittua omiin oloihinsa. Sama pätee mäyräkoiraan, jonka kanssa nykyään olen lähipiirin koirista eniten tekemisissä.

mannaa: Snautseri on sekin silloin tällöin pyörinyt mielessä :) En tiennytkään, että se on "hevoskoiria"! Tosin uskon, että melkein mikä tahansa rotu tottuu muihin kotieläimiin, kun pennusta asti opettaa, mutta tottakai joidenkin rotujen kouluttaminen tähän käy helpommin kuin toisten. Kovempi koira saattaisi tällaiselle melko vihreälle kouluttajalle olla parempi vaihtoehto kuin kovin pehmeä, ja molemmat olemme kärsivällisiä luonteita, eli ei haittaa, vaikka koiralle joutuisi asioita toistamaan paljonkin.

Turkin helppohoitoisuus on yksi syy, miksi minua kiinnostavat kovasti juuri nämä karkeakarvaiset/nypittävät rodut. Oppisin varmasti hoitamaan homman itse, eikä pari kertaa vuodessa ole liian usein viedä koira ammattilaisenkin käsittelyyn :)

Sellaista rotua ei varmaan olekaan, jonka edustajat eivät yhtään kiinnostuisi riistasta, joten en toki odota, ettei koira ollenkaan myyriä kaivelisi tai pinkoisi jänöjussin perässä ainakin vähän matkaa, jos sellainen nenän edestä lähtee. Kunhan koira on koulutettavissa niin, että se tulee käskystä takaisin tai ei tosiaan tee vapaana ollessaan ihan ylipitkää lenkkiä, eli on ns. lähihakuinen, olen oikein tyytyväinen. Tottumuskysymys kai tämäkin: lapsena/nuorena retkeilin paljon metsässä labradorinnoutajamme kanssa, joka pysyi hollilla ilman eri kehotusta, eikä koskaan ikinä lähtenyt ajamaan mitään eläintä. Metsälintujen pesätkin se jätti rauhaan pelkällä päänpudistuksella.

Snautseristakin täytyy ehdottomasti ottaa vielä lisää selvää :) Varsinkin kääpiömalli kiinnostaa minua kovasti, koska olen mäyriksen sukuun tultua lämmennyt pienille koirille, vaikka ennen olin sitä mieltä, että koiran on oltava ehdottomasti vähintään keskikokoinen. Kummasti se mieli muuttuu

Käppänän kanssa kannattaa muistaa, että se saattaa olla varautuneempi lapisa kohtaan kuin snautseri, mikäli sitä ei pienestä asti totuteta lapsiin.

Se ei ole mikään ongelma, jos rotu ei lapsista välitä :) Koiran oman hyvinvoinnin takia pentu tietenkin tullaan mahdollisuuksien mukaan totuttamaan lapsiin, oli se mitä rotua hyvänsä, periaatteena se, että tykätä ei tarvise, kunhan sietää.

Schipperke sopisi tosiaan toiveisiinne hyvin! On turkkia, mutta se ei vaadi juurikaan hoitoa. Omiani harjaan karvanlähdön aikana ja pesen, jos on tarvetta ennen näyttelyä. Schipperle on täysin koulutettavissa, muttei monen muun paimenkoiran tapaan koko ajan ole tarjoamassa osaamistaan. Tämä ei tarkoita, etteikö schipperke olisi kiinnostunut puuhaamaan perheensä kanssa, mutta se ei ole ärsyttävällä tavalla kokoajan odottamassa ohjattua tekemistä.

Aktiivisena, perusterveenä ja uteliaana koirana schipperke jaksaa lenkkeillä ja mennä juuri niin paljon kuin omistajansakin - tai vähän enemmän. Se ei kuitenkaan vaadi päivittäin tuhotonta määrää liikuntaa ja aktiviteetteja. Nämä ovat kuitenkin sellaisia, että keksivät itselleen aktiviteettia, jos niiden aktivointi ja liikunnantarve täysin sivuutetaan, eli ihan sohvanlämmittimeksi en tällaista kyllä suosittelisi. Teillä oli koiralle tarjolla paljon tekemistä, eli tätä ongelmaa tuskin tulisi. Vapaana näitä voi pitää kunhan opettaa luoksetulokäskyt hyvin. Harvempi schipperke lähtee jäljelle riistan perään, mutta näköhavainnosta saattavat hetkeksi sännätä vaikka rusakon tai oravan perään, eli saalisviettiä on vaikkei metsästysviettiä niinkään. Toisaalta omani ulkoilevat kaupungissakin päivittäin vapaana. Yhden kerran vanhempi on pupun perään singonnut, mutta karjaisusta tuli takaisin, eli viimeistään kun hoksaavat että paisti pääsee karkuun, luopuvat jahdista.

Laumaansa vahvasti sitoutuva schipperke on ärhäkkä pitämään omiensa puolta. Se ei kuitenkaan saa olla aggressiivinen tai arka. Koirasosiaalisuutta löytyy laidasta laitaan. Omistani vanhempi on hyvinkin sosiaalinen kaikkia kohtaan, nuorempi perusluonteeltaan varautuneempi. Tutut ne toivottavat aina avosylin vastaan ja antavan paljon pusuja ja rakkautta. Vieraisiin aikuisiin schipperke suhtautuu usein terveen epäluuloisesti, mutta lasten kanssa ne useimmiten tulevat hyvin toimeen.

Jos kaipaat lisää tietoa schipperkestä, vastaan mielelläni! Saa laittaa myös yksärillä :) Jos pk-seudulla olette, mun koiriin saa tulla myös tutustumaan paikanpäälle :)

Onko tuntemassanne suomenlapinkoirassa joku piirre, jonka vuoksi rotu ei kiinnosta?

Ulkoilun määrä riittää lapinkoirille, tosin osa yksilöistä saattaa varsinkin nuorempana tarvita liikunnan lisäksi myös henkisiä aktiviteettejä ollakseen tyytyväinen ja mukava seuralainen. Suurimman osan lapinkoirista saa opetettua hyvin irtipidettäväksi lenkeille, kunhan heti pennusta tehdään siihen hyvät pohjat. Itsenäinen pihassa vapaana pysyminen riippuu paljon kodin sijainnista ja pihan koosta. Jos vieressä on naapureita, teitä yms. en uskaltaisi luottaa mihinkään koiraan niin paljon, että se varmasti pysyisi omassa pihassa ilman valvontaa. Jossain yksinäisyydessä olevan talon isolla tontilla se sen sijaan saattaisi toimiakin koirasta riippuen. Tietenkin, jos piha aidataan (ja koira opetetaan aitojen sisäpuolella pysymään), on asia toinen.

Lapinkoirat ovat yleensä joko ystävällisiä tai ystävällisen välinpitämättömiä ihmisten suhteen ja monet tulevat lasten kanssa hyvin toimeen. Kaikki lapinkoirat eivät pidä vieraista koirista, mutta tuttujen kavereiden kanssa ne yleensä pärjäävät. Myös muiden eläinlajien kanssa tulevat yleensä asiallisen tutustuttamisen kautta toimeen.

Lapinkoirat ovat oikein oivallisia ulkoilukavereita niin säähän kuin säähän (suurimmat helteet poisluettuina) ja sopivat myös monenlaisiin harrastuksiin tokon ollessa yksi suosituimmista lajeista lapinkoiranomistajien keskuudessa. Luonne useimmilla lapinkoirilla on hyvin seurallinen, joten vaikka ne turkkinsa puolesta sopisivatkin ulkokoiriksi, niin mieluusti viettävät aikansa siellä, missä ihmisetkin ovat.

Lapinkoiria on pörröturkkisempia ja vähempiturkkisempia. Mikäli rotu muuten tuntuisi sopivalta, mutta karvaa on liikaa, voisi pentua katsella niukkaturkkisemmista vanhemmista.

Osalla lapinkoirista esiintyy riistaviettiä, mutta harvemmalla se on niin vahva, etteikö pennusta asti kouluttamalla saisi koirasta mukavaa irtipidettävää. Lapinkoirien luonteissa esiintyy herkkyyttä ja pehmeyttä, mutta myös vahvemmalla luonteella varustettuja koiria on, pentueen vanhempien valinnalla on tässäkin merkitystä.

Vaikka lapinkoirakin on paimenkoira, se ei ole samalla tavalla paimenkoiramainen kuin esim. bordercolliet ja kelpiet, vaan enemmän "pystykorvatyyppinen" käytökseltäänkin.