Appenzellinpaimenkoira
Appenzelli on keskikokoinen, lyhytkarvainen, kippurahäntäinen, aktiivinen ja iloinen peruskoira.
Se on erittäin uskollinen omalle perheelle ja seuraa omistajaansa jatkuvasti, silmä tarkkana. Se toimii hyvin karjan paimenena, vahtina ja perheen lemmikkinä. Se soveltuu myös koiralaumaan, mutta laumassa täytyy ihmisen olla ehdoton johtaja. Appenzelli on erinomainen koira erilaiseen harrastamiseen. Sen suunnaton palveluhalu tekee siitä helposti koulutettavan. Sille on erittäin tärkeää saada miellyttää omistajaansa.
Luonne:
Luonne
Eloisa, temperamenttinen, itsevarma, peloton, hieman epäluuloinen vieraita kohtaan, lahjomaton vahti, iloinen ja oppivainen.
Koirien täytyy sopeutua/sopeuttaa taajamiin, joissa niistä suurin osa nykyään elää. Luonnetta täytyy pystyä sopeuttamaan muuttuneiden olosuhteiden mukaiseksi. Enää ei saisi olla ihanteena vieraisiin epäluuloisesti suhtautuva yksilö, vaan koiran täytyy hyväksyä vieraat ihmiset ja eläimet ja olla luoksepäästävä ja avoin. Vain sellaisella luonteella varustettu koira kelpaa nyky-yhteiskuntaan ja ansaitsee lemmikkikoiran nimikkeen. Karjakoirat ovat ikävä kyllä häviävän pieni osa nykyään elävistä appenzelleistä, ja siksi ei luonnettakaan voi jalostaa ainoastaan siihen käyttötarkoitukseen.
Koiralla täytyy olla taisteluhalua, pieni puolustushalu, temperamenttia ja toimintakykyä, muuten siitä ei ole lainkaan uudistuviin käyttötarkoituksiin.
Appenzelli on erittäin oppivainen ja helppo kouluttaa. Se nauttii suuresti touhuamisesta omistajan kanssa ja noudattaa käskyjä iloisesti. Se osallistuu aktiivisesti kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ja on kova matkimaan toisia koiria. Sitä ei yleensä tarvitse aktivoida, koska se on luonnostaan innokas oppimaan. Mutta jos on tarvetta sitä palkita, niin ruoka on siihen oiva keino. Omistajan kiitos usein riittää saamaan koiran onnelliseksi. Sille on erittäin tärkeätä tietää, että omistaja on siihen tyytyväinen. Se myöskin huomioi tarkasti omistajan mielenlaadun ja pyrkii toimimaan sen mukaan.
Paimennusvietti nousee koirasta esille, kun se pääsee sitä harjoittamaan, ja koira osaa toimia erinomaisesti, kunhan omistaja vain osaa kertoa mitä koiralta odotetaan. Yleensä törmätään appenzellien kohdalla liikaan innokkuuteen, se ajaa karjaa liian rajusti. Tähän saadaan parannus nopeasti, kun koiralle annetaan riittävä perustottelevaisuuskoulutus. Yleensä pitääkin aloittaa ensin tottelevaisuuskoulutuksesta ja sitten vasta päästää koira paimentamaan, jolloin se kuuntelee ohjaajan käskyjä ja myös noudattaa niitä.
Historia
Appenzellinpaimenkoira luokiteltiin omaksi rodukseen Sveitsissä jo vuonna 1898. Ensimmäisen rotumääritelmän laati postimestari Max Siber, ja oma rotuyhdistys perustettiin 1906. Sitä käytettiin lehmien paimentamisessa ja niiden kuljettamisessa. Appenzelli paimensi yksin vuoristossa lehmiä ja se joutui tekemään kaikki päätökset itsenäisesti. Lehmät eivät saaneet mennä kovin kauas siitä paikasta, jonne paimen ne oli venyt. Appenzelli piti huolen, että paimen löysi sekä koiransa, että lehmänsä helposti palattuaan karjansa luokse. Tästä juontuu appenzellillä yhä oleva luonteenpiirre, että se omistajansa kadotettuaan jää odottamaan siihen paikkaan, missä se näki omistajansa viimeksi. Appenzelli toimi myös maatilan vahtina, eikä poistunut pihalta, vaikka siellä ei ole aitoja sille.
Suomeen ja Skandinaviaan ensimmäiset appenzellit tulivat 1965. Sen jälkeen uutta siitosmateriaalia on tuotu yli 20 yksilöä. Yhteensä on tähän mennessä Suomessa rekisteröity yli 460 appenzelliä. Vuosittain niitä rekisteröidään keskimäärin n. 20 yksilöä.
Ruotsissa ei ole syntynyt viimeisen neljän vuoden aikana yhtään pentuetta. Norjassa ei ole myöskään rekisteröity viimeiseen 10 vuoteen appenzellejä lainkaan. Suomessa on suurin kanta appenzellejä Pohjoismaista.
Nykyinen käyttötarkoitus
Monipuolisena harrastekoirana appenzelli on löytänyt paljon uusia ystäviä ja helpon kouluttamisen ja nopean oppimiskyvyn ansioista niitä näkee monessa mukana. Se ei tiedä mitään parempaa kuin päästä tekemään työtä omistajansa kanssa olipa työ mitä tahansa.
Yleisin käyttötarkoitus on seura-ja näyttelykoira. Seurakoiran tehtävä on nykyään vaativa, kun yhteiskunta asettaa niin paljon sääntöjä, esim, koiran vapaana olemiseen.
Appezellejä käytetään Suomessa monessa lajissa; agility, vesipelastus, paimennus, haku ja vesipelastus. Suojelussa kilpaillaan myös ja jäljellä. .Appenzelli sai 1995 kilpailuoikeudet palveluskoirakokeisiin sekä oikeuden saavuttaa käyttövalion arvon.
Appenzellit tulevat hyvin toimeen erilaisten eläinten kanssa ja siksi niitä näkee esim. hevostalleilla, pyörimässä hevosten perässä ja ratsastuslenkeillä.
Appenzelli täytyy sosiaalistaa hyvin ja sille täytyy antaa peruskoulutus, jotta sen kanssa on helppo tulla toimeen,
Karjakoiranakin niitä toistakymmentä, mutta vain lehmiä paimentamassa. Ne eivät sovellu lampaiden paimentamiseen. Appenzellien paimennus tyyli on liian kovakourainen lampaille, kun ne näykkivät paimennettaviaan kintereistä ja sitä lampaat eivät kestä.
Kärryjen tai pulkan vetäminen on appenzellin mielestä hauskaa ja valjakkohiihto hyvää kuntourheilua.
Näyttelyissä tapaa suhteellisen paljon appenzellejä, kun huomioidaan niiden vuosittaiset rekisteröinti määrät. Suurin osa suomalaisista appenzelleistä ovat ulkomuodoltaan erittäin hyvin rotumääritelmää vastaavia, josta seuraa, että näyttelymenestys on erittäin hyvä.
Appenzelliä ei saa laittaan tarhaan, eikä kettinkiin pihan perälle, se haluaa olla talon oven edessä portailla, josta se näkee reviirinsä. Haukkumalla se ilmoittaa omistajalleen, että vieras tulee alueelle, mutta se ei hauku turhaan. . Kerrostalossa se oppii nopeasti milloin saa hälyttää ja milloin on oltava hiljaa. Samoin matkoilla, esim. hotellissa, se ei hauku muita hotellivieraita, jotka liikkuvat käytävässä. Autoa ja venettä se kyllä vahtii tehokkaasti, eikä jätä niitä, vaikka olisi kytkemättä.
Ulkomuoto
Yleisvaikutelmaltaan appenzellin tulee olla lähes neliömäinen, lihaksikas ja joka suhteessa sopusuhtainen, kolmivärinen ja keskikokoinen koira, jolla on nokkela ilme.” Se on erittäin liikkuvainen ja ketterä. Tyypillistä sille on korkeat hypyt. Säkäkorkeuden suhde rungon pituuteen on 9 :10. Koiran tulee olla mieluummin tanakka kuin liian pitkä. Kuonon ja kallo-osan suhde on 4:5”
Tanakkuus tulee näkyä koko koirassa. Se ei saa näyttää liian hennolta. Narttujen paino tulisi olla yli 20 kiloa aikuisena ja urosten yli 25 kiloa. Normaalisti keskikokoinen, 52 cm korkea narttu, painaa 25 kiloa ja uros, joka on 55 cm painaa, 28-30 kiloa. Täyden massan koira saavuttaa noin neljän vuoden iässä.
Appenzelli pääväri on musta tai havanna ruskea valkoisin ja ruskein merkein. Valkoista on päässä; (bläsi) ja raajoissa, eturinnassa tulisi olla Sveitsin lipun valkoinen risti ja hännän pään tulee olla valkoinen. Ruskea väri on mustan ja valkoisen välissä. Päässä on ruskeat ”valesilmät” ja hännän alusta ja peräpeili ovat ruskeita. Havannan ruskealla koiralla ruskeat värimerkit ja silmät ovat vaaleammat kuin mustalla koiralla.
Karva on lyhyttä 3-5 cm pitkää ja karvapeite on kaksinkertainen, tiheä pohjavilla ja kiiltävä suhteellinen karkea peitinkarva.
Häntä on tiiviillä kippuralla selän päällä, pää on kolmion muotoinen ja kiilamainen, runko on vankka.
Hoito ja terveys
Appenzellin turkki on helppohoitoinen. Karvanlähtö on nartuilla kaksi kertaa vuodessa, jolloin turkkia kannattaa kammata/harjata, jotta edes osa karvoista jäisi ulos. Uros vaihtaa epäsäännöllisemmin karvaa.
Appenzellit ovat yleisesti ottaen terve rotu. Tiedossa ei ole perinnöllisiä sairauksia, jotka ovat fataaleja sille. Lonkkavikaa esiintyy n. 40 %:lla tutkituista.
Appenzellit ovat suhteellisen pitkäikäisiä, 12-15 vuotta. Niillä on viimeaikoina esiintynyt polvissa erilaisia ongelmia. Polvilumpion luxatiota, nivelsiteiden katkeamista ja nivelsiteen kiinnittymistä väärään paikkaan, josta on seurannut että nivelside ei ole kestänyt koiran normaalia elämää, vaan nivelside on leikkauksella kiinnitetty oikeaan paikaan.
FCI -ryhmä
Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 2 eli Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat.
Tämän esittelyn laatija:
Rotuesittelyn on laatinut Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry .
