Koirat.com

Etsinnässä olisi rotu, joka tulisi toimeen hieman vilkkaassa arkielämässä.
Olen opiskelija ja valmistun ensi keväänä. Tarkoituksena olisi vakituisen työ- ja asuinpaikan löydyttyä ottaa itselleni seuraksi koira, jonka kanssa viettelisin elämää käyden kavereita ja heidän koiriaan tapaamassa sekä metsäretkiä ja vaelluksia tehden.

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Aamulla olisi pieni pissatus (10-20min), töiden jälkeen isompi lenkki joko kävellen, pyöräillen tai hölkkäillen erilaisissa maastoissa (40min-2h) sekä rauhallinen pieni lenkki illalla (15-30min).
Vapaapäivinä saatan tehdä isompia yön yli kestäviä retkiä metsään jolloin koira saisi kirmailla vapaana.

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Asumismuotonani tulee luultavimmin olemaan joko kerrostalo tai muu vastaava asumismuoto, missä on paljon ihmisiä lähellä ja ehdottomasti kuuloetäisyydellä. Koira ei siis saisi olla hirveän haukkuherkkä, eikä kovin taipuvainen eroahdistukseen. Koira on työpäivät yksin kotona ainakin kunnes hankin joko kissan tai toisen koiran kaveriksi.

¤ Lapsien määrä
Ei yhtään tällä hetkellä, mutta luultavasti tulee koiran eliniän aikana.

¤ Aiemmat koirakokemukset
Minulla on ollut itselläni sekarotuinen terrieri sekä siperianhusky. Olen elänyt koko ikäni koirien keskellä ja tutustunut läheltä muun muassa grosspitzeihin, suomenpystykorviin sekä suomenajokoiriin.
Molemmat omat koirani olivat kovaluonteisia, pehmeäluonteisista ei siis ole omakohtaista kokemusta. En kuitenkaan sulje pois pehmeitäkään koiria, kunhan niiden hermot kestävät vaihtuvia maisemia ja uusia ääniä ja tuttavuuksia.

¤ Harrastustoiveet
Olen tyytyväinen kunhan koirakin on tyytyväinen. Se tulee saamaan melko runsaasti pelkkää arkiliikuntaa ja haluan että koira pystyy olemaan siihen tyytyväinen.
Toko, agility sekä flyball kuitenkin kiinnostavat ja jos harrastustoimintaa sattuu löytymään läheltä ja koiralla on siihen kykyjä niin aion kyllä ehdottomasti kokeilla.

¤ Turkkitoivomukset
Turkin laadulla ja pituudella ei ole väliä. Olen tottunut karstaamaan siperianhuskyä päivittäin sekä trimmaamaan villakoiria. Koiran tulee kuitenkin kestää pakkasta, sillä minä käyn usein vaeltamassa ja yövyn ulkona pakkasellakin. Tämän vuoksi aivan lyhytkarvaiset eivät ehkä ole se paras vaihtoehto.

¤ Minkä kokoinen koira
Henkilökohtaisesti minua miellyttää enemmän isohkot keskikokoiset koirat, mutta olen valmis katsomaan pienempiäkin rotuja. Sylikoiraa (chihuahua, venäjäntoy jne.) en kuitenkaan missään nimessä halua. Sanotaanko, että kunhan säkä on n. 40-68cm välillä niin kaikki käy.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
- Koiran pitää olla sosiaalisesti älykäs, sillä se tulee kohtaamaan arjessaan paljon tuntemattomia ihmisiä sekä koiria. Sen ei tarvitse olla kaikkia rakastava lupsakka, mutta toimeen pitää ehdottomasti tulla kaikkien kanssa ilman aggressiota. Seuraan hakeutuva sen ei kuitenkaan tarvitse olla.

- Koiran pitäisi olla hyvähermoinen, sillä minä liikun paljon uudesta paikasta toiseen ja käytän julkisia paljon. Äänet ja uudet asiat sen tulisi ottaa rohkeasti siis vastaan, tai ei ainakaan mennä lukkoon niitä kohdatessaan.

- Metsästysviettiä ei saisi olla, sillä käyn usein metsäretkillä enkä halua että koirani säntäilisi päättömästi jokaisen näkemänsä elukan perään. Luoksekutsuttava pitää siis olla.

- Eroahdistukseen taipuvaisia rotuja en halua, sillä kerrostalossa asuessani saan herkästi häädön jos koirani haukkuu päivät pitkät ja pistää paikat remonttiin. Koiran pitää siis olla kykeneväinen itsenäiseen ja mahdollisimman hiljaiseen eloon.

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Saksanpaimenkoiraa olen pohtinut, mutta en ole varma pärjäisikö saksanpaimenkoira pelkän arkiliikunnan (vaikkakin runsaan) voimin. Olen myös tavannut paljon pelkopurijoita ja ne ovat syöneet hieman halujani ottaa saksanpaimenkoira. Työlinjaiset ovat varmasti parempihermoisia, mutta ne tuskin ainakaan arkiliikunnalla pärjäävät.
Pohdinnassa on myös siperianhusky, mutta haluaisin pystyä pitämään koiraani vapaana metsässä ja ainakaan omalla koirallani tämä ei oikein onnistunut.
Mudi minua kiinnostaa, mutten ole ikinä päässyt yhteenkään livenä tutustumaan enkä todellakaan tiedä olisiko se minulle sopiva rotu.

Ottaisin mielenkiinnolla ehdotuksianne vastaan! :D

Kokemuksieni mukaan mudi on todella herkkähaukkuinen, enkä usko että määrätietoisella kouluttamisellakaan siitä täysin hiljaista saa. Minulla tosin ei mudia itsellä ole, joten kokemus on vain muiden mudeista.

Voisin ehdottaa sinulle valkoista paiimenkoiraa. Käsittääkseni valkkari on hieman helpompi kuin saksanpaimenkoira, ainakin se on luonteeltaan pehmeämpi. Kiintyy omistajaansa eikä ole metsästysviettinen, eli vapaanapidon luulisi olevan helppoa. Valkkari on eloisa ja tasapainoinen luonteeltaan, sekä tarkkaavainen ja helposti koulutettava, palvelualtis. Valkkari on sosiaalinen, minkä ansiosta sopeutuu erinomaisesti erilaisiin tilanteisiin. Sen ei koskaan tulisi olla pelokas eikä aiheettomasti vihainen. Lisää rodusta voit lukea täältä: http://www.valkoinenpaimenkoirayhdistys.net/

^ No se riittikin minulle sitten mudeista:D On aika iso kriteeri se haukkuherkkyys, sen pitää olla vähintäänkin pois koulutettavissa, joten taidan jättää mudit suosiolla sivuun, kiitos!

Mä olen valkkaria miettinyt saksanpaimenkoiran ohella, mutta melko samoista syistä olen siirtänyt valkkarin syrjään. Olen nähnyt liikaa aristelevia valkkareita, muun muassa tädilläni on yksi joka pelkää uusia ihmisiä ja koiria. Toki tämä on yksilöllistä rodun sisälläkin, mutta nämä tapaamani yksilöt ovat henkilökohtaisesti vieneet minulta kiinnostuksen, ikävää kyllä.

Dobermanni ja australiankarjakoira kiinnostaisi myös, mutta molempien aktiviteettitarve taitaa olla melko suuri? Ja karjakoira saattaa myös olla melko suulas, näin olen käsittänyt? En ole ikinä tavannut kuitenkaan australiankarjakoiraa livenä, joten minkäänlaista realistista käsitystä en ole saanut.

Itse olen valkkarin omistaja ja en kyllä nähnyt aloituksessa sellaista, josta valkkari tai sakemanni edes tulisi mieleen Jos tarkoituksena hakea lenkkikaveria, jonka pitkä lenkki tulisi säännöllisesti olemaan vain 40 minuutin mittainen, niin aika harvat paimenkoirat siihen kategoriaan osuvat. Ainakin oletan, että tuo 40 minuutin mittainen pitkälenkki tapahtuisi säännöllisesti, kun se on alarajaksi laitettu. Satunnaisena lienee kaikkien koirien osa se, että välillä joutuu tyytymään lyhyempiin lenkkeihinkin. Aika useat paimenkoirarotuiset koirat myös tarvitsevat muutakin tekemistä kuin pelkän lenkkeilyn. Jos koiraa ei rasiteta aktiviteeteilla joissa koiran pääkoppa rasittuu, alkaa helposti esiintymään epämiellyttävää sijaistoimintaa ja jopa häiriökäytöstä.

Aika harvoin se valkkarikaan pelkäksi lenkkikaveriksi soveltuu, ei se että väri on jalostuksen myötä muuttunut sakemannin tummasta turkista vaaleaksi poista samalla myös sakemannille tyypillisiä ominaisuuksia. Toki valkkarin ominaisuuksia on jalostettu pehmeämpään suuntaan verrattuna käyttölinjan sakemanniin, mutta aktiivisia ne silti ovat.

Saksanpaimenen kohdalla on hyvä muistaa, että vieraskoira-aggressiivisuus on rodussa enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Samaa piirrettä on myös valkkareissa, mutta ei ihan yhtä yleistä. Tämä on hyvä muistaa, jos ja kun etsii lupsakkaa koiraa joka tulee toimeen tilanteessa kuin tilanteessa ja kenen kanssa tahansa. Koulutuksen kautta koira tulee opettaa sietämään tietysti toisia koiria, mutta ei se asiasta miellyttävää tee.

Kyllä mäkin ohjaisin aloittajan silmäilemään noilla kriteereillä ennemmin seura- kuin paimenkoiria. Esimerkiksi tibbe, ja lagotto tuli mulle mieleen. Molemmat mukavia, seurallisia, matalaviettisiä seurakoiria, joista varmasti saa lenkkikaveria pitkillekin metsäretkille.

^^ Ymmärrän. En ollutkaan yhtään varma siitä sopisiko kumpikaan rotu juuri minulle, vaikka pidänkin sekä saksanpaimenkoirista ja valkkareista noin muuten. Mutta kun piti kertoa, että mitä rotuja on miettinyt niin laitoin siihen nyt jotain. Oikeasti en ole vetänyt rajaa vielä yhtään mihinkään ja mietinnäthän on vasta ihan aluillaan, mutta pikku hiljaa ne siitä varmasti menee oikeampaan suuntaan

^ En minä olekaan keskittynyt pelkästään paimenkoiriin, ovet ovat avoinna kaikkiin luokkiin kuuluville koirille. Henkilökohtaisesti en tiibetinterriereistä tai lagotoista hirveästi välitä, mutta minulle kyllä ehdottomasti kelpaa jokin muu seurakoirarotu, kriteereinä edelleen se ettei hirveän säikky rotu saisi olla
Metsästysvietin vähyys ei ole tärkein asia minulle, olen elänyt sen kanssa kyllä ihan hyvin. Siitä voi siis tarvittaessa kyllä luistaa, ehdottomasti.

Itse asiassa bostoninterrieri on näin rotulistaa selattuani ihan mielenkiintoinen! Jos kukaan osaisi vähän valottaa sen rodun tämänhetkistä terveyttä ja henkistä tilaa?

Ihan vain tuosta retkeilypuolesta ja kerrostaloon sopivuudesta tuli mieleen.. Mä olin aina ajatellut haluavani ehdottomasti ison koiran, jonkun paimenen, mutta jackrusselinterrieriin päädyttiin.. Ja se hankittiin meille nimenomaan vaelluskaveriksi, isona tulee olemaan mukana 1-2 viikon vaelluksilla pohjoisessa (ei kylläkään talviaikaan). Etuja pienessä koirassa: mahtuu hyvin telttaan, vaikkapa makuupusiinkin jos tarvitsee. Syö vähän, maksaa siis vähemmän, ja ruuatkin jaksaa kantaa mukana vaelluksilla. Helppo ottaa mukaan reissuun kuin reisuun, matkustaa bussissa sylissä, autossa takapenkillä häkissä. Pärjää tarpeen vaatiessa pienemmällä liikunnalla arjen kiireissä kuin joku sakemanni.

Metsästysviettiä on, joillain vähemmän, joillain enemmän. Pääasiassa lähtee kuulemma vain pienen riistan perään, eli jos on supikoiraa isompi, niin ei kiinnosta. Haukkuherkkä kuulemma, mutta meidän 6kk kaveri ei hauku kyllä ollenkaan. Se lienee täysin kasvattajan ansiota, koska heilläkään ei haukuta, pentu ei siis oppinut huonoille tavoille. Kasvattajalla ja pentuvalinnalla voinee siis vaikuttaa.

Tosi oppivainen, fiksu tyyppi. Hirmu terävä, nopea. Hesarissa oli joku aika sitten juttua että Suomeen oli saatu ensimmäinen terrieri poliisikoiraksi, jackrusselin läheinen sukulainen parsonrussel. Kouluttaja kehui nimenomaan terävyyttä, luonteeltaan paljon kovempi kuin labbis ja hänen mielestään parempi työkaveri siinä mielessä. Se parsonrussel on vähän pitkäkoipisempi kaveri, muuten aika samanlainen, varmasti hyvä koira agilityyn. Sen verran itsenäisiä terrierit ovat, että pärjäävät kotona yksinään hyvin.

Terrieri ei ole kuitenkaan mikään seurakoira, vaan runsaasti liikuntaa ja aktivointia kaipaava metsästysviettinen koira. Enemmän kovaluonteinen kuin pehmeä. Mutta siitä mä juuri tykkäänkin meidän koirassa: se ei pelkää juuri mitään, vaan on tosi rohkea. Ja kun tehdään jotain, niin sitten kanssa tehdään! Ei jäädä maleksimaan. Tosi sosiaalinen ja iloinen tyyppi, rakastaa kaikkia koiria ja ihmisiä.

Näillä russeleilla tuntuu olevan joskus huono maine haukkuvina remmiräyhääjinä tai itsepäisinä ja koulutukseen sopimattomina. Varmaan väärissä käsissä näin käykin. En mene varmaksi sanomaan, olenko vain saanut unelmakoiran käsiini vai ovatko kaikki russelit tällaisia, kun rotu ei ollut meille entuudestaan tuttu.

^ Nyt viime päivinä mä olenkin kiinnittänyt huomiota pienten koirien tuomiin etuihin ja alan olla kallistumassa sellaisen puoleen :)

En kuitenkaan halua terrieriä sieltä terhakimmasta päästä, sillä vaistotkin ovat silloin noin yleisesti ottaen vahvemmat. Ja kun vielä valintavaiheessa voin välttää metsästysvaistoa, niin siihen pyrin. Vaikka kuten sanoit, kaikki ovat erilaisia ja löytyy niitä vähemmän räksyttäviä ja vaistojen vietäviä yksilöitäkin. En vaan välttämättä uskalla ottaa sitä riskiä vaan sen toivon varassa, että minäkin saisin sellaisen yksilön.

Mä olen keskittynyt ottamaan selvää bostoninterrieristä, tällä hetkellä se näyttäisi täyttävän kaikki kriteerini melko hyvin, lukuunottamatta pakkasilla tarkenemista. Mutta voihan sillekin vaatetta pukea tarpeen tullen päälle, se vähän helpottaa.

Jos kellään on kokemuksia kyseisestä rodusta niin kuulisin mielelläni mielipiteenne! Rodun terveydentilanne ja huono saatavuus myös mietityttää hieman.
Tuleeko kellään mieleen mitään luonteeltaan samankaltaista rotua, joka ei olisi lyttykuonoinen ja pärjäisi paremmin pakkasessa?

Länsigöötanmaanpystykorva, suomenlapinkoira,keeshond, islanninlammaskoira.kääpiö-tai keskikokoinen snautseri, Nää tuli mieleen...

^ Voih, kaikki olisi muuten niin mukavia mutta tuo haukkumispuoli on vähän siinä ja siinä :/ Göötti olisi muuten ehdottomasti yksi suosikeista, samoin snautseri ja lapinporokoira sekä suomenlapinkoira. Siitä haukkumisesta on voi luistaa yhtään, sen täytyy olla hallittavissa. Snautsereita en ole tavannut ikinä livenä, joten niiden suulaudesta en sitten tiedä? Gööttiäkään en ole elävänä nähnyt, mutta olen saanut siitä melko haukkuvan kuvan.

Snautsereita asuu paljon kerros- ja rivitaloissa. Me asutaan omakotitalossa ja sisällä ei haukuta (paitsi ovikellon soidessa ja senkin saisi koulutuksella halutessaan pois). Snautseri on kestävä koira, joka jaksaa pitkiä lenkkejä ja vaelluksia. Vain harva yksilö kärsii eroahdistuksesta. Sen sijaan riistaviettiä voi olla yllättävän paljon. Snautseti tarkenee hyvin ulkona, jos ei nypi karvaa pois juuri talvella. Yleensä snautserit ovat tyytyväisiä, kun saavat olla omistajansa kanssa, pääsevät liikkumaan kylliksi (kuvaamasi määrä on taatusti riittävä) ja saavat välillä rasittaa aivojaan. Rotu voisi siis hyvinkin istua kriteereihisi, jos tuo riistaviettisyys ei ole kynnyskysymys.

Papaya kirjoitti:

^ Voih, kaikki olisi muuten niin mukavia mutta tuo haukkumispuoli on vähän siinä ja siinä :/ Göötti olisi muuten ehdottomasti yksi suosikeista, samoin snautseri ja lapinporokoira sekä suomenlapinkoira. Siitä haukkumisesta on voi luistaa yhtään, sen täytyy olla hallittavissa. Snautsereita en ole tavannut ikinä livenä, joten niiden suulaudesta en sitten tiedä? Gööttiäkään en ole elävänä nähnyt, mutta olen saanut siitä melko haukkuvan kuvan.

Suurin osa koirista on koulutettavissa sisällä hiljaiseksi, eikä se normaalihermoiselta koiralta vaadi yleensä edes mahdottomia ponnisteluja. Toki sitten haukkuherkkä koira voi olla herkempi ulkona kommentoimaan äänellään, vaikka olisi sisällä opetettu hiljaiseksi. Eroahdistus on sitten ihan asia erikseen, mutta se ei taas mitenkään liity rodun haukkuherkkyyteen.

Ainakaan se göötti, jonka parhaiten tunnen, ei ole erityisen haukkuvainen. Haukkuu halutessaan takaisin rivaripihalta sisään, notta osaavat oven avata. Mielikuvani on: paimenkoira auhteellisen kohtuullisessa koossa. Terve rotu ja sellainen oikean koiran oloinen heppu. Tämä tuntemani uros on kyllä kastroitu. Nyt jo lähes sokea ja kuuro vanhus, mutta nuoruudessaan oli varsin iloinen, aktiivinen ja jaksava. Vuosia on kertynyt sen verran, ettei monille koirille onnistukaan.

Hups. Piti muokata, mutta teinkin lainauksen.

^^^ Ja nyt puhutaan snautserista, ei suur- tai kääpiösnautserista? Vai onko niissä edes mitään radikaalia eroa luonteen tai aktiivisuuden suhteen? Tuo snautseri on nimittäin kyllä ollut mielen päällä. Mutta jos haukkuminen on hallittavissa ja ei vaadi mitään sen suurempia älynystyröiden vääntöjä ollakseen tyytyväinen niin täytyypä tutkia asiaa tarkemmin :D
Toki näin mietintävaiheessa kun vasta ollaan, niin ne rodut, joilla on vähäinen riistavietti, saa etusijan.

^^ Totta. Mutta kyllähän jotkin rodut ovat herkempiä haukkumaan kuin toiset ja mitä herkempi haukkuja, sitä enemmän joutuu työstämään saadakseen haukunnan suvaitulle tasolle. Senpä takia skippaan mieluusti suoraan ne rodut, joita joutuisin työstämään tuskallisen kauan :D
Minulle kelpaa haukunnan puolesta sellainen koira, joka ei turhaan pukahda. Ei koiran siis tarvitse tai pidäkään kokonaan mykkä olla ja kyllä minä sallin ulkona ja sisälläkin pienet haukkusessiot, että ei sen puoleen. Kunhan se rotu vaan olisi noin ylipäätään sovelias yleiseen kerrostaloelämään :)

^ Aivan. En tosiaan ole ikinä päässyt tutustumaan göötteihin, joten mielikuvani niistä saattavat olla vääränlaisia. Minun kannattaa siis varmaankin tutustua rotuun ja sen yksilöihin tarkemmin ennen kuin tuomitsen sen herkkähaukkuiseksi :)

Papaya kirjoitti:

^^ Totta. Mutta kyllähän jotkin rodut ovat herkempiä haukkumaan kuin toiset ja mitä herkempi haukkuja, sitä enemmän joutuu työstämään saadakseen haukunnan suvaitulle tasolle. Senpä takia skippaan mieluusti suoraan ne rodut, joita joutuisin työstämään tuskallisen kauan :D
Minulle kelpaa haukunnan puolesta sellainen koira, joka ei turhaan pukahda. Ei koiran siis tarvitse tai pidäkään kokonaan mykkä olla ja kyllä minä sallin ulkona ja sisälläkin pienet haukkusessiot, että ei sen puoleen. Kunhan se rotu vaan olisi noin ylipäätään sovelias yleiseen kerrostaloelämään :)

Toiset rodut ovat kyllä herkempiä haukkumaan kuin toiset, mutta se ei korreloi välttämättä kerros-/rivitaloasumisen onnistumiseen tai siihen, kuinka helppoa/vaikeaa se haukkumattomuus sisällä on opettaa. Se riippuu hyvin paljon siitä, että mihin asioihin ne koirat sitä ääntään käyttävät. Onko koirat esim. hälyttäviä vahteja vai äänellään paimentavia. Esim. jälkimmäisessä tapauksessa koiralla ei ole välttämättä suinkaan niin suurta tarvetta kommentoida kerrostalon ääniä sillä sen luontainen äänenkäyttö liittyy erilaiseen tilanteeseen. Kerrostalossa asuvat koirat usein tottuvat muuten varsin nopeasti niihin kerrostalon ääniin, eivätkä niihin oman talon ääniin reagoi.

^ Ja sehän on rotuominaisuus, että onko paimenkoira, vahtikoira vaiko jokin muu?
Eli periaatteessa samaa asiaa tarkoitetaan, mutta ehkä minun olisi pitänyt "rodun" sijaan puhua nimenomaan eri tyyppisistä koirista (paimenkoirista, vahtikoirista, seurakoirista jne) kuten mainitsitkin. Anteeksi nämä epäselvät ilmaisut, mun mielessä kaikki mun puhe käy itselleni järkeen, mutta ehkä se ulosanti ei olekaan niin laadukasta kuin luulen

Mutta voiko tästä siis päätellä, että rodulla ei ole väliä? Kaikki sopivat kerrostaloon jos nyt ajatellaan pelkkää haukkumista?
Olipa koira minkä rotuinen tahansa, niin kunhan sen kouluttaa, siitä ei tule turhaa räksyttäjää? Vai onko kyse hermoista? Jos on hyvähermoinen koira niin ei turhia hauku, rodusta riippumatta? Mikä se on se pääelementti, mikä vaaditaan sisällä hiljaa olevalle koiralle, jos se ei sitten ole rodusta kiinni?
Jos joku voisi sen minulle poimia niin olisin tyytyväinen ja osaisin suunnata pohdintani oikeisiin asioihin

Niin ja heitetään samaan syssyyn kysymys siitä, että mikä on se triggeri eroahdistukseen? Minkälainen koira pitää valita, jotta eroahdistuksen synty minimalisoituu? Onko se hermoista kiinni? Vai onko eroahdistus vain koulutuksen puutetta?
Koska jos sekä haukkuminen, että eroahdistus on vain sattuman kauppaa mistään rotuominaisuudesta riippumatta niin sitten mun on aika turhaa edes alkaa pohtimaan eri rotuja, näin liioitellusti sanoen xd

Elikä kannattaako minun pohtia vähemmän itse rotua ja vain valita se mikä sattuu miellyttämään (ja on tietysti kooltaan ja aktiivitasoltaan minulle muuten sopiva) ja kiinnittää enemmän huomiota itse pennun valintaan ja yrittää napata mahdollisimman tasapainoinen ja kovahermoinen pentu?

Eräs eroahdistustaipuisuuteen vaikuttava tekijä on koiran itsenäisyys. Itsenäiset koirat eivät tyypillisesti kärsi yhtä paljon eroahdistuksesta kuin ihmisestä ja ihmisen seurasta riippuvaisemmat koirat. Ja juu, snautserista kirjoitin, en käppänistä tai riiseneistä. Eroja löytyy näiden kolmen rodun välillä ilmeisestikin. Minulla on omakohtaista kokemusta vain keskarista.

^ Ja takaako itsenäisyyden koiralle hyvät hermot vai koulutus? Ja kyllähän kai jotkin rodut ovat itsenäisempiä kuin toiset?

En ole ikinä joutunut valitsemaan pentua, sieppasin vaan perheen koirat mukaani silloin kun muutin pois kotoa, koska minulle ne olivat ostettu. Olin kuitenkin sen verran paljon nuorempi kun saimme ne koirat, ettei minulla ollut osaa eikä arpaa niiden rotujen tai yksilöiden valintaan. Tämä on siis periaatteessa uutta touhua tämä koiran valinta, antakaa anteeksi kysymystulva :D

Kerrostalossa ääniin haukkuminen ja eroahdistus ovat tosiaan kaksi eri asiaa. Haukkuherkän koiran saa opetettua sisällä hiljaiseksi ja tosiaan kuten aiemmin totesin, se ei yleensä edes välttämättä kauheita ponnisteluita vaadi kun pennusta jo opetellaan, että sisällä ei mölistä. Ne koirat tottuvat niihin kerrostalon ääniin.

Haukkuherkkyydestä voin ottaa esimerkiksi nuo omat rodut, lappalaiskoirat. Minulla on niitä pyörinyt omien, sijoituskoirien sekä muiden hoitokoirien kautta muutamista päivistä usean kuukauden jaksoihin yhteensä parikymmentä yksilöä (luovutusikään saakka olleita kasvattipentuja en nyt laskenut). Lappalaiskoirat ovat haukkuherkkiä, kuitenkaan sisällä haukkumisesta ei ole juurikaan ollut ongelmaa. Kaikki meillä olleet koirat ovat meidän kotona ollessa joko olleet sisällä hiljaisia tai oppineet sellaiseksi helpolla. Yksinollessa haukkumisjakso on tullut yhden uroksen kanssa, kun naapurin narttu oli juoksussa (uros oli myös meidän kotona ollessa "outo"), sekä yhden pennun kanssa (tässä koulutuskysymys yksinollessa, joka kuitenkin ratkesi helpolla). Muuten ei ole sisällä haukkumisen suhteen ongelmia tämän määrän kanssa ollut. Tuhoja on ollut pentuvaiheessa yksinollessa lähinnä listojen/tuolinjalkojen/pyödänjalkojen tms kaluaminen ja sitten jotkut yksittäiset johdonsyömiset tai paperisilppuamiset.

Tässä nyt siis esimerkkinä vaan haukkuherkkyydestä, noin muutoin ainakaan lapinporokoirat eivät toiveiisiisi oikein istu.

Tuohon itsenäisyyteen taas, että perusitsenäisyydessä on eroa rodullisesti riippuen mihin rotu on luotu. Yksilötasolta löytyy sitten myös toki eroa pentueittain. Koulutuksella voi toki vaikuttaa eroahdistuksen syntyyn.