Afgaaninvinttikoira
Afgaaninvinttikoira on rotuna hyvin vanha, vaikkakaan sen tarkkaa ikää ei voida määritellä. Legenda kertoo, että afgaani oli mukana jo Nooan arkissa. Afganistanissa on käytetty vinttikoiria eli tazeja metsästys- ja vahtikoirina todennäköisesti yli tuhannen vuoden ajan. Rotu on läheistä sukua Keski-idän muille metsästäville vinttikoirille: salukille, taiganille ja taseille. Vaikka islaminuskoiset yleensä halveksivat koiria, tazi on heille arvostettu ja kallisarvoinen kumppani, jonka voimasta ja ketteryydestä riippuu koko kylän ravinnonsaanti. Afgaaninvinttikoiraa käytetään pienten ja keskikokoisten riistaeläinten metsästykseen, ja niiden tehtävänä on juosta saalis kiinni ja pidätellä sitä, kunnes omistaja ehtii paikalle ja lopettaa sen oikeaoppisesti. Koira on metsästäessään täysin itsenäinen ja vain oman taitonsa varassa - piirre, joka näkyy sen luonteessa vielä nykyäänkin.
Historia
Länsimaissa rodun kasvatustyö alkoi 1920-luvulla Englannissa, jonne tuotiin koiria Afganistanista ja Intiasta. Myöhemmin rotu levisi Manner-Eurooppaan, USA:han ja edelleen kaikkialle maailmaan. Suomeen ensimmäiset afgaanit tuotiin 1950-luvulla. Länsimaissa afgaani elää seurakoirana, mutta vanhat metsästäjän vaistot ovat säilyneet hyvin, ja niinpä afgaanin kanssa voi harrastaa rata- ja maastojuoksuja. Näyttelyissä afgaani on osallistujamäärältään yksi suurimmista roduista. Rotu ei ole meillä jakautunut erikseen näyttely- ja käyttökoiriin, vaan juoksukilpailuissa nähdään myös menestyneitä näyttelykoiria ja päinvastoin. Harrastustoiminta on hyvin aktiivista rekisteröintimääriin verrattuna: afgaaneja rekisteröidään Suomessa vuosittain noin 100 yksilöä.
Ulkomuoto
Afgaani on ulkonäöltään hyvin erikoislaatuinen ja huomiota herättävä. Kuten kaikilla vinttikoirilla, afgaanillakin on pitkät, hoikat raajat, sen vatsa on kuroutunut, pää on pitkä ja kapea, ja olemus on nopean ja lihaksikkaan koiran. Afgaanin erityispiirteitä ovat pitkä, silkinhieno turkki, itämainen ilme, silmukkaan päättyvä pitkä häntä, voimakkaat sarvennaiset, suuret tassut ja kevyet, joustavat liikkeet. Ravatessaan afgaani peittää runsaasti maata, sen pää ja häntä ovat ylväästi koholla, ja näyttää aivan kuin se ei koskettaisi maata leijuessaan eteenpäin.
Afgaanin ihannekorkeus vaihtelee uroksilla 68-74 cm:n välillä ja nartuilla 63-69 cm:n välillä. Aikuinen uros painaa koosta riippuen 24-33 kg, narttu 18-25 kg. Kaikki värit ovat sallittuja, ja väriskaala vaihtelee vitivalkoisesta kerman- ja kullanvärisen eri sävyjen kautta monenlaisiin harmaisiin, eri värien yhdistelmiin ja täysmustaan. Yleisimpiä värejä ovat mustamaskinen golden (päävärinä kullanväri, kuono ja korvanpäät mustat) ja black & tan (musta ruskein merkein, kuten esim. rottweilerilla).
Luonteeltaan afgaani on hyvin itsenäinen ja omanarvontuntoinen. Vieraita kohtaan se voi olla pidättyväinen luoden heihin vain ylvään, viileän katseen, mutta tavatessaan tuttuja se tervehtii näitä lämpimästi ja riehakkaastikin. Pentuikäinen afgaani on iloinen ”lättähattu”, jonka arvokkuus tulee esiin iän myötä. Afgaani on koko perheen koira, jolle omat ihmiset ovat hyvin tärkeitä. Kotona se viihtyy omissa oloissaan, ei pyöri jaloissa eikä koko ajan seuraa ihmistä huoneesta toiseen. Se sopeutuu hyvin myös kerrostaloon eikä ole herkkä haukkumaan.
Rauhallisen ja hillityn olemuksen vastapainona afgaanin luonteesta löytyy myös temperamenttinen puoli, joka rakastaa vauhtia, kiihkeää takaa-ajoa ja silkkaa riehumista. Afgaani tarvitsee paljon liikuntaa, ja mielellään sen tulisi saada juosta vapaana päivittäin. Itsenäisen metsästäjän luonne asettaa kuitenkin vapaana juoksemiselle rajoituksia, sillä impulsiivisena koirana afgaani intoutuu helposti sellaiseen vauhtiin, että omistajan kutsut kaikuvat kuuroille korville ja koira saattaa kadota useiksi tunneiksi omille retkilleen. Niinpä afgaania kannattaa pitää irti vain turvallisella, mieluiten aidatulla alueella.
Afgaania voi – ja tuleekin – kouluttaa, mutta koulutuksen tavoitteena on ensisijaisesti tapakasvatus ja koiran hallinta. Varsinaista TOKO- tai agility-harrastusta varten on olemassa monia huomattavasti sopivampia rotuja, mutta kyllä näitä afgaaninkin kanssa voi harrastaa, jos tiedostaa rodun erityispiirteet. Afgaania tulee käsitellä määrätietoisesti, mutta hellällä ja rakastavalla otteella. Kovalla kurilla ja alistamisella afgaanin olemuksesta katoaa elämänilo ja ylväys.
Afgaani soveltuu hyvin myös lapsiperheeseen, mutta se ei ole varsinaisesti lasten koira. Se ei suostu "kiipeilytelineeksi" eikä sitä voi antaa pienten lasten talutettavaksi. Se suvaitsee lapsia erittäin hyvin, kun perheessä on aikuisen asettamat selkeät pelisäännöt sekä lapsille että koirille. Jos perheessä on pieniä lapsia, kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, onko aikuisilla aikaa hoitaa näin työlästä koiraa vai kannattaisiko afgaanin hankintaa siirtää muutamalla vuodella.
Hoito ja terveys
Afgaanin turkinhoito vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Puhtaana hulmuava kaunis ja kiiltävä turkki on kuitenkin vaivan arvoinen palkinto. Oikeat työtavat ja otteet opettelemalla turkinhoidosta muodostuu miellyttävä yhdessäolon hetki koiran kanssa.
Perushoitoon kuuluu, että koko koira pestään ja sen turkki selvitellään kuivatuksen yhteydessä, mihin kuluu kerralla monta tuntia lähes viikoittain, joskus useamminkin. Lisäksi lenkkien jälkeen on ohjelmassa usein risujen ja roskien nyppimistä turkista, ja kurasäällä tassupesua. Turkin suojaaminen esimerkiksi ulkoiluhaalareilla, sukilla, tossuilla tai hupulla vähentää työtä merkittävästi. Tärkeää on myös opettaa koira pennusta saakka käsittelyyn.
Afgaani on varsin terve rotu, jolla ei ole mitään tyypillisiä sairauksia. Rodussa esiintyy perinnöllistä nuoruusiän harmaakaihia, mutta tapauksia tulee ilmi hyvin harvoin (alle 1 % tutkituista). Suomalaisten afgaanien silmiä on tutkittu hyvin kattavasti aina 1970-luvulta lähtien eikä kaihi ole päässyt yleistymään. Rotujärjestön pentulistalle otetaan vain ne pentueet, joissa molempien vanhempien silmät on tutkittu ja todettu terveiksi. Hyvän terveystilanteen vuoksi säännöllisille lonkkakuvauksille ei ole ollut tarvetta, mutta niitä on tutkittu rodussa satunnaisesti. Rodun terveyden tilaa seurataan terveyskyselyiden avulla. Afgaanit ovat suhteellisen pitkäikäisiä ja elävät useimmiten 11-13-vuotiaiksi.
FCI -ryhmä
Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 10 eli Vinttikoirat.
Tämän esittelyn laatija:
Rotuesittelyn on laatinut Suomen Afgaanit – Finlands Afghaner ry.
Suomen Afgaanit – Finlands Afghaner ry. (SA-FA) perustettiin vuonna 1966 ja se sai rotujärjestöoikeudet 1973. Rotujärjestön tehtävänä on edistää, ohjata ja valvoa afgaanien jalostusta maassamme, jotta kanta pysyisi edelleen korkeatasoisena ja terveenä. Yhdistys pyrkii erityisesti opastamaan ja neuvomaan uusien pentujen omistajia ja toivookin heidän ottavan yhteyttä rotujärjestöönsä, sillä uusien harrastajien käsissä on rotumme tulevaisuus.
Yhdistys julkaisee Afgaani-lehteä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lisää tietoa yhdistyksestä ja afgaaninvinttikoirasta on SA-FA:n internet-sivuilla osoitteessa
