Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Englanninbulldoggi

Vuosisatojen kuluessa rodun ulkonäkö on muuttunut dramaattisesti. Bulldoggit ovat nykyisin yleensä hyväluonteisia seurakoiria eivätkä lainkaan sellaisia tappelijoita kuin ennen. Nykyisin ne ovat myös selvästi pienempiä ja niillä on lyhyemmät jalat.

Enkun poika vauva 7-viikkoa Lyllerö juuri heränneenä Jysky 2kk Mud wrestling in december Aatu poika Lola nauttii :DDDDDD Verkkovirta bulldoggi

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 2 eli Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat.

Tämän esittelyn laatija:

Rotuesittelyn on laatinut Englanninbulldoggiharrastajat ry.

Taustaa

Kuten nimikin osoittaa, bulldoggi kehitettiin alun perin osallistumaan häränärsytyskilpailuihin, jotka olivat suosittuja yleisötapahtumia 1200-luvulta aina vuoteen 1835, jolloin ne kiellettiin. Koirien odotettiin hyppäävän kohti sonnin päätä ja iskevän hampaansa sen turpaan päästämättä sen jälkeen irti. Hyvin leveän ja litteän kuononsa ansiosta bulldoggi pystyi ankkuroitumaan tiukasti paikoilleen ja silti hengittämään päästämättä irti otettaan. Suhteellisen pieni koko auttoi sitä välttämään sonnin sarvia. Häränärsytyskilpailujen loputtua bulldoggeista tuli pian suosittuja näyttelykoiria. Ajan kuluessa rodun ulkonäköä on muutettu jalostuksella ja samalla sille on kertynyt terveysongelmia, joista on tullut suorastaan osa rodun tunnusmerkkejä. Kasvattajat keskittyvätkin nykyisin yrittämään terveysongelmien poistamista.

Rotu nykyisin

Ei ole epäilystäkään siitä, että tämän päivän bulldoggeilla on viehättävä luonne - se on hyvin ystävällinen koira. Muiden lyttynaamaisten koirien tavoin se on lämpimillä säillä altis saamaan lämpöhalvauksen, joten sitä pitäisi ulkoiluttaa aamun ja illan viileydessä, ei missään tapauksessa keskipäivällä. Kuonon muodon vuoksi bulldoggit kuorsaavat usein. Viime aikoina on kehitetty uudenlaisia bulldoggeja, jotka muistuttavat rodun alkuperäistä muotoa. Tämä ei koske vain rakennetta, vaan myös luonnetta: ne ovat luonteeltaan itsetietoisempia.

Luonne

Rakastettava; rauhallinen ja hyväluonteinen.

Koko

Paino: uros 25 kg, narttu 23 kg Narttu ei yhtä näyttävä ja voimakas kuin uros. Tarkkaile painoa, lihominen on koiralle hyvin haitallista.

Liikunta

Tyytyy kävelyyn puistossa; liikkuu rauhallisesti, ei juokse. Vältä ulkoiluttamista kuumimpana aikana.

Kotioloissa

Ei sovellukerrostaloasuntoon; tulee hyvin toimeen lasten sekä kissojen ja muiden lemmikkieläinten kanssa; nauttii ajan viettämisestä perheenjäsenten kanssa. Pidä huoli, että vietät aikaa koiran kanssa.

Käytös

Ei kovin aktiivinen, mutta tutkii kotona paikat tarkoin.

Turkinhoito

Turkin hoito on helppoa, viikoittainen harjaus riittää. Seuraa, ettei nahan poimuihin pesiydy tulehduksia, ja pidä huoli kynsien leikkaamisesta.

Terveys

Lonkkavikaa eniten kaikista roduista; synnynnäiset sydänviat ovat yleisiä; suuren pään vuoksi synnytys voi edellyttää keisarinleikkausta. Varmista, että lonkkavika on tutkittu sukulinjoista; pidä huoli, että eläinlääkäri tutkii pennut perusteellisesti.

Lyhyesti

  • Mainio seuralainen
  • Monia sairauksia
  • Paljon rauhallisempi kuin muut bulldoggit
  • Ei kovin aktiivinen
  • Sairaalloinen ikääntyessään

Tämän esittelyn lähde:

"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"