Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Bouvier

Bouvierin eli flanderinpaimenkoiran ensisijainen työtehtävä on ollut karjan paimentaminen, mitä nimi bouvier tarkoittaakin. Rotu voi kuitenkin paimentaa myös toisenlaisia laumoja, vetää kärryjä ja olla mainio perheen lemmikki.

Olga studiossa... remu ja leevi Karvakuonejen herkkä hetki..... Bovenop Joonas, "Arttu" Bovenop Wilbert Grape alias Ville Bovenop Okzana Molly

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 1 eli Lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat).

Taustaa

Eri osissa Belgiaa oli ennen useita paikallisia muotoja bouvierista. Niitä käytettiin siellä vuosisatoja karjan parissa työskentelyyn. Ensimmäisen maailmansodan seurauksena kuitenkin suurin osa näistä paikallisista muodoista hävisi sukupuuttoon. Nykyisin bouviereja on kahta eri muotoa, joista flanderinpaimenkoira on tavallisempi kuin ardennienpaimenkoira. Koiran sopeutuvuus auttoi sitä selviytymään. Sitä käytettiin muiden töiden ohella esimerkiksi viestien kuljettajana. Rodun todellinen alkuperä on tuntematon, mutta sen kehittämisessä oli osansa luultavasti ainakin suursnautserilla ja beaucenpaimenkoiralla. Koiran korvat leikattiin ennen pystyiksi. Luonnostaan korvat riippuvat pään sivuilla.

Pois maatiloilta

Rotu tuotiin ensi kerran koiranäyttelyihin juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa. Nykyisin se on jo varsin tavallinen ainakin isommissa näyttelyissä ympäri maapallon. Läheltä katsoen koiran naamaa koristavat hyvin selvät kulmakarvat, ja pitkät karvat muodostavat lisäksi suun ympärille viikset ja parran, mikä kaikki lisää koiran viehätystä. Bouverin voimakas rakenne, päättäväinen luonne ja vastahakoisuus hyväksyä muukalaisia merkitsevät sitä, että pentu on sen luontaisen varovaisuuden vähentämiseksi totutettava vieraisiin ihmisiin ja koiriin.

Luonne

Älykäs, uskollinen ja hyvin rauhallinen; ei ole luonteeltaan kovin aggressiivinen; todennäköisesti ei hyväksy vieraita helposti. Vahdi koiraa, kun vieraita on paikalla.

Koko

Korkeus: uros 60-69 cm, narttu 58-66 cm Paino: uros 35-40 kg, 27-35 kg

Liikunta

Juoksutettava päivittäin kunnolla - tämä on olennaisen tärkeää! Vältä lehmiä, sillä koira voi haluta ajaa niitä takaa; vältä muita koiria, koska koira voi olla niille vihainen.

Kotioloissa

Hyvin suojelevainen.

Käytös

Tottelevainen ja oppivainen. Ole johdonmukainen koiran koulutuksessa.

Turkinhoito

Paksun kaksikerroksisen turkin hoito on yksinkertaista. Harjaa ja trimmaa, kun se on tarpeen.

Terveys

Lonkkavikaa; kaihia. Varmista, että nämä sairaudet on tutkittu sukulinjoista.

Lyhyesti

  • Luonteenomaisen takkuinen ulkonäkö
  • Ystävällinen
  • Vastahakoinen hyväksymään vieraita
  • Säänkestävä turkki
  • Päättäväinen luonne

Tämän esittelyn lähde:

"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"