Ohjeet ja säännöt
Takaisin
TERVEYS - Maanantaina, 17.10.2011 klo 22:16

Selittämättömät näppylät

Siirry sivulle: 1 2

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Maanantaina, 17.10.2011 klo 22:16  
+
0
En pikahaulla löytänyt apua tähän, enkä viitsinyt kuormittaa yleistä terveystopikkia, jos tulee enemmän juttelua. Koirilta löytyy patteja, paukamia, näppylöitä ja mitä lie, jotkut normaaleja rasvapatteja tai hyttysenpuremia, jotkut vähän oudompia.

Itse löysin sattumalta omalta vanhukselta erikoisen näpyn tänään alavatsasta - ajattelin ensin, että se olisi ollut "nisä" mitä uroskoiriltakin löytyy, mutta sille ei löytynyt paria ja se oli aika lähellä koiran penistä. Akulla on myös arpia tuolla suunnalla, mutta ne ovat ajan saatossa muuttuneet ruskeiksi ja painuneet ihoon kiinni. Ei semmoinenkaan. No sitten mietin, että olisiko kyseessä punkki - mutta se oli litteä, ihonvärinen, enkä löytynyt punkin jalkoja, että se vaikutti olevan aika tiukassa kiinni ihossa. Painelin kevyesti, mutta koiraa ei haitannut, vasta vetäessä ynähti. Jätin näpyn ronkkimisen siihen ja taputtelin hieman desifiontiainetta ympärille.

"Näppylä" on siis litteä, korkeintaan parin viikon sisällä ilmestynyt, koholla, noin itsensä täyteen imeneen punkin kokoinen ja muotoinen. Otin siitä kuvan ja ajattelin näyttää keskiviikkona eläinlääkärillemme kun käyn kissan sterkassa, mutta onko kellään muulla hajua mikä se voisi olla? Koiran vanhetessa tulee vähän vainoharhaiseksi noiden näppylöiden ja paukamien kanssa, aikaisemmat todettu rasvapateiksi ja korjaantuneeksi napatyräksi.
Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped

Aberkios

Aberkios
Viestimäärä: 778

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Tiistaina, 18.10.2011 klo 12:53  
+
0
Kyseessä lienee iän tuoma virhe ihon uudistumisessa. Kuvatun kaltaisia muutoksia tulee myös ihmisille iän myötä. Yleisimpiä ne ovat mm kaulan alueella sekä paikoissa joissa iho on ohutta. Koiralla ne tulevat yleensä karvattomiin paikkoihin, juuri kuten kuvaamassasi tapauksessa.

Syytä huoleen tuskin on, kunhan se pysyy väriltään ja kooltaan samanlaisena.

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Tiistaina, 18.10.2011 klo 15:58  
+
0
Kiitos vastauksesta! :hymy: Jään tarkkailemaan näpyä, toivottavasti ei muutu miksikään.
Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped

Jethro

Jethro
Viestimäärä: 447

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Keskiviikkona, 19.10.2011 klo 21:51  
+
0
Jos koira antaa näpyn olla rauhassa, niin ei kai se siinä tapauksessa ole huolestuttavaa. Kannattaa kyllä ottaa kuva tuollaisista ihomuutoksista, kuvia verratessa huomaa, jos näppy vaikkapa alkaa kasvaa tai muuttaa väriä, muotoa yms.

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Maanantaina, 31.10.2011 klo 13:39  
+
0
Näppy näyttää alkaneen muuttua, tiedä johtuuko koiran omista alapesuista... mutta muuttunut punaisemmaksi ja ärtyneen oloiseksi (hieman pullistunut) ja mielestäni hieman kasvanutkin... Voi kökkö. :neutral:
Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Torstaina, 03.11.2011 klo 10:45  
+
0
Näppy tuntui vain kasvaneen ja pään väri alkanut tummentua, että soitin eläinlääkärillemme ja tilasin ajan huomiseksi. Ei voi olla enää mikään normaali ihonmuutos tai syylä. Nyt vaan toivon, ettei ole mitään vakavempaa. :neutral:
Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Perjantaina, 04.11.2011 klo 23:01  
+
0
Arvoitus selvisi - näppy on syylä, kuten aloin arvelemaan jo ennen eläinlääkärille menoa. Nyt sitten maksoin 50 euroa siitä, että eläinlääkäri totesi, että juu, syylä on. Ja kuolioon menossa kuten senkin arvasin mustumisesta. Varattiin varmuudeksi tiistaiksi syylänpoisto aika, toivon, että tippuisi itse tässä viikonloppuna. Alkanut kutistua ja käpristyä ja ilmeisesti tuommoinen tarkoittaa, että on tippumassa?

Kyljessä olevasta patista otettiin näyte, harmiton rasvakasvain. Koira todettiin terveeksi yleiskunnoltaan ja sydänäänissä ei ollut mitään kummallista. Hammaskiveä muodostumassa kulmureihin, mutta niin on viimeiset kymmenen vuotta.

Voin siis lakata panikoimasta yksinäni täällä. :nauru:
Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped

Mirle

Mirle
Viestimäärä: 618

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Perjantaina, 02.12.2011 klo 11:27  
+
0
Mun kysymys taitaa kuulua tähän topicciin.
Elikkä, uroslabukka 8kk nenän alle/ huuleen on ilmestynyt 3 pattia. Aikaisemmin oli 1 samanmoinen, (melkeinpä samassa kohdassa kun yksi näistä uusista) joka hävisi itsekseen. Ne tuntuu kohoumina, kun sormella koittaa. Koira raaputtelee kuonon alaosaa välillä, en tiedä liittyykö näihin patteihin.. Kellään kokemuksia vastaavista? :eitietoo:
Labradorinnoutaja Reino s. 24.3.2011

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Lauantaina, 23.03.2013 klo 23:37  
+
0
Kappas, minä täällä taas.

Oletan, että Merliniltä löytyy syylä mahasta. Hievan navan yläpuolella, hieman pikkurillin kynttäni pienempi, pyöreä, littanapäinen ja pari milliä korkea kaiken kaikkiaan, väriltään musta (kuolioon menossa jo?). Ollut nyt ainakin viikon tuolla, ei häiritse koiraa eikä ole kivulias koskettaessa.

Löytyykö kotikonsteja syylänhoitamiseen? Koiran kohdalla syylänpoistaminen tarkoittaa nukutusta, omasta mielestä hirveän turhamaista nukuttaa koira yhden näpyn takia. Jos se nyt ei suostu tipahtamaan toki kohta, niin saa luvan lähteä vaikka sitten ellin luona.
Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped

Tonteria

Tonteria
Viestimäärä: 2481

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Sunnuntaina, 24.03.2013 klo 09:41  
+
0
Anna sen syylän olla, älä ronki sitä ja anna sen itsekseen tippua pois. Poistaminen yleensä poistaa kyllä juurin sen nimenomaisen syylän, mutta jostain syystä x syylät räjähtävät poistamisen jälkeen ihan kunnon ongelmaksi.
Kodinturva(tuho)joukkona häärää ja mökeltää ssu Giteas Inverno, "Pyry"
Rakas enkelikoirani, ssu Giteas Ginori, "Arttu"

Hullut koiranaiset biksukuntoon
Kuvatuksia

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Sunnuntaina, 24.03.2013 klo 14:44  
+
0
^Siinä tapauksessa en kyllä koske! :--D Katselin eilen kuvia syyliä koirilla ja meinasi oksu lentää. Suussa ja huulissa ja kaikkialla... Hyyiii.

Tässä vielä kuvat mollukasta.


Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped
(Viestiä on muokattu sunnuntaina, 24.03.2013 klo 14:49)

ridgeback

ridgeback
Viestimäärä: 626

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Maanantaina, 25.03.2013 klo 23:45  
+
0
^Tuo ei kyllä mun silmään näytä miltään syylältä vaan pikemminkin pieneltä ihokasvaimelta. Minä veisin eläinlääkäriin ja otattaisin tuon pois ja pyytäisin lähettämään patologille lausuttavaksi.

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Torstaina, 04.04.2013 klo 06:22  
+
0
Patista otettiin ohutneulanäyte toissapäivänä, lääkäri sanoi, että varsin komea on. :nauru: Arveli sen olevan nuorille koirille tyypillinen histiosytooma, mutta epätyypillisessä paikassa, mutta patologi sitten tietää enemmän. Enempi tuli vain verta, piti ottaa näyte kahteen kertaan.
Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped

ridgeback

ridgeback
Viestimäärä: 626

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Torstaina, 04.04.2013 klo 17:45  
+
0
Mä tässä mietin jo pari päivää, että kenellä mun tutun koiralla oli vähän tuollainen. Mutta sehän olikin mun omalla :D



Tuossa näkyy alaleuassa. Sille ei tehty mitään, koska oli vaaraton (ohuneulanäytteen mukaan) ja koira oli jo vanha. Mä en nyt ihan tarkkaan muista, että mikä tuo oli, kun siitä on aikaa jo niin kauan eikä mulla ole sitä lausuntoa enää tallella. Joku hyvänlaatuinen liikakasvu/kasvain se oli kuitenkin.

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Maanantaina, 08.04.2013 klo 18:20  
+
0
Okei, tulokset tulivat ja olen vielä vähän häh... Tulokset olivat kuulemma hieman epäselvät/epämääräiset, eikä elli osannut tarkkaa diagnoosia sanoa. Puhui jotain punasoluista ja sukkulasoluista ja jostain muista soluista, minkä nimen jo unohdin. Kuulemma tulehtuneiden haavojen päälle yleensä nousee vastaavanlainen, paitsi että haavaa ei tietääkseni ole ollut. Sanoi, että seurataan nyt vielä viikko pari jos patti lähtisi itse kutistumaan ja jos ei, niin poistetaan nukutuksessa ja lähetetään uudestaan patologille koko möykky. Mutta jokin tulehtunut patti kyseessä.
Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped

petuunia

petuunia
Viestimäärä: 747

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Torstaina, 18.04.2013 klo 23:48  
+
0
Vanhempien koiralle ilmestyi vähän silmän yläpuolelle semmonen nuppineulan pään kokoinen patti. Vaalean sävyinen.
Rokotuksien ohessa oli äiti sitä lääkärille näyttänyt joka oli sanonut heti että se kannattaisi poistaa. Mitään ei kuitenkaan ollut diagnosoinut että mikä se mahdollisesti on.
Mun mielestä se vaikutti tosi harmittomalta, mut mikä mä olen lääkärin sanomisia epäilemään.
Mitään näytettä siitä ei ollut otettu.
Mikäköhän se voisi olla? Onko automaattisesti noinkin pienet patit jotain vaarallisia vai voisko sille olla joku muu selitys?
Omalla piskillä ollu jo muutaman vuoden kyljessä sormenpään kokonen patti, rasvapatiksi epäilivät eikä sille koskaan edes ehdotettu mitään tehtäväksi..

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Perjantaina, 19.04.2013 klo 21:44  
+
0
^Vaikea sanoa. Akulla on ollut myös muutaman vuoden nuppineulanpään kokoinen vaalea näpy olkavarressa, ole siitä mihinkään muuttunut. Jokin ihomuutos ilmeisesti.

Merlinin patti nyt lähti kasvamaan sittenkin, nyt peukanlonpään kokoinen molluska. Poistetaan ellillä maanantaina. Ällötys! Halunnut viedä pattikoiraa näyttelyyn ja selittää tuomarille englanniksi, että aavistustakaan mikä on.
Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped

Kettuprinssi

Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Maanantaina, 29.04.2013 klo 20:48  
+
0
Nyt se selvisi, eli syylä oli - papillooma virus, joka oli pahoin tulehtunut. Paisui siis peukalonpäänkokoiseksi ja oli täynnä verta yms. Elli oli aika yllättynyt, koska yleensä tommoset on suussa, pattia oli vain yksi kappale ja minkä nököinen se oli... mutta näin siis selvisi.
Seropi 2/2000-12/2016
Manteru 3/2012
Manteru 3/2014
Mantern 2/2017

Heartshaped

Strikku

Strikku
Viestimäärä: 1820

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Torstaina, 24.07.2014 klo 22:32  
+
0
Rollella on ollut nyt reilu viikon ajan tuossa kuonon vieressä vaalea, pieni patti, halkaisijaltaan alle puoli senttiä. Aluksi ajattelimme, että se olisi jokin hyttysen tms. pistos/purema, mutta tuo on tosiaan ollut jo n. viikon, eikä muutosta oikein mihinkään suuntaan ole tullut. Ainoa vain, että nyt kuonon toisellekin puolelle on tullut parin päivän sisään toinen, sekä vanhan alapuolelle kolmas. Mitä nuo voisivat olla? Tuli mieleen allergiaoireet tai muut vastaavat oireet, mutta toisaalta tuon elämässä ei ole mikään muuttunut. Paitsi se, että se oli hoidossa 10 pv, joten en yhtään tiedä, onko sille tapahtunut jotakin. Hoidossa kuitenkin ruoka on samaa, ja luulisi, että jos on omalle ruoalleen tullut allergiseksi, olisi näppyjen määrä lisääntynyt huomattavasti nopeammin.


Tässä kuonon toisella puolella oleva kaveri.


Ja tässä vanhin ja kolmas kaveri, joka ei kylläkään näy, koska on merkkivärin puolella ja on samanvärinen merkkivärin kanssa.

Muoks. Tarkennetaan vielä, että Rolle on ollut kotona nyt sen reilu viikon, ja sitä enne oli hoidossa sen 10 pv.
suomenlapinkoirat Rolle ja Bea

When only the best is enough good.
(Viestiä on muokattu torstaina, 24.07.2014 klo 22:34)

Sallaa

Sallaa
Viestimäärä: 21

VS: SELITTäMäTTöMäT NäPPYLäT - Maanantaina, 29.12.2014 klo 16:48  
+
0
Moikka,
Outoihin näppylöihin liittyen. Meidän uros beaglella kohta 2v,
On ilmestynyt jo joitakin aikoja sitten vaaleanpunainen noin pikkurillinpään kokoinen patti mahaan.
Olemme seuranneet pattia se ei ole hävinnyt, eikä kasvanut mutta väriä se on muuttanut vaaleammaksi. Ennen oli pinkki nyt vain vaaleanpunainen(niinkuin ihonvärinen).
Patti on aika pehmeä mutta ei ole kiinni koiran kudoksissa tms.
Koiraa ei häiritse vaikka siihen koskee. Eikä koiran käytös ole muuttunut, ehkä on kyllä hieman väsyneempi mitä yleensä tai sitten luulen vaan. :o

Itse epäilimme rasvapatti mutta en kyllä tiedä onko sellainen.
Ihmetyttää vain mikä tuo patti on?

Muilla kokemuksia samantyylisistä pateista? :o
(Viestiä on muokattu maanantaina, 29.12.2014 klo 16:50)

  Siirry sivulle: 1 2
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä26019
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä5801
Viestejä yhteensä543759
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään0
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös263612
(Tilastot päivitetty viimeksi 29.05.2020 klo 03:30)