Muita kuvia samasta rodusta Satunnainen kuva galleriasta

...Putte

...Putte

Puttea käytetään metsästyksessä ja sen kanssa harrastetaan mm. mejää ja tokoa. Tokokisoissa Puten ohjaajana toimii Laura Myllys. Putte on hieman "erilainen" labradori. Se on luonteeltaan pehmeä ja tämän vuoksi sen kouluttaminen ei ole aina ollut ihan ruusuilla tanssimista, kun emäntä on saanut todella vaivata harmaita aivosolujaan miettiessään sopivia tapoja opettaa uusia asioita. Tämän vuoksi kisaaminen onkin jäänyt hieman vähemmälle ja Putte on vain saanut olla "jokapaikanhöylänä" mukana kaikessa toiminnassa ja harrastuksissa. Putte on melkoinen persoona ja sillä on mm. hirmuinen korkeanpaikan kammo... Ja varsinkin pimeällä se näkee pusikoissa pelottavia männiäisiä ja pelkää muutenkin erinäisiä asioita. Se osaa myös sanoa "ruokaa". Ihan oikeasti! Kyynärpäät ovat vaivanneet Puttea pennusta asti ja tästä syystä harrastamista on jouduttu hieman rajoittamaan. Jalkavaivat täytyy ottaa aina huomioon. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että sohvaperunaksi koiraa ei jätetä. Eli touhutaan kuitenkin, sillä täytyyhän koiralla olla sitä elämänlaatuakin:) Metsästyskoirana Putte on hyvä ja toimii sekä noutavana että ylösajavana koirana. Se on mukana niin kyyhkys-, sorsa, kuin kanalintujahdeissakin. Varisjahdit ovat Puten lempipuuhaa:) Eikä muukaan riista ole tälle koiralle outoa, sillä aktiivisia metsästäjiä löytyy perheestä paljon ja koira on käytössä ympäri vuoden. Putte on kastroitu Vilman (narttukoiran) tullessa taloon. Jalostusarvoa sillä ei ole huonon terveytensä (ja rodulle epätyypillisen luonteensa) takia. Taippareitakaan sen kanssa ei ole suoritettu. Kerran kävimme kokeilemassa. Olisin kuvitellut, että metsästyskoiramme suorittaa tehtävät ihan noin vain, mutta sepä lopetti hakuruudussa työskentelyn kolmannen riistan jälkeen! Kylmät varikset eivät innostaneet pätkääkään koiraa, joka on koko ikänsä hakenut lämmintä riistaa. Ja tämä koira menee pakottamalla vain lukkoon, joten meidän suorituksemme tyssäsi siihen... Vaikka Putte ei mikää superkoira kilparadoilla olekaan, yhden asian se osaa varmasti paremmin kuin kukaan muu: salaa sänkyyn hiipimisen. Ja se on rakas koirakaveri meille kaikille sen elämän ihmisille.

Kuvan tiedot:

  • Kuvan on lisännyt Koiratcom
  • Kuva on lisätty 28.07.2005
  • Kuvan rotu on labradorinnoutaja

Arvostele kuva:

1
2
3
4
5
Kuvalle on annettu 1605 arvostelua ja sen
keskiarvosana on 2.88 eli hyvä.