Ohjeet ja säännöt
Takaisin
TERVEYS - Lauantaina, 19.06.2010 klo 18:26

Punkin purema ja siitä aiheutunut punainen ympyrä

Siirry sivulle: 1 2

Pimpula

Pimpula
Viestimäärä: 4

PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Lauantaina, 19.06.2010 klo 18:26  
+
0
Elikkä joo tänään havaitsin pikkusen punkin koirassa, oli tullut edellisellä lenkillä ainakin näin luulisin, koska punkki ei ollut kerennyt kasvamaan melkein ollenkaan.
No lähdin sitä sitten poistamaan ja tollainen pikku punkki on todella inhottava poistettava, onnistuin rikkomaan punkin ja pää jäi sisään (sain kaivettua siitä osan pois ja sitten yritin neulalla vähän myöhemmin kaivaa kun halusin kaikki ulos, mutten löytänyt enää mitään jälkiä haavasta) puhdistin haavan. Poiston aikana kuitenkin pureman ympärille tuli punainen rinkula (säikähdin tätä kuoliaakseni). Aikaisemmin meille ei ikinä ole tullut punaista rinkulaa. Soitin eläinlääkäriin ja sanoivat ettei luulisi olevan vaarallista, seurailkaa tuleeko oireita.
Suuri huolenaiheeni on borrelioosi, ihmisethän lähetetään heti punaisen rinkulan ilmestyttyä lääkäriin. Siis koiralla ei ole vaan se pelkkä tarttumiskohta punainen vaan siinä on ihan selvä punainen rengas, seurailen kasvaako. Mun mielestä se on jo muutamassa tunnissa kasvanut hitusen. Nyt pelkään tota borrelioosia, luin kuitenkin että punkilla se sijaitsee peräsuolessa joten sen tarttuminen pitäisi tapahtua vasta kun se on kerennyt olemaan n. päivän. Kuitenkin rikoin punkin niin se on varmaan kerennyt oksentamaan koiran ihoon.
Miten mun pitäisi toimia, onko aina ton renkulan seurausta joku tauti, borrelioosi? vai voiko koira jäädä terveeksi. Luin että ihmisille pitäisi auttaa mahdollisimman nopeasti saatu antibioottikuuri, miten koirilla? Ja borrelioosista yleensä nivelvaivat tulevat vasta kuukausia myöhemmin.
Olen todella huolissani tästä tapauksesta.
Kaikki neuvot ovat minulle todella tarpeen!

Mondial

Mondial
Viestimäärä: 1013

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Lauantaina, 19.06.2010 klo 19:10  
+
0
Voisit seurailla nyt vielä hetken tilannetta. Eläinlääkärille voi tosiaan soitella ja kertoa väliaikatietoja, jos ahdistus kasvaa liian kovaksi. Mutta älä liikoja panikoi, tuleehan noita punkkeja..

Muistan vaan yhden kerran punkista jääneen punaisen rinkulan omalle koiralle. Siitä ei seurannut mitään, vaan rinkula hiipui pois parissa päivässä. Muistaakseni soitin myös lääkärille ja googletin ihan hiessä :D Eli aika samalla linjalla olin siis itsekin..

Mutta hei, hengitä syvään, seuraile tilannetta. Ja jos asia vielä maanantaina vaivaa (koiraa tai omistajan mielenterveyttä), niin lekurille voi mennä näyttämään.

Pimpula

Pimpula
Viestimäärä: 4

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Lauantaina, 19.06.2010 klo 19:52  
+
0
ah kiitos!
Sinun kirjoituksesi toi jo hyvää oloa minun mielenterveydelleni! :D
Minua juuri kiinnostaa tuo aiheutuuko tosta välttämättä yhtään mitään kun siinä se renkula on, kun aina puhutaan "sait borrelioosi tartunnan tai jonkun muun taudin"
En ole puremakohtaa katsonut sen jälkeen kun kirjoitin enkä katso kun vasta huomenna, niin oma mielenterveys pysyy vielä hetken ainakin järjissään, luin myös, että testeissä borrelioosi näkyy vasta viikon tai parin jälkeen puremasta. Joten eikai me viel kuolla :)

eeelisa

eeelisa
Viestimäärä: 469

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Lauantaina, 19.06.2010 klo 19:57  
+
0
Se rinkula tulee vain ns tunnistus merkiksi punkin puremasta, näin äippä mulle aikoinaan kertoi. (ihmisellä tulee myös, joillakin tummempi joillakin vaaleampi) :aurinko: Ole ihan huoleti, toki kannattaa seurailla. Mutta ei kannata hyvteeriseksi ruveta.
Kotisivut:Ino & Sai
Sai 29.4.2009
Ino 22.2.2008
blogi

Pimpula

Pimpula
Viestimäärä: 4

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Lauantaina, 19.06.2010 klo 21:24  
+
0
joo katsoin nyt sitten kuitenkin sitä renkulaa ja se on kasvanut. Poikaystäväni äidille tuli aikoinaan tälläinen renkula, kuitenkin isompi ja vuosi sen jälkeen joutui sairaseläkkeelle nivelvaivojen takia, siis hän sai borrelioosin.
En muuten olisi hysteerinen, mutta ikinä meille ei ole tullut punkin puremasta tätä rengasta, ei ikinä millekään eläimelle (koiria löytyy 3 ja yksi kissa) kaikilla on siis joskus ollut punkkeja, tää on aivan uutta meille ja tuntuu aivan kamalalle! :(

saija81

saija81
Viestimäärä: 111

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Sunnuntaina, 20.06.2010 klo 11:50  
+
0
Mä oon ymmärtänyt, että punotus sen punkin pureman juuressa on ok ja paikallista ärsytystä, mutta laajeneva rinkula on borrelioosia.

Ikapoika

Ikapoika
Viestimäärä: 22

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Sunnuntaina, 20.06.2010 klo 15:12  
+
0

Mondial kirjoitti:

Voisit seurailla nyt vielä hetken tilannetta. Eläinlääkärille voi tosiaan soitella ja kertoa väliaikatietoja, jos ahdistus kasvaa liian kovaksi. Mutta älä liikoja panikoi, tuleehan noita punkkeja..

Muistan vaan yhden kerran punkista jääneen punaisen rinkulan omalle koiralle. Siitä ei seurannut mitään, vaan rinkula hiipui pois parissa päivässä. Muistaakseni soitin myös lääkärille ja googletin ihan hiessä :D Eli aika samalla linjalla olin siis itsekin..

Mutta hei, hengitä syvään, seuraile tilannetta. Ja jos asia vielä maanantaina vaivaa (koiraa tai omistajan mielenterveyttä), niin lekurille voi mennä näyttämään.



"Mutta hei, hengitä syvään, seuraile tilannetta. Ja jos asia vielä maanantaina vaivaa (koiraa tai omistajan mielenterveyttä), niin lekurille voi mennä näyttämään."

Borrelioosi kannattaa ottaa huomioon paljon myöhemminkin, jos koira yllättävästi sairastuu. Olen toisaalla ("Hoitovirheestä") kertonut Ikaros-snautserini sairastumisesta ja kuolemasta. Ikaroksen sairaus puhkesi keskellä talvea, helmikuun lopulla. Sen sairaus oletettiin lymfoomaksi (= imusolmukesyöpä), kunnes kahteen kertaan tehtyjen kudostutkimusten jälkeen varmistui, että kysymys ei ollut lymfoomasta, vaan bakteeritulehduksesta. Kaksi eläinlääkäriä - toinen päivää ennen Ikaroksen kuolemaa ja toinen kuoleman jälkeen - arveli oireiden perusteella tulehduksen lähteeksi punkkia. Ruumiinavaus ei tuonut selvyyttä siihen, mikä bakteeri oli ollut kysymyksessä.

Borrelioosi voi siis puhjeta useita kuukausia tartunnan jälkeenkin. Jos koirassasi puhkeaa äkillisesti selittämätön sairaus, kannattaa näin ollen borrelioosin mahdollisuuskin ottaa huomioon, vaikkei enää kesä olisikaan.

"Mutta älä liikoja panikoi, tuleehan noita punkkeja.."

Panikoida ei tarvitse, mutta kyllä punkkeihin on syytä suhtautua vakavasti. Erään tutkimuksen mukaan nimittäin Etelä-Suomen punkeista jo noin kolmannes kantaa borrelia-bakteeria. Ukko-snautserillani apteekin punkkipanta on toiminut hyvänä suojana: Ukon neljänä kesänä olemme löytäneet siitä 0-1 punkkia/kesä.

jannie

jannie
Viestimäärä: 4637

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Sunnuntaina, 20.06.2010 klo 15:47  
+
0
Joo, kannattaa tosiaan pitää se punkinpurema mielessä vielä pitkään, kolmikymppinen kaveri juossut monta vuotta hiki päässä reumatesteissä kunnes sitten joku tajus ottaa borrelioosin puheeksi - sehän se.

Oman koiran päähän on ilmeisesti päässyt koteloitumaan se punkin suuosa tmv, sillä oli alkukesästä punkki otsalohkossa korvan vieressä, enkä saanut sitä pihdeistä huolimatta kokonaan irti. Aattelin että tippuupa sitten itsestään, ja unohdin koko asian. Nyt sillä on n. nuppineulanpään kokoinen pahkura siinä samassa kohtaa, jee... Onneks on paljo tukkaa ni ei pistä silmään :D Pitänee kyl kysästä ell.ltä ku mennään seuraavaksi, että tarviiko sille tehdä jotain. Nyt en oo huolestunut koska se patti ei arista tai mitään.
O.o there's no s**t like oh s**t
Perhospojat Hugo & Elmo http://blog.perhosvaikutus.net/
kollektiivilaihduttajat http://crazydogladies.blogspot.fi/

Pimpula

Pimpula
Viestimäärä: 4

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Sunnuntaina, 20.06.2010 klo 16:49  
+
0
joo näin mä ajattelinkin, tosiian täytyy seurailla koiran vointia.
Luin kuitenkin jostain, että punaista rengasta ei koirilla esiintyisi... Tällä kyllä oli aivan selvä ja ihmiset tämän renkaan ilmestyessä pitäisi heti kiikuttaa lääkäriin, jotta saataisiin nopeasti antibioottikuuri aloitettua, niin borrelioosi ei kerkeäisi leviämään muihin elimiin. Sitten taas jossain sanotaan ettei antibioottikuuria anneta ennen oireiden ilmenemistä kuin raskaana oleville. Jossain taas sanotaan että kun punainen rengas on kadonnut ja tulee muita oireita on borrelioosi levinnyt jo muihin elimiin, ja saattaa vaivata koko loppuelämän, eli pitäisi renkaan ilmestyttyä hakeutua lääkäriin.

Mutta siis eilisen jälkeen rengas ei ole mielestäni kasvanut oli halkaisijaltaan noin 5 cm, vaan haalistunut. Tosiaan siinä on se punainen patti mistä punkki puri ja sen jälkeen tulee vaalea (normaali ihon värinen alue ja sitten tämä punainen ympyrä. Katsotaan koiran oireita. Olen puremakohtaa puhdistanut betadinellä. Myöskin renkaan ja puremakohdasta on karvat lähtenyt, se on sellainen karvaton laikku.
Toivotaan parasta!

Mondial

Mondial
Viestimäärä: 1013

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Sunnuntaina, 20.06.2010 klo 19:03  
+
0
Tälläseen vielä törmäsin kun googlettelin:

punainen rengas ei kerro koiralla mitään

Tossa ei nyt ollut mitään linkkejä ja lähteitä, joiden perusteella vois asiaa syvemmin tutkia, mutta yleensä noi katiskan jutut on kyllä (mun mielestä) luotettavaa asiaa :)

Toi mitä joku tuossa aiemmin kirjoitti oman koiransa ikävästä kohtalosta (sori ei nyt näy nicki, kun vastausta naputtelen) on kyllä aika traagista ja ikävää. Joskus niistä punkeista tosiaan voi tulla vakaviakin seurauksia. Enkä haluakkaan sellaseen kehottaa, että ei punkeista välittäisi lainkaan! Mutta noin yleisesti kyllä rauhottelisin. Eli mun neuvo on edelleen hengitellä syvään ja seurailla tilannetta ;)

Ja eihän se, että joka kolmannella punkilla oo borrelioosi meinaa sitä että joka kolmas sen tartuttaa.. :o

juulia

juulia
Viestimäärä: 656

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Torstaina, 24.06.2010 klo 17:25  
+
0
Yhdellä toisella keskustelupalstalla törmäsin vastaavaan kirjoitukseen, jossa koiralle oli omistajan mukaan tullut yhden punkin irrotuksen jälkeen huomattavan punoittava ja turvonnut patti, jossa oli ollut rengasmainen ympyrä. Aiemmin tälläistä ei ollut mistään punkista tullut hänen koiralleen. Ensimmäinen ell ei ollut suostunut edes ottamaan heitä vastaan, vaan sanonut että normaalia ärsytystä vaan. Toisessa paikassa suhtautuminen oli ollut ihan toista, ja koira oli laitettu antibioottikuurille välittömästi. Myöhemmin otetuissa kokeissa koiralta löytyi borrelioosi vasta-aineita, joka antoi varmistuksen omistajan epäilylle. Borrelioosi tapauksissahan antiobioottihoito pitää aloittaa mahdollisimman pian, kuukausien päästä sillä ei ole enää tehoa.
bichon frise Anni 7/2006
kääpiövillakoira Nelli 1/2010

Heini

Heini
Viestimäärä: 799

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Torstaina, 24.06.2010 klo 17:57  
+
0

Mondial kirjoitti:

Tälläseen vielä törmäsin kun googlettelin:

punainen rengas ei kerro koiralla mitään

Tossa ei nyt ollut mitään linkkejä ja lähteitä, joiden perusteella vois asiaa syvemmin tutkia, mutta yleensä noi katiskan jutut on kyllä (mun mielestä) luotettavaa asiaa :)



Samaa mieltä, vaikuttaa ihan hyvältä sivustolta mutta kriittisenä ihmisenä jään kaipaamaan lähteitä noille artikkeleille.
♂ Mudi Csibiti Gezemice "Pyry" (3/2010)
Mudin elämää -blogi

Jagster

Jagster
Viestimäärä: 1534

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Torstaina, 24.06.2010 klo 19:01  
+
0
Salmén et al. 2010

Noin niitä viitteitä syntyy. Mutta okei, tuollaista ei ole. Kunhan laitoin esimerkiksi, että kaikkea kirjoitettua ei todellakaan kannata (aina) uskoa ;)

Tuo rinkulajuttu tulee yhdenmukaisesti joka paikassa vastaan. Kun halusin Kun halusin varmistua, niin soitin Eviraan sekä yliopistolle, josta sain _minulle_ riittävät vakuuttelut asian paikkaansa pitävyydestä. Perustuu esim. lajien ihon rakenteen erilaisuuteen, jolla perustellaan sitä, että kokemusperäisesti tiedetään, että koirille rinkula tulee usein ja ilman borrelioosia, mutta ihmisellä rinkula juoruaa usein borrelioosialtistuksesta - joka ei kuitenkaan aina kehity sairaudeksi.

Ja kyllä, minut saa ampua, jos olen ymmärtänyt väärin. Jota en itse pidä mahdollisena :D
--
koiratiedon ja -taidon rautalankahässäkkä
http://www.katiska.info
***
Katiskan eJulkaisut
http://www.katiska.info/ejulkaisut

petuunia

petuunia
Viestimäärä: 747

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Lauantaina, 26.06.2010 klo 02:24  
+
0
Paniikki paniikki paniikki!!!!

Löysin tänään kahdelta koiraltani punkin.
Pienemmällä oli iso vaalea punkki korvan juuressa, ja pieni tumma kaulassa.
Tuon korvan juuressa sijainneen saimme helposti pois, mutta punkin poistosta jäi aika iso reikä ja alueen ympärille on kehittynyt aikamoinen patti. Noin pikkusormen pään kokoinen :suru:

Isommalla koirallani oli poskessa vaalea iso punkki, joka sekin lähti helposti pois, mutta myös tämän purema-alueen ympärillä on TOSI iso patti.
Sormenpään kokkoinen paise ja sen keskellä siis kohta missä punkki oli kiinni.

Onko tää ihan normaalia??
Olen kuullut että osa koirista voi olla allergisia punkeille ja siksi saada voimakkaampia reaktioita punkin puremasta, mutta kun kummallakin on kauheet patit!!
Pitäskö olla huolissaan?
Eikö sen pitäis kehitellä sitten punasta rinkulaa alueen ympärille jos tartuntoja voi olla, mut mistä tommoset patit voi johtua?????
Tarsko nyt kiikuttaa kummatkin lääkäriin? :suru:

Jagster

Jagster
Viestimäärä: 1534

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Lauantaina, 26.06.2010 klo 12:21  
+
0
Normaalia. Ei tarvitse olla huolissaan. Ei tarvitse lääkäriä.
--
koiratiedon ja -taidon rautalankahässäkkä
http://www.katiska.info
***
Katiskan eJulkaisut
http://www.katiska.info/ejulkaisut

Mondial

Mondial
Viestimäärä: 1013

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Sunnuntaina, 27.06.2010 klo 14:54  
+
0
^^ Muistelisin, että aina kun olen poistanut koiralta punkin, niin siitä on jäänyt jonkinmoinen paukama. Joskus isompi ja joskus pienempi. Siitä en kyllä yhtään tiedä, miksi joskus tulee iso patti ja joskus ei, mutta koskaan se ei ole jäänyt vaivaamaan, vaan pattikin kyllä häviää muutamassa päivässä.

petuunia

petuunia
Viestimäärä: 747

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Sunnuntaina, 27.06.2010 klo 21:28  
+
0
Toisella koiralla patti onkin jo pienentynyt, toisella ei kovin paljoa.
Seurailen nyt vaan ettei tule mitään rinkuloita, koska en osaa sanoa kuinka kauan punkit ovat olleet kiinni.
Toisella punkki oli kyllä niin näkyvällä paikalla, etten usko sen siinä kauaa olleen koska sen olisi kyllä huomannut!

korpikettu

korpikettu
Viestimäärä: 55

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Maanantaina, 28.06.2010 klo 17:22  
+
0
Meitin koiralla punkin puremasta jääneet patit kestää joskus yli viikonkin. Nytkin on päässä edelleen viime viikolla poistetun punkin jälki, pikkusormen pään kokoinen patti. Kyllä ne patit aina sitten pikkuhiljaa häviää.
3v lapinkoira Mimmi

ellikeksi

ellikeksi
Viestimäärä: 3147

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Maanantaina, 12.07.2010 klo 22:29  
+
0
Kettulan punkit! Vihaan niitä yli kaiken!
Tänään löytyi yks mulkero imemässä Daven kaulasta verta! Pitää alkaa seurailemaan nyt sitten, että tuleeko tautia vai ei... Koira on ollut meillä 7 päivää ja on nähty jo 5 punkkia :(! Tosin nyt tänään löytynyt oli eka, joka oli ihan ihossa kiinni.

Suunnittelen vakavissani muuttavani kohta jonnekkin pohjoisemmaksi! Shampoopesun takia tässä yrittänyt olla ilman punkkipantaa ja käyttänyt vaihtoehtoista suihkutettavaa ainetta, josta nyt ei kamalasti sitten ole ollut apua... tänään oli pakko laittaa jo se panta, että se alkais joskus vaikuttamaankin. PRKL!

Mä en yhtään punkkia nähnyt koskaan ikinä, kun asuin Suomessa, etelämässä tai pohjosemmassa. Ruotsi näyttää oikein kuhisevan noita saatanan kätyreitä, johtunee niinkuin kauniista eläimestä kuin peura. Viime vuonna sain itsekin sen taudin... Ja siis vielä siitä ekasta näkemästäni punkista! Käkkärää.

Vainoharhaisena tää kesä meneekin (taas) sitten siivoillen ja kyttäillen ja nyppien. :(

ellikeksi

ellikeksi
Viestimäärä: 3147

VS: PUNKIN PUREMA JA SIITä AIHEUTUNUT PUNAINEN Y... - Torstaina, 15.09.2011 klo 20:23  
+
0
---
(Viestiä on muokattu perjantaina, 16.09.2011 klo 12:28)

  Siirry sivulle: 1 2
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28097
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6264
Viestejä yhteensä545426
Uudet käyttäjät tänään2
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään4
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265759
(Tilastot päivitetty viimeksi 28.03.2024 klo 09:45)