Koirat.com

Pitkään olin ihan varma, että seuraava koira tulee olemaan saluki. Nyt kuitenkin aloin miettiä asiaa uudelleen, enkä olekaan ihan varma. Salukin hankin vielä joku päivä, ehkä jo seuraavaksi, mutta maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia rotuja, että täytyy ottaa selvää muistakin vaihtoehdoista. Koiran hankinta olisi ajankohtaista varmaan ensi vuoden puolella.

Ennestään kotona majailee vuoden ikäinen dalmatialaisuros.

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Päivässä ulkoilua 3-4 kertaa, joista ainakin yksi pidempi 1-2h lenkki, muut 5-30 min pissatuksia. Tykkään käydä välillä hölkkäilemässä ja pyöräilykin olisi kivaa. Vapaana juoksemista pyrin tarjoamaan koiralle viikoittain, mielummin useamman kerran viikossa, mahdollisuuksien mukaan. Lähistöllä on koirapuisto myös.

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Kerrostaloyksiö parvekkeella. Tätä en koe ongelmaksi, koska riehumisen on tarkoitus tapahtua ulkona, sisällä levätään ja syödään.

¤ Lapsien määrä
Ei ole omia lapsia, eikä tule.

¤ Aiemmat koirakokemukset
Nykyinen dallu on ensimmäinen oma koirani, sitä ennen en juurikaan ole ollut tekemisissä koirien kanssa. Olen lukenut paljon, ja Tomo ei ole helppo koira, joten sen kanssa on tullut opittua yhtä sun toista, ja olen ollut pakotettukin ottamaan asioista selvää, jotta pärjään.

¤ Harrastustoiveet
Ei tavoitteellista harrastamista, kokeilumielessä vähän kaikenlaista: agility, haku, jälki ym. ym. Tykkään kulkea luonnossa koirien kanssa, ja tehdä pitkiäkin metsälenkkejä koirat vapaana, joten liikunnallinen rotu olisi hakusessa.

¤ Turkkitoivomukset
Suhteellisen helppohoitoinen. Mikäli trimmattava, niin trimmaus max 4x vuodessa. Harjaamaan olen valmis muutaman kerran viikossa, pesemään ehkä kerran kuussa. Turkinhoitoon ei saisi kerralla kulua tuntikausia. Plussaa on, jos karvaa ei lähde kauheasti, mutta usein tämä ominaisuus tuo mukanaan valtavan työlään turkin. Turkin pituudella ei ole juurikaan väliä.

¤ Minkä kokoinen koira
Painoraja n. 10-40 kg. Rakenteeltaan koiran tulisi kestää isomman koiran leikit. Tomo osaa leikkiä nätisti pienten kanssa, mutta se on kuitenkin iso ja riehakas koira, joten kovin hentoluinen kaveri voisi jäädä jalkoihin ihan vahingossa. Kuitenkin koiran pitäisi olla sen kokoinen, että se pysyy menossa mukana esim. juoksulenkillä ja metsässä. Vähän pienemmät koirat viehättää, mutta isompiakin rotuja olen katsellut. Ulkonäöllisesti miellyttää enemmän siro ja pitkäjalkainen sporttisen mallinen koira, kuin rotevarakenteinen/lyhytjalkainen.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Kaipaisin vähän helpommin koulutettavaa koiraa, kuin Tomo. Pieni itsepäisyys on ihan ok, samoin itsenäisyys ja tietynlainen haistattelu ("tee ite, ei mua nyt kiinnosta sun maahanmenos"), mutta sellainen jatkuva kyseenalaistaminen arjen perusasioissa ei. Ymmärrän, että kyseessä on koulutuskysymys, mutta sekin on varmasti totta, että toiset koirat oppivat nopeammin ja kyseenalaistavat jo oppimaansa vähemmän. Motivointi temppuihin saa olla vaikeaa, mutta arjen perusjuttujen pitäisi onnistua normaalilla koulutuksella ilman kikkakuutosia.

Haussa on sellainen koira, jonka kanssa ei tarvitse vielä vuoden koulutuksen jälkeen käydä tahtojen taistoa siitä, vedetäänkö hihnassa vai ei, ja kumpi meneekään ensin portaissa ja leikataanko kynnet vai ei. Eli ei ihan sitä kaikkein vahvaluontoisinta ja kovapäisintä koiraa. Kuitenkin mielummin kova kuin pehmeä, ei missään nimessä herkkä. Sopeutuvaisuus on aina myöskin plussaa,

Rauhallisuus on plussaa, samoin jonkinasteinen välinpitämättömyys vieraita kohtaan. Ei mitään häslää, joka on koko ajan jaloissa sotkemassa. Ei missään nimessä haukkuherkkä, mitä hiljaisempi sitä parempi. Aktiivisuutta saa olla, mutta haluaisin koiran varustettuna hyvällä hermorakenteella, eli kun tekemistä ei ole levätään, ja kun tehdään, niin silloin ollaan aktiivisia. Tämä on myös yksilökysymys, toki, mutta ei voi kieltää, etteikö olisi rotuja, joissa on keskimääräistä enemmän heikkohermoisia yksilöitä. Ei voimakasta puolustus/vahtiviettiä, jos tällaista taipumusta esiintyy, sen on oltava hallittavissa ilman suurta paneutumista asiaan.

Lisäksi haluaisin, että koira mitä todennäköisimmin olisi koirasosiaalinen, koska se tulisi kulkemaan mukanani tallilla, missä pyörii kaikennäköisiä koiria. Tähänkin voidaan tietysti koulutuksella ja sosiaalistamisella vaikuttaa, mutta rodullakin on iso merkitys.

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
- vinttikoirat, mm. saluki, ibiza, whippet, faaraokoira, cirneco d'ell etna (vapaanajuoksutus ongelmana, haluaisin koiran, jota voi pitää huoletta vapaana, muuten vinttari olisi toiveiden täyttymys)
- tiibetinterrieri (turkki? herkkähaukkuisuus?)
- toinen dallu (onko kaksi tällaista liikaa :D)
- perhoskoira (koko? herkkähaukkuisuus?)
- novascotiannoutaja
- länsigöötänmaanpystykorva
- saksanpystykorvat, lähinnä mittelspitz ja keeshond (herkkähaukkuisuus?)
- spanielit, mm. cockeri, engl.springeri, welshi (turkinhoito?)
- lapinkoirat
- samojed
- kiinanharjakoira, karvallinen muunnos (turkinhoito? koko?)
Ehdoton EI: terrierit

Kiitoksia :)

MUOKS. Asumme kerrostalossa kolmannessa kerroksessa eikä talossa ole hissiä, joten koiran tulisi aikuisena pystyä kiipeämään portaat itse, tai olla niin pieni, että sen voi helposti kantaa.

Ootko miettinyt espanjanvesikoiraa? Vois passata kivasti noihin vaatimuksiin: kykeneväinen pitkiin ja rasittaviin lenkkeihin, mutta osaa rauhottua. Luonteeltaan oppivainen ja sopeutuvainen, mut tietenkään tästä ei voi sanoa mitään absoluuttista totuutta mikä pätis jokaseen yksilöön (niin kun ei mistään rodusta).
klik klik

Miks mulla on espanjanvesikoirista sellanen kuva, että ovat sellaisia pomppivia häsliä Ainakin mun livenä tapaamat yksilöt (huimat 2 kpl) on olleet aikamoisia ikilikkujia... Rotuyhdistyskään ei nettisivuillaan kerro niiden luonteesta juurikaan. Jos joku haluaisi valaista mua lisää, niin otan tietoa ilomielin vastaan. :)

Se on todella paljon yksilöstä kiinni, mutta kyllä nämä osaa rauhottua. Oma perro on rauhottunu siinä vuoden ikäsenä, sitä ennen oli häslä niinkun varmaan moni rodun edustaja, mutta nykyään rauhottuu kun mitään ei tapahdu ja sit mennään ja täysiä kun pitää! :)
Kestää pari toimetonta päivää, pysyy tyytyväisenä kun pääsee kunnon lenkille tunniksi tai pariksi päivässä.

Niin ja piti sanomani vielä että melko pidättyväisiä ovat ollu meijän perrot. Vieraat ihmiset ei kiinnosta, ehkä voi ovelle tulla kattomaan ja sitten painella takasin nukkumaan. Omaa väkeä kohtaan toki iloisen avoimia :> Niin ja vahtiviettiä on kummaltakin löytynyt, se jää toki siihen haukkumisasteelle ja senkin voi kouluttaa pois.

Bongasin kaksi minulle tuttua rotua miettimistäsi roduista.

Englanninspringerspanieli. Häslää kun et halunnut, voin sanoa, että tämä rotu on hyvinkin häsläävä. Ne ovat iloisia ja leikkisiä sekä hyvin sosiaalisia, aina mukana menossa, vaikka eivät sitten kuitenkaan ole mitään "liian" aktiivisia. Eivät siis hypi seinille, kun jos tulee epäaktiivisempia päiviä. Mutta niin, pitkille lenkeille nämä saa kyllä mukaan.
Mutta niillä on akamoinen riistavietti. Hallittavissa, kyllä, mutta minun tuntemat enkkusprikut lähtevät kyllä vähän kaiken perään niin metsässä kuin muuallakin, eikä niitä välttämättä näe hetkeen.
Englanninspringerit ovat herkkiä ja pehmeitä! Ne loukkaantuu herkästi, joten jos on tottunut kovempaan koiraan, voi kestää hetki, että osaa kouluttaa näin pehmeetä koiraa oikein (tästä ihan kokemus).
Ja turkki.. Sehän on trimmattava, suht työläs, koneella siis trimmataan, suht usein. Vaikkakin jos ei näyttelyt kiinnosta, ei turkkia tarvitse välttämättä niiiiiin tarkkaan ja usein siistiä. Näitä saa pestä kokoajan. Ne likaantuu todella nopeasti, sekä ne keräävät kaikenmaailman roskat ja risut lenkeiltä mukaan, takkuja pitää myös selvittää ja harjata hyvin usein.
En halua mitenkään nyt liikaa "haukkua" tätä rotua sinulle, mutta nämä asiat tuli mieleen, kun luin vaatimuksiasi. Todella ihania koiria nämä on, hölmöjä kaikkien kavereita.

Novascotiannoutaja. Tämä on oma rotuni, ja aina hyvin mielellään kerron tästä rodusta, jos jotakuta kiinnostaa.
Tollerit ovat hyvinhyvin aktiivisia, ne tarvitsevat paljon tekemistä, virikkeitä ja liikuntaa. Sinulla on käsitykseni mukaan nytkin aktiivinen koira, joten tolleri ei sen osin välttämättä olisi huono vaihtoehto. Kuitenkin paljon mm liikuntaa olet tarjoamassa. Jos harrastuskärpänen kunnolla puree, nämä sopivat melkein kaikkiin harrastuksiin!
Muuten luonteeltaan tollerit taas.. niitä ainakin sanotaan viisaiksi, ne ovat sen suhteen helposti koulutettavissa, mutta ne ovat hyvin itsepäisiä, jonka vuoksi tarvitsevat määrätietoisen johtajan ja kuria pitää olla, oikeissa määrin.
Tollereilla on myöskin riistäviettiä, mutta omien kokemuksien mukaan, se on tällä rodulla helpommin hallittavissa.
Turkki on helppohoitoinen. Melkeinpä juurikin toisin päin, kuin edellisellä rodulla. Pieni siistiminenkään (korvat ja tassut) eivät ole pakollisia, jos näyttelyihin ei suunta käy. Omaani harjaan vain karvanlähtöaikoina, sekä pesen pari kertaa vuodessa. Ja tosiaan, silloin kun on karvanlähtöaika, sitä karvaa muuten sitten lähtee!
Puhuit tuosta välinpitämättömyydestä vieraisiin, sitä nämä ovat jonkin verran. Ei samanlaisia häsliä ja kaikkien kavereita, vaan osaavat olla rauhallisia, eikä ne vieraat niin paljon kiinnosta. Käyttäytyvät kyllä kuitenkin hyvin muiden ihmisten ja koirien seurassa, jos on vain opetettu siihen.
Ja sanon nyt vain tuosta aktiivisuudesta vielä. Nämä siis aikalailla hyppivät seinille (ja syövät seiniä), jos sitä liikuntaa ja muuta puuhaa ei ole. On myöskin toisenlaisia yksilöitä tämän suhteen, minulla esimerkiksi on sellainen.
Hieno rotu kuitenkin, ja kyllä tämän rodun kanssa pärjää hyvin, jos vain päättää niin! Suosittelen tutustumaan enemmänkin, ja minä kyllä kerron novascotiannoutajista lisää, jos haluat.

Tässä vielä nuo rotuyhdistyksen sivut, jos et ole lukenut.
http://www.springerspanielit.com/
http://www.tollerit.fi/

Perrokin on tosiaan varmaan ihan varteenotettava vaihtoehto, mutta joku siinä ei jotenkin vaan "tunnu omalta". Vähän sama kun esim. kutsujen ja labbiksien kanssa, en vaan voi kuvitella itselleni sellasta, vaikka sellainen saattaisi mulle sopiakin.

muoks. Oho, väliin ehti tulla lisää rotuehdotuksia. Jes, noi spanielit ei ehkä oo mun juttu kuitenkaan.

Tolleri taas viehättää enemmänkin, ainoana noutajista, jonka voisin kuvitella hankkivani. Dallukin on aktiivinen, ja kauhujuttuja olen kyllä kuullut siitä, mitä tapahtuu, kun se ei saa tarpeeksi aktiviteettia. :'D Kyllä koiralle on tarjolla myös aivotyötä vaikken ehkä kauhean selkeästi sitä tuonut esille aloitusviestissä. Omalleni piilottelen päivittäin nameja, annan kongin tms. puuhasteltavaa. Uskon kyllä, että jos dallu pysyy tyytyväisenä nykyisillä touhuamisilla, niin pysyisi varmasti tollerikin. Ja vaikka koiraa ei koskaan tulisi hankkia siksi, että edellisellä koiralla olisi kaveri, niin kyllä mä toivoisin, että tuleva haukku olis sellainen, josta olisi Tomolle myös leikki- ja juoksukaveriksi.

Tolleri siis jää harkintalistalle, täytyy jossain päästä tutustumaan näihin livenä!

Kyllä, varmasti pärjäisit myös tollerin kanssa, kun olet kerran pärjännyt Tomonkin kanssa! Ja tyytyväinen koira olisi.
Tollerista tosiaan on leikkikaveriksi nykyiselle koiralle. Omani ei leiki muiden koirien kanssa, mutta se ei olekaan tottunut siihen toisen koiran olemassaoloon (kun on ollut ainoa koira). Että kun pennusta asti se toinen koira on siinä, varmasti leikkivät ja juoksevat yhdessä.
Käy ehdottomasti tutustumassa jossain livenä tollereihin! Tämä rotu on vähän sellainen, että kun siihen ihastuu, siihen myös ihastuu ja kunnolla.

Tsemppiä rodun etsimiseen! Eiköhän se oikea rotu vielä löydy.

Mitä mieltä olet shetlanninlammaskoirasta?

Minulla on aikoinaan ollut näitä kolme kappaletta, hauskoja tapauksia.
Shelteillä on tietysti ongelmana koko, niitä jättisuuria mini collieita löytyy (painoa lähemmäs 15kg) ja sitten niitä rääpäleitä (painoa 4kg). Itselläni oli kaksi hieman yli kasvanutta shelttiä, joka rajoitti hieman näyttelyissä käymistä (toinen tosin loistavilla liikkeillä ja rakenteella sai ERI:ä ja VARA-SERTinkin). Omat shelttini olivat aina mukanani tallilla, sillä ratsastin itse nuorempana paljon, nykyään enään harvemmin.
Sheltin kohdalla tietysti olisi syytä tutustua koiran vanhempiin hyvin, molempien vanhempien tulisi olla avoimia ja rauhallisia. Nykyään sheltti on niin suosittu rotu, että olen harrastajilta kuullut huonona puolena nimenomaan pentutehtailun ja sen että jalostukseen käytetään luonteeltaan ja rakenteeltaan sopimattomiakin yksilöitä, tästä tehköön jokainen omat päätöksensä.
Sheltin kuuluu olla pidättyväinen vieraita kohtaan, ei missään nimessä arka. Oikeanlainen sheltti ei juurikaan välitä vieraista ihmisistä vaan oon rauhallisen itsevarma, ja kuten olen jo sanonut arkojakin yksilöitä tapaa.
Sheltti tulee hyvin sosiaalistettuna toimeen usein kaikkien koirien kanssa, omani olivat uroksia ja tulivat mainiosti toimeen saman ikäistenkin urosten kanssa. Eivät milloinkaan haastaneet riitaa.
Sheltti jaksaa hyvin isojenkin koirien mukana lenkeillä ja metsässä ja se on mainio koira agilityyn ja tokoon. Sheltti kuitenkin pärjää hieman vähemmällä liikunnalla eikä joka päivä ole pakko kiertää älyttömiä lenkkejä ja tarjota tunti aivojumppaa ettei hyppisi seinille.
En itse ainakaan koe kerrostalo asumista sheltin kanssa ongelmaksi sillä tiedän monia jotka asuvat kerrostalossa sheltin kanssa, lisäksi sheltti oppii nopeasti joten jos haukkumiseen puuttuu heti pentuna sen ei pitäisi olla aikuisella iällä enään mikään ongelma.
Pitkän turkin ei kannata myöskään antaa hämätä, sillä turkki on suhteellisen helppohoitoinen, kurakeleillä normaali tassujen ja vatsanalustan suihkuttaminen ja kerran kahdessa viikossa harjaaminen riittää.

Mäkin voisin vielä sanoa perroista (vaikka jo totesit, ettei tunnu omalta..) että luonteissa on paljon eroa. Pitää olla tarkka mistä sen pennun ottaa, koska rodussa on pientä ongelmaa luonteen kanssa just arkuuden ja varautuneisuuden suhteen. Ja sehän on osittain periytyvää, eli tapaisin emon (ja mieluiten isänkin) ja veisin sitä lenkille tms.
Mutta tasapainoinen perro on kyllä ihana ja oikealla tavalla kovapäinen koira (tai mä oon vaan ihastunut kikkaraturkkisiin hauskoihin koiriin, joilla on oma mielipide ;)). Mutta jos perro ei ole vielä ihan yliviivattu, niin menisin käymään jollain kasvattajalla tapaamassa koiria ja kysymässä miljoona kysymystä.
Toisaalta mitäs mä tässä perroa hehkutan, kun on vielä parempi (mun mielestä) vaihtohto: lagotto! On upea harrastuskoira, huumorintajuinen, luonnetta löytyy, kova ja yritteliäs, kiintyy omistajaan. Mutta: ilmoittaa haukulla (meillä ei ole koskaan ollut ongelmaa sen asian tiimoilta) ja saattaa olla koko maailmaa rakastava ilopilleri. Mun koira pitää kaikista ja kaikesta, eikä tosiaan ole väliinpitämätön. Toisaalta se ei myöskään todellakaan ole tyhjäpää ja pelkkä söpö pörröturkki, vaan haastava, upea, ihana työkoira.
Ehkä lagotto ei nyt kuitenkaan istu, kun se perrokin vähän epäilytti, mutta tässä silti linkki rodun sivuille.

Täytyy noihin perroon ja lagottoon ainakin tutustua lähemmin. Vaikuttavat ihan mielenkiintoisilta.

Sheltti on ehdoton nou-nou. Anteeksi suora ilmaisu :D Haukkuherkkyys (kaikki tapaamani ovat kamalia räksyttäjiä, pelkkä vahtihaukku menisi ja olisi helppo kouluttaa pois, mutta kun useimmilla se ei jää siihen, monet räksyttävät ihan huvikseen.... kun niillä on tylsää, kun on kivaa, ihan muuten vaan jne.) on suurin syy siihen, miksi en tahdo shelttiä, mutta lisäksi se on ehkä jopa liian pidättyväinen vieraille, ja monet sheltit ovat juuri sellaisia herkkiä ja pehmeitä koiria, jollaista en missään nimessä halua. Lisäksi shelttiä tuntuu olevan kauhean vaikea saada, nimim. seurannut varmaan pian vuoden kaverin yritystä hankkia itselleen sheltti. Eikä vaan onnistu, nartulle tulee keskenmeno viimeisellä viikolla, kasvattaja ei vastaa, pennut syntyvät kuolleena... jne.

Oletpa tavannut huonoja shelttejä ;) itselläni nimittäin oli kolme aivan ihanaa ja HILJAISTA shelttiä, ovikellon soidessa hälyytettiin kerran kaksi, ja lopetettiin kun sanottiin riittää ja vieraan päästettiin sisälle. Tietysti rodun tilanne varmasti on muuttunut, sillä omat shelttini ovat kaikki nukkuneet pois (komeissa 15v, 18v ja 12v iässä!) ja kai se aika kultaa muistot!;)

^Vähän ot itse rotuehdotteluun, mutta samoin on täällä että suurin osa tapaamistani shelteistä on ikävä kyllä olleet sellaisia "tyhjän haukkuja" Tiedä sitten, onko kohdalle sattunut vain tuollaiset yksilöt. Toki hiljaisempinkin olen törmännyt, mutta ne on sitten taas olleet äärettömän arkoja.
Sori Kinoko, en osaa just nyt kyllä ehdottaa mitään rotua

Varmaan sheltti olisi ihan mukava koira, jos sattuisi saamaan hyvän yksilön, mutta tässäkin rodussa on niiiin paljon niitä ei-niin-hyviä, että valitsen mielummin jonkun rodun, jossa on kohtalaisen varmaa, että saa haluamansa laisen koiran, eli siis rotuominaisuudet ovat pääpiirteissään sellaiset, mitä toivon.

Kurjaa että ihmisillä on niin huono kuva shelteistä. Itse en taas ole moneen ujompaan yksilöön tärmännyt ja omani kun on yltiösosiaalinen. Ja kyllä haukkukerkkyyshän on olemassa, mutta täysin koulutuskysymys. Yleensä nämä räksyt ovat niitä perhekoiria joilla on vain rakkautta ei rajoja, tai haukkumisesta ei vain jakseta välittää. Meillä koiran on sallittu haukahtaa kerran kun posti kilahtaa toi ovikello soi, muuten ei päästä ääntäkään sisätiloissa.
Harrastuskoirana sheltti on mitä mainioin sekä agilityyn että tokoon, pk-puoli on kuitenkin poissuljettu. Omani kulkee myös mukana vaelluksilla sekä tallilla ja maastossa.

Jotta ei nyt kokonaan menisi ot:ksi, jos sheltti oli se nounoi niin..

Oletko miettinyt Nahkaa? Eli lyhytkarvaista collieta. Itsellä ei henk.koht kokemusta ole, mutta treeneissä päässyt näitä seuraamaan ja tutustumaan. Aktiivisia, tekemisenhaluisia, nopeasti oppivia mutta kuitenkin rauhallisia. Yleensä ovat hyvin sosiaalisia muiden koirien kanssa. Tästärodustakin on ihmisten mieliin jäänyt kuva arasta koirasta, mikä on valitettavaa.
Tietysti (nykyisin melkein rodussa kuin rodussa) kannattaa katsoa mistä vanhemmista koiran ottaa.
Collie yhdistyksen linkki, jos haluat tutustua lisää.

Collieta olen miettinyt myös, oikeastaan mietin jo ensimmäisen koiran kohdalla ja otin rodusta paljon selvää jne. Tosin pehko miellyttää ulkonäöllisesti enemmän. Monta ihanaa collieta tunnen, eikä kukaan tapaamani ole kyllä arka, vaikkeivät aina siliteltäviksi tulekaan. Tosi mukavia tapauksia, ja varmasti sopisi mulle, mutta kuitenkin vähän epäilyttää, olisko collie kuitenkaan se rotu.

Valinnanvaikeutta

Mä voisin vähän kanssa puhua colliettein puolesta :) Näistä on moneen menoon mutta täytyy oikeasti olla tarkka millaisesta yhdistelmästä koiransa ottaa. Valitettavasti näkee nykyisinkin arkoja ja terävästi toimivia collieta joilla on heikko hermorakenne. Oikeasti kun collien tulee olla arvokkaan ystävällinen ja avoin, innokkaasti tekemisiin osallistuva koira joka ei pienestä hätkähdä mutta on kuitenkin omalla tapaa herkkä. Ei siis kestä yhtään kovaa/pakottavaa koulutusta ja reagoi helposti eri äänen painoihin. Parasta rodussa on niiden paimenkoira luonne, laumatietoisia ja näitä voi (melkein voisi sanoa pitää) pitää vapaana :) Ovat älykkäitä ja fiksuja, oppivat ja tekevät mieluusti yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Kuitenkin näiltä löytyy huumoriakin ja joskus on kiva pistää leikiksi kesken kaiken tai kujeilla muuten, esimerkiksi meillä on aina sillon tällöin tullut talossa vastaan sukkia kanniskelevia koiria. Turkinhoito on pehkoillakin helppoa, korvan taustat ja jalkakarvat karstalla kerran viikossa tai kahdessa, aikaa menee noin 10min. Koko turkki tulee harjailtua 2-4 viikon välein ja aikaa tähän vaihtelevasti puolesta tunnista tuntiin. Riippuu missä kunnossa turkki on ja onko karvanlähtö aika. Pestään kun on likainen, turkki hylkii vettä ja likaa jonkin verran, yleensä riittää ihan vaan pyyhkeellä kuivaus. Periaatteessa collie luokitellaan helpoksi koiraksi mutta näistä löytyy kyllä potkua harrastamiseen ja reippaaseen ulkoelämään, eikä päässä pimene vaikka välillä on pidempiäkin taukoja aktiviteeteissä.

Itse ainakin olen löytänyt colliesta juuri ne ominaisuudet joita koirassa hain, vapaana pito, fiksu ja oppia vastaanottava, ei tarvitse opetella samoja asioita yhä uudestaan, uskollinen kaveri ja omaan silmään erinomaisesti istuva ulkonäkö :)

Collie jääköön hautumaan toistaiseksi. Löysin nimittäin uusia, potentiaalisia rotuja; buhund ja kooikerhondje.

Ainakin lukemani perusteella kumpikin vaikuttaisi mukavilta, kuitenkin mietityttää mm. koikkerin riistavietti, rotuyhdistyksen sivuilla sanotaan, että se on voimakas, ja onhan kyseessä alunperin metsästyskoira. Onnistuneekohan vapaanapito, jos pennusta asti opettaa, vai viekö hajut koiran mennessään?

Ja buhund taas, kyseessähän on melko alkukantainen rotu, jota on käytetty pihavahtina ja paimenena. Olen suhtautunut varauksella kaikenlaisiin alkukantaisiin pystykorviin, koska olen elänyt siinä uskossa, että ne kaikki ovat haukkuherkkiä. Onko näin myös buhundin kohdalla?

Kooikerhondje itselläni ei henk.koht kokemusta ole tästä rodusta (siis en ole omistanut) mutta tiedän muutamia joilla on tämän rotuinen koira. Näissä on jonkin verran myös arkoja yksilöitä ja sitten tuo metsästysvietti niin kouluttamalla saa jonkun verran tietysti koiraan kontaktia yms, mutta yleensä se ei riitä. Naapureillamme oli tälläisiä useita ja vaikka he harrastivat koiriensa kanssa ja yleensä koirat tottelivat niin olivat myös aikamoisia karkaamaan ja tekemään omia retkiä. Monet eivät ajattele, että tämä "pieni ja suloinen, kiltti yms" koira on oikeasti metsästyskoira (hienoa, että olet itse perhetynyt kunnolla rotuun ja käyttötarkoitukseen johon se on jalostettu). Lisäksi itse olen tavannut näissä juuri noita arkoja yksilöitä ja monia jotka eivät tule toisten koirien kanssa toimeen. Ja sitten on niitä yli-innokkaita kaikkien kavereita jotka hurmaavat kaikki liehuvalla turkillaan ja pusuillaan.
Sitten on näitä pidättyväisempiä kavereita, joka ilmeisesti on rodulle se oikea versio? ja ne ovat ihania! Siis tykkään koirasta joka ei hyppää heti päälle kun ollaan kylässä, mutta joka ei myöskään juokse pakoon ja hauku.
Mutta uskon, että järkevä päisistä vanhemmista on tässäkin rodussa mahdollista saada kiva kaveri. :)

Niinhän se taitaa nykyään olla, että kaikissa roduissa esiintyy arkoja ym. epärodunomaisia yksilöitä, ja aina pitää katsoa, millaisista vanhemmista koiran ottaa. Eipä tule mieleen yhtään rotua, jonka kuuluisi olla arka, silti arkoja koiria tuntuu vilisevän. Dalluissakin on nykyään jonkun verran arkoja, ja monet ovat sanoneet, että heillä on dalluista sellainen mielikuva, että ovat ujoja/pidättyväisiä. Kuitenkaan dallun ei koskaan kuuluisi olla arka, tai edes pidättyväinen, vaan aina avoin, sosiaalinen ja ystävällinen.

Monia hyviä rotuehdotuksia on tullut, mutta mikään ei oikein kolahda. Kaikki on ihan jees, mutta "se jokin" puuttuu. Lisää ehdotuksia siis kehiin!

Omat kokemukset buhundista:

Meillä ainakin se on vähän semmonen itsekseen viihtyvä. Välillä saatta tulla hakee parit rapsut, mutta liukenee aika nopeasti toiselle puolelle kämppää nukkumaan.

Metsästysviettiä löytyy paljon. Kaiken perään oltais lähössä ja sit vähän itketään perään, kun ei pääse. Sit se jaksaa monia minuutteja kuunnella ja seurata pää vinossa hiiriä pellolla, kunnes se tekee semmosen taidokkaan "kettuhypyn" ja useinmiten saa sen kiinni Tää pienten eläinten jahtaaminen saattaa olla meillä korostuneempi kuin muilla buhundeilla, koska meijän poika on luultavasti elänyt villinä metsissä joitakin kuukausia ja metsästänyt itse ruokansa (löytökoira)

Buhundeja on tosi vaikea opettaa olemaan vapaana.

Meidän poika ei pelkää tai aristele muita koiria, mutta suhtautuu niihin aika välinpitämättömästi (paitsi kiimaisiin narttuihin). Ei osaa oikein leikkiä ihmisten taikka koirien kanssa. Kattoo vaan: "idiootti", kun yrittää herättää sen mielenkiintoo Mutta tämäkin saattaa johtua vain koiramme taustasta, josta meillä ei ole mitään tietoa..