Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Basset hound

Tunnetuin nykyisistä basset-roduista, ja ainoa, joka ei ole kehitetty Ranskassa. Nimi tulee ranskankielen sanasta bas, joka tarkoittaa matalaa ja kuvaa koiran mallia.

Hexi Rauha Kaapo istuskelee (2kk) Alma 1v. (Öhkömönkijän Neppari) istuskelee Folke 4kk Mökillä Maxi Kesämies

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 6 eli Ajavat ja jäljestävät koirat.

Taustaa

Ranskassa kehittyi ajokoirien joukossa lyhytjalkainen mutaatio, jolta näiden koirien ulkonäkö on peräisin. Basset houndien edeltäjiä tuotiin Englantiin vuonna 1866. Toisin kuin muista samankaltaisista roduista, tästä ei ole olemassa vastaavaa pitkäjalkaista muunnosta. Koiria käytettiin laumana erityisesti kanien ja jänisten metsästykseen. Ne ajoivat saalista takaa ja metsästäjät kulkivat mukana jalan. Risteytykset vihikoirien kanssa paransivat rodun jäljestystaitoja.

Kumppanina

Basseteilla on säilynyt hyvä taito seurata jälkeä. Tämä voi osoittautua hankalaksi ominaisuudeksi lemmikkikoirassa, sillä suhteellisen lyhyistä jaloistaan huolimatta se pystyy liikkumaan yllättävän nopeasti. Koira on kuitenkin hyvin ystävällinen seuralainen, jolla on ihastuttava, syvä ja ulvova kutsuääni, jonka se tavallisesti päästää seuratessaan jälkeä. Äänen avulla lauman jäsenet pitävät yhteyttä toisiinsa kulkiessaan metsässä. Olettaen, että olet tietoinen bassetin intohimosta seurata kuonoaan, tämä rotu voi olla mainio valinta kumppaniksi. Se on kärsivällinen lasten kanssa ja koiran menneisyys laumassa ajavana metsästyskoirana merkitsee, että se tulee hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa. Basset houndin pahe on ahneus, joten älä jätä ostoskasseja lattialle koiran ulottuville. Muuten voit huomata, että kasseissa on käyty ryöstöretkellä!

Luonne

Ystävällinen ja lempeä; rauhallinen, flegmaattinen luonteenlaatu; luotettava.

Koko

Korkeus: 33-38 cm Seuraa koiran painoa, sillä on taipumus lihoa erityisesti kastroimisen jälkeen.

Liikunta

Tarvitsee päivittäisen juoksuttamisen mieluiten ilman hihnaa, jos siihen on suljettu alue käytettävissä. Pidä huoli, ettei koira karkaa vapaana ollessaan.

Kotioloissa

Tarvitsee lenkkeilyä maaseudulla; nauttii sohvalla nukkumisesta!

Käytös

Hyvä ruokahalu.

Turkinhoito

Turkinhoito on helppoa; harjaus tarpeen mukaan; saattaa haista. Käytä sukakinnasta parantaaksesi turkin kiiltoa; pese säännöllisesti.

Terveys

Välilevysairautta; ektropiaa, jossa silmäluomi kiertyy irti silmästä, mikä voi johtaa tulehdukseen. Ektropia voi vaatia korjausleikkausta.

Lyhyesti

  • Suuri persoonallisuus
  • Aktiivinen ja energinen
  • Hyvä lasten kanssa
  • Helppohoitoinen turkki
  • Hieno ääni
  • Ei villiinny mistään

Tämän esittelyn lähde:

"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"