Hae viesteistä
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
TERVEYS - Torstaina, 22.01.2015 klo 18:45

Polvi paukkuu TTA leikkauksen jälkeen

damach

damach
Viestimäärä: 5

POLVI PAUKKUU TTA LEIKKAUKSEN JäLKEEN - Torstaina, 22.01.2015 klo 18:45  
+
0
Ihan ensimmäiseksi tähän alkuun, että ollaan käyty jo eläinlääkärissä, mutta haluan kysyä täältäkin vielä oman mielen vakuuttamiseksi.

Meillä on pyreneittenmastiffeja ja nyt on leikattu nuoremman koiramme ristiside TTA tekniikalla. Vanha narttumme leikattiin myös samasta syystä ja samalla tekniikalla. Toipui loistavasti. Tämä nuorempi on ollut puolestaan jalan kanssa vähän varovaisempi ja käyttänyt sitä vähemmän. Leikkaus tehtiin lokakuussa ja kuvattiin puhtaaksi kontrollissa. Lisättiin liikuntaa ja lumihangessa tykkäsi tarpoa todella innokkaasti. Kaikki näytti jo upealta. Viikko sitten tuli takapakkia kun koira provosoitui vastaantulevan koiran käytöksestä ja pomppi takajaloilleen pystyyn remmissä. Tämän jälkeen alkoi ontumaan ja leikattu polvi alkoi pamahtelemaan astuessa. Tietysti pelko, että nyt hajosi titaanien kiinnitys tms. ja heti lääkäriin. Leikannut ELL tunnusteli jalan ja sanoi leikatun kohdan olevan kunnossa päällisin puolin tutkiessa ja, että nivelsiteet toednnäköisesti venähtäneet pompussa. Muutama viikko kevyttä liikunta ja pari viikkoa kipulääkettä tähän alkuun.

Eli haluaisin kuulla onko muilla tullut samanlaisia tapauksia vastaan? Ääni jalassa on jokseenkin kuvottava lonksahdus ja sisällä kävellessä ei kuulu mitään, ulkona hetken käveltyä aina alkaa napsumaan. Jalka on jäykän oloinen, mutta kyllä sille astuu kuitenkin ihan hyvin.

Onko siis täällä muita kohtalotovereta meidän neidin kanssa?

Vanis

moderaattori
Vanis
Viestimäärä: 6114

VS: POLVI PAUKKUU TTA LEIKKAUKSEN JäLKEEN - Maanantaina, 26.01.2015 klo 18:00  
+
0
Tervetuloa palstalle!
Ristisiteistä ja niiden operoimisesta löytyy jo keskustelu, joten jatketaan aiheesta siellä. Kokeilethan jatkossa hakua ennen uuden aiheen avaamista.

 
Hae viesteistä
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28165
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6323
Viestejä yhteensä545659
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään0
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265827
(Tilastot päivitetty viimeksi 20.04.2024 klo 02:45)