Koirat.com

Hmm, kuitenkin buhundin rotuyhdistyksen sivuilla lukee, että riistavietti olis vähäinen ja pysyisi lähellä omistajaa.. Mutta varmaan tuo teidän koiran tausta vaikuttaa aika paljon.

Kinoko kirjoitti:

Monia hyviä rotuehdotuksia on tullut, mutta mikään ei oikein kolahda. Kaikki on ihan jees, mutta "se jokin" puuttuu. Lisää ehdotuksia siis kehiin!

Tää on niin totta ;) Mutta sitten kun "sen oikean" löytää niin se palkitsee kyllä etsinnät! Tsemppiä siis sulle, itse en osaa enään mitään rotua ehdottaa.

Niihin arkoihin yksilöihin vielä.. rodussa kuin rodussa niitä nykyään tuntuu olevan ja kun katsoo etteivät vanhemmat ole arkoja ja muistaa sosiaalistaa pennun huolella niin silloin pitäisi olla ihan hyvät lähtökohdat.

Saanko vielä kysyä mikset toista dallua ota kun rotu jo ennestään tuttu ja sellainen on jo?:)

Toista dalluakin olen miettinyt, rodussa on paljon ominaisuuksia, joista pidän, mm. avoimuus, rohkeus, aktiivisuus, on/off-ominaisuus , ulkonäkö, lisäksi suhteellisen terve ja pitkäikäinen rotu. Kuitenkin haluaisin vähän helpommin koulutettavan koiran. Dalluhan ei ole siinä mielessä vaikea, kuin esim. monet perinteiset pk-rodut (dallu ei mm. puolusta, eikä useinkaan ole kovin teräviä), mutta omalla tavallaan haastavia kuitenkin, etenkin urokset. Koska Tomo on vahva- ja kovaluonteinen, en haluaisi ottaa riskiä, että taloon tulee toinen samanlainen, se tietäisi varmasti ongelmia esim. koirien keskinäisissä suhteissa, jos olisi kaksi vahvaluonteista ja periksiantamatonta urosta taludessa, siksi haussa vähän helpompi ja ei-niin-voimakastahtoinen rotu.

Ja narttu aiheuttaisi käytännön ongelmia juoksujen kanssa, joten uros on käytännössä ainoa vaihtoehto. En halua ottaa narttua astenteella "se steriloidaan kuitenkin". Muutenkaan narttu ei ole oikein mun juttu.

Mutta eihän sitä tiedä, jos toista "omalta" tuntuvaa rotua ei löydy, kuka tietää, jos taloon tulisikin toinen pilkullinen.

Mä heitän nyt sellaisen ehdotuksen, jota en itsekään niin hirveästi tunne, mutta jonkin verran rotuun tutustuneena uskallan kuitenkin ehdottaa sitä. Tutustut sitten itse paremmin, jos alun alkaenkaan rotu kiinnostaa.

Ehdotukseni on siis perunkarvatonkoira ja siitä siis karvallinen versio, joita syntyy kuitenkin joka pentueeseen. Perunkarvattoman puuterihuiskuversiolla ei ole yhtä pitkä turkki kuin kiinanharjakoiralla, mutta se voi vaihdella lyhyehköstä keskipitkään. Samaten väritys voi olla kovinkin erilaista eri koirilla, joten karvallista perulaista on aika vaikea "maallikon" sellaiseksi tunnistaa. Turkkitoiveeseesi tämä kuitenkin sopii.

Myös koko- ja ulkonäkötoiveisiisi perulainen istuu. Kokonsa puolesta lähinnä keskikokoinen ja iso muunnos. Rodusta löytyy siis pienikin muunnos, joka on toivettasi kevyempi. Ulkomuodoltaan perulainen on kohtuullisen atleettinen.

Se, mihin kriteeriin perulainen ei välttämättä istu, on tuo koulutettavuus. Perulaisia kuvataan älykkäiksi koiriksi ja osa rodun harrastajista harrastaa agilityä ja tokoa, mutta kisatykkejä perulaiset eivät varmasti ole. Uskoisin kuitenkin, että arkielämän perusjutut perulainen oppii melko vaivatta.

Perulainen on loistava lenkkikaveri ja hyvä seuralainen. Vapaana juoksutettaessa kannattaa pitää mielessä, että rotua on kait joskus käytetty vähän vinttarityyppisen metsästämiseen, mutta se ei ilmeisesti (?) ole ollenkaan niin herkkä lähtemään riistan perään kuin useimmat vinttarit ja on jopa koulutettavissa keskeyttämään ajo, mikäli lähtee. Ainakin silloin kun vähän enemmän tutkailin perulaisia, minulle jäi mielikuva, että riistavietti ei estä vapaanapitoa aitaamattomillakaan alueilla vaan perulaiset pyrkivät pysymään oman lauman mukana.

Kinoko kirjoitti:

Rauhallisuus on plussaa, samoin jonkinasteinen välinpitämättömyys vieraita kohtaan. Ei mitään häslää, joka on koko ajan jaloissa sotkemassa. Ei missään nimessä haukkuherkkä, mitä hiljaisempi sitä parempi. Aktiivisuutta saa olla, mutta haluaisin koiran varustettuna hyvällä hermorakenteella, eli kun tekemistä ei ole levätään, ja kun tehdään, niin silloin ollaan aktiivisia. Tämä on myös yksilökysymys, toki, mutta ei voi kieltää, etteikö olisi rotuja, joissa on keskimääräistä enemmän heikkohermoisia yksilöitä. Ei voimakasta puolustus/vahtiviettiä, jos tällaista taipumusta esiintyy, sen on oltava hallittavissa ilman suurta paneutumista asiaan.

Kuulostaisi taas ihan siltä, että perulainen sopisi kriteereihisi. Perulaiset ovat aikuisena rauhallisia ja vaikka ne kiintyvät omaan väkeensä, vieraiden suhteen ne ovat ainakin alkuun usein varautuneita. Perulaista kuvataan hyvänä vahtina, mutta se ilmenee käsittääkseni lähinnä tarkkaavaisuutena, ei niinkään aggressiivisuutena tai haukkuherkkyytenä. Joskin perulainen saattaa kyllä hyvinkin ilmoittaa ovikellosta haukulla ja ilmeisesti uhan edessä myös puolustaa omistajaansa.

Myös perulaisen sukulaisrotu meksikonkarvatonkoira eli xolo saattaisi sopia kriteereihin, mutta siihen en ole perehtynyt sitäkään vähää mitä perulaiseen, joten siitä ei sen enempää...

Rotuyhdistyksen sivut

^ Mielenkiintoinen ehdotus, pitää perehtyä noihin perulaisiin tarkemmin. ;) Jospa pääsisi jossain livenäkin tapaamaan, kun mä en koskaan osaa oikein kysyä kasvattajalta tai rodun harrastajilta mitään, livenä on niin paljon helpompi nähdä, millaisia koirat ovat.

Entäpäs kääpiösnautseri?
Käppänät ovat reippaita ja yleensä hyvin ystävällisiä. Entisaikojen varautuneet luontet ovat taakse jäänyttä. Käppänä on reipas ja monipuolinen harrastuskoira, todellinen iso koira pienessä paketissa (eiks kaikki pikkukoirien omistajat sano tällee?)
Käppänässä on luonnetta ja tempperamenttia, mutta ne eivät kuitenkaan ole yhtä jämäköitä ja jäärpäisiä kuin terrierit. Ne ovat hyviä harrastuskoiria tokoon ja agilityyn.
Pienestä koostaan huolimatta ne jaksavat tehdä pitkiä lenkkejä ja nauttivat päästessään juoksemaan vapaana. Käppänöiltä löytyy pitkää pinnaa ja ne ovat helposti koulutettavia. Käppänöiden koulutettavuudesta kertoo jotain se, että niitä toimii huumekoirina, ruumiskoirina, rauniokoirina, kuulokoirina, kaverikoirina, sienestäjinä sekä väsymättöminä lenkkikavereina.
Rotu on myös melko terve.
Koiramme 12/2009
http://kaapiosnautseri.net/

^ Mites snautserin turkinhoito, eikös se ole aika haastavaa?

Kääpiösnautseri kuuluu trimmattaviin rotuihin ja sen turkki on nypittävä kahdesti vuodessa.
Lisäksi siistiminen ja tietysti jos näyttelyihin aikoo niin vaatii enemmän paneutumista :)

muoks//kirjotusvirheitä ..

^ Miks mä olen aina luullut, että snautsereiden (kokoon katsomatta) turkinhoito on työlästä... No, ain aoppii uutta.

En kyllä tiedä, mulla on sellanen kutina, että kääpiösnautseri olis vähän turhan "luonteikas" mun toiveisiin nähden.

Mun mielestä snautserin turkki ei ole niin vaikea jos ei aijo käydä näyttelyissä. Ja ammattilaisethan sen trimmaa :) Juu.. Pitihän mun rotuakin ehdottaa eikä kommentoida muiden kirjoituksia!

Miten olisi Bostoninterrieri?
Bostoninterrieri tunnetaan yleisesti melko terveenä rotuna. Bostoninterrierin silmät ovat suuret ja ulkonevat ja näin ollen alttiit kolhuille ja tapaturmille. Tästä huolimatta vakavia onnettomuuksia, jotka päätyvät silmän menettämiseen, sattuu hyvin harvoin. Vaikka bostoni on "lyttykuonoinen" rotu, ei hengitysvaikeuksia yleensä esiinny. Niin kutsuttua käänteistä hengitystä (reverse sneezing) voi esiintyä jollain yksilöillä, mutta se ei ole vaarallista. Tosin on hyvä varmistua, ettei kyseessä ole helposti tarttuva ja kiusallinen vaiva, nenäpunkki. Häntä, joka ei ole ulkoinen ollenkaan, voi jossain tapauksessa aiheuttaa harmeja ja sen takia ei ole toivottu. Bostoninterrieri on luonteeltaan ikinuori koira ja sen keskimääräinen elinikä on 10 - 14 vuotta. Polvi- ja silmäviat ovat rodussa toistaiseksi harvinaisia, mutta ennaltaehkäisevää työtä ja tutkimusta tehdään. Bostoninterrieri synnyttää yleensä luonnollisesti, mutta viime aikoina ovat nartuille tehtävät keisarinleikkaukset yleistyneet. Pentue koot ovat myös keskiarvioltaan pieniä noin 2 - 3 pentua.

Bostoninterrierin tunnistaa helposti tyylikkäästä mustavalkoisesta värityksestä, suurista älykkäistä silmistä ja batmanin hupun korvia muistuttavista lepakonkorvista. Häntä on luonnostaan töpö tai sitten kokonaan olematon. Bostoninterrierit ovat noin 5 - 11,4 kg painoisia ja olemukseltaan sen verran miehekkäistä, että isompikin mies kehtaa ulkoiluttaa tätä koiraa. Nartut ovat uroksia pääsääntöisesti hieman sirompia. Bostoneita ei kävele vastaan kovin usein, vaikkakin rotu on yleistymässä Suomessa. Suomen rekisteröintimäärät ovat viime vuosikymmenen aikana vaihdelleet 20:stä 70:een. Tuonteja on ollut 2000-luvulla vuosittain. Nykyinen kanta lienee noin 600 yksilöä.

Bostoninterrieri on ihmisrakas ja ystävällinen rotu. Terrierimäisyys tulee esille leikkiessä ja silloin tällöin pieni itsepäisyys ja ylpeyskin nousevat esille. Bostoni vaatii paljon liikuntaa. Se, totutatko koirasi käymään pitkillä lenkeillä, vai tyydytäänkö pelaamaan sisällä palloa tai harrastamaan muita aktiviteettejä, onkin sitten tottumuskysymys. Riittävää leluarsenaalia on hyvä pitää kotona, jotta bostonilla on tarpeeksi tekemistä myös silloin kun et itse ole kotona. Mikään kodintuhoaja rotu ei kuitenkaan ole ja bostoni ei myöskään hauku turhasta, joten se sopii siinä mielessäkin hyvin kaupunkikoiraksi.

Bostoni on perusterve ja melko helppohoitoinen rotu. Koska turkki on lyhyt ja sileä, bostonin turkin hoitaminen on yksinkertaista. Irtokarvat pyyhitään säämiskällä ja kurakeleillä mahanalunen suihkutetaan puhtaaksi. Bostoni ei myöskään haise "märälle koiralle". Kynnet pitää leikata, koska kaupunkioloissa bostonin kynnet eivät kulu tarpeeksi luonnostaan. Talvella lyhyen turkin vuoksi lenkit on syytä pitää lyhyenä ja talvivaatetus auttaa bostonia pysymään lämpimänä.

Bostonin hankkimisessa on vain yksi vaara -kun yksi on kotona alkaa helposti tehdä mieli jo toista. Bostoni on todella sydämet valloitava pieni prinssi/prinsessa, joka on onnellinen siellä missä isäntäväkikin on.

Munkin on pakko sanoa, että täällä on myös sosiaalinen ja hiljainen sheltti, joka lopettaa haukkumisen kun käsketään.

Mut sit mun ehdotukseen... Mulle tuli mieleen basenji. Tosin tämän rodun kohdalla on pari kohtaa, jotka ei ihan sovi sun kriteereihin. Vinttikoirien tapaan basenjiakaan ei voi pitää vapaana huoletta kuin aidatulla alueella, mutta varmasti saisit liikunnallisen ja sporttisen kaverin!

Rotuyhdistyksen sivuilla luki näin: "Basenji on haukkumaton, sileäkarvainen, ryppyotsainen ja kippurahäntäinen pystykorva. Se on muinaisegyptiläisten faaraoiden lemmikki, josta tuli afrikkalaisheimojen metsästyskoira ja sittemmin länsimaisten ihmisten kyljenlämmittäjä.

Basenji on elegantti, kissamaisen siisti, gasellimainen koira. Se on hyvin nopea ja kestävä, mutta myös äärimmäisen mukavuudenhaluinen: mieluiten se nukkuu kotiväkensä sängyssä.

Basenji on temperamenttinen, itsetietoinen ja ylpeä koira, jolta puuttuu palvelusalttius ja miellyttämishalu. Itsenäisyyttä ja haasteita arvostavalle, aktiiviselle koiraihmiselle basenji on sopiva valinta.

Rodun alkukantaisuudesta johtuen sen metsästysvaisto ja reviirivietti ovat erittäin vahvat, joten basenjin irrallaanpitoa muualla kuin aidatulla alueella ei suositella."

Mulla ei oo basenjista omakohtasta kokemusta, mutta joskus siitä haaveilin. Vaikuttaa ainakin erittäin persoonalliselta rodulta.

Muoks. Vielä linkki rotuyhdistyksen sivuille.

Mudi ?

Rotumääritelmä kertoo, että
KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Erinomaisen oppimiskykyinen, eloisa, rohkea, tarkkaavainen, työintoinen, valpas ja sopeutuvainen.

SÄKÄKORKEUS: Urokset 41 - 47 cm, ihannekorkeus 43 - 45 cm; nartut 38 - 44 cm; ihannekorkeus 40 - 42 cm.
PAINO: Urokset 11 - 13 kg ja nartut 8 - 11 kg.

Mudin turkki on äärimmäisen helppohoitoinen ja se pysyy helposti vapaana lenkeillä. Pupujen perään voidaan pyrähdellä mutta hetken päästä tullaan kiljuen takaisin "mihin sä menit" -tyylillä.

Oma mudini on sen verran pidättyväinen, ettei se kauheasti vieraista perusta tai ole mitenkään erityisesti niiden kaveri. Tuttuja ihmisiä rakastetaan sitäkin enemmän.

Mudi on terverakenteinen ja -päinen, liikunnallinen, huumorintajuinen ja persoonallinen peruspiski.

Mudiyhdistyksen sivuilta lainattua:
Mudit ovat erittäin uteliaita ja osallistuvia koiria, jotka haluavat olla kaikessa mukana. Ne ovat iloisia, leikkisiä, huumorintajuisia ja älykkäitä. Mudit ovat onnellisia saadessaan elää ja olla lähellä omistajaansa sekä työskennellä tämän johdolla. Osa mudeista on ns. yhden ihmisen koiria. Mudien kuuluu olla rohkeita, pidättyväisetkään yksilöt eivät saa olla arkoja ja hermostuneita. Pentuna hyvin sosiaalistetun mudin kanssa on helppo liikkua ja elää missä tahansa.

Mudit ovat vilkkaita, erittäin työhaluisia, taisteluhaluisia ja fyysisesti kovia koiria, mikä tekee niistä erinomaisia käyttökoiria. Ne eivät jätä hommia kesken, vaikka loukkaisivat itseään työtehtävän aikana. Ohjaajia kohtaan mudit eivät kuitenkaan yleensä ole liian kovia, vaan koulutettavuus on erinomainen. Liiallinen ohjaajapehmeyskään ei mudeja yleensä vaivaa, joten mudit kestävät hyvin toistoja koulutuksessa ja ohjaajien koulutusvirheitä. Vaikka mudit ovat helposti koulutettavia, palvelualttiita ja yhteistyöhaluisia, on niillä myös itsenäisyyttä, erittäin voimakas oma tahto ja runsaasti älyä keksiä miten saada tahtonsa perille.

Vaikka mudit ovat hyvin aktiivisia ja energisiä koiria, ovat ne kotona rauhallisia ja rentoutuvat lempiasennossaan selällään tassut kohti kattoa - mieluiten omistajansa sängyssä tai sohvalla. Mudien kuuluu olla sopeutuvaisia; kun tehdään hommia, niin tehdään ”sata lasissa” ja kun mitään ei tapahdu, niin sitten levätään. Mudit eivät ”hypi seinille”, jos jonakin päivänä lenkki jää väliin.

muoks. Koska mudit ovat haukkuvia paimenkoiria, niillä esiintyy haukkuherkkyyttä. Ja vielä, mudit ovat perusluonteeltaan varsin sosiaalisia ja etenkin erinomaisen koiraruumiinkielensä ansiosta pärjäävät hyvin eri tilanteissa.

Hyvää muditietoa
Minulleko mudi ? / Kilvan kennel

Melkein olen unohtanut koko tämän rotukyselyn olemassaolon. Vieläkään ei ole siis rotu päätetty.

Kuka nyt ehdottikaan mudia, niin siihen nyt sanon suoraan, että ei. Sen verran mua on "peloteltu" mudien terävyydellä ja nopeudella yms., että siinä olisi varmasti ihan liikaa koiraa mun "tarpeisiin".

Pitänee muokata vähän noita aloitusviestin kriteerejä, kun näyttäisi, että nää kaikki rodut mitä ehdotetaan, on jotenkin liian vaativan oloisia. Kysehän ei nyt ole siitä, ettenkö usko pärjääväni, vaan siitä, että mä haluan päästä helpommalla kuin nykyisen koirani kanssa.