Ohjeet ja säännöt
Takaisin
TERVEYS - Torstaina, 25.08.2016 klo 01:17

Osittain löysä uloste..

Iituks

Iituks
Viestimäärä: 71

OSITTAIN LöYSä ULOSTE.. - Torstaina, 25.08.2016 klo 01:17  
+
0
Pennulla/nuorella koiralla on kakka helposti löysää, mikähän sen voisi aiheuttaa?

Meillä on kolmas ruoka menossa, kaksi ensimmäistä ruokaa teki kakasta myös helposti löysää ja silmät rähmivät sekä tulehtuivat helposti. Nyt kolmannella ruualla silmät on ok, kakkakin parempi.
Siltikin saattaa tehdä 1-7krt viikossa kakan jonka alku on kiinteää mutta loppu on todella löysä, ja lopuksi ruikkaa vettä? Tai voisiko loppu olla anaalinestettä, tosin olisi melko runsas ruikkasu..?

Olen kuullut väittämän että lopun kuuluisikin olla löysää, ja siitä tietäisi anaalien toimivan. Eli anaalineste löysyttäisi lopun, mutta tähän en itse usko lainkaan.

Koissu myöskin jää helposti pingertämään ja pingertämään vaikka olisi jo kakannut sellaisen määrän minkä sen olettaisinkin kakkaavan. Pingertäessä loppu on usein löysää, ja isoin löysä tulee helposti ilman pinnistelyä. Löysä ja pinnistely eivät kuitenkaan aina liity toisiinsa.

Suurin osa kakoista on tällä ruualla ihan hyviä. Ruokavalioon on kuulunut alusta asti AB-piimä, mutta pitäisiköhän kokeilla jättää kuitenkin pois? Tokikin saa sen joka aterialla, eikä kakka ole aina löysää.
Sitten mietin myöskin sinkkiä jota saa purkista, tosin ei ole aina saanut. Olisiko sinkin muodolla vaikutusta löysyyteen mangesiumin tapaan?

Vanis

moderaattori
Vanis
Viestimäärä: 6114

VS: OSITTAIN LöYSä ULOSTE.. - Sunnuntaina, 11.09.2016 klo 22:25  
+
0
Aiheesta löytyy jo keskustelu, jatketaan siellä. Käytäthän jatkossa hakutoimintoa ennen uuden avaamista.

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28166
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6324
Viestejä yhteensä545663
Uudet käyttäjät tänään1
Viestiketjuja aloitettu tänään1
Viestejä kirjoitettu tänään4
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265827
(Tilastot päivitetty viimeksi 20.04.2024 klo 08:15)